”Minä olen sinut nimeltä kutsunut.” Tämä tunnus kuvaa eräältä osaltaan hyvän Jumalan huolenpitoa meistä. Se on hyvin läheistä ja henkilökohtaista. Oikein nimeltä mainiten Herra huolehtii meistä, pyhässä kasteessa saadulta nimeltä mainiten.
Raamatussa on muitakin tämän läheisen ja henkilökohtaisen huolenpidon vertauskuvia. Profeetta Jesaja sanoo: ”Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota. Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt.” (Jes. 49:15-16)
Kun Jeesus lähetti opetuslapset tehtäväänsä, hän puhui heitä kohtaavasta vainosta ja ihmispelosta. Hän sanoi heille, ettei heidän tarvitse pelätä ihmisiä. Ja hän rohkaisi heitä tutulla varpusvertauksella: ”Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut.” (Matt. 10:29-30)
Ajelin jossakin Simon ja Kuivaniemen välillä. Kuoviäiti johdatteli lentokyvyttömiä poikasiaan leveän asfalttitien yli. Yhtäkkiä ilmestyi suoran päästä tummansininen iso bemari. Vauhdilla se ajoi poikueen päälle. Höyhenet vain pölisivät. Hetkessä idylli oli muuttunut murhenäytelmäksi. Mieleeni tuli tuo varpusvertaus.
Paljon pahempia murhenäytelmiä me näemme ja kuulemme tiedotusvälineistä päivittäin. Rajusti Jumalan sana ja jokapäiväiset kokemukset törmäävät yhteen.
Lutherkin tunsi tämän tilanteen, jossa hyvän Jumalan hyvät lupaukset ja tapahtuneet tosiasiat törmäävät. Luther valitsi Jumalan sanan. Jumala ei valehtele. Jumala puhuu sanassaan totta. Jos hän on luvannut pitää hyvää huolta meistä, niin se on totta. Uhmakkaasti, vastoin ns. tosiasioita ja kokemuksia on pidettävä kiinni siitä, että Jumala puhuu sanassaan totta.
Ei ole helppoa kuljettaa tätä asiaa sydämeensä keskellä koettelemuksia ja kärsimystä. Ei ole totisesti helppoa. Tai pikemminkin olisi kai sanottava, toisille on helpompaa, toisille ei.
Apostoli Paavali sanoo tessalonikalaisista, että he ottivat suurissa ahdistuksissa sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä. (1 Tess. 1:6) Tunnen valoisia kristittyjä, jotka huolten painaminakin kuitenkin jaksavat säilyttää luottamuksensa Herran hyvyyteen. Jumala siunatkoon näitä aikamme tessalonikalaisia.
Jos asiat eivät näin helposti suju, ei silti kannata menettää toivoa. Yhdelle on yksi tie, toiselle toinen. Vanhassa testamentissa on hyvä ja ilmeikäs verbi kuvaamassa toisenlaista tilannetta. Se on verbi ”riippua”. Psalmista sanoo: ”Minä riipun kiinni sinun todistuksissasi, Herra, älä anna minun joutua häpeään.” (119:31) Juuri riippumisesta on kyse, kun joutuu vastoin kokemaansa ja näkemäänsä pitäytymään siihen, että Jumala on hyvä ja pitää minusta huolta. Ote on heltiämäisillään, mutta silti yritän riippua kiinni siinä, mitä Jumala on luvannut. Enkä niin tehden todellakaan joudu häpeään. Mooses sanoo koettelemuksien läpi kulkeneelle kansalleen: ”Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä.” (5 Moos. 4:4)
Hyvä Herramme on sinut ja minut nimeltä kutsunut ja luvannut huolenpitonsa. Opetelkaamme tänä aikana Jumalassa ja hänen sanassaan riippumisen taitoa vastoin kaikkea, mikä puhuu vastaan. Herra lupaa: ”Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan.” (Ps. 91:4)
Piispa Olavi Rimpiläinen (1937-2019), Oot Vappaa, s. 15-17, SLEY, 2002.
Pelkkää politikointia KMN:n pääsihteeriltä!
Kansainväliset järjestöt toimivat Euroopassa siihenkin maailmanaikaan (josta ei ole montaa vuotta), kun joka maassa vielä rajoitettiin maahanmuuttoa ja kyseltiin passeja.
Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon (KR-38: valistakoon) sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. “Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan heille siunaukseni.” 4. Moos. 6:24 – 27.
Herran siunaus lienee tutuin jumalanpalveluksen loppuliturgiasta. Jumalanpalveluksesta on hyvä lähteä matkaan siunattuna. Herran Jeesuksen omana ja hänen suojelukseensa jätettynä.
Harvemmin olemme kuulleet tai lukeneet Raamatusta tuota suurta Jumalan lupausta heti siunauksen jälkeen: “Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan heille siunaukseni.” Herran siunaus on kuin verkko, joka heitetään suojaksi Jumalan omien ylle. Sen verkon läpi ei pääse mikään Taivaallisen Isän tietämättä ja sallimatta.
On puhuttelevaa huomata, että Herran siunaus ei ole jokin liturginen mantra, joka kuuluu mekaanisesti lausua jokaisessa jumalanpalveluksessa. Ei, vaan kun Herran kutsuma pappi lukee Jeesuksen nimeen kokoontuneen kansan ylle siunauksen sanat, he todella saavat siunauksen. Ei siksi, että he olisivat erityisen hyviä kristittyjä, vaan siksi, että Jumala on näin itse luvannut.
Juha Vähäsarja, Joka päivä Jumalan kämmenellä, s. 234, SLEY-Kirjat, 2005. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
Sana siis on selvä: kaikki ihmiset, apostolitkin ja profeetat ja kantaisät olisivat jääneet kirouksen alaisiksi, ellei Kristus olisi jättäytynyt synnin, kuoleman, lain kirouksen, Jumalan vihan ja tuomion valtaan ja voittanut niitä omassa ruumiissaan.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 345, SLEY, 1957.
Oppikaamme siis kaikissa kiusauksissamme siirtämään kaikki meitä ahdistava synti, kuolema, kirous ja kaikki onnettomuus itseltämme Kristukselle ja vanhurskaus, elämä ja siunaus taas häneltä itsellemme!
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 351, SLEY, 1957.
Kot kot!
Kukko on laumansa kingi!
Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. Joh. 14:27
Oi, miten antelias onkaan kuoleva Kristus, hän, joka antoi meille ruumiinsa ruoaksi ja verensä juomaksi, sielunsa lunnaiksi, haavansa
terveydeksi, sylinsä turvapaikaksi, ristinsä kilveksi, lävistetyn sydämensä rakkautensa takuuksi, veren, joka vuoti hänen kyljestään, pesoksi, verihikensä lääkkeeksi, orjantappurakruununsa kaunistukseksi!
Bernhard Clairvauxlainen
Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä. Joh. 3:36
Jumalan ainoa Poika, Jeesus Kristus, tuli alas taivaasta etsimään meitä kadonneita syntisiä ja viemään meidät harhateiltä takaisin taivaallisen Isän luokse. Hän raivasi pois kaikki esteet Jumalan ja meidän väliltämme, (Jes. 40: 3, Mark. 1: 3) nimittäin synnin, Jumalan vihan ja kirouksen. Ne hän otti kannettavakseen ja sovitti meidät Isänsä kanssa, niin että me nyt hänen kauttaan olemme myös saaneet lapsenoikeuden.
Fredrik Gabriel Hedberg, Armoa armosta, s. 75-76, SLEY, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.
Kuullessamme hyvän paimenen ääntä, kääntykäämme heti hänen tykönsä eli tehkäämme parannus! Älkäämme jatkako syntistä elämäämme, vaan kääntymäämme ja tehkäämme parannus, uskoen, ettei hyvä paimenemme, Jeesus Kristus, jätä meitä eksyksiin, vaan ottaa meidät jälleen armoihinsa ja sovittaa meidät Isänsä kanssa. Parannus ei näet ole vain ulkonaisen elämän puolesta hurskaammaksi tulemista, vaan on se Jumalan hyvyyteen turvaamista Kristuksen kautta ja syntien anteeksiantamuksen uskomista. Sellaisia syntisiä Kristus vastaanottaa. …
Mitä sitten saadaan Kristukselta kuulla? Ei muuta kuin sitä, että Jumala on Kristuksen tähden syntisille armollinen ja tekee heidät autuaiksi, kun he vain ottavat vaarin hänen kutsumuksestaan ja kun eivät juokse kauemmas harhateille, vaan kääntyvät heti kuultuaan paimenen äänen antautuen Herran Kristuksen kannettaviksi, joka jo heidän syntinsä täydelleen maksoi ja heidät sovitti Jumalan kanssa.
Martti Luther, Huonepostilla, s. 512, SLEY, 1945.
Eput lauloivat aikanaan: ”Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Oulu, asioista pihalla on korkeakoulu.”
Kerran näin Hesassa paikallisjunassa nuoren miehen, jonka paidassa luki: ”Leikintätieteiden maisteri”. Kysyin häneltä, että onko hän ajatellut jatko-opintoja aina tohtoriksi saakka? En enää tarkkaan muista hänen vastaustaan ja reaktiotaan. Taisi hän ainakin hiukan hymyillä.
Mulla oli vaikeeta koulussa, mutta vielä vaikeempaa oli Oulussa.
Mä annoin sulle kukkasen, sä annoit mulle rukkasen.
Kummeli
Anteeksi ja kiitos
On sanottu, että joka kodin kaksi tarpeellisinta keksintöä ovat nämä sanat: anteeksi ja kiitos. Anteeksiantamaton mieli ja tyytymättömyys katkeroittavat elämää.
Mutta miten opin antamaan anteeksi? Miten vaihtaa tyytymätön mieli kiitokseen? Harjoittelustakin on apua! On koteja, joissa on opeteltu joka ilta pyytämään anteeksi päivän rikkomuksia. Anteeksisaaneena on sitten hyvä käydä nukkumaan. Tai vanhemmat ohjaavat lapsiaan kysellen: Mitä unohtui? Elämän lahjoista opetellaan sanomaan kiitos.
Moni kuitenkin tuntee, ettei hän harjoittelemalla opi näitä sanoja. Sydämessä on kaikesta huolimatta anteeksiantamaton mieli ja kiittämättömyys. Juuri siksi nämä sanat unohtuvat elämän arjessa.
Anteeksi ja kiitos opitaan Jumalan yhteydessä. Meille julistetaan täydellinen anteeksiantamus Kristuksen sovintotyön tähden. Saamme anteeksi kaiken, myös anteeksiantamattoman mielemme ja kiittämättömyytemme. Tämä ilosanoma yllättää. Syntyy halua antaa toisillekin anteeksi. On aihetta kiittää.
”Herra antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme” (Ps. 40:4).
Reijo Arkkila, Sanasta elämä, SLEY-Kirjat, s. 136, 1982.