Riipu turvallisesti

”Minä olen sinut nimeltä kutsunut.” Tämä tunnus kuvaa eräältä osaltaan hyvän Jumalan huolenpitoa meistä. Se on hyvin läheistä ja henkilökohtaista. Oikein nimeltä mainiten Herra huolehtii meistä, pyhässä kasteessa saadulta nimeltä mainiten.

Raamatussa on muitakin tämän läheisen ja henkilökohtaisen huolenpidon vertauskuvia. Profeetta Jesaja sanoo: ”Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota. Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt.” (Jes. 49:15-16)

Kun Jeesus lähetti opetuslapset tehtäväänsä, hän puhui heitä kohtaavasta vainosta ja ihmispelosta. Hän sanoi heille, ettei heidän tarvitse pelätä ihmisiä. Ja hän rohkaisi heitä tutulla varpusvertauksella: ”Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.” (Matt. 10:29-30)

Ajelin jossakin Simon ja Kuivaniemen välillä. Kuoviäiti johdatteli lentokyvyttömiä poikasiaan leveän asfalttitien yli. Yhtäkkiä ilmestyi suoran päästä tummansininen iso bemari. Vauhdilla se ajoi poikueen päälle. Höyhenet vain pölisivät. Hetkessä idylli oli muuttunut murhenäytelmäksi. Mieleeni tuli tuo varpusvertaus.

Paljon pahempia murhenäytelmiä me näemme ja kuulemme tiedotusvälineistä päivittäin. Rajusti Jumalan sana ja jokapäiväiset kokemukset törmäävät yhteen.

Lutherkin tunsi tämän tilanteen, jossa hyvän Jumalan hyvät lupaukset ja tapahtuneet tosiasiat törmäävät. Luther valitsi Jumalan sanan. Jumala ei valehtele. Jumala puhuu sanassaan totta. Jos hän on luvannut pitää hyvää huolta meistä, niin se on totta. Uhmakkaasti, vastoin ns. tosiasioita ja kokemuksia on pidettävä kiinni siitä, että Jumala puhuu sanassaan totta.

Ei ole helppoa kuljettaa tätä asiaa sydämeensä keskellä koettelemuksia ja kärsimystä. Ei ole totisesti helppoa. Tai pikemminkin olisi kai sanottava, toisille on helpompaa, toisille ei.

Apostoli Paavali sanoo tessalonikalaisista, että he ottivat suurissa ahdistuksissa sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä. (1 Tess. 1:6) Tunnen valoisia kristittyjä, jotka huolten painaminakin kuitenkin jaksavat säilyttää luottamuksensa Herran hyvyyteen. Jumala siunatkoon näitä aikamme tessalonikalaisia.

Jos asiat eivät näin helposti suju, ei silti kannata menettää toivoa. Yhdelle on yksi tie, toiselle toinen. Vanhassa testamentissa on hyvä ja ilmeikäs verbi kuvaamassa toisenlaista tilannetta. Se on verbi ”riippua”. Psalmista sanoo: ”Minä riipun kiinni sinun todistuksissasi, Herra, älä anna minun joutua häpeään.” (119:31) Juuri riippumisesta on kyse, kun joutuu vastoin kokemaansa ja näkemäänsä pitäytymään siihen, että Jumala on hyvä ja pitää minusta huolta. Ote on heltiämäisillään, mutta silti yritän riippua kiinni siinä, mitä Jumala on luvannut. Enkä niin tehden todellakaan joudu häpeään. Mooses sanoo koettelemuksien läpi kulkeneelle kansalleen: ”Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä.” (5 Moos. 4:4)

Hyvä Herramme on sinut ja minut nimeltä kutsunut ja luvannut huolenpitonsa. Opetelkaamme tänä aikana Jumalassa ja hänen sanassaan riippumisen taitoa vastoin kaikkea, mikä puhuu vastaan. Herra lupaa: ”Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan.” (Ps. 91:4)

Piispa Olavi Rimpiläinen (1937-2019), Oot Vappaa, s. 15-17, SLEY, 2002.