Törmäsin Niilo Rauhalan runoon. Ensin ajattelin, että sen täytyy olla jokin pilaväärennös oikeasta runosta ja mietin, että kuka kummassa on osannut kirjoittaa sen uuteen kuosiin niin taidokkaasti, mutta sitten kuulin, että se on oikeasti laajastikin arvostetun Niilo Rauhalan kirjoittama runo, joka on julkaistu Otavan kustantamassa kirjassa Valossa näkyy kirjoitus 1977.
Runoa lukiessa täytyy ottaa huomioon, että se on kirjoitettu vanhoillislestadiolaisuuden ”sota-aikana” hoitokokousvuosina, jolloin liikkeen piirissä asiat ja mielipiteet kärjistyivät sekä ilmassa oli paljon hurmosta ja maailmanlopunpelkoa. Runossa kuvataan ilmiötä, mitä kaikkea yhteiskunnassa olisi jäänyt tapahtumatta, jos vanhoillislestadiolainen äiti olisi abortoinut lapsensa.
Abortti itsessään on kuvattu karmivana ja selkäpiitä hyytävänä tapahtumana, joka ei jätä varmasti ketään kylmäksi. Liikkeessähän verrattiin niihin aikoihin jo ehkäisyäkin murhan synniksi, niin abortti oli sitten potenssiin julmuus.
Runo on suunnattu lähinnä suurperheiden lapsille, mutta palvelee hyvin myös koko yhteisön väkeä. Se on oikeastaan hehkutusruno; siinä lietsotaan lukijoita uskonnolliseen hurmokseen ja varmasti useimmiten on onnistuttukin siinä. Suurperheydestä johtuvalle häpeälle, tuskalle, ahdistukselle ja uupumukselle annetaan merkitys; ilman niitä yhteiskunnalle tärkeitä ja tarpeellisia ihmisiä puuttuisi ja taivaspaikat jäisivät täyttymättä.
Vaikka runo on asiasisällöltään suorastaan karmiva, siinä on osuttu suorastaan kultasuoneen vanhoillislestadiolaisen lisääntymisopin suhteen. Hyvä, loistava kiteytys 70-luvun ilmapiiristä ehkäisyä, aborttia ja suurperheyttä kohtaan liikkeen opetuksessa, kanssapuheissa ja tunneilmastossa. Jos runo olisi parodia, huumoria, vitsi, se olisi kymppiplussan arvoinen suurilla ablodeilla, mutta kun se on totista totta ja on ollut omalta osaltaan tukemassa liikkeen vahingollista ehkäisykielto-oppia, numeron eteen on ihan pakko laittaa iso miinus hurjasta taituruudesta huolimatta.
Kysymys SRK:lle: allekirjoitetaanko liikkeen parissa runon sanoma edelleenkin? Olen kuullut, että sillä on ollut paljon kannatusta ja tykkäystä liikkeessä aikoinaan.
Onnittelen teitä, lapset,
tästä päivästä ja kaikista kirpeistä, huuruisista talviaamuista.
Onnittelen teitä siksi, ettei teitä
aikanaan kaavittu ulos äitinne kohdusta
sätkyttelevänä lihana ja upotettu
vesialtaan syvyyteen.
Onnittelen, että äitinne jaksoi uudelleen
ja taas uudelleen
etsiä vaatekaapistaan äitiyspukunsa,
jaksoi masentua, itkeä sitä, ettei saa olla kuin toiset,
jaksoi katkerana kertoa häpeävänsä jälleen
mutta aamuisin portaiden narahdellessa pakkasessa
jaksoi lähteä ihmisten eteen taakseen katsomatta.
Onnittelen teitä, lapset,
kun kotianne nauretaan tovereittenne kotona.
Kasvakaa vähän, niin isät ja äidit
kerjäävät teitä lastensa leikkitovereiksi
ja maksavat teille siitä palkkaa;
kasvakaa vähän, niin opettajien päivät ovat tuskaiset,
te olette heidän elintasonsa,
muuten he joutuvat johonkin ympärivuotiseen työhön,
kuten suurten vanhustentalojen askarteluohjaajiksi
tai sitojiksi maakunta-arkistoihin.
Onnittelen teitä, lapset!
Kun kasvatte vielä tästä,
hädin tuskin tiedätte, mistä ovesta menisitte sisään.
Teidän edestänne kaatuvat numerus clausukset,
rehtorit eivät odota teitä enää kuin veistokset
korkeaselkäisissä tuoleissaan virkahuoneissaan
ojentaakseen raskaan kätensä;
he ryntäävät puunatuille käytäville
ja kumartavat teille.
Tai kun vieraat, kiireiset laivat tyhjinä ja kärsimättöminä
odottavat satamissa
ja ministerit epätoivoisina mittaavat tuontivoittoisuutta,
teitä rukoillaan massatehtaisiin
ja höyryävien paperikoneitten ääreen –
totisesti, totisesti
te ette ole pinkka
ahdistuneita kortteja työnvälitystoimistossa,
onnittelen teitä siitä.
Onnittelen teitä, lapset,
että saatte lukutoveriksenne sisaren Intiasta,
työtoveriksenne veljen Bangla Deshista,
Egyptistä, Nigeriasta.
Tuokaa heidät kotiini, puhumme yhdessä siitä,
mikä on iloista ja vaikeaa tässä maailmassa ja kaikkien sydämessä.
Ja lopuksi onnittelen,
että olette päivä päivältä mekastaneet rajusti,
lyöneet toisianne, itkeneet ja pyytäneet anteeksi.
Aamun tähti nousee huoneenne kohdalle kuin hyvän Jumalan katse,
ja te näette unta niin kuin lapset.”
Niilo Rauhala, 1977 (Valossa näkyy kirjoitus)
#vainme #omahyväisyys #vääräylpeys #kärsikärsi niin #kruununsaat
Vuokko hyvä, minulle toi aikoinaan paljon lohtua tämä runo.
Rakastan Niilo Rauhalan runoja! Niissä on valoa, jotakin sanoinkuvaamattoman raikasta ja kirkasta ja toivoa antavaa! Juuri ytimeen osuvaa. Parantavaa. Niin lohduttavaa!
Olen pitänyt useita runopiirejä ja aina otan Rauhalan runoja niihin.
Ja miten hyvin Niilo Rauhala osaakaan juuri tässä runossa ennustaa tulevaisuutta, juuri tätä päivää.
Minusta on ollut aivan käsittämätöntä tuo asia, kun julkisuudessa on usein irvailtu suurpreheitä.
Mutta nyt kuitenkin itketään sitä, kuka tulevaisuudessa meidät vanhat elättää!
Miten hienosri Niilo Rauhala kuvaa juuri tätä aikaa : kouluja suljetaan, rehtorit hattu kourassa katujen kulmissa ” pyydystämässä ” oppilaita…
ja miten lapsemme ja lastenlapsemme tulevat saamaan leikkitovereita maahanmuuttajista!
En kiellä, että olen itsekin joskus itkenyt sitä, taasko kirjoittelen tässä äitiysloma-anomusta…
mutta suuren perheen rikkaus on kuitenkin tuo sisarusparvi, joka koulii toinen toistaan.
Kaikki lapseni ovat minulle rakkaita. Vaikka kaikkien lasteni kohdalla ei elämä aina ole näyttänyt valoisaa puoltaan, niin kuitenkin uskon Taivaan Isän johdatukseen : näin on hyvä, näin on tarkoitettu!
Totta ihmeessä se tuo lohtua, kun kaikille ikäville tuntemuksille ja kokemuksille annetaan pyhä merkitys ja tarkoitus. Jehovan todistajatkaan eivät suostu tarvittaessa verensiirtoon pyhän merkityksen takia.
En usko kenenkään irvailevan suurperheitä, ihmettelyä ja ihastelua olen kyllä tavannut, kohdannut. Mutta ehkäisykieltoon suhtaudutaan kielteisesti useimmiten, koska se aiheuttaa niin paljon ikäviä juttuja monille ihmisille.
Olen todella yllättynyt, että kukaan tänä päivänä voi pitää runoa hyvänä ja lohdullisena.
Vaikka maapalloa uhkaisi ihmisten sukupuutto, minusta se ei ole hyvä syy kenellekään lisäääntyä yli voimien ja edes ollenkaan. Lapsensaanti tai -hankinta täytyy tapahtua ihan muista syistä kuin kansakunnan vähentymisestä. Ainoa mielestäni hyvä syy hankkia lapsi on se, että haluaa itselleen lapsen ja perheen.
Vaikka poistitkin kommenttini, niin kyllä minusta silti vahvasti tuntuu, että yksi syy lestadiolaisten vanhojen isäntien ehkäisykiellosta kiinnipitämiseen on niinkin raadollinen kuin uskonyhteisön elinvoiman ylläpitäminen mahdollisimman suuren syntyvyyden avulla. Tiettävästi liikkeen ulkopuolelta ei liikkeen jäseneksi kovin suurta tunkua ole.
En ole Kimmo poistanut viestiäsi enkä kenenkään muunkaan viestiä.
Se oli varmaan sitten ylläpito. Anteeksi epäilyni ja väärä syytös. Tuo aikaisempi kommenttini oli sisällöltään samanlainen, mutta taisi olla vähän suoremmin sanottu.
Runosta: ”he ryntäävät puunatuille käytäville
ja kumartavat teille.”
Samaa propagandaa kuin kommunismissa, natsismissa, Pohjois-Koreassa…
Varmaan on ihana runo aatteeseen kasvatetuille, niin kuin kommunismissa, natsismissa, Pohjois-Koreassa…
Runon tarkoitus on säilyttää status quo, kuten kommunismissa, natsismissa, Pohjois-Koreassa, lestadiolaisuudessa, jehovan todistajissa, katolisuudessa, luterilaisuudessa, islamissa.
Runo on minusta äärimmäisen vastenmielinen. Varmaan syistä, joita kävin lävitse. Ihmisiä on helppo manipuloida ja aivopestä, kuten kommunismissa, natsismissa, Pohjois-Koreassa, lestadiolaisuudessa, jehovan todistajissa. Siksi totalitaristisissa uskonnoissa ”kasvatus” aloitetaan varhain. Mitä nuorempana, sen syvemmin Maon runot pystyy polttamaan sieluun. Tai Rauhalan.
”Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat…”
En ole koskaan ajatellut tuota runoa noin, vaikka toki Rauhalan viitekehyksen tiedän. Olin lähinnä ajatellut sen abortinvastaiseksi aikana, jolloin keskustelu siitä oli kuumimmillaan.
No harvan lapsen äiti aina uudestaan ja uudestaan jaksaa kaivaa äitiysmekkonsa kaapista…
Niin, onko runon puhuttelun kohteena yksi äiti vai kollektiivi? Mutta kuten sanottu, en tätä aikaisemmin tiennyt runon liittyvän hoitokokouskeskusteluun, joten tulkintasi sitä tietoa vasten on varmasti oikea.
Tässä runoon liittyen muualta poimimani kommentti:
”Muistan tämän runon, silloin siitä tykättiin kovastikin, kun se tuki Suurperheen äidin pyhää osaa… Vaikka teille maailma nauraa..kaivatte äitiyskolttunne kiltisti kaapista … Tulin minä kaapista ulos, mikä oli lopputulos???”
Niilo Rauhala on varmasti runoilijana taitava ja ansioitunut. Makuasia tietenkin, mutta kammottava on tämä runo, kontekstin huomioiden.