Tänä vuonna vietämme reformaation merkkivuotta, kun Lutherin teesien naulaamisesta tulee tiettävästi 500 vuotta. Lutherhan naulasi nuo reformaation alkua merkinneet teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen.
Kuluvana reformaation merkkivuotena järjestetään monenlaisia tapahtumia ja asiaa pidetään muutenkin esillä. Kirkkomme ohjeisti jo hyvissä ajoin etukäteen, että emme kutsuisi tätä vuotta juhlavuodeksi, koska sinällään tarpeellinen reformaatio merkitsi myös kirkon jakautumista eli pahemmin sanottuna hajaannusta. Protestanttinen kirkkoperhe sai tuolloin alkunsa. Siihen kuulumme me luterilaiset ja siihen kuuluvat erilaiset reformoidut ja evankeliset kirkot sekä anglikaaninen kirkko.
Reformaation alkuvaiheet olivat varsin värikästä aikaa. Luther lausui valittuja sanoja paaveista ja kirkkonsa epäkohdista. Paavi puolestaan antoi bullansa ja julisti Lutherin henkipatoksi. Pappien selibaatti purettiin ja Lutherinkin sai ja nai luostarista karanneen Käthensä. Talonpojat kapinoivat ja niin edelleen.
Merkkivuoden tiimoilta on tosiaan monenlaista toimintaa ja ekumenian hengessä myös paavi vieraili Pohjolassa. Ekumenian saralla on edistytty ja entiset kirkkojen toisilleen lausumat tuomiot on kumottu ja on kyetty myös hyväksymään yhteinen julistus vanhurskauttamisopista.
Kaiken edellisen jälkeen ja merkkivuoden ollessa parhaimmillaan meneillään tärkein asia on unohtunut. Se on nimittäin ekumeeninen aloite kirkkojen yhteen palaamisesta! Sellaista ei ole vielä tehty, joten teen sen tässä ja nyt. Naulaan tämän aloitteen bittiavaruuden ja kotimaa24-sivuston jyhkeisiin lankkuoviin!
Mikä sopisi reformaation merkkivuoteen paremmin kuin aloite kirkkojen yhteen palaamisesta. Sen voi ilmaista, että luterilaisina kirkkoina liitymme katoliseen kirkkoon tai päinvastoin. Muutkin protestanttiset kirkot voivat harkita samaa. Reformoiduille kirkoille asia voisi olla vaikea, mutta anglikaaneille asia pitäisi sopia kohtuullisen hyvän jos saavat pitää vain arkkipiispan Canteburyssä!
Asiaan liittyy tietysti joitakin teologisia ja käytännöllisiä kysymyksiä kuten kysymykset virasta, sakramenteista ja paavin asemasta. Virkakysymys ei pitäisi olla suuri ongelma, jos ja kun meillä on säilynyt ainakin enimmäkseen succesio apostolica – ja jos kun katolinen kirkko paavi Franciscuksen johdolla avaa viran myös naisille. Selibaattikysymys voisi olla paikallisten kirkkojen päätettävissä joten siinäkin voisimme jatkaa entisellään. Sakramenttien lukumäärä voisi olla kompromissi kahden ja seitsemän väliltä, vaikkapa neljä tai viisi. Kaste ja ehtoollinen ovat tietysti ainakin sakramentit, samoin rippi ja pienin pohdinnoin vaikkapa sairaan voitelu. Sopisivat meille hyvin. Avioliitto ja pappisvihkimys tai ainakin ensin mainittu voitaisiin jättää sakramenttien ulkopuolelle.
Paavin asema saattaisi tuottaa hankaluuksia. Nykyisen paavin otteet ovat kyllä sellaiset, että paavi voisi hyvin olla koko kirkon johtava paimenviran haltija, Servus servorum Dei. Pitkästä virkanimien rimpsusta voisi pudottaa suuren osan pois ja todeta, että paavi ei sittenkään ole Kristuksen sijainen maan päällä ja että avainten valta kuuluu kaikille virkaan vihityille ja laajasti ymmärrettynä kaikille kristityille.
Joten kun nämä teologiset ongelmat on edellä mainitulla tavalla ratkaistu, voidaan aloitteen pohjalta edetä päättämään asioista. Ehkä Vatikaani ei ennätä asiaa vielä tänä vuonna päättämään, mutta meillä se ehtisi kevään tai ainakin marraskuun kirkolliskokoukseen.
Savonlinna locuta, causa finita!
Toivo Loikkanen
PS.Jutussa on totta ja vakavasti otettavaa ainakin toinen puoli tai melkein kaikki!
No johan menivät veroeurot hyvään tarkoitukseen…
Tässä helsinkiläinen vapaa-ajattelija havainnollistaan vapaa-ajattelijoiden syvällisyyttä kulttuurihistorian ja moniarvoisuuden teemoissa. Heikäläiset haluavat kutsua itseään nimityksellä ”bright”.
Tässä hieman lisätietoja noista lemkoista, sikäli kuin joku ei ole heistä aiemmin kuullut:
http://en.wikipedia.org/wiki/Lemkivshchyna
Vedin hengellisiä keskusteluja Lapinjärven sivarikeskuksessa. Mukana oli monista eri suunnista tulevia miehiä. Hämmästyin, miten yksimielisiä he kaikki olivat. Alustin keskustelu jostakin aiheesta ja kukin sai sanoa oman näköalansa. Toiset eivät saaneet keskeyttää, eikä kommentoida. ennen kuin kierros oli käyty. Mukaan tuli myös ateisteja. Ne oli hienoja tilanteita ja niistä on jo paljon aikaa. Opin siinä sen ettei meillä eri suunnista ja uskonelämän suuristakaan eroista huolimatta, ole lopulta mitään eroa, kunhan pysytään uskon keskeisimmissä kysymyksissä.
Pekka, olen samaa mieltä ja olen sitä mieltä, että voisimme lähentyä oikeasti vielä lisää katolisen kirkon ja muidenkin kirkkojen suuntaan.
Ehkä palaamme takaisin äitikirkon helmaan. Onhan siellä se alkuperäinen oppikin tallella. Ei me Luterilaisina olla yhtään heitä parempia.
Emme todella ole heitä parempia. Vielä jokin aikaa sitten oli kummallinen stereotypia, jossa katolinen kristillisyys leimattiin muotomenoksi ja omaa kristillisyyttämme korostettiin parempana ja evankeliumin mukaisena.
Tosin täytyy ottaa huomioon, että katolisessa kirkossa uhrataan Kristuksen veretön uhri Jumalalle jokaisessa liturgiassa. Perinteinen Messu-uhri on siis edelleen voimassa. Enkä ole vakuutuunut aivan katolisen kirkon vanhurskauttamisopistakaan, joka ei tapahdu sola fide, vaan myös teoista.
Kosti, On varmaan niin kuten kirjoitat, että ehtoolliskäsityksissämme on edelleen eroja. Muuten pätee se kristittyjen yhteyden perusajatus, että meillä on enemmän sitä, mikä yhdistää kuin sitä, mikä erottaa. Itse asiassa suurin osa on yhteistä. Tietysti on muistettava sekin, että maailmanlaajuisen katolisen kirkon sisällä on teologista ja käytännön kirkon elämään liittyvää kirjoa.
Niin Toivo, onhan kristittyjen ykseys sinänäsä kaunis ajatus, eikä palaaminen ykseyteen ole tietenkään poissuljettu. Esität tuossa blogitekstissäsi sinänsä kannatettavia asioita. Eri asia on sitten, miten nuo voisivat reaalisesti toteutua ja millä aikavälillä. Mielestäni yksi varteenotettava asia mistä luterilainen kirkko voisi ottaa oppia katolisesta kirkosta, ovat rippituolit. Kallion kirkossa sellainen on. Tarvetta niihin olisi luultavasti myös muualla ja kynnys ripittäytymiseen todennäköisesti madaltuisi.
Kosti, Yhteyteen ja ykseyteen pyrkiminen on kaunis ajatus, mutta samalla myös oikea tavoite kirkoille. Monesti tämä unohdetaan. Ekumeenisessa liikkeessä ja toiminnassa se otetaan kuitenkin tosissaan Jeesuksen rukouksen ”että he olisivat yhtä” pohjalta.
Ehdotuksesi rippituoleista on kannatettava. Ja muutenkin meillä tosiaan on opittavaa katolisilta. Ehkä heilläkin olisi jotakin opittavaa meiltä.
Toivo, tietenkin yhteyteen ja ykseyteen pyrkiminen on oikea tavoite kirkolle. Toisaalta on vaikea nähdä, että niin kauan kuin paavin virka on ykseyden virka ”jure divino”, niin pyrkimys yhteyteen ja ykseyteen on aikamoinen tavoite. Pyrkiä siihen toki voidaan. Katoliset voisivat oppia luterilaisilta ainakin suvaitsevaisuutta pitämällä luterilaisia pappeja tasavertaisina suhteessa omiin pappeihinsa.
Enkä ole vakuutuunut aivan katolisen kirkon vanhurskauttamisopistakaan, joka ei tapahdu sola fide, vaan myös teoista.
No siinähän he ovat vain Jeeuksen linjoilla, Jeesuksen joka asetti pelastuksen ehdoksi juuri ja nimen oman teot ja vain teot…
VIIMEINEN TUOMIO
31 ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. 32 Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. 33 Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. 34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. 35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. 36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
37 ”Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? 38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? 39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ 40 Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
41 ”Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. 42 Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. 43 Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
44 ”Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ 45 Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
46 ”Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”
Niin, mikäli pelastuksen ehtona ovat ”teot ja vain teot” ihmettelen noita toisia, jotka eivät tienneet mitään tehneensä.
Jeesuksen ehdoissa ei vain Vasunmäki ollut mitään ’mikäli’ ehtoa.
No, sitten vain ihmettelen noita toisia, jotka eivät tienneet mitään tehneensä.
Olivat niin oikeasti vaatimattomia, että pitivät hyviä tekojaan ihan luonnolisina ihmisyyteen ja sivistykseen kuuluvina toimina: ”Älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee” on samaa korostava toteamus:
1. ”Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.
2. Sentähden, kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagoogissa ja kaduilla saadakseen ylistystä ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
3. Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee,
4. että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
5. Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
6. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
”Olivat niin oikeasti vaatimattomia, että pitivät hyviä tekojaan ihan luonnolisina ihmisyyteen ja sivistykseen kuuluvina toimina..”
Sinäpä sen sanoit!
Toivo Loikkanen :”Mikä sopisi reformaation merkkivuoteen paremmin kuin aloite kirkkojen yhteen palaamisesta.”
Mikään ei sopisi paremmin. Oli ilahduttavaa lukea, että Helsingin Yliopiston teologisessa tiedekunnassa vihitään kunniatohtoriksi myös ”Suomessa taistellut virolainen sotaveteraani, eksegetiikan ja Viron kirjallisuuden emer. professori, monsignore Vello Salo.” Hän jakoi Tallinnan Piritan luostarissa ehtoollisen, johon ortodoksikirkon jäsenenä sain luostarin abbedissan luvalla osallistua.
Tuula, Hienoa kuulla tuosta monsignore Salon kunniatohtoriudesta ja kokemuksestasi Piritan luostarissa.
Kaipaan ehtoollisyhteyttä kristillisten kirkkojen välille. Olen kokenut Itävallassa aikoinaan tilanteen, jossa heti katoliseen kirkkoon astuessani suntio tuli huomauttamaan minulle erinäisiä asioita, mm. messua koskevan kiellon. Istuin vieraan tuntuisena penkissä paikallani. Edes rauhanterehdystä ei kanssani vaihdettu. (Toki olin jo messuun mennessäni tiennyt, ettei ehtollisen jako olisi koskenut minua).
Miten kirkkojen yhteys saadaan ikinä aikaan, jos varhaisvaiheessa ”Filioque” uskontunnustuksessa riitti erottamaan Itä- ja Länsi-Rooman kirkot toisistaan tänne asti kestäviksi kristillisiksi traditioiksi?
Tuo mitä Päivi kuvasit on lahkolaisuutta. Sitä voi joutua kokemaan kaikissa kirkkokunnissa. Tosin niistä kaikista voi löytyä syvää rakkauden osoitusta meitä muita kohtaan. Lahkolaisuuden erottaa selvimmin rakkauden ilmenemisestä. Jos veljellistä ja sisarellista rakkautta ei ole, niin todennäköisesti kyse on lahkolaisuudesta, jota on hyvä varoa.
Päivi, Nostat esille kipeän asian eli ehtoollisyhteyden puuttumisen. Samoin toteat, kuinka jo varhaisessa vaiheessa yksi uskontunnustuksen (lisätty)sana merkitsi syvää juopaa kirkkojen välille. Toki silloin oli kyse myös kirkon kahden piispanistuimen ja kaupungin valtataistelusta eli Rooman ja Konstantinnopolin. Uskoisin, että läntisen kristikunnan sisällä ja kesken lähentyminen on helmpompaa kuin itäisen ja läntisen kristikunnan. Toisaalta idän kirkkoa (ortodoksit ja vastaavat) ja lännen kirkkoa (kat. kirkko) yhdistää heille yhteinen jakamattoman kirkon aika ja muutkin asiat.
No jaa. Pariisin Notre Damesta minullakin on messusta samanlainen kokemus. Istuimme penkissä ennen messun alkua, kun vahtimestari tuli hätistelemään meidät pois. No mikäpäs siinä. Menimme sivukäytävälle ja seurasimme sivualttareilla pääsiäisajan tapahtumia. Muistan elävästi erään naisen, joka rukoili neitsyt Marian patsaan edessä, että koko ruumis vavahteli. Hätä ei lue lakia. Olen myös osallistunut ortodoksiseen liturgiaan muutamia kertoja. No problems. Roomassa sain vapaasti osallistua messuun Pietarin kirkossa eräällä sivualttarilla, joka suoritettiin verhojen takana. Pyydettiin vain olemaan hiljaa, ei muuta. Poikkesin myös joissain muissa Rooman kirkoissa messun aikana. Sain vapaasti istua penkissä aivan rauhassa. Minulle ei ole ongelma, vaikka en saakkaan osallistua ehtoolliselle muissa kirkoissa. Saan sen kuitenkin omassa kirkossani.
Näkyvä ulkoinen yhteys ei ole ensisijainen asia. Olennaisempaa kuin ulkoisesti saavutettu yhteys on sydänten yhteys Raamatun sanan totuudessa. – Sitä on mahdollista tavoitella jo nyt monella sektorilla. Tähän liittyy esim. Raamatun sanan tunnustaminen, sille kuuluvalle paikalleen Jumalan erityisenä ilmoituksensa. Jeesuksen Kristuksen ohittamattomasta merkityksestä puhuminen on myös keskeinen tekijä yli kirkkokuntarajojen. Eikä sovi myöskään vähätellä kristillisen moraalin yhteyttä luovia näkökulmia (silloin kun pitäydytään Raamatun ilmoitukseen).
Kristillisen opin mukaista juuri on tuo mitä Vapahtaja sanoo tehdyistä töistä. Jumala kun itse valmistaa meille hyvät työt, että me niissä eläisimme. Emme aina edes tiedä milloin sellaisessa olemme mukana.
Niinpä teot eivät voi toimia pelastusteinä, koska hyväksyttävät teot teemme tietämättämme. Muutenhan meille olisi annettu ohje: tee tietämättäsi hyvää, niin pelastut.
”Niinpä teot eivät voi toimia pelastusteinä, koska hyväksyttävät teot teemme tietämättämme.”
Ei Jeesus erittele ko. tekojen motiiveja, kyllä ihmiset ovat tekonsa tienneet, ei niitä ole unissaan tehty, mutta eivät niillä elvistelleet.