Kutsu ensimmäiseen rippikoulutapaamiseen oli melko jännittävää saada, mutta pientä selkoa tilanteeseen toi se, että tiesin monen muunkin jännittävän. Olin kuitenkin kuullut isosisaruksiltani paljon hyvää riparista, mutta jännitin myös, olivatko odotukset monista uusista ystävistä liioitellut?
Ensimmäisissä tapaamisissa ja messuissa joissa kävin, ei oltu tutustumassa omiin leiriläisiin, mikä tuli yllätyksenä. Koko Agricolan kirkon alueen riparilaiset ja isoset istuivat kirkossa. Ohjaajat esiteltiin ja meidät otettiin osaksi cola-heimoa. Cola-heimoon kuulumisen hämmennys varmaankin tavoitti monet uusista tulokkaista, mukaan lukien minut. Meille kerrottiin, että meidät kaikki otetaan nyt osaksi tätä heimoa, eikä ole mitään koetta, mikä pitää suorittaa siihen päästäksen. Heimoon vaan kuulutaan.
Ensimmäisessä tapaamisessa pöydissä kiersi Coca-Cola pulloja, joista kaikki saivat juoda. Vaikka kuuluimmekin nyt kaikki samaan heimoon, emme kuitenkaan juoneet samasta pullosta suoraan, vaan kaadoimme juoman ihan lasiin. Heimomme nimen takia tärkeän colan lisäksi tapaamisissa on myös tarjoiltu sipsiä ja keksejä.
Usein kun olemme astelleet kirkkoon siellä on ollut alttarin sijaan live-bändi ja silmiä häikäisevä valoshow. Bändi on esittänyt nostattavaa kristillistä pop-musiikkia. Ensimmäisellä kerralla sanottiin, että saa laulaa mukana, jos siltä tuntuu ja sanat kappaleisiin oli heijastettu bändin taakse. Kappaleet eivät olleet tuttuja, joten ei hirveästi haluttanut laulaa, varsinkaan kun lähes kukaan muukaan ei laulanut. Seuraavalla kerralla tosin samat kappaleet alkoivat kuulostaa jo tutummilta ja aloin hyräilemään hiljaa mukana. Kirkossa ei kuitenkaan pelkästään soitettu musiikkia ja tanssittu vaan myös kuunneltiin saarnoja ja käytiin ehtoollisella.
Ajatus siitä, että ensimmäisen tapaamisen jälkeen voisi tuntea kuuluvansa heimoon tuntui ehkä hieman kaukaiselta. Kun kirkkoon asteli sisään, paikan omakseen tuntevilla, kokeneemmilla kävijöillä näytti olevan tosi mukavaa ja heillä oli paljon ystäviä ympärillään. Se, että sanottiin meidän uusien nyt olevan osa tätä heimoa tuntui ainakin minusta aluksi pelottavalta, sillä en ollut vielä löytänyt paikkaani siellä. Eli uskoisin tapaamisten olleen helpommin lähestyttäviä, jos olisimme aloittaneet omiin riparilaisiin tutustumalla niin olisi tuntenut paikkaan kuuluvuutta nopeammin.
Ajatus cola-heimosta kuulosti aluksi paljon kaukaisemmalta, kuin se kuulostaa nyt. Ehkä alkujännitys alkaa pikku hiljaa purkaantua, vaikka monet jutut riparista, kuten tutustumisleikit tuntuvat vähän hassuilta. Uskon, että pitää vaan mennä avoimin mielen, eikä ajatella ettei halua näyttää tyhmältä ja olla lähtemättä hassulta tai nololta kuulostaviin juttuihin mukaan. Rippileiri on tietenkin tarkoitettu omien ajatusten kehittämiseen, sekä Kristuksesta ja Jumalasta oppimiseen, mutta niitä hienoja kokemuksia, mietteitä ja uusia ystäviä voi saada vain jos lähtee mukaan ilman ennakkoluuloja itsestään tai muista.
Kiitos, että jaoit tuntemuksesi!
Jospa tämmöisiä riparilaisen kokemuksia pääsisi lukemaan lisää.
Todella kiinnostava kirjoitus, kiitos! En ollut kuullutkaan, että Coca Cola -company on valjastettu sponsoroimaan rippikoulutoimintaa Helsingissä.
Olet varmasti oikeassa siinä, että tuntuisi turvallisemmalta tavata ensin pienemmällä oman rippileirin porukalla ja osallistua vasta sen jälkeen isompiin massatapahtumiin. Mutta niin tai näin, edessäsi on varmasi ikimuistoinen vuosi ja matka rippikoulun merkeissä. Kaikkea hyvää ja rohkeutta sille matkalle!