Regimenttioppi on yksi luterilaisen kirkon keskeisiä oppeja. Sen mukaan Jumala on antanut osan asettamistaan asioista maallisen regimentin hallintaan, osan hengellisen. Avioliitto on Lutherin mukaan selvästi maallisen esivallan hallinnassa:
”Kukaan ei voi kieltää, etteikö avioliitto olisi ulkonainen, maallinen asia kuten vaatteet ja ruoka, koti ja kontu, maallisen esivallan alaiseksi asetettu…” (Die Ehesachen, WA 30/3, 205).
Avioliitosta on tullut Suomen kirkolle elämää suurempi ongelma siksi, että kirkko ei noudata omia oppejaan vaan puuttuu asiaan, joka ei sille kuulu. Kirkko pääsee ongelmastaan kun se antaa keisarille mikä keisarin on. Tämä ei tarkoita sitä, että kirkon ei tulisi lainkaan arvioida esivallan toimia. Kirkko saa ja sen täytyy edelleenkin arvioida, toteutuuko esivallan toimissa – esimerkiksi avioliittoasiassa – lähimmäisenrakkaus. Onneksi valtion päättämä avioituvien piirin laajentaminen edistää lähimmäisenrakkautta.
Pitäisikö kirkon sitten luopua kaikista avioliittoon liittyvistä tehtävistään? Ei pitäisi. Ensinnäkin sen on hyvä edelleen toteuttaa esivallan antamaa palvelutehtävää vihkiä pareja avioliittoon. Toiseksi – ja mikä tärkeintä – sen on hyvä edelleen ”kaunistaa” avioliitot siunauksin ja rukouksin, kuten Luther Vähän katekismuksen liitteessä kirjoittaa. Kolmanneksi kirkon on hyvä edelleen tukea avioliittoja monipuolisella perhetyöllään. Näihin kaikkiin tehtäviin kirkkoa edelleen tarvitaan. Ja pyydetään.
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Minua vähän kiusaa se, että Lutheria halutaan nyt vääntää muuttuneen avioliittokäsityksen taakse. Se ei ole rehellistä peliä. Lutherin näkemys oli yksiselitteisesti heteroseksuaalinen avioliitto jopa siinä määrin että eri sukupuolet olivat hänelle avioliittoa määrittelevä tekijä, Jumalan sanan ohella. Lutherin kanssa ei ole pakko olla samaa mieltä, ja voi ajatella, että hän oli oman aikansa vanki eikä voinut nähdä tällaista kehitystä, joten nyt voimme muotoilla ajatukset uusiksi. Tämä on ok mutta älkää hyvät ihmiset vääristelkö asiaa niin, että saisitte Lutherin asianne taakse. Se on epäreilua ja valheellista.
Juuri näin. Olisi paljon rehellisempää puolustaa tätä spn-agendaa ihan sekulaarein ja humanistisn argumentein. Myös mitä Raamatun tulkinaatn ja teologiaan tulee. Silloin kun aletaan vääntämään jonnekin jotain mitä siellä ei lue, on argumentointi vähintäänkin arvelluttavaa, mutta pahimmillaan epärehellistä. Kyllä nykymaailmassa pitäisi uskaltaa sanoa, että kirkon pitäisi taipua ”maailman” mukaan, eikä yrittää taivuttaa kirkon kirjoituksia ”maailmallisiksi”, mitä ne eivät ole.
”Silloin kun aletaan vääntämään jonnekin jotain mitä siellä ei lue, on argumentointi vähintäänkin arvelluttavaa, mutta pahimmillaan epärehellistä.” Tämän neuvon voi antaa ’spn-agendan’ vastustajillekin.
Martti Pentti.“Silloin kun aletaan vääntämään jonnekin jotain mitä siellä ei lue, on argumentointi vähintäänkin arvelluttavaa, mutta pahimmillaan epärehellistä.” Tämän neuvon voi antaa ‘spn-agendan’ vastustajillekin”.
Sama neuvo koskee kaikkia, mutta avioliittonäkemyksen muutosasiassa ”todistustaakka” on niillä, jotka sen tahtovat muuttaa.
Niin, Lutherin näkemys oli tietenkin myös aikansa näkemys, sitä ei voi kiistää. Mutta Lutherin oma kirjallinen tuotanto viittaa kuitenkin siihen, että avioliitto oli lähtökohtaisesti miehen ja naisen välinen liitto. Jopa niin, että mies ja nainen olivat erilaisia nimen omaan avioliittoa varten, eli avioliitto miehen ja naisen välisenä instituutiona on primaari sukupuoliin nähden. Ilman avioliittoa ei tarvittaisi eroa miehen ja naisen välillä. Avioliitto on siis luomiseen asetettu järjestys joka tekee mahdolliseksi erottaa toisistaan mies ja nainen. Sama avioliitollinen järjestys toimii loogisesti trinitaarisella tasolla tehden mahdolliseksi Kristuksen ja seurakunnan, l. Kristuksen ruumiin välisen loogisen ja näkyvänkin eron.
Kyllä Luther nyt korotetaan sfääreihin. Älkää nyt unohtako hänen (inho)realismiaan.
Vesa Hirvonen valjastaa Lutherin ”omaksi viitankantajakseen tässä asiassa” varsin ymmärrettävistä syistä. Lutherilta löytyy kuitenkin kannanotto siitä, miten hän ymmärtää sanan ”ομοφυλοφιλία”. (Luther’s Fortress by James Reston)
Eikö alkuperäisessä blogitekstissä siteerattu Lutheria?
Vesa Hirvonen. Jos Lutheria (ja tunnustuskirjoja) voidaan siteerata avioliittokysymyksessä yhteiskunnallisen järjestyksen kannattajana, niin miksi häntä (ja tunnustuskirjoja) ei samalla voida siteerata tässä asiassa (avioliitto miehen ja naisen välisenä asiana) myös raamatullisen näkemyksen puoltajana?
MItä tarkoitat inhorealismilla? Tarkoitatko että omassa kirjoituksessasi on ihan ok siteerata Lutheria, mutta kun puhutaan avioliitosta miehen ja naisen välisenä asiana, niin se ei olekaan ok?
Ei kirkko vastusta maallisen regimentin päätöstä tässä asiassa. Mutta se ei myöskään anna maallisen regimentin päättää siitä, miten kirkossa hoidetaan tällainen asia joka kuuluu olennaisesti Jumalan tahtoon miestä ja naista kohtaan.
Markku Virta, kaikenlainen lähteisiin perustuva keskustelu Lutherin teologiasta on mielestäni erittäin paikallaan. Blogissani halusin tarkastella avioliittoa regimenttiopin näkökulmasta, koska minusta asiaan ei ole kiinnitetty riittävää huomiota. (Inho)realismilla tarkoitin esimerkiksi sitä, että Lutherilla oli äärimmäisen selvä käsitys pakotetun pidättyväisyyden turmiollisuudesta.
Minusta on hiukan triviaalia, jos kirkko kehittelee omaa näkemystään avioliitosta ja tyytyy siihen, että se ei toteudu reaalitodellisuudessa, ei edes kirkon jäsenten osalta. Kamariteologiaa pahimmillaan. Lähimmäisen pakenemista teorioihin.
Olennaista on se, mitä reaalitodellisuudessa tapahtuu. Siellä kirkon on oltava läsnä, kädet savessa. Ihmiset menevät naimisiin. Eri ja samaa sukupuolta olevat, eronneet ja ekakertalaiset. Syistä sun toisista. Ketkä heistä ansaitsevat kirkollisen vihkimisen? Ja keille suositellaan siviilivihkimistä?
Pitkään jotkut olivat sitä mieltä, että eronneille ei kuuluisi kirkollinen vihkiminen, koska eronneiden uusi avioliitto oli heidän mielestään vastoin Raamattua ja kirkon oppia. Nyt jotkut ovat sitä mieltä, että homopareille ei kuuluisi kirkollinen vihkiminen, koska homoparien avioliitto on heidän mielestään vastoin Raamattua ja kirkon oppia.
Kirkolla on luterilaisen käsityksen mukaan palvelutehtävä vihkiä, siunata ja tukea pareja. Turha ruveta erottelemaan, keitä voidaan palvella. Palvellaan kaikkia. Vihitään, siunataan, esirukoillaan, tuetaan.
”Kirkolla on luterilaisen käsityksen mukaan palvelutehtävä vihkiä, siunata ja tukea pareja. Turha ruveta erottelemaan, keitä voidaan palvella. Palvellaan kaikkia. Vihitään, siunataan, esirukoillaan, tuetaan.”
—–
-Minusta vihkiminen ei ole parin ja seurakuntalaisten ”palvelua”, joka pitäisi antaa kaikille halukkaille. Esirukous ja siunaaminen ihmisinä ja seurakuntalaisina on sitä, kaikkia voidaan ja tulee kuunnella, tukea ja sieluhoitaa. Mutta vihkiminen (nähdäkseni) perustuu avioliiton perustarkoitukselle, ja sille, että miehen ja naisen liitto on olemukseltaan erityinen, juuri miehen ja naisen erilaisuuden vuuoksi.
Avioliittoon vihkiminen on erityiseen tehtävään siunaamista, ei niinkään palvelua. Näin sen näen.
Vesa Hirvonen kirjoitti: ”Markku, avioliitto on tarkoitettu ihmistä varten eikä päinvastoin”.
Siteerasin Tunnustuskirjoja. Jeesuksen ja Paavalinkin sitaatissa kirjoituksista, korostetaan miehen ja naisen yhteenmenemistä alkuperäisenä Jumalan luomistahdon alkuperäisenä tarkoituksena (”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” Paavali jatkaa vielä: ”Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa”). Tälle yhteenmenemiselle on sitten annettu eri yhteiskunnissa eri aikoina erilainen status.
Mutta ilmeisesti tuo esittämäsi väite löytyy myös Tunnustuskirjoista ja Raamatusta?
Markku, minulla ei ole tässä nyt Ison Katekismuksen alkukielistä tekstiä voidakseni arvioida, miten tuo ”luonut… juuri avioliittoa varten” tulisi ymmärtää. Väite, että avioliitto on ihmistä varten eikä ihminen ole avioliittoa varten on tietenkin sovellus Jeesuksen sanoista, että sapatti on ihmistä varten eikä ihminen ole sapattia varten. Sovellus ei ole oma keksintöni, vaan olen löytänyt sen kirkolliskokouksen siviilivaliokunnan (nyt. perustevaliokunta) mietinnöstä vuodelta 1973, jossa sanotaan: ”Kirkko on Raamatusta oppinut, että avioliitto on asetettu ihmistä varten – eikä ihmistä avioliittoa varten…”. Se löytyy myös kirkon yhteiskunnallisen toimikunnan avioliitoa koskevasta raportista nimeltä Yhteiskunnan ydinsolu (1974, s. 13).
Minusta tuntuu että tämä keskustelu pyrkii kuitenkin kääntymään pois tuosta regimenttiopista.
Hyvä niin. Eihän regimentti oppia voi mitenkään soveltaa homovihkimisiin. Onko paukut loppumassa kun noin epätoivoinen yritys on todistaa väärää oikeaksi.
Regimenttiopin ydin on siinä, että maalliset asiat hoitaa maalliset viranomaiset ja kirkon papisto huolehtii hengellistä asioista.
Jos regimenttioppia noudatetaan, niin silloin seurakunnan paimenen ei pidä olla paikkakuntansa hallinnollinen virkamies. Niinpä hänen ei tulisi olla myöskään maallinen vihkiviranomainen. Suomen malli poikkeaa regimenttiopista.
Kyllä kirkko voi pyydettäessä hoitaa joitain esivallankin tehtäviä, esimerkiksi vihkimisen, kuten Luther Vähän katekismuksen liitteessä toteaa. Palvelevan kirkon ajatuksen mukaisesti kirkko on milloin huolehtinut sairaista ja köyhistä, milloin pitänyt kouluja, milloin antanut velka-, milloin perheneuvontaa ja monin muin tavoin palvellut ja palvelee yhä.
Kuten jo aiemmin sanoin, minusta tuntuu siltä että regimenttioppi menettää koko ajan otettaan tässä asiassa. Perustelut löytyvät sitten kuitenkin muualta ja regimenttien rajoja venyttäen. Mutta regimenttiopihan on melko vaikeasti käytännössä sovellettavissa oleva oppi joka tapauksessa.
Maallinen ja hengellinen ovat toisiinsa kietoutuneet. Syntyihän Kristuskin ihmiseksi. Seurakunnan luottamustehtävissä kuulin sanonnan, että talousasiat on hoidettava kristillisesti ja kristilliset asiat taloudellisesti. Regimenttien rajoja lienee siis hankala venyttää, kun niitä on vaikea edes tarkasti löytää.
Jotenkin hoopoa, että tuota oppia halutaan soveltaa yhä vähän kaikkeen siitäkin huolimatta, että se on tehty ihan toisenlaista yhteiskuntaa ja järjestystä varten. Opin syntyaikana oli tavallista, että sekaannuttiin toisten asioihin. Kirkon puolelta hallitsijoihin ja toisinpäin. Nyt näitä yksinvaltiaita ei enää ole, jotka voisivat puuttua toistensa asioihin. Se valta mikä näillä oli on nyt jaettu ihan kaikille. Joten opin soveltamismahdollisuudet pitäisi olla melko marginaalisia.
Tasavallassa maallinen valta tosiaan kuuluu ’kaikille’ ainakin periaatteessa. Käytännössä asiasta voi olla muutakin mieltä. Hengellinen valta on edelleen Kristuksen, ota edustaa Hänen kirkkonsa. Kyllä regimenttioppia voi tältä pohjalta hyvinkin miettiä ja soveltaa.