”Voiko se olla totta? Lähetti toi viestin, että rauha tulee voimaan kahden tunnin kuluttua. Se tuntui meistä uskomattomalta. Olimme olleet kolme kuukautta Kollaanjoen juoksuhaudoissa torjumassa hyökkäyksiä.” Näin puhui äsken Sotavetraaniviikon aloitusjuhlassa Eurassa 99-vuotias Markus Aaltonen.
”Vihollinen aloitti vielä valtavan keskityksen ja moni kaveri kaatui sodan viime hetkillä. Mutta 13.3. klo 11 tuli hiljaisuus. Veimme kiväärit korsuun ja menimme vastapuolelle tervehtimään entistä vihollista: ”Trastui!” Oli kirkas pakkaspäivä. Palasin korsuun ja pakkasin vähät tavarat reppuun: ruokailuvälineet ja mustuneen lumipuvun, jota me Porin rykmentin pojat pidettiin peittona. Sukset jalkaan ja lähdettiin kohti länttä.”
– – –
Talvisodan pakkorauhassa Neuvostoliitolle luovutettiin Hankoniemi. Samalla käynnistyi varautuminen uuteen sotaan. Suomalaiset linnoittivat Neuvostoliiton alueen vastaisen rajan. Puna-armeija ei päässyt tunkeutumaan niemeltä syvemmälle Suomeen. Hankoniemen puolustus kesti.
– – –
Olin pari päivää sitten Tammisaaressa tutustumassa vähän tunnettuun
linnoitusketjuun. Kevään ja kesän 1940 aikana Hankoniemelle rakennettiin panssariesteitä kaivannosta ja louhituista kivipaasista. Tätä varten rakennettiin rata, jota pitkin voitiin työntää kivillä lastattuja vaunuja. Porarit porasivat kalliota aamusta iltaan ja sepät takoivat poriin teriä. Pikkupojat juoksuttivat painavia terätankoja porareilta sepille ja takaisin.
– – –
Suurin urakka oli 35 taistelubunkkeria pitkin linjaa. 30 niistä valmistui. Mallia oli saatu Kaakkois-Suomen linnoitteista, kuten Kollaanjoen Lähteen lohkon kuuluisasta Miljoonabunkkerista.
Yksi Hankoniemen bunkkereista on hiljan entisöity ja avattu ryhmille. Kokemus oli väkevä. 75 vuotta lukittuna ollut bunkkeri oli kuin aikakapseli. Vahvassa teräsbetonivarustuksessa oli kerrallaan 16 miestä. 45 mm tykillä ja Maxim-konekiväärillä oli miehitys, samoin katolla paksun teräskuvun alla tähystäjä.
Konekiväärin yläpuolelle oli piirretty maaston muodot ja sektorit, joihin tuli voitiin suunnata ilman näköyhteyttä. Konekivääriin pumpattiin jäähdytysvettä ja tykin vieressä oli laatikossa vaihtoputki. Ampujia varten oli raikasilmaletkut suulakkeineen, ettei heidän tarvinnut hengittää häkää.
Bunkkerissa piti voida paitsi taistella, myös elää. Sitä varten oli kaivo, puuhella, kammesta väännettävä ilmanvaihtolaitteisto, vuoteet kahdeksalle. Kaikki oli edelleen toimivaa, aivan kuin miehet olisivat juuri poistuneet bunkkerista. Astioita, reppuja, valaisimia, peitteitä oli paikoillaan.
Bunkkeri on paha paikka, muillekin kuin klaustrofobisille. Entä jos teräsovi pönkätään ulkoa? Tätäkin oli ajateltu. Seinässä oli ohut kohta, jonka saattoi avata sisäpuolelta käsikranaatilla räjäyttämällä.
– – –
Jälkikirjoitus 4.4.2017: Välirauhan aikana 1940-41 Neuvostoliitto suunnitteli Hangon tukikohdan laajentamista Saloon saakka. Tämä käy ilmi hiljan avautuneesta Venäjän federaation presidentin arkistosta, josta professorit Ohto Manninen, Kimmo Rentola ja Timo Vihavainen ovat saaneet käsiinsä 1900 liuskaa Kremlin huippusalaisesta päätöksenteosta. He julkaisevat ensi lokakuussa aineiston pohjalta kirjan ”Varjo Suomen yllä – Stalinin salaiset kansiot” (HS 4.4.). Hankoniemen bunkkereissa ei siis turhaan vartioitui Neuvostoliiton tukikohdan rajaa!
_ _ _
Tilanne Hankoniemellä muuttui saksalaisten vallattua Baltian. Puna-armeija vetäytyi niemeltä ja saksalaiset tulivat tilalle. Heillä oli Hangon Tulliniemessä lomalaisten kokoamiskeskus, jonne junat toivat sotilaita ja laivat veivät Tallinnaan, missä Saksaan vievät lomajunat odottivat.
Viikko sitten Hesarissa oli aukeaman juttu arkeologi Jan Fastin kaivauksista saksalaisten leirissä Hangossa. Aiemmin mm. Vantaan Jokiniemen kivikautista asuinpaikkaa kaivanut Fast on ryhtynyt tutkimaan lähihistoriaa arkeologian keinoin.
– – –
Saksalaisten sotilaiden tukikohdista on paljon jälkiä erityisesti Lapissa, missä kenraali Dietelin Vuoristoarmeijassa oli peräti 200 000 sotilasta. Tärkeä tukikohta oli Kemijärven lounaispuolella, minne oli rakennettu lentokenttä ja rautatie huoltokuljetuksia varten. Kymmenet kivijalat alueella kertovat sen käytöstä. Hiekkapenkkaan on kaivettu maanalainen varasto, jota on nähtävästi lämmitetty kaminalla. Huomiotani kiinnitti betonista valettu ovensuu, jossa on Kolmannen valtakunnan tunnus. Mielessäni käväisee, onkohan korsussa ehkä säilytetty sotavankeja.
– – –
1944 syyskuun rauhanehtojen mukaisesti suomalaiset ryhtyivät ajamaan saksalaisia pois maasta kohti Pohjois-Norjaa. Saksalaiset tuhosivat omat tukikohtansa ja samalla tielle osuneen suomalaisen asutuksen.
Ammuksia ja kalustoa kaivettiin maahan sekä upotettiin soihin ja järviin.
Sodankylän seurakuntanuorten pyöräretkellä 1984 pysähdyttiin tauolle Karhunpesäkivelle Inarin kirkonkylän pohjoispuolelle. Nuoret miehet olivat sukellelleet viereisestä järvestä ylös romua. Siinä oli laatikollinen saksalaisia Itärintaman muistomitaleita nauhan silmukka murrettuna. Yritettiinkö estää siten niiden käyttö? Ajateltiinko, että entisen Itärintaman sotilaan kohtalo olisi vangiksi jäädessään ollut muita kovempi? Ostin sukeltajapojilta yhden mitalin muistoksi parilla markalla.
Pekka Särkiö :” Puna-armeija vetäytyi niemeltä ja saksalaiset tulivat tilalle. Heillä oli Hangon Tulliniemessä lomalaisten kokoamiskeskus, jonne junat toivat sotilaita ja laivat veivät Tallinnaan, missä Saksaan vievät lomajunat odottivat.”
Puna-armeijan ensisijainen tehtävä Hankoniemellä oli luoda puna-armeijalle lähtöalue hyökkäyhkselle Suomeen, mutta saksalaisten lopulta epäonnistunut operaatio Tanne Ost sotki suunnitelmat.
Pekka Särkiö :”1944 syyskuun rauhanehtojen mukaisesti suomalaiset ryhtyivät ajamaan saksalaisia pois maasta kohti Pohjois-Norjaa. Saksalaiset tuhosivat omat tukikohtansa ja samalla tielle osuneen suomalaisen asutuksen.”
Operaatio Birken valloitusssuunnitelmaa Suomen Lapissa noudattaneet Norjan Vuoristoarmeijan saksalaisjoukot pakenivat Norjaan neuvostojoukkojen 7.-28.10.1944 saksalaisjoukkoja vastaan tekemää hyökkäystä ja noudattivat ns. poltetun maan taktiikkaa.
Mannerheim johti Suomen Karjalan armeijaa, jolla ei todellisuudessa ollut mitään mahdollisuuksia puuttua sen paremmin Wehrmachtin kuin puna-armeijankaan aloittamiin interventioihin. USA ja Englanti olivat puna-armeijan puolella.
Kiitos Tuula tarkennuksista. On selvää, että Puna-armeija halusi Hankoniemen sillanpääasemaksi Suomen valloitukselle. Mikäli Puna-armeija olisi myös pysynyt Hankoniemellä, olisi Suomea uhannut kahden rintaman sota idästä ja etelästä. Näin tapahtuikin, mutta melko lyhyeksi aikaa, koska Hangon rintama hiljeni 1941. En ota tässä kantaa Suomen aseveljeyteen Saksan kanssa. Joka tapauksessa Saksan panos – lento-osasto Kuhlmey, sekä panssarintorunta-aseet ja rynnäkkötykit – osoittautui välttämättömäksi Suomen puolustukselle etenkin 1944 torjuttaessa Puna-armeijan hyökkäystä.
Pekka Särkiö :”Joka tapauksessa Saksan panos – lento-osasto Kuhlmey, sekä panssarintorunta-aseet ja rynnäkkötykit – osoittautui välttämättömäksi Suomen puolustukselle etenkin 1944 torjuttaessa Puna-armeijan hyökkäystä.”
Kiitos kommentista. Tässä vahvaa asiantuntijanäkemystä Saksan Suomelle antamasta avusta:
”Hitler oli lopettanut huhtikuussa -44 viljan ja sotatarvikkeiden laivaukset Suomeen painostaakseen Suomea taistelemaan Saksan rinnalla tekemättä erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Suomen luopumisen vaaran vuoksi hän oli helmikuussa -44 aloittanut Johtajan ohjeen n:o 50 suunnittelun, jonka mukaan jos Suomi vetäytyisi sodasta, Saksa miehittäisi viipymättä Ahvenanmaan (Tanne West) ja Suursaaren (Tanne Ost). Saman ohjeen perusteella 20. VuorA valmisti Birke-operaatiosuunnitelman Pohjois-Suomen miehittämiseksi Petsamon nikkelikaivoksien vuoksi.
Neuvostoliiton 10.6.44 aloittaman suurhyökkäyksen vuoksi Hitler peruutti 13.6. tavaratoimituksia Suomeen koskevan kiellon. ”Aseiden ja huollon lisäksi saksalaiset tarjosivat 122.D:aa, rynnäkköprikaatia (303 RynnTPr) sekä lentoyksiköitä, joihin kuului yksi hävittäjälaivue ja maataistelulaivue (syöksypommittajia) sekä yksi erillinen lentue. Maajoukot irrotettiin Pohjoisesta armeijaryhmästä ja ilmavoimien yksiköt Viidennestä Lentoarmeijasta Suomessa sekä Ensimmäisestä Lentoarmeijasta, joka toimi Pohjoisen armeijaryhmän alueella.(Ziemke)”
”Taisteluosasto Kuhlmey saapui Malmin kautta Immolaan 16.6., jolloin ensimmäiset taistelutehtävät alkoivat heti. Osastoon kuului maataistelurykmentti 3:n esikunta (Stab SG3) ja sen I laivue (I/SG3) 33 Stukaa, joista päivittäin käytössä 32-18 konetta sekä hävittäjärykmentti 54:n II laivue (II/JG 54), 46 FW 190 hävittäjää, joista päivittäin käytössä 42-29 konetta sekä lähitiedustelulaivue (1./NAGr5) 4 Me Bf 109 tiedusteluversiota. Osasto Kuhlmeyn yhteydessä toimi myös maataistelurykmentti 5:n 1. lentue (1./SG5), joka oli ns. hävittäjäpommittajalaivue ja jonka taisteluvahvuus päivittäin vaihteli 10-6 koneeseen. Taisteluosaston toiminta-aikana 16.6.-22.7. ammuttiin alas 509 neuvostokonetta, joista saksalaisten osuus oli 126 eli 25%.
– –
Ratkaisevin apu Saksalta olivat kuitenkin elintarvikkeet. Suomen kaupunkien väestölle oli maassa ruokaa ainoastaan noin kolmeksi viikoksi. Mitä olisi tapahtunut, jos elintarvikkeet olisivat loppuneet? Miten lähellä olisi ollut ehdoton antautuminen?” (ESS 184/2006; Ari-Ilmari Iisakkala: Taisteluosasto Kuhlmey)
Kiitos Tuula näistä tiedoista, Eversti Iisakkalan artikkelista.
”Miten lähellä olisi ollut ehdoton antautuminen?” (ESS 184/2006; Ari-Ilmari Iisakkala: Taisteluosasto Kuhlmey)
Pieni lisäys: Jos miettii minkätyyppisiä mahdollisia leirejä ja missä ”ehdoton antautuminen” tuossa tilanteessa olisi ”ehdottoman antaumisen” jälkeen voinut merkitä, niin on hyvä tietää sekin, että Hitler oli käskenyt jo elokuussa 1941 vahventamaan Pohjois-Norjan joukkoja, jotka olisivat miehittäneet Pohjois-Suomen siinä tapauksessa, jos Neuvostoliiton ja Suomen välille syntyy selkkaus (Ziemke).
Kun saksalaisille oli myönnetty kauttakulkulupa Suomen alueen poikki samalla tavalla kuin neuvostojoukoillekin oli pitänyt myöntää, saksalaiset olivat jo siinä vaiheessa saaneet ohjeen käyttää uhkauksia kuten esim. ”Wenn uns ganz Finnland unbequem wird, wird hier so geschehen wie in Polen: wir nehmen die eine Hälfte, die Russen die andere.” (C.O.Frietsch) eli ”Jos Suomi muuttuu meille epämukavaksi, täällä tapahtuu sama kuin Puolassakin: me otamme toisen puolen, venäläiset toisen.”
Vielä muutama sana Hankoniemestä. Talvisodan rauhassa Suomi joutui vuokraamaan Neuvostoliitolle Hankoniemen ja laajan saaristoalueen (115 km2) 30 vuodeksi laivastotukikohdaksi. Yli 8000 menetti kotinsa. Suomi aloitti linnoitustyöt 40 km pitkällä pääpuolustuslinjalla: Vestervik – Bredvik – Långstrand – Storholm – Vitträsk .- Harparskog – Skogby – Björnholmen – Odensö – Skåldö – Baggö. Harparskogissa olivat raskaat Salpalinjan kaltaiset bunkkerit ja kenttävarustukset sekä 5 km panssariestettä. Venäläiset linnoittivat oman puolensa vuokra-alueen rajaa. Heillä oli n. 20 000 sotilasta, n. 20 lentokonetta, 50 panssarivaunua, 170 tykkiä, joista panssarijuniin sijoitettuina kolme 305 mm ja neljä 180 mm tykkiä.
Sodan sytyttyä 25.6.1941 suomalaisen 17. Divisioonan (n. 22 000 miestä) tehtävänä oli ottaa Hangon vuokra-alue haltuunsa. Vahvojen linnoitteiden vuoksi molemmat puolet asettuivat puolustukseen. Hangon ryhmässä suomalaisia joukkoja oli tässä vaiheessa JR 55 sekä rannikkopataljoona, rajajokkoja ja tykkipattereita, yhteensä 14 000 miestä. Taisteluja käytiin saaristossa, kuten majakkasaari Bengtskärissä, missä kaatuii 32 ja haavoittui 45 suomalaista.
Venäläiset evakuoivat joukkonsa, 27 000miestä Hangosta loka-joulukuussa 1941. Viimeinen 12 000 miehen saattue oli 2.12. Josif Stalin -alukseen oli ahdettu 5600 ihmistä ja alus ajoi miinakenttään. Venäläiset pelastivat laivasta 1700. Saksalaiset hinasivat pahasti vahingoittuneen laivan Viron rannikolle. 1800 elossa olevaa päätyivät sotavangeiksi. Suomeen päätyi 785 miestä. Hanko vallattiin takaisin 4.12.1941. Hangossa oli sodan aikana useita vanki- ja siirtoleirejä: venäläisten vankien leiri 1942-44, saksalaisten leiri 1942.-44, inkeriläisten siirtoleiri 1943, suomalaisten SS-miesten paluu 1943, virolaisen JR 200 kotiuttaminen 1944. (Lähde Antero Uiton esitelmä Sotahistoriallisessa seurassa 30.11.2011). Isoäitini serkku, jääkärieversti Eino Rafael Koskimies oli Hangon ryhmän komentaja.
Pekka Särkiö :” Isoäitini serkku, jääkärieversti Eino Rafael Koskimies oli Hangon ryhmän komentaja.”
https://www.youtube.com/watch?v=89BnX5qHNdY
Kiitos Tuula. Vinkkaamallasi Tapiolan kuoron levyllä rakkaita koululauluja ja hengellisiä lauluja. Monet sopivat hyvin kuunneltaviksi tänään, kun on kulunut 77 vuotta Talvisodan päättymisestä.