Yrjö Raution tämänpäiväinen HS-kolumni sai minut ajattelemaan: ”Voi raukka”. Nähtävästi joku lestadiolaismies meni pilaamaan vanhan emännän 100-vuotisjuhlat pitkällä saarnalla, joka ilmensi ahdistavaa Jumala-kuvaa, jonka mukaan kaikki ei-(oikein-)uskovat ovat matkalla helvettiin.
Rautiosta on varmasti tuntunut pahalta, ja niin minustakin tuntuu, kun ajattelen tällaista tapahtuneen. Häpeän ja pahoittelen kristittynä sitä, miten kristityt usein toimivat ja tuovat uskoaan esille. Ymmärrän myös tarpeen tuoda oma turhautuneisuus esille ja näin ”tasoittaa tilanne”. Rautio sai tuntemuksensa julki koko kansan sanomalehdessä.
Raution tuntemuksia kohtaan tunnen sympatiaa, mutta hänen esittämistään ajatuksista en voi sanoa samaa. Ne ansaitsevat korkeintaan sääliä. On surullista, että kokenut toimittaja alentuu yläkoulutasoiseen argumentaatioon.
Kun Rautio on jakanut epämiellyttävät kokemuksensa katusaarnaajista, hän aloittaa uskonnonfilosofisen traktaattinsa, joka paljastaa alussa ilmoitetut pakolliset suvaitsevaisuusperiaatteet pelkäksi sanahelinäksi: ”Uskontoa vastaan ei minulla mitään ole (–). Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi, kunhan ei tule tyrkyttämän sitä minulle.”
Miksi ja millä logiikalla julkaiset jumalanvastaiset argumenttisi maan luetuimmassa lehdessä?
Itse argumentit eivät ole juuri mistään kotoisin. ”Väitetään, ettei olisi moraalia ilman kristinuskoa. Ihmiskunnan enemmistöllä ei olisi silloin moraalia. Tietenkin on.” Helppohan se on olkinukkeja kaataa. Moraaliargumentti kuuluu niin, että ilman Jumalaa (ei siis uskoa eikä varsinkaan kristinuskoa) ei olisi objektiivisia moraaliarvoja tai -velvoitteita.
”Jo pelkästään kaikki se pahuus, joka maailmaa hallitsee, riittää todistamaan, ettei Häntä voi olla.” Pahuuden ongelma on tietysti kuuluisin argumentti Jumalan olemassaoloa vastaan, mutta Rautio ei edes yritä osoittaa argumentin logiikkaa vaan tyytyy ylimalkaiseen viittaukseen. Pelataan samoilla säännöillä: vastaukseksi riittää tässä ylimalkainen viittaus vapaaseen tahtoon, syntiin ja Saatanaan.
Tai pistetään astetta paremmaksi. Rautio tunnustaa, että ainakin sellainen objektiivinen moraaliarvo kuin ”pahuus” on olemassa (listaan voisi ehkä lisätä pikkumaisuuden ja julmuuden). Mutta ilman Jumalaa ei ole objektiivisia moraaliarvoja. Siispä Jumala on olemassa. Siinä Rautiolle yksi Jumala-todiste, kun hän ei ole toistaiseksi yhtään löytänyt. Lisää voi etsiä vaikka tästä.
Rautiolla on toinenkin moraaliin (tai sen puutteeseen) perustuva argumentti kristinuskon Jumalaa vastaan. ”Kristittyjen Jumala on pikkumainen ja julma. Hän uhkailee, kiristää ja kostaa. Hän asettaa ihmiselle taakan, jota hän ei jaksa kantaa, ja potkaisee hänet sitten helvettiin.”
Kristittyjen Jumalaahan ei ole olemassa? Puhutaan siis vain kristittyjen Jumala-kuvasta. Mutta eivät kristityt näin Jumalaansa näe. En minä ainakaan. Puhutaan siis ei-kristityn näkemyksestä kristillisestä jumalakuvasta. Nyt ollaan jo sen verran kaukana itse Jumalasta, että mitäs jos annettaisiin mahdollisuus käsityksen puhdistamiselle? Sanon siis vastaan: ”Jumala on suurisieluinen ja laupias. Hän armahtaa, lahjoittaa ja pelastaa. Hän antaa ihmiselle sen, mitä käskee, ja vie sitten ikuiseen iloon.”
Rautiota vaivaa selvästi lestadiolainen tai muuten eksklusivistinen kristillinen pelastusoppi, jonka hän valitettavasti samaistaa kristinuskoon ja Jumalaan. Hänen isänsä joutui kuulemma helvettiin, ”koska ei uskonut, jos kristinuskon opit pitävät paikkansa”.
Menemättä sen enempää kristillisen inklusivismin ja pluralismin vaihtoehtoihin haluaisin vain sanoa, että kristinuskon oppien mukaan lopulta vain Jumala tuomitsee ja tietää, mitä kunkin sielussa viime hetkellä tapahtuu. Kukaan maan päällä ei voi varmasti julistaa kenenkään toisen joutuneen helvettiin. Rautio – ja hänen isänsä – voivat siis levätä rauhassa.
Rautio ei kuulemma ole ateisti, koska ”hekin ovat erään sortin uskovaisia”. Eikö Rautio sitten usko omiin ajatuksiinsa ja argumentteihinsa? Jos ei, niin miksi hän niitä epärehellisesti Hesarissa levittää? Jos uskoo, niin eikö hänkin ole erään sortin uskovainen? Ja siinä missä argumentit pyrkivät todistamaan, ettei Jumalaa voi olla, Rautio on nimenomaan ateisti.
Mutta Rautiokin on pohjimmiltaan homo religiosus, Jumalan kuva, joka etsii yhteyttä Luojaansa. ”Pyhyyden kaipuu on yleisinhimillinen ilmiö. (–) Pyhyyden kaipuuta on minussakin. Pyhyys koskettaa minua usein luonnossa, niin kuin se kosketti suomalaisia ennen kuin he hylkäsivät omat jumalansa ja ryhtyivät harjoittamaan vieraiden kansojen taikoja.”
Rakas Yrjö Rautio, meillä on paljon yhteistä. Rakastamme Suomen luontoa, tunnemme siinä jotain pyhää. Haluamme olla suomalaisia pyhyyden etsijöitä. Metsänhenkiin emme kuitenkaan enää kumpikaan usko. Mutta vielä vähemmän ateismi, jumalankieltäminen tai tiedeuskovaisuus jättää tilaa yhtään millekään pyhälle. Kristinusko opetti meidät näkemään pyhän luonnon Pyhän Luojan.
Kristinusko ei ole vieraiden kansojen vaan kaikkien kansojen uskonto. Sitä se on ollut helluntaista asti: kaikki kansat, kaikki kielet, myös suomi ja suomalaiset. Kristinusko on universaali uskonto, koska ongelma – se ihmisten pahuus ja julmuus – on universaali. Kristuksessa puhdas hyvyys voittaa pahuuden. Kristittyjen kanssa on tosiaan usein niin ja näin. Mutta onneksi se ei olekaan kristitynusko vaan kristinusko.
Nooh, Jusu. En ole perustellut näkemyksiäni millään tavalla. Olet itse sanonut olevasi ulkopuolinen, ja tunnustuksemme tuo viimeistään esiin perustelut, jotka ovat ihan muuta kuin nuo sinun esittämäsi arvailut.
Vesa Ahlfors: ”Ev. lut. kirkko ei tunnu hyväksyvän hyväksyvän itsenäisesti ajattelevia ihmisiä ja poikkeavia näkemyksiä asioista.”
Ja Jehovan todistajat -järjestö hyväksyy?
Samuel Kettunen :”Ehtoollinen ei tietääkseni koskaan ole ollut sellainen ateria, jolle voisi osallistua kuka tahansa, kuten vaikka päivälliselle. Sehän edellyttää yhteyttä opissa ja uskossa.”
Ilmeisesti tuo on se syy miksii Moskovan patriarkaattiin kuuluva Venäjän ortodoksikirkko esti joitakin vuosia sitten Konstantinopolin patriarkaattiin kuuluvilta Suomen ortodoksikirkon jäseniltä oikeuden osallistua ehtoolliseen.
” Me jaamme sekä Konstantinopolin patriarkaatin että Vatikaanin näkemykset siitä, että Moskovan patriarkaatin kulttuuri- ja kansalliskriteereistä lähtevä kirkkokäsitys on harhaoppi.
Muiden paikalliskirkkojen tavoin myös Suomen ortodoksinen kirkko katsoo, että Moskovan moderni tulkinta kanonisesta alueestaan on monessakin mielessä Kremlin kansallismielisen ideologian läpitunkemana, koska Moskovan patriarkaatti vastustaa kiivaasti katolisen kirkon tai muiden ortodoksisten paikalliskirkkojen toimintaa entisen Neuvostoliiton alueella.”
(Arkkipiispa Leo 16.3.2010)
Käsitykseni mukaan Inkeri kirkko tukee Moskovan patriarkaatin näkemyksiä eikä ajatus siitä, että Inkerin kirkon vihkimät papit voisivat sanella Suomen evl.kirkolle kuinka sen pitää toimia, ole mielestäni oikein.
Esimerkiksi niitä, jotka ovat varoituksen antaneet.
Tässä blogissa tuossa viestisään Kimmo ei ole parjannut. Ymmärtääkseni hän on odottanut itse päätöstä. Voisin samassa tilanteessa todeta samoin. Mutta kommentti vapaa-ajattelijoista voisi olla sinne päin toisessa blogissa. Jos haluaa hänen viesteistään negatiivista etsiä. Kannataa oppia, että tuomiokapitulia ja kirkkoa ei tarvitse totella.
Olen ilmaissut mielipiteeni ko. varoituksesta – en saarnamiehistä. Mutta on tämä kaksinaamaista touhua. Lähetyshiippakunnan papeista saa sanoa vaikka mitä, mutta lähetyshiippakuntalaiset eivät saisi sanoa poikkipuolista sanaa. No, pitäkää tunkkinne.
Kimmo Jaatila
Mielenpurkauksesi varoituksista on poistettu ja hyvä niin. Kyllä sinun pitää ymmärtää että piispat ja tuomiokapitulit tekevät sitä työtään, johon heidät on asetettu.
Ei kirkkomme piirissä voi työskennellä pappina, jos määrittelee ehtoollisyhteyden rajat ihan oman mielensä mukaan
Ei kirkkomme piirissä oleva pappi voi työskennellä pappina toisessa yhteisössä jolla ei ole täytä ehtoollisen yhteyttä omaan kirkkoomme.
Ei kirkkomme virkaan voida vihkiä uutta pappia, joka ei tahdo edistää hengellisitä ykseyttä yhdessä kirkkomme kaikkien pappien kanssa.
Kimmon kommentissa ei ollut mitään pahaa. Jokainen saa tehdä saamalleen postille mitä haluaa. Minä voisin laittaa saamani varoituksen kehyksiin työhuoneeni seinälle, joku toinen voi sen polttaa ja kolmas voi käyttää sitä mökkivessassa, jos ei muuta paperia ole saatavilla. Tärkeintä on, että lukee sen ja pohtii mitä se käytännössä tarkoittaa.
Luterilaisessa messussa liturgi aina tietää ketä ehtoolliselle osallistuu ja kenelle ehtoollisen voi antaa. Evl-kirkossa esim. kirkosta eronnut tai ortodoksi ei ole oikeutettu saamaan ehtoollista.
Rakentava yhteiselo on aina parempi kuin riidat.
En usko, että tuomiokapitulilla ole mitään tarvetta erottaa tai ottaa pappisoikeuksia pois näiltä neljältä, varoitus riittää. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Juha Heinilä
” En usko, että tuomiokapitulilla ole mitään tarvetta erottaa tai ottaa pappisoikeuksia pois näiltä neljältä, varoitus riittää. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.”
Näin asia varmasti on. Tämä on nyt sellaista välttämätöntä rajankäyntiä, jota valitettavasti joudutaan yksittäisiä ihmisiä esimerkeinä käyttäen.
Piispojen vuosi sitten tekemä linjaus oli selkeä eikä sitä vastoin toimiminen voinut jäädä täysin seurauksetta. Kyse on myös piispojen uskottavuudesta.
Vastaavalla tavalla piispojen tulee puuttua, mikäli joku papistosta ryhtyy vaikkapa toimitusten kirjan vastaisiin toimituksiin.esimerkiksi kaste tai parisuhdekysymyksissä.
Sanoitte jo synodilehdissä ja concordiassa jo paljon ennen ”hiippakuntaanne” todella ala-arvoisia.
Jos tämä evl kirkko on niin ahdas ja suvaitsematon teitä kohtaan miksi ette lähde??
Albert, en tiedä mitään syytä siihen, miksi meidän pitäisi lähteä omasta kirkostamme?
Albertin kysymys lienee retorinen.
Ei teitä kehoiteta lähtemään vaan palaamaan takaisin toimintaan niihin paikalliseurakuntiin, joihin vielä jäseninä kuulutte. Näissä paikalliseurakunnissa hoidettavat sakramentit ovat avoinna myös teille.
Jukka, katsotaan rauhassa mitä sinäkin näille eri foorumeille kirjoittelet. Jotenkin tuntuu siltä, että on parempi pysyä siinä seurakunnassa, jossa tuntee ollonsa kotoisaksi. Tiedän, että olen kelvollinen ehtoolliselle myös osoitteen mukaisessa seurakunnassa.
Kimmo Jaatila :”Lähetyshiippakunnan papeista saa sanoa vaikka mitä…”
No hyvä. Luin tänä aamuna Risto Soramiehen eilisen saarnan Lähetyshiippakunnan kotisivulta ja pidin siitä.
Minusta tämä on lähinnä naurettavaa. Muutamasta katselin taustan joku viransijaisuus eläkkeellä. Kimmokin taitaa tehdä opettajan töitä ja on noista virsivisoista päättävää tahoa, että tuleeko ne kouluun.
Viesti poistetaan ja nämä nöyryyteen kehottavat viestit jätetään. Jos joku palkaa saa, niin rahaa vastaan voi esittää varoituksia. Tämä on nyt se liike-elämän ja työelämän sääntö, jota täällä hoetaan. Niiden kanssa joiden kanssa ei ole työsuhdetta voi lähettää vain arvottomia varoituksia, jotka eivät arkeen vaikuta.
Terveisiä vain kaikille eilisestä mieliinpainuvasta juhlasta kauniissa Betel-kirkossa keskellä vanhaa pääkaupunkiamme.
Neljä uutta pappia vihittiin Lähetyshiippakunnan palvelukseen täyden kirkollisen veisatessa iloisesta sydämestä ja huomattavan voimallisesti ylistystä Kolmiyhteiselle Jumalalle. Mukana oli myös naapurihiippakuntien piispoja Juhlaillallista nautittiin aivan Tuomiokirkon kupeessa.
Sillä tavoin Herra pitää Kirkostaan huolta.
Aamen.
Martti, Kimmo joku muu, joka tietää. Katsoin noita teidän uusia. Mitä tarkoittaa OTO-pastori? Oletan edelleen, että näillä on teologinen koulutus? Siinä vaan ei ollut kuin yhden kohdalla mainittu, mistä luin.
OTO= Oman Toimen Ohella. Eli kuten minä, joka saa leipänsä oppituntien pitämisestä ja hallintohumpasta ja teen pastorin hommia talkootyönä. Teologinen koulutus on,
ei välttämättä maisteri, mutta riittävä kuitenkin.
Tämä siitä seuraa, kun papit alkavat hallita kirkkoa, eikä kirkko pappeja.
”Tämän siitä saa, kun papit alkavat hallita kirkkoa jne.” Sanoo entinen seurakunnan hallintojohtaja.
Jaatila. Niin sanoo entinen hallintojohtaja ja nykyinen eläkkeelle jäävä pappi. Kirkon perustaja ja hänen ensimmäiset seuraajansa olivat maallikoita. Virkapappeus syntyi myöhemmin ja pappien vallanhimo on ollut ja taitaa edelleen olla eräs kirkon suurimmista ongelmista.
Eiköhän se viimeksi mainitsemani ongelma ole aika selvästi tullut esille ns. lähetyshiippakunnan syntyyn ja perustamiseen sekä nykykäytäntöön johtaneissa vaiheissa.
Juu, vallanhimo on paha juttu. Se vaanii toki myös lähetyshiippakuntalaisia, kuten kaikkia muitakin. Mutta Osmo hyvä, jos haluaisin itselleni valtaa, en tosiaankaan olisi hakeutunut Luthersäätiön tai Lähetyshiippakunnan työyhteyteen. Työyhteyteen, josta en saa edes palkkaa ja jos saisinkin, se olisi 1000 euroa nykyistä palkkaani pienempi! Jos haluaisin valtaa, myisin periaatteeni ja sopeutuisin kansankirkon systeemiin. Sopetutuminen (virkakysymyksessä) on koettu,huonoksi havaittu – nyt saan tehdä työtä ehjällä sydämellä.
Seuraavaksi varmaan kysyt, miksen nosta kytkintä kansankirkosta? Vastaan: piruuttani.
(viimeiseen kappaleeseen tuoteseloste: sisältää huonoa huumoria)
Kivimäki, minulla on oikeus mielipiteeseeni ja sen ilmaisemiseen vapaasti. Kyllä sinun täytyy se ymmärtää.
Kimmo Jaatila Mielipiteeseesi sinulla nimenomaan on oikeus.