Kotimaan numerossa 30.8. oli useampi kirjoitus ja juttu, joka sai minut pohtimaan tuota otsikon teemaa. Seppo Rytkönen kirjoitti ”Luterilaisuuden hapattamat” otsikolla ja Anita Ojala otsikolla ”Jumala kutsuu, ihminen vastaa”. Lisäksi lehdessä oli Jussi Rytkösen juttu afrikkalaisen megakirkon profeetan Dr. Owuorin vierailusta Suomeen.
Rytkönen pohti Ari Pelkosen kirjoituksen pohjalta Lutherin sidotun ratkaisuvallan problematiikkaa. Hän viittasi Sana-lehdessä olleeseen Lauri Kemppaisen kirjoitukseen. Olen itse kuullut Kemppaisen pitkän alustuksen samasta tematiikasta. Anita Ojala pohti etsikkoaikoja sekä sitä, miksi tehdä vaikkapa lähetystyötä, jos ihminen ei voi vaikuttaa pelastumiseensa.
Itse sain luterilaisen teologian rautaisannoksen 1980-luvun alkupuoliskolla teologisessa tiedekunnassa. Silloin elettiin suomalaisen Luther-tutkimuksen renessanssin aikaa. Tuo ”hapatus” on kantanut minua lähes 40 pappisvuoden ajan ja kantaa edelleen. Harmikseni olen huomannut osalta nuorempaa pappispolvea sellaisen puuttuvan.
Edelliseen on toki sanottava, että myös Lutherin teologia vaatii kontekstuaalista (aika ja paikka) tulkintaa ja päivittämistä. Lutherin oppi sidotusta ratkaisuvallasta ei tarkoita ihmisen jäämistä passiiviseksi ”pölkyksi” kuten Lauri Kemppainen esittää ja kuten Rytkönenkin tulkitsi. Tuonkin Lutherin opetuksen voi ”selittää parhain päin”. Se tarkoittaa sitä, että pelastus on Jumalan lahja ja teko. Ihminen ottaa sen vastaan uskomalla. Uskominen syntyy evankeliumin kuulemisesta ja kääntymisestä Jumalan puoleen (kuulemaan).
Ihmisen osuutta voisi kuvata myös Lutherin kuvalla tyhjästä astiasta. Ihmisen osa on tyhjentyä, jotta Jumala voisi täyttää tyhjän astian. Luther ei kiellä pyhittymistä tai vanhurskautumista tai jumalallistumista vaan pikemmin opettaa niitä. Kun ihminen antautuu tyhjennetyksi ja Jumalan armon täyttämäksi ja kun hän pysyy sanan ja sakramentin vaikutuspiirissä, Jumala uudistaa ja muuttaa ihmistä. Ihmisestä tulee pikkuhiljaa enemmän Jumalan kaltainen.
Miten ihmeellinen afrikkalainen profeetta liittyy tähän? Mielestäni siten, että tuollaisessa on kyse juuri ihmisen vapaan tahdon ylikorostamisesta. Mielestäni tuollainen hengellisyys ei ole enää edes ”peruskristillistä” vaan hurmoksellista uskonnollisuutta ja ihmisten manipulointia hengellisten asioiden nimikkeillä. Vaikka Jeesus paransi joitakin ja vaikka muiden muassa Korintossa oli hurmoksellista hengellisyyttä, ei Jeesuksen seuraajien liike ole sensaatioita eikä jonkin jalustalle nostetun profeetan paatosta.
Luterilainen teologia puhtaaksi viljeltynä ei ole ainoa autuaaksi tekevä vaan muiden kirkkojen piirissä on hyvää teologiaa ja spiritualiteettia. Lutherin teologiassa on kuitenkin hyvät eväät uudistuvalle hengellisyydelle, josta mainitussa Kotimaan numerossa Aarne Pelkonen hienosti kirjoitti. (kirjoitus julkaistu Kotimaa-lehdessä 26.9.2024)
Toivo Loikkanen
Rovasti, Savonlinna
Kiitos Toivolle mielenkiintoisesta blogista.
Omasta mielestäni evankelis-luterilaisessa kirkossa on erittäin syvä ristinteologinen ongelma. Vähemmän – ristinkantaminen – ainakin tulee puheissa esille. Se on toki vain oma huomioni. Mitäkö sillä tarkoitan?
Kun olemme predestinoitu yksin Jumalan armosta ja tulleet uskon kautta vanhurskaiksi, niin mitä siitä seuraa? Me huomaamme ennemmin tai myöhemmin, että risti lankee päällemme ja rukoilemme, ettei Herra meitä hylkäisi. Vahvistaisi uskomme ja kaikessa ahdingossamme lujittaisi kärsivällisyyttämme, että kestäisimme koetuksen kunnes rajuilma on ohi. Ja myös kiittäisimme tästä hänen suuresta armostaan ja laupeudestaan.
Tässä myös toteutuu Kristuksen oma sana: ”Autuaita ovat murheelliset: he saavat lohdutuksen.” (Mat5:4.) Lohdutus siis tulee tavalla tai toisella varmasti, kun meidät ensin viedään ristin alle. Se on yksiselitteisesti Jumalan lasten osa tässä ajassa. Ja myös itse vaivattuina kohtelisimme rakkaudella muita ristin alle ahdistettuja, lohduttaen heitä Jumalan Pyhällä sanalla.
Kosti, kyllä sitä iloakin pitää olla. Kärsimyksissäkin voi tuntea iloa ja rauhaa Kristuksen tähden. Jokainen saa uskon määrän mukaan ja kaikella on aikansa. Kaikki totta mitä kirjoitat.
Niinpä niin Sami, tällainen predestinoitu tie ei ole koskaan ollut kovin suosittu. Sen Paavalikin joutui toteamaan.
Kosti tässä lainaus sidotusta ratkaisuvallasta, siitä predestinaatiosta;
” Jää kuin jääkin järjenvastaisuudeksi – järjen arvostelun mukaan – se, että oikeudenmukainen ja hyvä Jumala vapaalta ratkaisulta vaatii mahdottomia, että hän, vaikka vapaa ratkaisu ei voi tahtoa sitä, mikä hyvä on ja vaikka se ehdottomasti on synnin orja, kuitenkin lukee tämän sen syyksi, ja että hän jättämällä Hengen antamatta, ei ensinkään toimi sen lempeämmin tai armollisemmin kuin jos paaduttaa tai sallii paaduttavan. Tähän järki jälleen sanoo, että se ei todista hyvästä ja lempeästä Jumalasta. Tämä ylittää liiaksi sen käsityskyvyn, eikä se voi ottaa itseään vangiksi, niin että uskoisi sen Jumalan hyväksi, joka näin toimii ja arvostelee, vaan se tahtoo, syrjäyttäen uskon, koetella, nähdä ja käsittää, kuinka hän on hyvä, ei julma. Silloin se kyllä käsittäisi, jos Jumalasta sanottaisiin tällä tavalla: Ei hän ketään paaduta, ei hän ketään tuomitse kadotukseen, vaan hän armahtaa kaikkia, hän pelastaa kaikki; nyt, kun helvetti on hävitetty ja kuolemanpelko poistettu, ei tarvitse pelätä mitään tulevaa rangaistusta. Siksipä se noin kuumeisesti yrittää tehdä Jumalan syyttömäksi ja puolustaa häntä oikeamielisenä ja hyvänä. Usko ja Henki sitä vastoin arvostelevat toisin: nämä uskovat Jumalan hyväksi, vaikka hän tuhoaisi kaikki ihmiset.”
Anglikaanipappi, Cambridgen professori William Inge on kirjoittanut toisen maailmansodan aikoihin; ”jos me haluaisimme löytää syntipukin, jonka harteille laskea kurjuudet, joilla Saksa on maailmaa koetellut… Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että pahin kyseisen maan pahoista neroista ei ole Hitler tai Bismarck tai Fredrik Suuri, vaan Martti Luther… Luterilaisuus palvoo Jumalaa, joka ei ole oikeudenmukainen eikä armollinen…”
Ehkä hänellä oli mielessään seuraava kohta Lutherin SR:sta
”Mutta jos sellainen Jumala, joka seppelöi ansiottomat, on sinulle mieleen, niin ei hän ansiottomat kadotukseen tuomitsevanakaan saa olla sinulle vastenmielinen. Jos hän tuossa edellisessä tapauksessa on oikeamielinen, miksi hän ei olisi oikeamielinen tässä jälkimmäisessäkin tapauksessa?”
Sitä, että kristitty on predestinoitu uskossa ristin alle, sitä on järjen tietysti vaikea käsittää kuten ei myöskään sitä, että Jumalan rakastavalla vihalla, ristillä on tervehdyttävä vaikutus lihalliseen mieleemme. Hengessä kuitenkin alamme kiittää siitä Jumalaa – hiljalleen. Apostoli Paavali tosin kirjoittaa, että ”kiittäkää joka tilassa” (1Tes5). Me emme ole kuitenkaan hänen vertaisiaan.
……siis lieneekö niin, että ristillä Jumala alkaa puhdistaa sitä saastaa, jonka saatana on istuttanut meidän henkeemme Aadamissa? Valmista ei tosin taida tulla tässä ajassa, vaan lopussakin Kristus on jumalattoman vanhurskaus.
Edelliseen voi myös lisätä sen, kuten Luther toteaa SR:ssa (182). ”Saatana ja ihminen langenneina ja Jumalan hylkääminä eivät voi tahtoa sitä, mikä hyvä on, toisin sanoen, sitä, mikä on Jumalan mieleistä ja mitä Jumala tahtoo. Alati he ovat suuntautuneina omiin mielitekoihinsa: eivätkä voi olla etsimättä sitä, mikä on heidän omaansa.”
Predestinoidusta rististä kertoo myös tapaus, jossa Jeesuksen risti sälytettiin Simon Kyreneläisen harteille häneltä sitä kysymättä. Meiltä ei taideta kysytä, haluammeko kristittyinä kantaa ristiä, vaan se sälytetään päällemme kullekin voimiensa mukaan tai sitten yli voimien. 1880-luvulla erääseen herätysliikkeeseen kuuluvalta maanviljelijältä kuoli vaimo ja kaikki kolme poikaa. Nuorimman pojan hukkuessa jäihin, istuen rannalla mies raskaan taakan painamana puhkesi sanomaan: ”Tee Herra mitä tahdot, minä en jaksa enää mitään,” kuten eräässä pietistisessä kirjassa kerrotaan.
Synti ja vanhurskaus ovat toki niitä perusaisoita, joita ei pitäisi unohtaa mutta Raamattu muistaakseni kehoitaa myös iloitsemaan! Meitä kehoitetaan täyttymään Hengellä.
Nähdäkseni sekin kuuluu Pyhän Hengen toiminta-alueeseen: Hengen vaikutukset ovat moninaiset…
Oma lukunsa ovat ns. ”nauruherätykset” ynnä muut, kaikenlaisia ilmiöitähän on (jo pitkienkin) aikojen kuluessa ilmennyt, ei vain ja ainoastaan nykyajassa. Oma lukunsa sitten on varsinaiset eksytykset. Jos synti-vanhurskaus-tuomio -”kolminaisuusa” unohtuu, tullee helposti pahaakin jälkeä.
Olisiko niin, että kysymyspari ratkaisu-predestinaatioa ei olekaan kaikenkattava kysymys?
Kyllä ihminen voi kääntyä Jumalan puoleen, hänen tahtonsa on vapaa, moni onkin kääntynyt ja saanut avun. Tämä on ihan normaalia. Jumala kunnioittaa ihmisen tahdon vapautta koska se kuuluu Jumala kuvaan.
Suuri uhka
Olen ollut havaitsevinani, että teitä ohjaa suuri pelko jostakin, joka koetaan uhaksi, mutta mikä se voisi olla? Tuskin ikunen helvetti on mitenkään realistinen uhka niin, että koko elämänsä pitäisi elää synnintunnossa ja armon anelussa ja huudossa pelastuksen puoleen.
Todellinen ja jopa näkyvä uhka teillä on toisinajattelijat, ja pelko siitä, että paljastuu jotakin, jota ei haluta nähdä. Se on kuin kiirastuli. Mutta voiko Jeesus tai hänen kuolemansa pelastaa toisinajattelijoista, Ei, koska hän juuri lupasi lähettää totuuden hengen pelastukseksi, ja sanoi, että on hyvä, että hän itse menee pois. ” Minä lähetän teille puolustajan, se on totuuden henki ”
Ei ole olemassa yhtä totuutta, totuus riippuu aina asiayhteydestä, totuutta on siis etsittävä, jos saa totuuden hengen, joka velvoittaa. Se on pyhän hengen väkivallaton puoli, koska se on Jumalan hengen oikeudenmukainen ilmentymä. ’Sotaa’ käydään sanoilla, ei aseilla.
” Ei aseilla, eikä väen paljoudella vaan minun hengelläni.”
Sen sijaan, että olisi tarkasteltu omaa aikojen saatossa pakosta konsensukseksi muuttuneen oppirakennelman sisältöä ja sitä miten se on tehty, milloin ja miksi, on toisinajattelijat ja tutkijat aina eliminoitu pois joukkovoimalla, joka on vanhvistettu aseilla, ja aateloutu aatteen voimalla. Kirjoitukset on poltettu ja julistettu vahingollisiksi, ja kansa lammaslaumana on uskonut ja käynyt kimppuun luvan kanssa.
Eikä se ole mihinkään kadonnut, olen sen itse kokenut jopa täällä, kun kommenttejani poistetaan tuon tuostakin, vaikka yleensä kyselen, en saarnaa.
Minusta on tullut vaarallinen toisinajattelija, olen mitätöinyt jopa niin rakkaan pelotteen, kuin ikuinen helvetti.
Varmasti tämäkin pyydetään poistamaan epäkristillisenä, mutta huom! Jeesus on mainittu ihan positiivisessa yhteydessä.
Rakastunut ja kiitollinen ihminen ei voi olla onneton. Onnellisella on jatkuva ilo päällä. Se jonka elämän täyttää ”ensimmäinen rakkaus” Vapahtajaan elää ilon täyttämää elämää. Jopa hänen suuri syyllisyytensä Jumalan edessä on vain muistus siitä suuresta armosta jota hän saa nauttia päivästä päivään. Näin toimien kristityllä riittää ilon aihetta jokaiseen päivään. Mikäli vain Jumalan rakkaus saa hänen sydämensä täyttää rakkaudella, niin murhe ja huokaus pakenevat. Monen kristityn ongelma on siinä että he ovat romahtaneet oman kurjuutensa katselemiseen. Eivätkä osaa nostaa katsettaan ylös. Ilo on siellä ylhäällä Kristuksen armossa ja rakkaudessa. Siitä riittää iloa loputtomasti.
Pekka toteat:””Rakastunut ja kiitollinen ihminen ei voi olla onneton.”” ja vielä lisäät:””Jopa hänen suuri syyllisyytensä Jumalan edessä on vain muistus siitä suuresta armosta jota hän saa nauttia päivästä päivään. Näin toimien kristityllä riittää ilon aihetta jokaiseen päivään. ””
Siis olen ymmärtänyt että ”ilosi” tulee Jumalan armosta että Hän antaa kaikki syntisi anteeksi, siis eikö yhtään ”iloasi” murenna se kuinka lähimmäiset kärsivät teoistasi, synneistäsi?
”Eikö yhtään iloasi murenna se kuinka lähimmäiset kärsivät teoistasi, synneistäsi?” Kärsiviä lähimmäisiä riittää. Tuskin he kärsivät minun syntini vuoksi. Tämä on toki surullista, mutta se ei himmennä iloa Jumalan armosta ja rakkaudesta.
”Jeesus on tullut tekemään tyhjäksi saatanan pahat teot”. Pitkään todellakin kärsin kauan sitten tekemistäni synneistä, mutta tuo sana vapautti minut siitä kärsimyksestä.
Pekka onko ”saatanan tekoa” se että hän syyttää sinua synneistäsi?
Jeesusko vapauttaa siis syyllisyydestäsi kun rikot kähimmäisiäsi vastaan?
”Pekka, onko ’saatanan tekoa’ se että hän syyttää sinua synneistäsi?” Saatana on syyttäjä.
”Heittäkää kaikki murheenne Hänen päälleen, sillä hän pitää teistä huolen.” ja ”Älkää entisiä muistelko”.
Eikö Jeesus itse sanonut, ettei hän syyttänyt?
Olen ymmärtänyt, että Jeesus on pikemminkin (hyvä) tuomari ja vapauttaja kuin ssyyttäjä.
Siitä me pelastetut iloitkaamme! Aikamme murheidenkin keskellä.
Mutta syyttäjäkin on olemassa…Joka kuitenkin on Hyvän Tuomarin hallinnassa.
Jukka Mikkola mikä tulee tuomitsemaan kaikki ihmiset, eikö se mitä Jeesus on sanonut, kyllä.
Joh. 12:48
Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä
Miksi valitsit tuon jakeen etkä edellistä, Ari Pasanen? Se kuuluu nimittäin näin: ”Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.”
Toivo Loikkanen tuo blogissa seuraavan:””Edelliseen on toki sanottava, että myös Lutherin teologia vaatii kontekstuaalista (aika ja paikka) tulkintaa ja päivittämistä.””
Siis tuossa on mielenkiintoista kun sitä verrataan Jeesuksen sanoihin eli mitä hedelmää puu tuottaa, siis voiko Jumalan sana tuottaa ihmisessä erilaisia hedelmiä, rakkautta ja väkivaltaa?
Niinkin yksinkertaista vertausta eivät paatuneella sydämellä olevat ymmärrä kuin ettei orjantappuroista koota viinirypäleitä, jokainen lapsikin tämän ymmärtää mutta kuka aikuinen rakastaa valhetta niin hän selittää asian toisin ”konsektuaalisesti”.
Jeesuskin selitti vertauksensa ’kontekstuaalisesti’: ”Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä.”
Martti Pentti Jeesus sanoo selkeästi:
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Siis ihmisen tulee kääntyä että Jeesus heidät parantaisi eli silloin he saisivat kuulevat korvat ja näkevät silmät ja ymmärtäisivät Jeesuksen sanat ja vertaukset.
Kun Jeesus hyvin tiesi kuulijoidensa heikon kyvyn ottaa vastaan syvällistä opetusta, hän käytti keinonaan vertauksia tuttujen asioiden piiristä. Ne.jäivät mieleen jäljestäpäin pohdittaviksi. Tämä on juuri kontekstuaalisuutta. Sana tarkoittaa kulloistenkin olosuhteiden huomioimista ja niiden mukaan toimimista
Martti Pentti kuinka ”kontekstuaalisesti” selität sen kun Jeesus sanoo Hänen opetuslatensa tunnistettavan keskinäisestä rakkaudesta?
Siis kun saman kirkon jäsenet tappavat toisiaan niin voitko kertoa kuinka he voisivat olla Jeesuksen opetuslapsia ”kontekstuaalisestikkaan?
Ari on ottanut syyttäjän roolin. Hän löytää Raamatusta aina syyteen nostamisen vaatimuksen.
Tulee mieleen tarina Lutherista: hän näki unen jossa sielunvihollinen toi hänelle listan tämän synneistä. Martti katsoi sitä ja totesi: tästähän puuttuu vielä paljon. Eikä tämä lista edes minulle kuulu. vie lista Jeesukselle. Sillä Hän on sovittanut kaikki syntini.
Arille sana evankeliumi merkitsee käskyjen luetteloa ja joka ei niitä noudata tuomitaan. Yhdenkin kohdan rikkominen merkitsee tuomituksi tulemista.
Jokainen miestä rikkoo tuon tuostakin Jumalan käskyjä (ajatuksin, sanoin, teoin, laiminlöinnein eli tekemättä jättämisin…) – senpä vuoksi ainoa toimiva ratkaisu asiaan on Kristuksen armo ja oman syntisyyden myöntäminen. Toki Ari on oikeassa siinä, että meidän kaikkien syntilista on todellinen, mutta sen toisteleminen ei ketään sinänsä pelasta; mahtaako se saattaa edes Kristuksen tuntemiseen? Oman ”syntilistan” kyllä voisi (ja kannattaisikin) itse kukin (sikäli kuin sitä alkaa edes hiukan hahmottamaan) kertoa Jumalalle ja pyytää anteeksiantoa, siis armoon turvautumista; jota armoahan olisi ikäänkuin ”valmiina” tarjolla. Ja vieläpä uudemmankin kerran, koska ei elämä ihmisenä (toivottavasti) kerrasta lopu. Ei, vaikka kuinka olisimme Henkeä saaneet kovastikin. Oma ratkaisumme ei yksin meitä pitkälle vie vaikka ei toki huonokaan asia liene.