Riittääkö maltti vai repeääkö kansankirkko?

Luterilaisen kirkkomme piispat antoivat tällä viikolla selonteon avioliittolain muutoksen johdosta. Asianmukainen kirjoitus ja vastaa sitä mitä kirkolliskokous piispoilta pyysi. Kirkolliskokous päätti 5.11.2015 yleisvaliokunnan mietinnön 3/2015 perusteella ”pyytää piispainkokousta antamaan seurakuntia ja papistoa varten selonteon kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen aikaisempiin lausuntoihin perustuvasta avioliittokäsityksestä, kaikkien ihmisten luovuttamattomasta ihmisarvosta ja papin velvollisuuksista”.

Selonteosta ilmenee, millainen kirkkomme avioliittokäsitys on. Tehtäväksi antoon ei sisältänyt pohdinta siitä, tulisiko avioliittokäsitystä kenties jotenkin muuttaa.

Selonteon perusteella kirkkomme tunnustus määrittelee avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Valtion avioliittolain muutos ei asian vaikuta. Tästä seuraa, että uskonnollisena toimituksena kirkkomme vihkii vastaisuudessakin avioliittoon vain miehiä ja naisia. Näin siis on, jos kirkkomme pastorit noudattavat piispojensa ohjetta, eikä kirkolliskokous tuonnempana muuta päätä.

Tässä yhteydessä on tärkeää huomata, että kirkollinen avioliittoon vihkiminen on uskonnollinen seremonia. Myös suomalaisen lainsäädännön näkökulmasta kyse on uskonnon harjoittamisesta. Asia ilmenee mm. voimassa oleva yhdenvertaisuuslain perusteluista. Muuttaessaan avioliittolakia eduskunta ei voinut eikä tahtonut muuttaa yhdenkään uskonnon sisältöä Suomessa.

Kirkkomme avioliittokäsitys tukeutuu luomisjärjestykseen ja sitä kautta evankeliumin oppiin. Mikäli kirkko muuttaisi avioliittokäsitystään, tulisi pohdittavaksi tekeekö kirkko sen luomiskäsityksestään riippumatta, vai muuttaako kirkko myös luomiskäsitystään. Luomisjärjestyksen mukainen, ihmistä koskeva jako kahteen sukupuoleen ilmenee vastaavanlaisena jakona koko luomakunnassa. Ei siis vain ihmistä koskevana. Koska luominen on keskeinen osa evankeliumin mukaista pelastushistoriaa, välittyy aihe kirkkomme opillisen ykseyden perusteisiin.

Opillinen jako luomisjärjestyksen mukaisiin avioliittoihin ja siitä poikkeaviin juridisesti päteviin avioliittoihin ei sekään ole ongelmatonta. Iso joukko kirkkomme jäseniä ei suhtaudu asiaan opillisesti, vaan ainoastaan käytännön kysymyksenä. Käytännön kysymyksenä asia näyttää tasa-arvoasiana, vaikka opillisesti se ei sitä ole.  Kirkolliskokouksen tarjoama ratkaisu oli, että kirkon opillinen kanta tuotaisiin selkeämmin yleiseen tietoisuuteen. Toki tästä seuraa, että osa jäsenistä havaitsee kirkon opettavan asiasta eri tavalla kuin miten he itse ajattelevat ja tekevät siitä omat johtopäätöksensä.

Virkavelvollisuuksistaan huolimatta myös osa kirkkomme papeista vaikuttaisi sivuuttavan asian opillisena kysymyksenä ja suhtautuvan avioliittolain muutokseen puhtaasti juridisena tasa-arvokysymyksenä. Heidän mukaansa kirkon opetuksen olisi muututtava, kun kerran lakikin muuttuu. Välttämättömät opilliset keskustelut tulisi käydä sillä aikataululla, että he pääsisivät luvallisesti vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja heti avioliittolain muutoksen astuttua voimaan. Kun näin ei tapahdu, he uhkaavat uhmata piispojensa selkeää ohjeistusta.

Ylen uutisen mukaan yksi Helsingin hiippakunnan papeista kertoo aikovansa siunata homoparin heti maaliskuun ensimmäisenä päivänä puolenyön jälkeen ja uhkaa jopa videoida ja laittaa toimituksen youtubeen.  Tuolla tempauksellaan hän asettaa oman piispansa hankalaan välikäteen. Mikäli piispa toimii virkavelvollisuuksiensa mukaisesti ja ottaa asian käsittelyyn, seuraan ratkaisusta jäsenkato kirkosta olipa piispan ratkaisu mikä tahansa. Mikäli piispa ei ottaisi asiaa käsittelyyn, rapauttaisi tilanne koko piispallisen kaitsennan uskottavuuden, tavalla joka lyhyelläkin aikavälillä voisi rapauttaa koko kirkon.

Käykö siis niin että reformaation juhlavuona kirkkomme repeää ja ajautuu ilmiriitaan Helsingin hiippakunnan papin ”virkaitsemurhan” seurauksena. 

    • Siten, että ko. kuninkaat toimivat vastoin Jumlan luomistarkoitusta solmiessaan lukemattomia avioliittoja. Niissähän sitten kävikin niin, että vierasuskoiset vaimot saivat kuninkaatkin lankeamaan epäjumalanpalvelukseen. Jumala kyllä nuhteli kuninkaita tästä.

      Kaikesta huolimatta nuo avioliitot olivat heteroavioliittoja. Vaimot eivät olleet keskenään naimisissa.

    • Salme: ” Vaimot eivät olleet keskenään naimisissa.”

      Mutta heitä oli enemmän kuin yksi.

    • Kysymys on mielenkiintoinen. Ovatko moniavioisen liiton vaimot avioliitossa keskenään? Kuvittelisin tässä olevan isoja kulttuurisia ja käytännöllisiä eroja. Vaimot saattavat asua omissa talouksissaan tai ainakin eri rakennuksissa. Itämaisten hallitsijoiden naistaloja ajatellen tekisi mieleni väittää, että vaimojen ja jalkavaimojen suljettua yhteisöä voisi kuvata sanomalla, että he olivat naimisissa keskenään.

    • ”Kysymys on mielenkiintoinen.”

      Ja sitten todisteet!

      …..kuvitella, saattaa, tekisi mieleni väittää ja voisi kuvata sanomalla, että he olivat naimisissa keskenään.

      Varsin loogista päättelyä.

    • Salme: ”Aivan, mutta avioliitto oli heteroavioliitto.”

      Juu, olkoon vaan, mutta eikös se luomiskertomuksen mukainen avioliitto ole yhden miehen ja YHDEN naisen liitto? Siinä suhteessa nuo kuninkaiden haaremit rikkoivat luomiskertomuksen mukaisia liittoja ja Jumalahan antoi vielä Daavidille lisää vaimoja.

    • …..kuvitella, saattaa, tekisi mieleni väittää ja voisi kuvata sanomalla, että he olivat naimisissa keskenään.
      Varsin loogista päättelyä.

      Ei, vaimot eivät olleet keskenään naimisissa. Miehellä oli samanaikaisesti useampi avioliitto ja useat naiset olivat naimisissa saman miehen kanssa. Naiset eivät olleet keskenään avioliitossa eikä naimisissa.

  1. Kimmolla on tässä hyvä pointti.VT:n aikana Jumala ei kyseenalaistanut moniavioisuutta. Daavidin ja Batseban suhde tuomittiin vain siksi että Batseballa oli jo mies Uuria, jonka Daavid tapatti. Koko tarinasta käy selkeästi ilmi että ongelma oli siinä että Daavid juoni itselleen toisen miehen OMAISUUTTA.

  2. kimmo wallentin:
    ”Jos avioliitto on Raamatun luomiskertomuksen mukaan yhden miehen ja yhden naisen liitto, niin miten ovat selitettävissä – luomiskertomuksen mukaisiksi – vaikkapa kuningas Daavidin ja poikansa Salomon haaremit?”

    Mitenkä selitettävissä – ei ole selitettävissä mitenkään:
    ”kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen sydämensä luopuisi Herrasta , eikä hän saa koota itselleen kovin runsaasti kultaa eikä hopeaa” (5. Moos 17:17)

    Todettakoon samalla myös edellinen jae: ”Kuningas ei saa pitää hevosia suurin määrin, eikä lähettää väkeään Egyptiin hankkimaan hevosia, sillä Herra on sanonut teille:” Älkää enää milloinkaan palatko tätä tietä. (5 Moos 17:16)

    Kuningas Salomo rikkoi 1. kuninkasten kirjan mukaan noita kaikkia sääntöjä.

    Itse asiassa, joko hän tai joku hänen seuraajistaan, hukkasi koko 5 Mooseksen kirjan. Hukattu kirja löytyi vasta kuninjas Josia aikaan. Kuninkaan olisi 5 Moos. 17:18-19 mukaan teettää itselleen kokpio tästä lainkirjasta ja lukea sitä koko elämänsä ajan.

    • En tunne noita kirjoituksia ja niiden taustaa niin hyvin kuin sinä mutta minusta on täysin selvää että VT ei tuomitse moniavioisuutta. Toki sitä nykyään selvitellään monin tavoin.

    • Vanha testamentti suhtautuu kauttalinjan kielteisesti moniavioisuuteen ja siitä koitui ongelmia myös Israelin patriarkoille.

      Vanhan testamentin ajan ihmiset olivayhtä rikkinäisiä kuin mekin ja kaikki hairahtuivat jollain kohdin syntiin.

    • Tässä asiasa olen Ketomäen kanssa sama mieltä, VT ei todellakan tuomitse moniaviosuutta vaan esittää sen usein hyväksyttynä ja tarpeellisena. Daavidille Jumala itse antaa jopa lisää vaimoja.

    • Juhani Ketomäki
      Millä perustelet väitteesi, ettei Raamattu tuomitse moniavioisuutta. Seikka että jollakin Raamatun henkilöllä oli samanaikaisesti useita puolisoja ei tarkoita että se olisi ollut Raamatun valossa hyväksyttävää. Raamatun kertomusten kuvaamat yhteiskunnat eivät olleet ”raamatullisia”. Herran kansa teki sitä mikä oli Herralle kauhistus.

    • Jukka Kivimäelle raamattukertausta: Daavidille Jumala itse antaa Raamatun kertomana jopa lisää vaimoja.

    • Seurakintapappien osalta ensimmäisenä ”tulilinjalla” on oma esimies, eli kirkkoherra. Kirkkoherran virkavelvollisuus on alaistensa osalta ja seurakuntansa alueella estää moiset tempaukset jo edeltäkäsin.

      Piispalle ja tuomiokapitulille asiat menee sitten kun sotkut on jo solmussa, ja siinä vaiheessa arvoitavakis tulee myös kirkkoherran menettely, eli onko hän omalta osin hoitanut virkavelvollisuutensa.

      Tilanne on tietysti hieman toinen niiden pappien osalta, jotka eivät ole töissä kirkollisella työnantajalla, vaan elättävät itsensä ihan muusta ammatista. Näiden osalta piispan puhuttelu ja tuomiokapituli on suoraan ensimmäinen käsittelyaste.

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.