Tällä alustalla on käynnissä useitakin keskusteluja kirkon jakaantumisesta ja ei-jakaantumisesta, yhdessä pysymisestä ja ei-pysymisestä. Olisiko henkilöseurakunta yksi vaihtoehto jakautumisen välttämisessä tai toteuttamisessa? Tolkun kommentti kirkolliskokouksen tasolta pyrkii rauhoittamaan keskustelua muistuttamalla että kirkkohan on liimattu yhteen kansallisella väestörekisterijärjestelmällä. Siinä kirkon roolina on vain pitää sitä yllä – ei siitä noin vain lähdetä mihinkään.
Mikko Himanka osaa sanoa sen: byrokratia pitää kirkkoa yhdessä. ”Emme pääse erkanemaan toisistamme kovin kauas, koska olemme sotkeutuneet samaan megalomaaniseen järjestelmä/pykälä/organisaatiohimmeliin.” Jaksaako sitä nähdä kehityksen hyvänä puolena on sitten oma kysymyksensä. Minä en tahdo jaksaa.
En myöskään jaksa kirjoittaa tätä kommentiksi siihen keskusteluun että onko yhteisen kirkon aika ohi vai ei. En myöskään jaksa valita puoltani tulkaa kaikkien ja hengen uudistuksen välillä. Pidän traagisena oppi- ja näkemyskiistelyä jota käydään palavassa talossa. Palaan mainitsemaani muistutukseen tosielämästä. ”Tämä kiinnittyy laajemmin keskusteluun kirkon julkishallinnollisesta asemasta. Se alkaa olla jo sen verran savijaloilla, että toistaiseksi ainakaan kirkon taholta ei ole haluja hirveästi ruveta heiluttamaan sitä millään liikuilla. Se kun lähtee kaatumaan, siinä menevät sitten vihkioikeudet, verotusoikeudet ja muut, ja se on iso rysäys se. Voi olla, että se on edessä joka tapauksessa, mutta prosessin täytyy olla hallittu ja suunniteltu.” (M. Himanka)
Tämä herättää minussa monia mielikuvia ja ajatuksia. Kun toiset keinuttavat venettä, toiset hakevat tasapainoa koskessa kieppuvassa kanootissa. Lisäksi voi olla että isompikin putous on edessä, mutta jos onkin, siihen on (sitten aikanaan) mentävä hallitusti ja suunnitellusti. Hyvällä tahdolla voisin kuvitella että jossain salaisessa kirkon johtobunkkerissa on jo hyvän aikaa suunniteltu sitä hallittua putouksesta alasajoa. Pelkään vain että ei ole.
Lukeudun gretalaisiin liioittelijoihin. Nuori ruotsalainen esiintyy esimerkiksi Davosin talousfoorumissa otsa rypyssä ja toteaa että talo on tulessa, ja te ette ole tehneet mitään. Samalla kuitenkin maailman talous- ja muut johtajat ahkeroivat minkä voivat – pitääkseen tilanteen ennallaan.
Kirkolliskouksen tulisi mielestäni kiireesti ottaa uudelleen esiin kirkon hallinnon keventämiseen liittyneet tulevaisuuskomitean ehdotukset. Veneessä on liikaa lastia. Kari Kopperi muistutti siitä viisaasti eilisen lehden mielipidepalstalla.
Eikö se ole niin, että ihminen osaa ja voi purkaa kaikkea mitä on itse rakentanut. Voi vaihtaa käyttötarkoitusta ja remontoida uuden sisustan. Voi purkaa kokonaan ja rakentaa uuden. Kun näyttää siltä, että ei oleyhteistä arkkitehtia, ei ole yksiä piirustuksia miten pitäisi rakentaa. Kaupunkiarkkitehtuurissa on kaksi ääripäätä: Tarkka suunnittelu ja yleensä ruutukaava, sitten on rakentaminen ilman ruutukaavaa jokainen mielensä mukaan. Kumpikin toimii ilmeisesti jotenkin, mutta yhdistelmästä voi tulla mielenkiintoinen.
Kanoottivertauksesi on hyvä. Ehkä kanoottia on hyvä välillä jonkun ohjata vaikka se virran mukana meneekin. Kenen pitäisi kanoottia ohjata?
Vertaus on kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnalta, siellä on ainakin suunnan tähystäjä. Uskon ymmärtäväni ketä ohjaajalla takoitat. Siitä en lähde lainkaan teologisesti kiistelemään. Tämä on kuitenkin hallinnollinen asia, koska sitä kirkolla on niin kauheasti liikaa. Siitä mielestäni pitää puhua maanpäällisillä termeillä.
Onkin tuntunut jo pitkään olo vähän yksinäiseltä. Jos jotakin kirjoittaa, niin heti ollaan laittamassa johonkin kanoottiin istumaan. Toiset meloo täysillä kohti putousta ja toiset yhtä voimakkaasti ylävirtaan. Luulisi melkein, että jonkinlainen tasapaino saattaa syntyä.
Urho Muroma sanoi, että kirkosta irrottautuminen on kuolemantie. Joten eiköhän tämä ole voimassa yhä.
Oliskohan joku halukas luopumaan asemastaan ja äänestämään sen puolesta, että hallintohimmeli, jossa hän on mukana lopetettaisiin?
Hyvin kirjoitettu, Hannu! Veneessä tai laivassa on liikaa lastia. Lastia pitää keventää reippaasti ja samalla ehkä rakentaa uudenlainen vene, ainakin muodoltaan (oraganisaatioltaan). Laivassa pitää saada myös matkustajat osallisiksi enemmän laivan asioista. Laivan palkattu miehistö pitää saada uudenlaiseen työhön laivassa kulkevien kanssa ja myös niiden luo, jotka ovat jääneet rannalle tai kulkevat muissa veneissä.
Ei sillä ole väliä jos syntyy hallinnollisesti uusia ryhmittymiä. Niinhän on maailman sivuun tapahtunut. Ei ekleesia mihinkään hajoa. Syntyy vain uusi oksa viinipuuhun. Hajoamiset masentavat ,mutta sitten kun on tehty vähän muutaman sukupolven ajan surutyötä ,niin ruvetaan ekumenisoimaan ja tullaan taas kavereiksi ja pohditaan syvällisiä yhdessä.