Mitä minun pitää tekemän, kun synnit raskaasti painavat mieltäni?
Katua ja ottaa synnin päästö.
Jos raskaat synnit painavat mieltäsi, on paras, että tunnustat ne sielunpaimenellesi ja otat häneltä pyhän synninpäästön, niin saat omalletunnollesi rauhan. Sillä synninpäästö on sama, kuin jos Jumala itse uskosi vahvistukseksi ja omantuntosi paremmaksi vakuutukseksi tekisi uuden liiton kanssasi ja korkeudestaan päästäisi sinut synneistäsi.
Mutta siinä ei vielä ole kylliksi, että me sen varmasti uskomme, vaan meidän tulee rauhoittuakin siitä eikä enää pelätä mitään syntiä eikä kuolemaa. Sillä jos me olemme vanhurskaat ja vapaat synneistä, mitä meillä sitten enää on synnin kanssa tekemistä? Jos me olemme vapaat kuolemasta ja eläviksi tehdyt, mitä kuolema silloin meihin koskee? Synnillä ja kuolemalla ei enää ole mitään valtaa ylitsemme. Synti ja kuolema ovat kuoletetut ja Kristuksen kanssa haudatut, synti ja kuolema ovat erotetut meistä, kauemmaksi kuin taivas maasta. …
Rakas opettajani, Luther, jonka opetusta mielelläni seuraan, kirjoittaa siitä postillassansa, Jen. s. 9:
“Uskokaamme siis varmaan, että Kristus ylösnousemisensa ja voittonsa kautta on antanut meille sellaisen varmuuden, ettei mikään synti enää voi meitä pelottaa. Koska siis Kristus on meidät vapahtanut, niin me teemme väärin, jos emme siihen luota, vaan annamme synnin tahi kuoleman meitä pelottaa.”
Stefan Prätorius, Hengellinen Aarre-aitta. Muutama sana on muokattu nykyaikaisempaan muotoon.
Matt. 16:19, 18:18 ja Joh. 20:23. Ks. kuningas Daavidin ja profeetta Naatanin kohtaaminen 2. Sam. 12:1-13, Sananlaskut 28:13, 1. Joh. 1:9, Jaak. 5:16. Ks. ns. katumuspsalmit esim. 6 ja 32. Lutherin työtoveri Philipp Melanchthon (1497-1560) piti yksityisrippiä suuressa arvossa. Augsburgin tunnustuksen 11. kohdassa hän opetti, että seurakunnissa piti säilyttää yksityinen synneistäpäästö. Concordia 2/1999, 17. Ripin tärkeydestä Melanchthonille kertoi myös hänen teoksensa Ydinkohdat (Loci communes). Ks. sama kirja, s. 206, SLEY-Kirjat, Hämeenlinna, 1986. Tässä kirjassa hän totesi yksityisen synneistäpäästön tuntuvan joskus henkilökohtaisemmalta kuin seurakunnan yhteisen evankeliumin saarnan. Concordia 2/1999, 17.
Mika, kannatetaanko tässä tekojen oppia? Täytyykö tehdä jotakin uskon lisäksi?
Synninpäästön ja anteeksiannon julistaminen on kuitenkin puhdasta armoa ja evankeliumia sille, joka on tunnustanut syntinsä ripin vastaanottajalle. Synninpäästö otetaan tietysti vain uskolla vastaan. Synnin tunnustaminen on tietysti eräänlainen ripittäytyjän akti ja toiminta. Lisäksi ripin vastaanottaja voi lohduttaa ja rohkaista ripittäytyvää uskoon useillakin kirkasta evankeliumia sisältävillä raamatunjakeilla.
Mika, siis myönnät, että tässä esimerkissä, ihmisen on tehtävä jotakin pelastukseen, saadakseen omantunnon rauhan. Eikö se ole tekojen oppia, pelkkä uskominen, kotona ei riitä, kuten esimerkkisi osoittaa.
Pysyn kuitenkin siinä uskonpuhdistuksen tärkeimmässä löydössä eli syntinen pelastuu armosta Kristuksen tähden uskon kautta. Jo se, että haluaa tunnustaa syntinsä ja kokee synnintuntoa, on Jumalan sanan eli lain vaikutusta.
Tomi Karttusen blogin yhteydessä kysyin: ”Sami, sinä siis kuitenkin pidät itseäsi luterilaisena, kun puhuit meistä luterilaisista?” Et ole vastannut mitään tähän kysymykseen.
Mika, et vastannut kysymykseen minkä esitin. Onko ihmisen tehtävä jotakin pelastuakseen?
Prätoriuksen esimerkissä rippi näyttäisi olevan pelastuksen ehto. Jatkan hiukan vielä koska seuraavat asiat kuuluvat samaan sarjaan. Onko kirkossa käynti ja ehtoollinen pakollisia pelastuakseen? Voinko vaan uskoa kotona, ilman seurakuntayhteyttä, ehtoollista ja rippiä ja pelastua.
Viittaat lakiin, joka vaikuttaa ripittäytymisen. Velvoittaako laki siis ripittäytymisen, lain tekojako suorittamalla pelastumme?
Mika, kuulun edelleen luterilaiseen kirkkoon.
Tietenkin me teemme kaikkea, mitä kommentissasi sanot. Rippi ym. ei ole mikään ansio, se on etuoikeus. Mutta sanon edelleen, että me pelastumme armosta Kristuksen tähden uskon kautta.
Mika, et vastannut edelleenkään kysymykseen. Onko ihmisen tehtävä jotakin pelastuakseen? Onko käytävä kirkossa, ehtoollisella ja ripittäydyttävä?
Uskonpuhdistuksen aikainen katolinen ansioajattelu ei kuulu tähän.
Jos tekojen opiksi luetaan se, että vaivaantunut ihminen pyytää rippi-isää kuuntelemaan itseään ja samalla pyytää synninpäästöä, niin ollaan heikoilla jäillä. Melkein pitää lopettaa hengittäminenkin, koska sekin on työtä, että voi elää.
Lauri, mitäs muuta se on kuin tekoja, ihan minun tekoja ja valintoja. Pointti ei olekaan tässä vaan aivan muualla katsotaan nyt mitä Mika vastaa viimeisempään kysymykseeni.
Tekojen opiksi ne tulevat silloin, jos joku niitä toiselta vaatii. Jos ihminen itse tuntee tarvetta se on nälkää ja janoa vanhurskauden perään.
Rippi ja päästö on lahja. Sami saa pitää sen ehtona mille?
Kari, en käy tässä nyt kahden rintaman ”sotaa” joten odotan Mikan vastausta. ” Rippi ja päästö on lahja” tuosta olen samaa mieltä, mutta tästä ei nyt ole kysymys.
Sami, Prätorius sanoo, että on paras, että otat synninpäästön, ei että on pakko ottaa synninpäästö.
No no! Pitää ymmärtää puhetavan ja asian välinen ero. Laajemmassa yhteydessään.
Tarkempi lähde Prätorius-sitaatille: Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 11-12, SLEY, 1925. Lisään vielä tekstin, joka jäi välistä pois: Kristuksen jäsenille ovat kuolema ja synti pelkkiä varjoja, tyhjiä valhe- ja kauhukuvia ja kohtalon oikkuja. Jos ei niin olisi, ei Kristus olisikaan meitä lunastanut, eikä olisi hänen ansionsa ollut täydellinen.
Mika kirjoitat; ” Prätorius sanoo, että on paras, että otat synninpäästön, ei että on pakko ottaa synninpäästö.”
Hyvä, eli ei ole pakko, nyt vastasit. Mika, entä onko pakko käytä kirkossa ja ehtoollisella?
Sami, vastaan, että on hyvää, hyödyllistä ja rakentavaa käydä ehtoollisella ja kirkossa mahdollisimman usein. Kyllä messussa sana, rukous, virret ja ehtoollinen ym. voivat synnyttää ja vahvistaa uskoa ja antaa myös voimaa ja halua kilvoitukseen ja uuteen elämään. Mutta täydellisiä elämänvaelluksessa tässä elämässä meistä ei tule. Hengellisen kuoleman merkki on se, jos ei koskaan halua lukea sanaa, käydä sanan kuulossa ja ehtoollisella.
Mika, eli sana lukeminen, ehtoollinen, eivät ole pakollisia, koska ne ovat tekoja, ja ihminen ei pelastu tekojen kautta. Tätäkö halusit sanoa.
En kuitenkaan ihan ymmärrä, miten hengellinen kuolema liittyy uskoon joka pitäytyy armoon eikä tekoihin, sanan, kuulemiseen, lukemiseen, ehtoolliseen. Sillä ovathan nämä tekoja. Etkö kuitenkin Mika ehdollista näin uskon.
Tarkoittaako lause, ” Yhdessä Kristuksen kanssa haudatut,” sitä, että kun hautaat Kristuksen, sinun synnit menee siinä samalla?
Eikö se, että haudataan jotakin, tarkoita, että siitä luovutaan, joten elävä Kristus pitää sinut synnissä.
Ja vielä yleisemmin asiasta, miten sen anteeksiantamisen kanssa, jos kyseessä on moninkertainen murhamies ? Jos hän saa anteeksi, ei se tuo uhreja takaisin, eikä poista omaisten elämänikäistä murhetta.
Joku mutteri on joko löysällä tai se puuttuu kokonaan tässä opissa.
Jos jollakulla väärinteko painaa, ja joku lupaa paratiisin tuossa tuokiossa anteeksiannon kera, on lisäksi olemassa muisti, joka unohdusta estää.
Muisti- nappulaa ei pysty sielunhoitaja napsauttamaan pois päältä.
Jos synnin kohde, eli uhri on kuollut, murhattu, hän ei ole anteeksiantamassa, eikä kukaan hänen puolestaan voi anteeksiantoa suorittaa.
Lisäksi on vielä olemassa viimeinen tuomio, ja uhrit ovat siellä odottamassa oikeutta, koska heiltä riistettiin elämä. Joten, mitä hyötyä on anteeksiannosta, ei se päde toisella puolella. Paras on välttää synnin tekemistä. ennaltaehkäisevänä toimena.
Synti, perisynti, ovat kirkon keino saada kaikki ihmiset oman valatansa alla.
Jeesus, ” syntiä ei sellaisenaan ole ”.
Me kaikki ihmiset teemme elämässämme virheitä jotka eivät ole syntiä.
Jos ripittäytyminen ja synninpäästön anominen on poispantavaa työtä, niin voimmeko veisata virttä. Rukoilla tai jollain tavalla elää uskoamme todeksi.
Lauri, tässä haluan kysyä mitä tarkoittaa uskonpuhdistuksen yksi solista, rukous, virren veisuu on käsittääkseni teko. Luterilaisuus opettaa, että ihminen pelastuu armosta, ilman tekoja. Näin ollen rukous, virren veisuu, rippi, ehtoollinen, eivät tuo uskoon mitään lisää, koska ne ovat tekoja. Tarvitsemmeko niitä, ovatko ne pakollisia uskon lisäksi. Jos tarvitsemme niitä, tai ne ovat jossakin mielessä tarpeellisia, uskon puhdistuksen sola ei ole silloin totta.
Mutta on emme tarvitse mitään edellä olevia asioita, eivätkä ne ole tarpeellisia, sola pitää paikkansa. Näitä asioita siis kyselen. Kolmanneksi asian voi peilata ekumeenisesti isojen kirkkojen opetukseen joiden opetuksen mukaan luterilainen sola ei ole totta. En tiedä olenko osannut kuvata ajatustani oikealla tavalla. Odotan Mikan vastausta.
Siteeraan hyvää ystävääni pastori Hannu Lehtosta: ”Eihän oikea usko pitäydy sanan kuulemiseen, lukemiseen yms. siinä merkityksessä, että panee luottamuksensa vaikka siihen, että minä kuulen, luen, käyn ehtoollisella. Tätähän Paavalikin tarkoittaa torjuessaan teot pelastuksesta.”
Oikea usko siis pitäytyy Jeesukseen, joka tietysti on uskomme kohde.
Mika, tarvitseeko oikea usko siis jotakin muuta siihen rinnalle. Ymmärrän kirjoituksestasi sen, että emme tarvitse Raamatun lukemista, emme sen kuulemista, emmekä ehtoollista tai seurakunnan yhteyttä. Onko tämä sinun ajatus?
Sami, ymmärrät väärin. Esim. Johannes Kastaja sanoo: Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy! Matt. 3:8. KR 1992. Jos ei mitään hyvää hedelmää seuraa, niin usko on kuollut ja voimaton.
Uskossa on kaksi osaa: Vanhurskauttaminen ja pyhitys. Jos ymmärrämme vain vanhurskauttamisen emmekä pidä pyhitystä tarpeellisena niin saamme takuta niiden solien kanssa ikuisuuteen ja se työ mitä meidän piti tehdä lähetyskäskyn perusteella jää tekemättä.
Lauri, luterilaisen uskon mukaan pyhitys ei ole välttämätön autuuteen.
Joten sinun lauseesi luterilaisen uskon mukaan ei pidä paikkaansa. Mihin luterilaiseen opetukseen perustat väitteesi, sitä en tiedä. Itse en ole luterilaisesta opinkokonaisuudesta löytänyt mainitsemaasi asiaa. Jos väitteesi pitäisi paikkaansa olisi jälleen tekojen opissa.
Minä ainakin pidän pyhitystä tärkeänä uskon seurauksena ja hedelmänä, sanoohan Raamattu myös esim.:
Hebrealaiskirje:
12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
Niin kuin aikaisemmin sanoin, jos sitä ei lainkaan ole, usko on kuollut ja voimaton. Muistakaamme kuitenkin Johannes Kastajan sana: Hänen (Jeesuksen) tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Joh. 3:30
Esim. Kristitty iloitsee siitä, että voi tehdä todellista hyvää yhdellekin ihmiselle.
Mika, kirjoitat: ”Minä ainakin pidän pyhitystä tärkeänä uskon seurauksena ja hedelmänä, sanoohan Raamattu myös esim.:
Hebrealaiskirje: 12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;”
On eri asia pitää pyhitystä tärkeänä kuin pelastuksen ehtona. Pidätkö pyhitystä pelastuksen ehtona? Mika, pelastuuko ihminen ilman pyhitystä, tarvitaanko pelastukseen pyhitystä?
Mika sitten kirjoitat; ” Esim. Johannes Kastaja sanoo: Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy! Matt. 3:8. KR 1992. Jos ei mitään hyvää hedelmää seuraa, niin usko on kuollut ja voimaton.”
Mika yritätkö sanoa, että teot ovat välttämättömiä pelastukseen, siltä se ainakin vaikuttaa? Jos näin ajattelet, olet tekojen tiellä.