Ajattelen tuota pientä rippikouluryhmääni kirkkona pienoiskoossa. Siinä he ovat, tulevat seurakuntalaiset. Osa heistä jatkaa mukana pari vuotta. Osaa ei enää konfirmaation jälkeen tapaa.
Käytännössä kukaan heistä ei ole mukana sen jälkeen, kun ei enää huvita isoseksi lähteä. Sekin vaihe kuuluu aikuistumiseen.
He ovat mukana nyt, koska se kuuluu, jostakin syystä asiaan. Olisiko syynä se, että rippikoulua pidetään yhä jonkinlaisena aikuistumisriittinä. Joka tapauksessa, he eivät tule leirille päästäkseen juurtumaan hengellisiin asioihin ja Jumalaan. Tällä asenteella kun lähden leiriläisiä ohjaamaan, niin en odota kenenkään heistä juurtuvan sanaan ja silloin olen itse se kallio, josta Matt 13 puhuu; siemenistä joilla ei ole juurta itsessään ja jotka kuivuvat pian kallolle. Entäpä jos joukossa on yksi, joka asenteeni tähden pettyy koko kirkkoon. Vain sen tähden, etten ota vakavasti hänen etsintäänsä ja omaa tehtävääni ohjaajana.
”Heillä ei ole juurta itsessään.” Joillakin on tuo juuri itsessään. He ovat silloin riippumattomia muiden antamasta tuesta ja mukanaolosta. He imevät sanasta ja rukouksesta, sekä seurakuntatoiminnasta voimavaroja itsenäisesti. Eivätkä ole enää muiden osallistumisen varassa. Kavereiden pois jääminen ei kuivata seurakuntayhteyttä, eikä omaa kasvua. Ripari voisi parhaimmillaan olla paikka, jossa voi alkaa kasvattaa juurta alaspäin.
Ilman omaa juurta ei voi pysyä pitkään mukana. Jo ajatuksena, pelkkä mukanaolon kyseenalaistaminen voi pudottaa porukasta pois. Kirkkokin voi olla lopulta kuin kova kallio, jossa ei ole sijaa juurtumiselle. Kaikki kaverit jää pois ja isosena olokaan ei enää huvita. Niinpä mitään ei ole, jollei ole sitä juurta itsessä.
Tällöin ei itsenäisesti osaa, eikä näe tarpeelliseksi edes hoitaa omaa uskon elämää. Eikä siihen osata etsiä apuakaan mistään. Tuskin on sitten ihmeellistä, jos kirkosta lopulta erotaan.
Ilman juurta ei voi olla kasvua ja se mikä ei kasva kuolee, tai on sitä jo.
Juuri etsii ravinteita ja imee niitä. Tällainen imu on välttämätön. Se on pohjaton kiinnostuminen ja innostava hengellisen kasvun näköala.
Ehkäpä se voisi tarttua omasta innostani ja siitä miten itse etsin ravintoa uskolleni.
Lopulta koko juurinystyrän syntyminen on ihme, johon itse voin hyvin vähän vaikuttaa. Se kun on kokonaan Pyhän-Hengen työtä.
Rukous jää ainoaksi vaikutusmahdollisuudekseni ja samalla voin olla pyytämässä sitä, että saisin itse olla hyvä maa.
Olen havainnut nuorten kanssa paljon puuhailtuani, että uskovien perheiden, uskovilla lapsilla on pitkä etumatka muihin nuoriin verrattuna. Ainakin mitä tulee hengelliseen ymmärrykseen ja kasvamiseen.
Itse he eivät ole siitä yleensä ollenkaan tietoisia, mutta minulle tuo piirre on silmiinpistävän selkeä.
Jollei tuollaista lasta voi pitää täysivaltaisena kristittynä, niin johan on kumma.
Pekka tuo mitä sanot: ”…uskovien perheiden, uskovilla lapsilla on pitkä etumatka muihin nuoriin verrattuna. Ainakin mitä tulee hengelliseen ymmärrykseen ja kasvamiseen.”
Minulle tuo kuvastaa ensinnäkin vanhempien kunnioitusta, siis he kunnioittavat vanhempien neuvoja ja tekevät niiden mukaan.
Eikö olekkin mahtavaa kun sinä olet kunnioittanut vanhempiasi ja tehnyt heidän neuvojen mukaan ja nyt sinun lapset myös, eikö näin uusien sukupolvien elämä yhä enemmän kirkasta Jumalaa? Kuinka mahtavaa onkaan kun uskovien lapset erottuvat muista kaiken hyvän tekemisessä.
Miten Ari, tunnistat uskovan henkilön. Mistä voit tietää jonkun kohdalla onko hän uskova vai ei?
Pekka uskova puhuu Jeesuksesta ja kuulee Hänen äänensä eikä kiellä Hänen Sanojaan, sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Uskova erottaa hyvän pahasta,on ottanut hirren omasta silmästä ja kykenee ohjaamaan toisia parantajan luo.
Miksi sitten väität joidenkin selkeästi uskovien olevan kuitenkin pimeydessä.
Pekka mainitse yksi uskovajosta olen niin sanonut?
Olen Luterilainen ja kirjoitit olleesi ennen tässä samassa pimeydessä. Joten käsitin että minäkin olen mielestäsi pimeydessä.
Voithan korjata asian nyt, jos olen väärässä.
Pekka oikein olet ymmärtänyt, luterilaisuus on pimeyttä.
Jeesus Sanoi fariseuksille ja kirjanoppineille että näillä on paatunut sydän, siis nämä eivät kuulleet mitä Jeesus Sanoo eivätkä kääntyneet että Jeesus olisi heidät parantanut.
Nyt luterilaiset uskovat että kaste antaa kaiken, siis ei tarvitse kuin alkaa uskomaan kaikki opetus kasteen armosta jne….. ei tarvitse kääntyä ja tulla Jeesuksen parantamaksi. Jeesuksen Sanoilla ei ole luterilaisuudessa mitään merkitystä, vaan kaikki perustuu ihmisoppeihin.
Nuo väitteet kirkon opista on ihan omaa keksintöäsi. Noilla Luterilaisuutta koskevilla väitteillä ei ole mitään totuuspohjaa. Luterilaisena en usko että kaste vaikutta, niin ettei omakohtaista uskoa tarvita. Sellaista ei Lutherkaan ole opettanut. Olet kehittänyt mielessäsi ihan vääristyneen opin ja tuomitset omien kuvitelmiesi tähden meidät.
Pekka lausut toisaalla seuraavaa:”Lapsen ajattelussa on kaksi vaihtoehtoa: ”saa ja ei saa”. Meillä aikuisilla on myös tuo ”ehkäpä”. Tätä lasten on vaikea tajuta.”
Tuossa on juuri täydellisesti kiteytetty mikä erottaa ”omavanhurskaan” aikuisen todellisesta Jumalan lapsesta.
Siis kun Jeesus Sanoo ”rakastakaa lähimmäistä niinkuin itseänne” niin luterilaiset ”omavanhurskaat” selittävät esim Lutherin hyväksymät toisuskoisten vainot ”oikean” kristityn tekemiksi, siis lapsi selkeästi sanoisi että ei setä todellakaan rakastanut lähimmäistä kun kerran tappoi hänet. Tätä on pimeys, ei nähdä pahaa omassa elämässä ja ns ”oikeassa” omassa kristillisyydessä.