Lukijani.
Eettinen ongelma THL:n hoitajamitoituksen esimerkissä kääntyy palvelemaan hyvää jos syyt ensin läpivalaistaan!
Edellisessä kirjeessäni nostin esiin eettisen ongelman, joka piilee toteuman tuntilaskelmassa. Lienee silti parempi, että sitä ei tuhota, vaikka siinä on monia ylilyöntejä. Sen paras puoli on, että siinä esitetty seurantaviikko on riittävän haastava. Se suorastaan rohkaisee etsimään Entä jos -vaihtoehtoja.
Voin kuvitella, että suomalaisissa hoivayksiköissä ajaudutaan epätoivottuun lopputulokseen ainakin joskus. Mutta siitä ei voi ottaa opiksi, ellei tilanteeseen johtaneita syitä avata.
Tärkeintä on kuvata se tapahtumaketju, mikä synnytti eettisen ongelman. Muuten ylilyönti tuhoaa hoivayksikön ilmapiirin. Jos työnantajan julkilausuttu tavoite on jakaa työ tasapuolisesti, täytyy ratkaista, miten esimerkin kuvaama kohtuuton tilanne vältetään vastaisuudessa.
Ajattelen näin: Luottamusmiehen, työsuojeluvaltuutetun tai valvovan viranomaisen on saatava asiakirjojen perusteella aukoton selitys ainakin kolmeen kysymykseen. 1) Miksi juuri ruuhkaviikolla neljä esimerkkiyksikön henkilöä teki – kuten näyttää – tavallista lyhyemmän työviikon. 2) Miksi vähimmällä työllä selvisivät suurinta peruspalkkaa nauttivat. 3) Miksi sallitut ylityörajat rikottiin.
Ilman läpinäkyviä perusteluja työnantajan käytöstä ei voi hyväksyä.
Jotta vertailu alkuperäiseen esimerkkiin olisi helppoa, käytän laskelmissa yleensä saman pituista 38 h 15 min:n työviikkoa.
Jo perustilanne on kestämätön
Kertauksen vuoksi: THL:n esimerkkiin oli kirjattu toteutuneita tunteja 36*0,5+70+150+30*0,5=253. Ensin ovat osastonhoitajan 36 tuntia, joista otettiin mukaan puolet. Sitten ovat sairaanhoitajan ja terveydenhoitajan tunnit yhteen laskettuina. Sitä seuraa lähi- ja perushoitajien kokonaissaldo 150 tuntia. Viimeisenä on fysioterapeutin työaika, joista lasketaan asiakastyöhön puolet.
Jo laskelman lähtökohta on yllättävä. Koska neljä henkilöä teki lyhyen viikon, lähi- ja perushoitajat olisivat joutuneet tekemään ylityötä, vaikka läsnä olisi ollut vain 12 asiakasta. Sen paljastaa kaava, jossa hoivayksikön 12 asiakaspaikalle mitoitetusta tuntimäärästä 229,5 [1] vähennetään osastonhoitajan, sairaanhoitajien ja fysioterapeutin työ 103 tuntia [2].
Erotus osoittaa, että jokaisen lähi-/perushoitajan olisi pitänyt tehdä ylityötä miltei neljä tuntia [3].
Ylipaikalle otetun henkilön vuoksi syntyi tarve teettää työtä yli 19 tuntia entistä enemmän. Taakka kasvoi, mutta jostain syystä se vyörytettiin jo entuudestaan ylikuormaa kantaneille lähihoitajille.
On outoa, että rasitus jaettiin heille, joiden tehtävän mukainen hinnoittelu on työyksikössä alhaisin. Jokaiselle tuli lisälastia, niin että koko viikon tasattu tinki oli vähintään 48 tuntia 33 minuuttia [4]. Yksin se on puoli tuntia yli työehtosopimuksessa sallitun rajan. Mutta edes se ei riittänyt, vaan jostain syystä ihanne ajautui yhä kauemmas.
Mihin Titanic törmäsi?
Eettinen ongelma ratkeaa pikavauhtia, jos tekstiin lisätään huomautus, että osastonhoitaja tunnisti ajoissa riskit ja tilasi sijaispalvelusta keikkahoitajan tekemään lisääntyneet työt. Kun 150 tuntia jaetaan kolmen sijasta neljälle, ylityöt katoavat kuin taikaiskusta. Työtunnit täyteen teettämällä jokainen asukas olisi kaiken kukkuraksi saanut pari minuuttia päivittäistä lisähoivaa. Lue: laatua. Ratkaisu on kuitenkin perin tylsä eikä erityisen opettavainen.
Viisaampaa on ymmärtää, että hoivayksikkö ei ole kuin Titanic, joka törmäsi jäävuoreen ja upposi. On mahdollista tutkia yhdessä, miten kohtuuttomaan lopputulokseen päädyttiin. Sen jälkeen voidaan sopia keinot, millä vastaavat virheet voidaan jatkossa välttää.
Edettäköön nyt askel kerrallaan ja laadittakoon kuvaus siitä, miten tapahtumat kenties kehittyivät. Numerot nimittäin paljastavat, että työyksikössä oli muitakin poikkeavia tapahtumia kuin ylipaikan asiakas.
Osastonhoitajan työviikosta näyttää puuttuvan pari tuntia huolimatta lisätyöstä, minkä ylipaikka ilmeisesti aiheuttaa. Fysioterapeutin työajasta on pois kokonainen työpäivä [5]. Lisäksi tuntisaldon mukaan on ilmeistä, että joko sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja on tehnyt miltei yhden vuoron tavallista vähemmän [6].
Voinemme olettaa, että osastonhoitaja joutuu tekemään ylipaikan vuoksi kolme tuntia normaalia enemmän hallinnollista työtä. Sitä ei tietenkään saa laskea mukaan välittömään hoivatyöhön. Jos hän kuitenkin on tehnyt 36 tunnin sijasta 39 tuntia, niin läpinäkyvä merkintä laskentakaavassa voisi olla 39*0,5-1,5=18 tuntia. Selitys poikkeaman syystä kirjoitetaan lyhyesti näkyviin.
Mihin fysioterapeutin työviikosta katosi yksi päivä? Hän ei voi olla yksin työvuorossa, joten todennäköisesti hän on asiakkaiden parissa arkisin. Hän on tuskin saanut ruuhkaviikolle vapaata kevein perustein. Olettakaamme siis, että syy poissaoloon on hänen 50-vuotispäivänsä tai osallistuminen lähiomaisen hautajaisiin. Kirjataan peruste huomautukseksi toteuman alle.
Sairaanhoitajien vajaatunteihin on taas pakko olla yllättävä syy. Sunnuntai on ainoa hetki, jolloin toteumaan voi tuskin lainkaan vaikuttaa. Päättelen siksi, että se heistä, jonka piti tuolloin tulla aamuvuoroon kuudeksi, ilmoitti sairastuneensa tai liukastuneensa pihalla, jolloin käsi murtui. Olkoon kyseessä terveydenhoitaja. Hänen tilalleen oli siis pakko saada tekijä. Siitä käynnistyi tuntikertymän kannalta kohtalokas ketjureaktio.
Kohtalokas ketjureaktio
Viikkolevon minimiajat ja peräkkäisten työpäivien enimmäismäärät rajoittavat sitä, kenet voidaan kutsua työhön.
Kuvitellaan tapahtumien taustaksi, että työvuoroluettelossa iltavuoroon oli suunniteltu sairaanhoitaja. Yhdellä lähihoitajista oli puolikas aamuvuoro ja toisella sunnuntai-iltana alkava yövuoro. Perushoitajalle oli merkitty viikkolepo ja hänen seuraava työvuoronsa oli alkamassa maanantaiaamuna. Suunnitelma oli laadittu niin, että mitoitus 0,5 nipin napin täyttyisi.
Mitä ketjutuksesta seurasi? Terveydenhoitajan sairausloma pienensi kyseisen ammattiryhmän tuntisaldoa. Sairaanhoitajan vaihto iltavuorosta aamuvuoroon ei sinänsä olisi vaikuttanut siihen. Mutta ajatelkaamme, että työyhteisössä oli käytössä sujuvuusperiaate. Se takasi pikakutsulla toisen vuoroon tulleelle työntekijälle oikeuden jatkaa päivä enintään 10 tunnin pituiseksi, jotta vuoromuutoksesta johtuva häiriö vaimenisi. Sairaanhoitaja tuli siten tehneeksi asiakastyötä kaikkiaan 40 tuntia ja kotiin toipumaan jäänyt terveydenhoitaja vain 30 tuntia.
Sairastapauksen vuoksi kahden lähihoitajan ja yhden perushoitajan harteille kaatui lopulta 6,5 tuntia uutta asiakastyötä. Kuten muistamme, niitä rasitti entuudestaan fysioterapeutin erityisperusteinen vapaapäivä sekä ylipaikan vaatimat tunnit. Mutta kaiken ylikuorman syyksi ei enää tarvitse epäillä vinoutta työnjohdon tasapuolisuudessa.
Tilannekuvauksen perusteella on luultavasti saatu riittävä selvitys luottamusmiehen 1. ja 2. eettiseen kysymykseen lyhyestä työviikosta ja sellaista tehneiden valikoitumiseen.
Ylityökatto särkyi kolmesti
Vielä on etsittävä syitä ylityörajojen rikkomiseen.
Viikkolevolla ollut perushoitaja oli kaiketi tehnyt oman ylituntikiintiönsä täyteen. Mutta maanantain aamuvuoro varhentui yövuoroksi, joka alkoi tarkasteluviikon sunnuntaina klo 22. Seuraus: 48 tunnin katto ylittyi kahdella tunnilla ja yhtäjaksoinen viikkolepo lyheni 8 tuntia. Olettakaamme, että hän oli päättänyt edellisen työvuoronsa lauantaina ennen klo 11, joten viikkolevon minimi toteutui.
Yövuoroon suunniteltu lähihoitaja joutui tulemaan töihin jo päiväkahvin aikohin. Hänelle kertyi kuusi ylimääräistä tuntia, joten ylityökatto puhkesi kaksi tuntia. Aamuvuoron lähihoitaja oli ehditty kutsua aloittamaan lyhyt päivänsä jo aamukuudelta, koska sairaanhoitajaa ei heti tavoitettu ja tieto tämän mahdollisuudesta varhentaa vuoroa vielä puuttui. Hoivayksikön ruokailurutiinit puolestaan estivät sen, että lähihoitaja olisi poistunut paikalta heti kun ylituntikiintiö täyttyi. Siksi hänellekin kertyi kaikkiaan 50 tuntia työtä.
Näin on hahmotettu vastaus myös kolmanteen kysymykseen, jossa kiinnostivat ylityörajojen rikkomisen syyt.
Eettinen ongelma on kuvitellun tapahtumaketjun ansiosta hieman pienentynyt. Mutta vastaukset selittävät vain sen, miksi neljän työntekijän tuntisaldot olivat tavanomaista pienempiä. Vaille selitystä jää, miksi ylipaikan tunnit alun perin jaettiin vain lähi- ja perushoitajien kesken. Paitsi jos yksinkertaisesti oletamme, että he ovat ainoita, jotka olivat antaneet suostumuksensa ylityöhön.
Sitäpaitsi ylityörajojen rikkomista ei saa salata!
Esimerkissä on siis yhä opittavaa, joten jatkan puurtamista ongelman parissa.
Sinun
Harmaa rovasti
[1] (6*38,25)=229,5.
[2] 36*0,5+70+30*0,5=103.
[3] ((229,5-103)/3)-38,25=3,917.
[4] 38,25/2=19,125; 19,125/3=6,375; yhden henkilön tunnit 38,25+3,917+6,375=48,542; 0,542 h *60=32,52 min.
[5] Työsuhde ei voi olla osa-aikainen, sillä henkilöstön perusmitoitukseksi on ilmoitettu kuuden kokoaikaisen henkilön työpanos (0,5+2+3+0,5). Jos se kuitenkin olisi osa-aikainen, niin asiakasmitoitus ei voisi olla 12 vaan 11.
[6] 2*38,25-70=6,5.
