Maailman murheet ovat viedä mennessään. Samalla ne ovat saaneet miettimään yhä uudelleen vahvaa sanaparia, johon sisältyy kaikki olennainen: rauha ja rakkaus. Joillekin siitä tulee vääjäämättä ensimmäiseksi mieleen 60-luku ja kukkaislapset, mutta pohjimmiltaan se kiteyttää kristinuskon sanoman. Näyttää kuitenkin entistä enemmän siltä, että rauhasta on tullut vain tekninen käsite – pelkkä sodan vastakohta, ei elämäntapa – ja että rakkaus on ahdistettu nurkkaan ja unohdettu odottamaan parempia aikoja. Sen sijaan keskitytään vihaamaan, syrjimään ja epäilemään. Ihmisten sydämiä hallitsee pelko, ja pelko synnyttää vihaa.
Omalla työalueellani Kolumbiassa Farc-sissien aseet ovat juuri vaienneet yli 50 vuoden taistelujen jälkeen. Viimeiset aseet luovutettiin viime viikolla, ja Kolumbia julisti sodan virallisesti päättyneeksi. Tuli rauha, ainakin jonkinlainen, sillä muita asejoukkoja maassa kyllä riittää. Aseet sulatetaan osaksi rauhanmonumenttia, jonka tarkoitus on muistuttaa ihmisiä: ei koskaan enää. Kolumbian rauhanneuvottelujen edetessä kaikkein suurimman vaikutuksen minuun teki sodan uhrien valmius anteeksiantoon. Oikea ja oikeudenmukainen rauha on vaikea asia, jonka saavuttamiseen tarvitaan muutakin kuin allekirjoitettu sopimuspaperi; siihen tarvitaan tahtoa, päättäväisyyttä, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea anteeksiantoa. Kolumbiassa olemme mukana tukemassa rauhan ja sovinnon työtä sekä maan luterilaisen kirkon että Luterilaisen maailmanliiton kanssa, ja haasteita on monia: kyläläisten on löydettävä yhteiselon edellytykset entisten taistelijoiden kanssa, lapsisotilaiden on opeteltava uusi elämä, sodan aiheuttamat haavat on saatava paranemisen alkuun. Tämä työ vaatii pitkäaikaista sitoutumista, ja varsinkin psykososiaalinen tuki kokonaisille yhteisöille on kenttä, johon haluamme panostaa.
Kolumbia on vain yksi pisara meressä tässä maailmassa, jossa paha nostaa päätään joka puolella ja iskee yllättäen silloin kuin sitä vähiten odottaa. Mutta meillä on hallussamme maailman tehokkain ase, jota vastaan kukaan ei pysty taistelemaan. Jeesuksen meille antama ase on rakkaus. Eikä siinä vielä tarpeeksi, että rakastamme ystäviämme, sillä sehän vielä on suhteellisen helppoa. Ei, vaan Jeesus opettaa että meidän tulee rakastaa myös vihollisiamme. Vieraita, toisenlaisia. Se voi olla vaikeaa, mutta se on kristinuskon kulmakivi. Emme ikinä saa rakennettua tervettä ja turvallista yhteiskuntaa, jos yritämme tehdä sen vihan ja katkeruuden perustalle, sillä mitä me kylvämme, sitä me myös niitämme: viha synnyttää vihaa ja katkeruutta, rakkaus synnyttää rauhaa ja rakkautta.
Arja Koskinen
aluepäällikkö, Latinalainen Amerikka
Ekumeeninen rauhanmarssi Bogotassa.
Rakkaus ja anteeksianto on tärkeää. Sen lisäksi myös vanha tämä periaate on edelleen ajankohtainen: ”There is no peace without justice”