Pääsiäisen aikaan muistamme ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen kertomukset evankeliumeista. Monesti tuntuu, että pääsiäinen loppuu, kun sen pitäisi vasta alkaa ja jatkua. Pääsiäisaika ei siis pääty pääsiäispäivän juhlaan vaan jatkuu siitä eteenpäin helluntaihin saakka. Kirkossa koko vuosi on oikeastaan pääsiäisaikaa, koska uskomme on ylösnousemususkoa!
Pääsiäisaika jatkuu tutulla kertomuksella Emmauksen tien kulkijoista (Luuk. 24:13-35). Kahdelle opetuslapselle tuntematon muukalainen liittyy heidän seuraansa ja kulkee heidän kanssaan. Hän kertoo tärkeitä asioita ja matkalla syntyy vahva ja opetuslasten sydämiä hehkuttava keskustelu. Illan tultua opetuslapset pyytävät muukalaista jäämään luokseen ja tulemaan majataloon. Siellä leivän murtaminen avaa opetuslasten silmät ja he tunnistavat, että muukalainen on Ylösnoussut Kristus.
Emmauksen tien kertomus on moniulotteinen kuva elämästä, Jumalasta, meistä ihmisistä, uskon syntymisestä ja kirkosta. Emmaukseen matkaavat olivat murheissaan eivätkä omilta murheiltaan huomanneet, että Jeesus kulkeekin heidän kanssaan. Samalla tavalla moni kulkee omien kysymystensä kanssa eikä muista tai huomaa, että Jumala ja Kristus kulkevat hänen kanssaan. Tuttu tarina jäljistä hiekalla kertoo, kuinka Jumala kantaa ihmistä vaikka ihminen ei itse sitä aina huomaa.
Emmauksen kulkijoiden matka on kuva matkakumppanuudesta. Jeesus antaa meille mallin siitä, kuinka voimme elää ja toimia kristittyinä. Voimme tehdä matkaa toisten kanssa. Voimme keskustella ja erityisesti kuunnella. Voimme jakaa elämän kokemuksia ja asioita. Voimme kulkea toisen ja toisten rinnalla. Matkalla olijoita ja toistensa rinnalla kulkijoita ovat seurakunnan jäsenet toisilleen, eivät vain työntekijät seurakuntalaisille.
Kertomus Emmaukseen matkanneista on kuva kirkosta, jossa tehdään matkaa yhdessä. Matkalla ovat hämmentyneet ja usein surujen murtamat ihmiset. Kirkko tekee jäsentensä yhteisönä matkaa maailmassa eteenpäin. Ollaan liikkeellä, vaikka aina ei jaksaisi edes olla liikkeellä. Aina ei tiedetä edes suuntaa. Matkalla eivät ole varmat ja vahvat vaan voimaa ja vastauksia etsivät vaeltajat.
Emmauksen matkaajien etappina on majatalo. Se on pysähtymisen, aterioinnin ja levon paikka. Se voi olla meillä koti, seurakunnan tilaisuus tai erityisesti yhteinen messu, leivän murtamisen juhla. Yhdessä pysähtyessä ja leipää murtaessa, tärkeitä tapahtumia ja Jumalan tekoja muistellessa leivän murtaja huomaakin, että itse Kristus on läsnä. Hämmennys väistyy ja ilo ja rauha valtaavat mielen.
Olkoon kirkko ja oma seurakunta meille kaikille matkakumppanuuden sekä elämän ilojen ja surujen jakamisen yhteisö! Olkoon messu matkaa tekevien ja voimaa etsivien lepopaikka, jossa kohtaamme Emmauksen kulkijoiden tavoin itsensä meille antaneen Kristuksen ja saamme hänen kauttaan ilon ja rauhan!
Toivo Loikkanen
Kirjoituksen myötä: Riemullista Pääsiäistä! Kristus nousu kuolleista! Valoisaa pääsiäisaikaa!
”Pitkäperjantai loppui”. Rovasti Loikkanen , riemullista ja valoisaa pääsiäisen aikaa.
Jumalan valtakunta on seisonut vahvana .” Miksi ”. Kun meillä on julkinen Jumalan sana , herätykseksi ja parannukseksi , ihmiset harjoittavat hiljaisuudessa hartautta ja kristillistä elämää rivikansalaisina.
Tavatessaan ihmisiä Jeesus ei koskaan pakottanut ketään mihinkään , hän kunnioitti ihmisen vapautta. Hän vain kysyi ,” mitä haluat minun tekevän sinulle ”. Parantaessaan ja siunatessaan ihmisiä , Jeesus aina kosketti heitä . Syntinen nainen rakkauden osoituksena sai kastella Jeesuksen jalat kyynelillään , suudella niitä ja kuivata ne hiuksillaan .
” Lapsia Jeesus siunasi sylissään ”.
Paavali : 1 kor.1:26-28 ja 2 : 2-13 . Nämä kohdat raamatussa kertovat , miten sokea on järki käsittämään kristuksen valtakunnan hallintoa. Jumalan valtakunnassa ovat hyvät ja pahat sekaisin , missä on jumalan lapsia , siellä on myös maailman lapsia , missä on kristuksen kirkko ,siellä on saatanallakin temppeli.
Hengellisessä ja kristillisessä elämässä on paljon kilvoittelemista . Tarvitaan elävää uskoa , ennenkuin voi seisoa vahvana nykyisissä taisteluissa , sillä väärät vakoojat saattavat väärään huutoon. Se onkin suurin syy kaikkiin pahennuksiin ja loukkauksiin . Pitää ymmärtää lain ja evankeliumin sisältöä , jota kirkoissa luetaan ja saarnataan.
” Armo ”. Mihin armolla pyritään , yksilö voi tuntea armon itsessään ja iloita siitä , omalla elämänalueellaan . Jos ihmiset ovat itsessään kokeneet armon ja ovat tyytyväisiä , miksi armon tarjoajat ovat huolissaan .Tuntemattomanakin , usein ihmisviidakossa kuulee monenlaisia elämäntyylejä ja kohtaloita . Kuka meille antaa elämän arvon , ( itse ).
Pitkäperjantai loppui , pääsiäisen ilo jatkkuu , ” sillä sydämestä elämä tulee , on yleinen kumoutumaton totuus ”.
Toivo Loikkanen :”Pääsiäisaika ei siis pääty pääsiäispäivän juhlaan vaan jatkuu siitä eteenpäin helluntaihin saakka.”
Pääsiäisaika ei pääty pääsiäispäivän juhlaan vaan jatkuu siitä eteenpäin helatorstain aattoon saakka, jolloin ennen palmusunnuntaita siunatut Pyhää Kominaisuutta kuvaavat virpomavitsat poltetaan. Polttaminen on ainoa oikea tapa luopua virpomavitsoista, ja olen joskus miettinyt sitäkin, mahtaako tuo ajatus periytyä antiikin stoalaisilta, jotka pitivät ”tulta luovana elementtinä” ja loivat pohjan sille [omaksenikin tuntemalleni] etiikalle, että ”jokainen ihminen kantaa sisällään kipinää maailman logoksesta, johon hän parhaassa tapauksessa voi mukautua.” Itselleni tuo ”kipinä” tarkoittaa pisaraa Jumalan Minä olen –tietoisuudesta. Kommunistiselle ideologialle sanalla Kipinä, Iskra, oli toisenlainen merkitys.
Tuli oli antiikissa eräällä tavalla ”pyhä” ja sitä pidettiin porttina taivasten valtakuntaan, koska se oli ainoa maan elementeistä, jonka lämmön saattoi kokea sekä sisäisesti esim. rakkautena ja ulkoisesti vaikkapa nuotion lämpönä.
Yli 30 vuotta seurakuntayhtymän palveluksessa työtä tehneenä olen sitä mieltä, että yhtymärakennetta ei tarvitse pelätä. Ainut, mikä ihmetyttää, on yhtymärovastin tulo kuvioon. Miksi taloudesta ja hallinnosta annettaisiin vastuu papille, jolla ei ole koulutusta näihin asioihin. Tilanne olisi hyvä, jos yhtymärovastiksi voitaisiin valita muunkin kuin teologian maisterin tutkinnon suorittanut akateemisesti koulutettu henkilö.
Pienen seurakunnan kirkkoherrana seuraan huolestuneena seurakuntarakenteen uudistusta. Uudistus ei tule vähentämään seurakunnan ainoan papin hallinnollisia tehtäviä, vaan päinvastoin ne tulevat huomattavasti lisääntymään. Ei ehkä vaativuudessaan, mutta ajankäytöllisesti. Yhtymän päätöksentekokoneisto ja monet työryhmät ja suunnittelut vaatinevat myös ymmärrettävästi seurakunnallista läsnäoloa ja yksipappisessa seurakunnassa se osallistuminen kasautuu kirkkoherralle. Kun vielä matkat yhtymän keskuspaikalle otetaan huomioon, niin huonosti käy. Tämä uudistus tullee tappamaan yksipappiset seurakunnat. Lieneekö se uudistuksen tarkoituskin??