Riita raunioittaa, rakkaus rakentaa – kristittyjen ykseyden rukousviikko kirkon työn ytimessä

Sanotaan, että ”ekumenia ei ole muodissa”. Toisaalta näyttää siltä, että ”ekumeniasta” voidaan puhua jonakin maailmoja syleilevänä lähestymistapana, joka puhuu innokkaasti kaiken oudon ja tuntemattoman tai uhkaavaksi koetun puolesta, mutta unohtaa tutun, juurevan ja turvallisen. On kyllä totta, että sana ”ekumenia” tulee koko asuttua maanpiiriä tarkoittavasta kreikan kielen sanasta ”oikoumene”, mutta klassisessa, ja vieläkin vallitsevassa, ekumeenisen liikkeen kielenkäytössä sana ”ekumenia” on rajattu kristillisten kirkkojen yhteyden ja näkyvän ykseyden tavoittelua tarkoittavaksi termiksi. Niin sanottu ”laajempi ekumenia” eli muut uskonnot ja yleensä elämänkatsomukset on sijoitettu ”dialogin” piiriin, mutta ei ”ekumeenisen dialogin”. Niinpä esimerkiksi uudessa kirkkomme alan toimintalinjauksessa teemat on eriytetty jo otsikossa näin: ”Kohtaamisen kirkko. Kansainvälisen ja ekumeenisen toiminnan sekä uskontojen kohtaamisen suunta vuoteen 2020” (http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/9B1390A98F1F7286C225792700402B81/$FILE/Kohtaamisen%20kirkko%20Kv%20ja%20ekum%20toiminnan%20suunta%202020_10_12_15.pdf).

Taustalla sille, että ”ekumenia ei ole muodissa” lienee ensinnäkin se, että ekumenia on edistynyt niin paljon esimerkiksi 50 vuoden takaiseen vastakkainasetteluun verrattuna, että ei yleisesti ottaen nähdä suuria ongelmia monissakaan kirkkojen välisissä kohtaamisissa. Samalla voimme kuitenkin nähdä kirkkojen välisten suhteiden myös uudelleen katkeavan. Yksi puoli asiassa on myös se, että kun käsitellään ammattikielellä kirjoitettuja ekumeenisia asiakirjoja, joilla ei ole aina välitöntä kohtaamispintaa omaan elämäntodellisuuteen, pidetään ekumeniaa helposti elitistisenä. Toiselta puolen, kun katselee vaikkapa Kirkkojen maailmanneuvoston monia sosiaalieettisiä kannanottoja, ekumenia näyttäytyy monille helposti maailman parantamisena, jossa perussanoma ja oma identiteetti vaikuttavat katoavan. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Voidaankin esittää myös vastakkaista todistusaineistoa. Esimerkiksi kirkkomme virsikirjassa on jo ilman lisävihkoakin merkittävä määrä niin anglikaanista, metodistista, katolista, ortodoksista kuin vapaiden suuntien suosimaa materiaalia. Toiseksi ikonit ovat levinneet etenkin toisesta kansankirkostamme myös moneen luterilaiseen kotiin ja osaksi hartauselämää eri tilanteissa – tuohuksista puhumattakaan. Jumalanpalveluselämässä olemme jo pitkään saaneet ammentaa jakamattoman kirkon perinteestä aina synagogajumalanpalvelukseen asti niin rukouksissa, tekstivalinnoissa, yleisessä perusrakenteessa kuin sanan ja ehtoollisen tuomisessa entistä tasapainoisempaan suhteeseen toisiinsa nähden. Niin paavi Franciscus kuin patriarkka Bartholomeos ovat myönteisesti esillä ”peruskristillisen sanoman”, ”ekologisten arvojen” tai ”köyhien” esillä pitämisen kautta. Meillä on myös läheinen kirkollinen yhteys esimerkiksi Porvoon kirkkoyhteisön anglikaanien kanssa. Saarna- ja ehtoollisyhteys on Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen lisäksi Saksan evankelisen kirkon jäsenkirkkojen, Skotlannin kirkon ja Suomen metodistien kanssa. Myös vapaakirkkojen kanssa olemme voineet todeta meillä olevan paljon yhteistä ja mahdollisuutta tehdä yhteistyötä yhteisen todistuksen ja palvelun vahvistamiseksi. Suomalaiset kohtaavat kristittyjä toisista kirkkokunnista niin turistimatkojen kuin esimerkiksi läheisten solmimien ekumeenisten kansainvälisten avioliittojen kauttta. Lähetystyössä ja kansainvälisessä diakoniassa ekumeeninen yhteistyö kuuluu työn perusedellytyksiin – samoin ulkosuomalaistyössä. Turvapaikanhakijoissa täällä kotimaassa on monia orientaalisia ortodokseja, katolilaisia ja muita. Ekumeenisia ja kansainvälisen työn valmiuksia tarvitaan yhä enemmän – yhtä lailla kuin uskontojen kohtaamisen taitoja.

On hyvä nähdä, että kirkon työssä todistus ja palvelu edellyttävät tiettyä ykseyttä erilaisuudessa – tästä kertovat hyvin kuvat kirkosta Kristuksen ruumiina, Jumalan kansana ja Pyhän Hengen temppelinä. Raamatullista taustaa ekumenialle on muutakin kuin se perusvakaumus, että niin kuin kolmiyhteinen Jumala on yksi, myös hänen kirkkonsa, Kristuksen kirkko on lähtökohdissaan yksi. Tunnettua on Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen pyyntö: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh. 17:21) Ekumenian perusteisiin kuuluu myös tämä Vapahtajan käsky: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34-35) Efesolaiskirje osoittaa vastaan sanomattomasti ykseyden keskeisen merkityksen: ”Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi. Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa.” (Ef. 4:3-6) Harvemmin esiin nostettu, mutta ekumeniasta ja yleensä kirkon ykseydestä puhuu väkevästi myös tämä monien evankeliumien tallettama raamatullinen perusajatus: ”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat.” (Matt. 12:25, vrt. Mark. 3:20-30; Luuk. 11:14-23, 12:10, Ps. 139:2)

Ekumenia siis kutsuu juurtumaan entistä syvemmälle omaan uskon perintöön, tutustumaan entistä paremmin siihen tuttuun yhteiseen perintöömme ja lähestymään sitä kautta toisiamme – Kristuksessa ja Kristuksen tehdessä meissä työtään uskon kautta – todistaaksemme ja palvellaksemme siten yhdessä paremmin kolmiyhteisen Jumalan kirkon peruskutsumuksen mukaisesti tässä maailmassa – kukin omalla paikalla ja omilla lahjoilla. Jumalan armo vapauttaa rakkauden voimalla ja kutsuu sitä kautta yhteen elämään ja toimimaan luovasti, elävästä perinteestä eli Sanasta ammentaen. Ihmisiä rakastetaan erottelematta ja laskelmoimatta, mutta samalla pidetään kiinni omasta uskonperinnöstä kasvuperustana luovuuteen maailman elämän puolesta. Kuten Martti Luther opetti: meidät on luotu olemaan toisiamme varten.