Tänä syksynä kirkkojen tuulikaapeissa on ruuhkaa. Ovet on auki ja väkeä tulee – ja ennen kaikkea menee. Miksi ihmeessä olen jäänyt itse tuulikaappiin enkä ole vieläkään sulkenut ovea selkäni takana?
Koska toivon. Koska uskon. Yhä edelleen ja vielä vaan. Olen ollut vuoden ajan työstämässä seurakuntiin Aikuisten polut -toimintamallia. Olen jankannut seurakunnissa millenniaalien tavoittamisesta ja toiminnan muuttamisesta ihmisille merkityksellisemmäksi. Olen yrittänyt kohdata ja kuunnella. Olen yrittänyt vaikuttaa kirkollisissa verkostoissa. Olen katkeroitunut ja kuitenkin taas tuntenut sohvan nurkassa itkiessäni, että vielä en lopeta.
Kirkon uudistumisen tarve ei ole mikään uusi asia. Uudistuminen ei ole tullut meidän millenniaalien myötä kohdalle, vaan se on ollut olemassa jo aiemmin. Mukanamme on tullut se, että enää emme suostu hyssyttelyyn ja seisomaan tumput suorina. Siihen ei ole enää varaa.
Tuulikaapit tyhjenee pian. Millenniaalit eivät jaksa enää odottaa. Ovet joko suljetaan takana tai – jos hyvin käy – kirkossa onnistutaan puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja uudistumaan.
20.11. näyttää kuinka käy. Äänestä seurakuntavaaleissa.
Heidi Pitkänen, millenniaali, seurakuntapastori.
Kangasala
Tällainen on surullista luettavaa. En tunne seurakunnan tilannetta enkä asioita, joihin kirjoituksessa viitataan. Mutta ilmeisesti on niin, että toimintahaluiselta on otettu pois mahdollisuus toimia milleniaalien tavoittamiseksi. Tai sitten on näissä tilanteissa jätetty totaalisen yksin. Se on selvää, että kaikki työntekijät eivät innostu uusista asioista, mutta innostuneen pitäisi saada innostua ja toimia.
Millenniaaleja on moneen junaan. Yhdessä lähialueen seurakunnassa juuri millenniaalit ja vähän vanhemmat nuoret aikuiset ovat eronneet kirkosta vastalauseena kansankirkon liberalisoitumiselle. Konkreettisina syinä sanottiin ne kaksi kaikkien tietämää kiistakysymystä (eivätkä ne olleet tarot-kortit tai ”kristillinen” jooga.
Lopeta nyt hyvä Heidi Pitkänen tuo yritys. Ei kansankirkkoa voi uudistaa. Ei yksi eikä tuhat uudistajaa. Kansankirkko toimii oman kansankirkko kulttuurin mukaisesti. Ensin on saatava muutos tapahtumaan kulttuurissa, muuten kulttuuri palauttaa hyvätkin uudistukset takaisin ruotuun. Kirkolla on ihan oma tapansa toimia. Se toimii uudistustenkin suhteen aivan saman kaavan mukaan. Se kaava pitää huolen siitä, ettei mitään todellista muutosta pääse tapahtumaan.
Vasta siinä vaiheessa kirkko saattaa muuttua, kun tuulikaapissa ei ole enää ketään. Sitä ennen on uudistusten haikaileminen oman pään hakkaamista betoniin.
Omaa pää parkaani tässä varsinaisesti säälin.
Varsinaisesti sitä kolmeakymmetä vuotta, jona olen haikaillut sitä, että rippikoulu olisi siten rakennettu, että se vetää. Mitään milleniaanien lähtöä ei nyt olisi, jos toimintamalli olisi saanut tulta alleen. Silloin 30 vuotta sitten huomasin että rippikoulun voi hoitaa hiukan toisin ja sain nuoret mukaan. Samoin perusperiaattein toimitaan Pirkkalassa ja sielläkin nuoret tulee joukolla mukaan. Miksi ne toimintaperiaateet ei houkuttele seurakuntia toimimaan, niin että nuoret kokee seurakunnan mielekkäänä paikkana tulla ja olla? Siksi että me Arton kanssa ei toimittu ihan kansankirkkokulttuurin mukaisesti. Se kun ei nuoria houkuttele. Meidän näky perustui siihen, että nuoret porukalla tulee mukaan ja kasvaa vastuuseen ja aikuisuuteen kirkon yhteydessä. Aikuistuessaan he ovat samalla nuoremille esikuvina ja innostajina.
Siispä 30v. olen nyt haikaillut muutosta ja sitä ei tietenkään tule. Jospa olisi tajunnut sen jo aiemmin ja lakannut suremasta koko asiaa. Olisin voinut käyttää suruuni kulutetun energian johonkin hyödyllisempään.
Emme Arton kanssa tehneet mitään yhteistyötä, mutta toisitamme tietämättä toimimme eräissä ratkaisevissa kohdissa täysin samoilla periaatteilla.
Piispat, Kirkkohallitus, ja Kirkolliskokous muodostaa nykyisen Kolmiyhteyden mikä sekin aikanaan huomattiin kuten muodostettiin Opin täydellistämiseksi.
Innokkuutta varmasti rivijäsenissä on mutta se virka papilla. Siinä ei kummosesti yritetä uutta virheiden välttämiseksi.
Piispan tehtävää hyvin hoitaisi diakonikin, mutta papin status, korotettuna väitöksellä, asiaan tarvitaan.
Kasteen Armolupaukset kuten Ehtoollisen mysteeri leivässä ja viinissä vanhurskautukseen johtavana asiana ja tienä on hyvää opetuksen ja hengellisen tiennäytön kanssa. Mutta sitähän emme saa.
Näin uskovien kanssa enTheos yhteys kotona ajaa saman asian jolloin Jeesuksen Uhrin muistoksi ja opetuksen seuraamiseksi voidaan murtaa myös leipää, eikä siihen korotettua Malagaakaan tarvita vaan rypälemehua esimerkiksi. En tosin tiedä mitä viiniä nykyisin kirkoissamme tarjotaan.
Hyvin voi kysyä mikä on teologisten mysteerien arvo ilman niihin liittyvää opetusta.
Ihmiset hyvin voivat rohkaistua ottamaan Jumala suhteensa omiin käsiinsä eikä uskoa kaikkea mitä Heille uskotellaan kirkollisen statuksen määreinä ainoina oikeina katsoa elämäänsä ja asiaa kuoleman jälkeen.
Haluaahan kirkko viimeisenä palveluksenaan toivoa meille hyvää Taivasmatkaa siunauksen kera hoitamattomassa sielussamme. Se onkin aika paljon.
Näin kirkollinen siunaaminen on useasti kirkollinen anteeksipyyntö ettei poisnukkunutta ole tavoitettu sanan ääreen vaikka jäsen on ollutkin.
” Kirkon uudistumisen tarve ei ole mikään uusi asia. Uudistuminen ei ole tullut meidän millenniaalien myötä kohdalle, vaan se on ollut olemassa jo aiemmin. Mukanamme on tullut se, että enää emme suostu hyssyttelyyn ja seisomaan tumput suorina. Siihen ei ole enää varaa.”
Tämä on musiikkia minun vanhoille korvilleni. Tehkää te milleniaalit se, mitä me vanhat emme pystyneet tekemään / jaksaneet tehdä. Vallatkaa kirkolliskokus, joka ei edusta kirkon jäsenistöä vaan paria herätysliikettä.
Jos ja kun olette rohkeita, ne, jotka ovat kirkon jättäneet sen tunkkaisen ilmapiirin – mutta eivät sen keskeisen sanoman – takia, tulevat kyllä takaisin.
Kiitos kirjoituksestasi Heidi! Se antoi uskoa tulevaan.
Seija, kirkollisissa vaaleissa äänestävät ne jotka äänestävät ja nämä puolestaan ratkaisevat sen, ketkä kirkolliskokouksessa istuvat. Ns nukkuvien puolue on kirkon valtapuolue. Miksi ihmeessä ne, joita ei edes kiinnosta kirkon usko ja toiminta vaivautuisivat nimenomaan äänestämään?
Seija,
mikä on mielestäsi se ”keskeinen sanoma”? Siitä näyttäisi olevan erilaisia käsityksiä, vaikka yhteistä olisi ”muutoshalukkuus”. Ja taitaa juuri sen vuoksi tuo ”kirkolliskokouksen valtaamis/vallassapysymis -kysymys” niin tunteita nostattavaa: mikä ja miten pitäisi uudistaa, missä merkityksessä ja tavoitteissa? Pelkkä kulttuurinen traditio alkaa olla loppuun kulutettu voimavara.
Noita herätysliikkeitä toki on; muttaon myös muita ”herätysliikkeiden suuruisia valtaryhmittymiä” todellakin on, ja nekin ovat merkittävässä asemassa. Ääntä (=näkyvyyttä) on toki haettu muuallakin ja muualtakin kuin kirkolliskokouksesta – ei tartvitse kuin lukea päivälehtiä. (Somea en edes halua nyt mainita.)
Tällaisia ajatuksia voi sivusta seuraavan mieleen tulla.
Seija, mistä onkaan tullut ajatuksiisi kehottaa ”valtaamaan kirkolliskokokous” joka vaikuttaa olevan musiikkia korvillesi?” Kapinaanko Jumala ihmisiä ohjaa, vai mistä ”hengestä” tuollaiset ajatukset ovat alunperin peräisin?
Kirkolliskokous voitaisiin vallata katsomaan yhtä keskeistä asiaa kirkossamme jos vain Edustajan aloite menisi läpi, eli mitä on pelastava usko kirkossamme.
Riittääkö kasteen Armolupauksiin turvautuminen ja viimekädessä tarrautuminen, kun lisäksi kerran vuoteen osallistuu kirkkotilan tapahtumaan.
Kun edellisestä on kirkolliskokouksen päätös milloin se on tehty.
Jos päätöstä ei ole tehty on nurinkirista venkoilla vuosia asiassa missä Ihmiset katsovat oikeutusta Inhimillisessä kohtelussa tulla nähdyksi yhdenvertaisina maan lainsäädännön kanssa.
Kirkolliskokous päättää yhteisistä asioista numeroista alkaen, Piispojen ja Kirkkohallituksen toimeksiantojen katsomisista eteenpäin, ja lykyssä ottaa yksittäisiä ehdotuksia käsittelyyn kun sattuvat menemään läpi. Mutta kirkon oppi, koettakaa nyt ryhdistäytyä.
Minulle sopii jos kirkon oppi on nykyisin pelastavasta uskosta edellä kertomani. Mutta haluan siitä kirkolliskokouksen päätöksen. Voin sitten laittaa pois jonkun asiaa käsittelevän Jumaluusopin kirjan. Samoin ei tarvitsisi tuumata uskonpuhdistajien ennaltamääräämisen asiaa eikä kovin Lutheriakaan.
Useiille kirkon rivijäsenille näyttää pääsyy elinikäiseen kirkon jäsenyyteen olevan oman seurakunnan diakoniatyön tukeminen. Mielestäni asia on arvostettava, ja mistä kirkkommekin voisi ottaa kopin.
Jos vielä hiukkasen;
Kyllä, tässähän on vaikeus ymmärtää kun perinteiseen polkuun vanhurskautetuksi tulemisen polkuun mahdollisuutena kuuluu niin Armon kuin Lain kuulossa oleminen sanan evankeliumissa kohtuullisesti, ja säällinen ehtoollisyhteyden harjoittaminen.
Tässä on sitten vaikeus miten säällinen Ehtoollisyhteys on yleisen ripin kautta.
Luther yhdisti katolisen synnintunnon ja katumuksen katumukseksi, mutta Lutherin katumuksen sisältö on Oikeasta Uskosta syntynyt synnintunto mikä tulee päästetyksi.
Voi kysyä mikä on Lutherin katumuksen sisältö Oikeasta Uskosta riippuvaisena ilman katumuksen ja syyllisyyden henkilökohtaista huomaamista epäuskon hetkillä. Esimerkkejä ei varmasti tarvitse laittaa.
Näin koko proseduuri tarvitsee kirkastamista Lutherin ripistä lähtien.
No, siihen kirkkomme asian vaivalluuden tähden ei lähde kun olisi kyse isommasta haasteesta työssä, ja asiaan kykenesivät katsovat mieluummin odottavaa eläkettä pelastua vaivaannuttavilta haasteita.
Niin kauan kun kirkossa on huomattava määrä jäseniä, joiden omakohtainen vakaumus poikkeaa selvästi siitä uskosta, joka on ilmaistu kolmessa ekumeenisessa uskontunnustuksessa jäsenmäärän pieneminen jatkuu. Lääke jäsenkatoon ei ole sanoman vesittäminen, sillä se johtaaa vain siihen, että uskovaisetkaan eivät tunne kirkkoa omakseen. Kirkon sanoman muuttaminen sekulaaria ajattelua mukailevaksi ei voi johtaa muuhun kuin kirkon syvenevään jakautumiseen. Antaa siis epäuskoisten mennä menojaan ja vahvistetaan evankeliumin ydinasioiden esillä pitämistä. Asiastaan varma yhteisö on houkuttelevampi kuin olemassaoloaan anteeksipyytelevä.