Kenen kannattaa ottaa riski ja huutaa Jeesusta apuun? Entä milloin sokea näki näkeviä selkeämmin? Tämän saamme kuulla seuraavan saarnatekstin myötä:
31 Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: ”Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta.
32 Sillä hänet annetaan pakanain käsiin, ja häntä pilkataan ja häväistään ja syljetään;
33 ja ruoskittuaan he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hän nousee ylös.”
34 Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.
35 Ja hänen lähestyessään Jerikoa eräs sokea istui tien vieressä kerjäten.
36 Ja kuullessaan, että siitä kulki kansaa ohi, hän kyseli, mitä se oli.
37 He ilmoittivat hänelle Jeesuksen, Nasaretilaisen, menevän ohitse.
38 Niin hän huusi sanoen: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!”
39 Ja edelläkulkijat nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan; mutta hän huusi vielä enemmän: ”Daavidin poika, armahda minua!”
40 Silloin Jeesus seisahtui ja käski taluttaa hänet tykönsä. Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä:
41 ”Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?” Hän sanoi: ”Herra, että saisin näköni jälleen”.
42 Niin Jeesus sanoi hänelle: ”Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut”.
43 Ja heti hän sai näkönsä ja seurasi häntä ylistäen Jumalaa. Ja sen nähdessään kaikki kansa kiitti Jumalaa.
(Luuk.18:31-43)
Hyvät ystävät, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa,
Tämän päivän teema on Jumalan rakkauden uhritie. Uuden testamentin lehdiltä käy ilmi useaan kertaan, että Jeesuksen opetuslasten on vaikeaa ymmärtää, mitä tämä ”Jumalan rakkauden uhritie” tarkoittaa. Tämän päivän evankeliumitekstissä tämä käy jälleen ilmi. – Jeesus kertoo, mitä Jerusalemissa hänelle tullaan tekemään, miten häntä pilkataan ja häväistään, ja lopulta ristiinnaulitaan; mutta opetuslapset ”eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin”.
Päivän saarnatekstimme kuitenkin kertoo, että oli eräs henkilö, joka ikäänkuin näkee asiat muita kirkkaammin. – Kuka hän on?
Hän on sokea kerjäläinen, joka istuu tien vieressä kerjäämässä. Tämä sokea kerjäläinen, vaikka hän ei näe Jeesusta luonnollisilla silmillään, kuitenkin hän ikäänkuin näkee sielunsa silmillä Jeesuksen juuri niin kuin pitääkin. Tämä sokea mies nimittäin kutsuu Jeesusta hänen kuninkaallisella nimellään Daavidin poika. – Hän suorastaan huutaa: ”Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!”
Raamatussa ei kerrota juuri vitsejä, mutta tämä kertomus osoittaa kyllä aikamoista Jumalan huumorintajua! Jumala laittaa tässä sokean ikäänkuin ”näkemään” kaikista kirkkaimmin, kun edes Jeesuksen omat opetuslapset eivät ymmärrä Jeesusta oikein.
Matteuksen ja Markuksen evankeliumeista löytyvät samanlaiset kertomukset kuin tämän päivän saarnatekstistä Luukkaan mukaan. Markuksen evankeliumissa sokea mies on ainoa, jonka kerrotaan kutsuvan Jeesusta hänen kuninkaallisella nimellään Daavidin pojaksi. – No mikä tässä nyt sitten oli ihmeellistä?
Tässä on sellainen salaisuus, että juuri kukaan ei Jeesuksen aikana uskaltanut käyttää kenestäkään julkisesti nimitystä Daavidin poika. Sellainen oli poliittisesti liian vaarallista. Maa oli nimittäin roomalaisten ja epäluuloisen Herodeksen suvun hallinnassa. Jos jonkun kansan suosiman miehen tiedettiin kuuluvan Daavidin kuninkaalliseen sukuun, tämä tiesi lähes varmaa kuolemaa.
Jos joku Jeesuksen ajan israelilainen nyt sitten toivoikin, että Jeesuksesta tulisi uusi kuningas, hän ei yleensä uskaltanut kuuluttaa tätä toivettaan kovaan ääneen.
Jeesus ei sen sijaan peitellyt tietoisuuttaan tulevasta kohtalostaan. Hän tiesi kuuluvansa Daavidin sukuun, ja hän tiesi myös päätyvänsä roomalaisten pilkattavaksi, häväistäväksi ja lopulta ristiinnaulittavaksi. Edes Jeesuksen omat opetuslapset eivät tätä käsittäneet. – Silloin yksi mies, sokea Bartimeus, Timeuksen poika julisti oman avunpyyntönsä ohessa, että Jeesus on kuninkaallinen Daavidin poika!
Kun sokea Bartimeus huusi näin kovalla äänellä, ihmiset ryhtyivät nuhtelemaan sokeaa Bartimeusta. – Kun kuulin tämän kertomuksen lapsena pyhäkoulussa, luulin tämän nuhtelemisen johtuvan siitä, että Bartimeus huusi niin kovalla äänellä. Meitä lapsiahan nuhdeltiin aina silloin, kun innostuimme metelöimään ja huutamaan. – Vasta aikuisena teologian opiskelijana tulin tietämään, että suurin ongelma olikin siinä, että Bartimeus kutsui Jeesusta Daavidin pojaksi. Tämän ääneen sanominen, ja vieläpä kovaääninen huutaminen, oli vaarallista. Roomalaiset saattaisivat nyt tulla paikalle ja vaientaa sekä huutajan että kyseisen ”Daavidin pojan” vallankaappausyrityksestä syytettynä.
Mutta ehkäpä tällä sokealla miehellä ei ollut kovin paljon menettävää! Hän oli kerjäläinen ja vangittu kurjaan osaansa istumaan kadun varrella, ja elämään ihmisten almujen varassa. Kerjäläisen kannatti ottaa riski. Oli paljon enemmän voitettavaa kuin hävittävää.
Bartimeus oli kuullut, että Jeesus Nasaretilainen kykeni auttamaan ja parantamaan ihmisiä. Nyt kannatti tarttua vaikka oljenkorteen. Daavidin poika arvonimen kovaääninen huutaminen oli nerokas oivallus. Se kiinnittäisi varmasti Jeesuksen huomion. Tuskin Jeesus voisi kävellä tämän huudon kuullessaan ohi, niinkuin varmaan niin monet muut auttajat Bartimeukselle tekivät. – Jeesus voisi toki hyvällä syyllä suuttua tämän tulenaran ja vaarallisen arvonimen kovaäänisestä huutamisesta, mutta tuskin hän sokeaa miestä sentään löisi. Nyt oli vain tärkeintä saavuttaa Jeesuksen huomio. Siksi Bartmeus huutaa vain entistä kovempaa:
”Daavidin poika, armahda minua!”
Ja näin Bartimeus saavuttaa tavoitteensa. Jeesus kutsuu ihmisiä taluttamaan tämän ”mölyapinan” luokseen ja auttaa häntä Bartimeuksen avunpyynnön mukaisesti. Sokealla Bartimeuksella ei ollut kovin paljon menetettävää. Hän oli kerjäläisenä vangittu kurjaan osaansa istumaan kadun varrella, ja elämään ihmisten almujen varassa, mutta hänen nyt ottamansa riski kannatti! Jeesus kuuli huudon ja antoi avun.
Onko sinulla enemmän voitettavaa vai hävittävää, jos huudat Jeesusta avuksi kuninkaanasi, auttajanasi ja vieläpä Jumalanasi? Kannattaako ottaa riski ja huutaa häntä avukseen, vai koettaa pärjäillä omillaan?
Raamattu kuvaa Jumalan seurakunnan todellisuutta apostoli Paavalin aikana näin:
”26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, 27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, 28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, 29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.” (1Kor.1:26-29)
Tämä taitaa sopia aika hyvin nykyaikaankin täällä Raamatun mukaista kristinuskoa kritisoivassa lännessä.
Jumalan valtakunnan armosanoma näyttää kelpaavan vain heille (meille, minulle, sinulle?), joilla ei ole enää juuri mitään menetettävää. Tämä joukko uskaltaa ottaa sen riskin, että huutaa Jeesusta avukseen; ja tämä riski kannattaa ottaa, sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. (Room.10:13)
Aamen.
