Luotan, että kirjoitukset hengellisissä julkaisuissa menisivät ymmärrykseeni! Nyt ei mennyt, vt. Satu Kreivi-Palosaaren kirjoitus Kotimaan tämän viikon numerossa.
Moitteeni on toistoa muutaman aikaisemman TM/TT-tasoiseen avaukseen aiheesta. Siis ”… ottakoon ristinsä”, Matt. 16:24.
Mielessäni on TT-tasoisia kirjoittajia kaksi ja ensimmäinen oli Luther, jolle avautui ristin merkitys kuin eripainoisina säkkeinä, joita päivittäin joudumme raahaamaan mukanamme. Tälle yhdessä tulkinnan tulkinnassa säkin paino anopista tai vaimosta johtuvaa!! Lohdutuksella, että, sellaista sattuu!
Kyllä, risti on raskas, mutta se on meidän pelastuksemme, meidän uskomme. Se on ies, jonka toinen osapuoli in Jeesus, vt. Matt. 11:29,30. Se ies on sopiva ja jopa kevyt ja on taivaallinen ja sinne vievä.
Meidän uskomme, meidän vanhurskautemme on Jumalan lahja. Ilman uskoa on inhimillinen halu, kiusaus vaeltaa, koska sillä voi ylpeillä. Siksi täytyy tulkita, että se risti onkin jokin uljas suorituksemme, eli siedämme anoppiamme ja vaimoa, joka nalkuttaa.
Raamatussa on Jeesuksen opetuksia, niinkuin tämä, että ”ota joka päivä ristisi …”.
Lukuisat kohdat UT:n puolella painottavat, että Jeesusta voi seurata vain uskoontulleet, ne joilla on oma risti eli usko!
Vaikea ottaa kantaa kun ei yhtään tiedä mitä Kotimaassa asiasta on.
En ottanut huomioon, ettei kaikilla ole lukuoikeutta Kotimaa-lehden sivuille.
Kuitenkin kysymys on siitä, lähinnä Lutherin julkaisemasta ymmärtämisestä koskien Matt. 16:24, Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Tuo risti ymmärretään elämäämme kuuluvina vastoinkäymisinä, joita jokaiselle on varattuna oma määrä, kantokyvyn mukaan. Emmehän me ota taakkojamme päivittäin vaan uskon, joka on Jumalan lahja uskoontultuamme. Jeesus kuvaa tuossa viittaamassani Matt. 11:29, 30, ”minun ikeeni”, mikä on Hänen lahjoittamansa usko. Tuo sama usko armosta oli Mooseksella ja Paavalilla, Hebr.11:26, katsoen ”Kristuksen pilkan” suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
Onko kyse siitä ilottomuudesta joka meille kirkon ihmisille on uskonasioissa niin tyypillistä? Kirkossa kun kovin vähän Pyhä Hengen toiminta pääsee esiin, jolloin myös uskonelämästä tulee omaa suorittamista ja todellista risti raahaamista.
Ilman Jumalan hengen työtä ei tietenkään mitään iloa voi löytyä uskosta. Kirkossa kun pitäydytään tiukasti vain sanaan, mutta ei oteta sanaa vakavasti.
Yksi huomio, minkä olen tehnyt, on teologisesti koulutetun, pappislupauksen tehneen tehtävä.
Toistan jo ehkä pariinkin otteeseen käyttämääni 1900-luvun alkupuolen luterilaisten Pyhän Hengen kasteista. Esimerkiksi Kälviällä uskonnollisia ja uskovia luterilaisia sai Pyhän Hengen kasteen. He menivät kirkkoherralle ilmoittamaan tästä iloisesta tapahtumasta, jonka tulos oli, että ilmiö on loputtava tai poistuttava kirkosta. Ilmiö vain voimistui, niin Kälviällä kuin koko maailmassa. Ilmeisesti kirkkoherra ajatteli, että uskossa saa olla, muttei niinkuin helluntalaiset.
Tätä liikaa ”helluntalaisuutta”, mikä ymmärrettiin kielilläpuhumiseksi, Paavalikin suitsi. Eli ihmisestä lähtöisin tuleva liika ja liian vähän ei ole perustelu. Jumala tulee myrskyssä tai vienossa iltatuulessa. Todellinen, aito Jumalan vaikutus eroaa aina tyhjien tynnyrien kuminasta ja vaskikellojen kilinästä.
Kirkossa tapahtuu kaikenlaista. On pappeja jotka kieltävät Pyhän Hengen toiminnan seurakunnassa. Siksi monet kirkon ihmiset käyttävät armolahjoja kertomatta siitä. Sitten on pappeja, joille armolahjojen käyttö ja opetus niistä on luontevaa. Ristiriitaista opetuksessa on mikäli halutaan olla Raamatullisia ja samalla kielletään armolahjojen käyttö.
Sellaiseen kieltoon Raamattu ei anna mitään perusteluja.
Pekka,
Kommenttisi on oikeaa asiaa!
Kirkkoon ”kuuluminen” ei kerro Asian ytimestä, koska kuka tahansa voi kuulua kirkkoon. On kysymys ensin Isän vetoon vastaamisesta, minkä luokittelisin Hebr.11:6, eli Jumalan luo haluavan on uskottava, että Jumala on.
Kyllä Jeesus pyysi Isää lähettämään Pyhän Hengen ja sitten Jeesus itse taivaaseen mentyään lähetti Pyhän Hengen.
Pyhä Henki ottaa Jeesuksen/ Jumalan omasta ja antaa uskoville. Pyhä Henki on Jumalan mieli ja kuuluu kaiken Jumalallisen ykseyteen.
Pyhä Henki on tärkeä ymmärtää myös Totuuden Hengeksi, joka tulee ihmiseen Sanan välityksellä. Täytyy ehdottomasti välttää sellaista opetusta, missä Pyhä Henki on jotain spiritualista Sanasta irrallista toimintaa.
Jumala toimii siis ihmisten todellisuudessa Sanan kautta, joka myös synnyttää ihmisessä uskon, Sanan voimavaikutukset taas saavat aikaan synnin tunnustamista ja anteeksiannon tuomaa iloa ja rauhaa.
Tämä ilo ja rauha taas vaikuttaa Kristittyjen kesken armollisia yhteistä toimintaa ja kaikkea hyvää myös Sanan ulkopuolella eläville. Jos näin ei ole, niin jokin on pielessä ja se johtuu yleensä meistä ihmisistä, jotka aina sorrumme arvioimaan toistemme uskovaisuutta, sen sijaa, että katseemme olisi Kristuksessa ja Hänen täytetyissä työssään.
Jumala on totuus ja Rakkaus ja Jumala on yksi, Isä, Poika ja Henki. Isä ja Poika kommunikoivat Pyhän Hengen kautta ja siksi Hänet Jeesus pyysi ensin Isää lähettämään ja sitten Jeesus taivaaseen mentyään lähetti Hänet. Isä ja Poika ovat rukouksemme kohde ja he antavat Pyhälle Hengelle sen mitä Hänen tulee tehdä ja sanoa.
Jeesus on Sana, joka kommunikoi Henkensä kautta.
Apt. 2:41 alkuperäisessä tekstissä, textus receptus, kirjoittaa, että he ilolla/ asmenos ottivat Pietarin saarnan vastaan,
Nuo vastaanottajat olivat niitä, jotka joka päivä ottivat ristinsä/uskonsa ja kantoivat sitä Jeesuksen kanssa.
Ei kirkkoherran kiellot tuonneet lisää painoa tunnustaa uskonsa. Tätä olen ympäri maailmaa voinut todeta. Se ilo mikä uskoontulleilla on kantaa omaa ristiään, saattaa kyllä ärsyttää ja saa aikaan kieltoja Pyhän Hengen toiminnalle. Kielet ei suinkaan ole kuin yksi ilmiö ja ei koskaan mikään näytösnumero sen jälkeen, kun Jerusalemissa n. 500 julisti eri kielillä Jumalan suurista teoista.
Niin, tuo Apostolien tekojen 2. luvun ihme kuvaa ensisijaisesti sitä, kuinka evankeliumi kuuluu kaikille kansoille. Sitten eri armolahjojen käytöstä ja painottamisesta esiintyy erilaisia käsityksiä kristittyjen parissa.
Rististä ja sen kantamisesta on olemassa kaksi erilaista tulkintaa, joilla kummallakin on puolestapuhujia. Yhtäältä voidaan ajatella, että ristin kantaminen tarkoittaa vain Jeesukseen uskomisen ja Hänen seuraamisensa tuomaa häpeää, vaivaa, vastustusta ja jopa kärsimistä tai kuolemaa. Toisaalta voidaan ajatella, että mikä tahansa kristittyä kohtaava vaiva, vastoinkäyminen, sairaus jne ovat ristin kantamista. Ne koettelevat uskoa ja luottamusta Jumalan hyvyyteen, ajavat meitä lähemmäs Kristusta ja riisuvat meitä omiin voimiin turvautumisesta.
Muuan vähän ennen helluntaiherätyksen syntyä kuollut luterilainen herätysjulistaja ja pappi sanoi, että kristityn risti on ulkonainen ja sisäinen. Pyhä Henki käyttää ristiä kummassakin tapauksessa pitämään meitä hengen köyhyydessä eli riippuvaisina Jeesuksen lunastustyöstä ja avusta.
Marko,
Et halua poiketa Kirjoituksista, mutta sinun on ikäänkuin ”pakko” asettua Lutherin tulkinnan suojaan.
En tulkitse sinua, vaan luen mitä kirjoitat ja mihin mielipiteesi perustat. Onkin reilua kertoa, että ”kirkkomme” uskoo …. Sen jälkeen ei minulla ole moitetta, kuin jos tulkinnat, jälkitotuudet (posttruth) luikertelee samanarvoisiksi kuin Kirjoitukset ja ne pätevät erotessaan Kirjoituksista. Tämä on siis Trento-sementoitua oppia, joka on vakuutettu Vatikaani 2:n uudelleennaulauksissa olevan tänä päivänä muuttumaton.
”kuvaa ensisijaisesti” on tarkoitushakuista tulkintaa. Kun ensimmäinen Uudenliiton Seurakunta syntyi, perustautui, niin sen tehtävä oli ja on evankeliointi, eli parannussaarnan julistaminen. Tämän metanoia-julistuksen alotti Johannes Kastaja ja siihen Pietari Korneliuksen luona viittaa.
Jumalan Armotalous on alkanut jo Paratiisin lankeemuksen ja sieltä karkotuksen jälkeen ja ihmisen lankeamuksen ”tuloksena”. Eli kaikki on jo ollut ennen Asusa-streetin aaltoa. Hyvinkin teologisesti lukenut joukko väittää, että olisi yleinen ”totuus”, että helluntalaisuus alkoi vasta edellisten vuosituhansien vaihteessa. Tämä on väite ja kysymys, johon on jatkuvasti vastattu, että Helluntaipäivän Kastajaliike, johon helluntalaiset kuuuluu, ilmaisun alla oleva Seurakunta perustautui, syntyi v, 30, jolle tien aukaisi Johannes kastaja, vt. Apt. 10: 37, ”sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;”
Pyhä Henki ottaa ”Minun omastani”, ja kaikki mikä on Jeesuksen on Isän. KK92 väheksyy Jeesuksen ykseyttä Jumalana ja kääntää ”.. on MYÖS minun”.
Reijo M. En kyllä tällä kertaa ajatellut pätkääkään Lutheria, Trenton konsiilia tai sen luterilaista 1500-luvun kriitikkoa Martin Chemnitziä…
Jos Sinulla on kommentoitavaa siihen, mitä kirjoitin kristittyjen rististä niin voinet rajoittua asiaan. Samaa levyä ei kannata pyörittää joka kerralla 🙂
Minun, koko blogini on viittaus Lutherin tulkintaan Matt. 16:24. Se, ettet saannut ”pätkääkään” Lutheria kommenttiisi on toinen juttu. Kotimaassa Kreivi-Palosaari ei kirjoittanut Lutherin tukinnasta eikä siitä mikä Raamatusta on luettavissa. Se oli kohdistus.
Sallin” sinun kirjoittaa tavallasi. Toistoilta emme voi välttyä, jopa Paavali painotti, että joskus se on tarpeen. Martin Chemnitz nyt ainakin on aiheeseen kuulumaton. Kirkolliskokoukset ovat tämänkin päivän ”totta”, enkä ole MC:ta niiden analysoinnissa käyttänyt.
Kohdistukseeni kuuluu, että tänä päivänä Lutherin suurimpia saavutuksia oli tunnustaa kasteen lähteeksi Paavi, vaikka samassa yhteydessä hän tunnustaa vanhurskautusopin lähteeksi Kirjoituksen/Jumalan. Raamattu ei lähentänyt Lutheria paaviin, vaan lapsikaste, joka liitti heidät yhteen. He eivät kantaneet samaa ristiä ja ehkä juuri siksi Luther ”Mannaa Jumalan lapsille” kirjassaan, sen kolmessa kohtaa mitätöi tai ohittaa ristin symbolina uskosta tai ei sitten käsittänyt mikä se kokoajan mukanamme kannettava Risti-ies on.
Reijo M. En todellakaan ymmärrä, mitä yrität sanoa.
Kun joku rakastuu, niin ei se rakkaus ole hänessä läsnä vain silloin kun rakkauden kohde on läsnä. Kyllä se on aivan kokoaikaista. Samoin on Jumalan Hengen työkin meissä. Rakastuneena Jumalan suureen rakkauteen kylvemme rakkauden ihanuudessa. Silloin sydän avautuu jatkuvaan rukoukseen ja kiitokseen. Siinä sisin avautuu vastaanottamaan Jumalan suuri lahjoja ja ottamaan Häneltä vastaan myös vastoinkäymiset. Kaikki tulee Häneltä. Pyhä Henki vaikuttaa uskovassa oikean sydämen asenteen, jossa näemme itsemme köyhinä siihen verrattuna mitä vielä vielä voisimme olla saamassa, mutta todella rikkaina siinä mitä olemme jo saaneet. Uskovan yksi suuri uhkia ja vaara on vajota omaan hengellisen köyhyytensä. Tuijottaa vain sitä ja jäädä passiivisena ja toimettomana paikalleen . Jeesuksen tahto on että lähdemme liikkeelle ja tuotamme hedelmää. Jos jäämme yksin, niin hedelmä jää saamatta. Kietoudumme vain oman mitättömyytemme ympärille. Silloin uskon elämä on todella raskasta ja vaivalloista, Meidät on kutsuttu työtoveruuteen Jumalan kanssa. Eikä sellainen kutsu ole vähäarvoinen. Hän on myös luvannut varustaa meidät työkaluilla, joita on monet armolahjat. Niitä riittää jokaisen tehtävän tarpeisiin. Pyhän Hengen työ meissä ja meidän kauttamme jos jätetään sivuun, niin käperrymme oman hengellisen mitättömyytemme ympärille, niin kuin höylän lastu.
Ristin kantoa.
Uskon, että on raskasta levittää juutalaisvihaa ja syyttelyä kaikkeen maailmaan, evankeliumin sisällön mukana, mutta en todellakaan tunne myötätuntoa, koska pakko ei ole syntiä harrastaa. Eikä varisinkaan tätä, se ulottuu jo taivaaseen saakka.
Jeesuskin sanoi, että hänen on raskas kulkea tämä tie loppuun.
Jos sitten uskotaan, että tämä on jumalan tahto, että kirotaan perkeleen lapsiksi Jeesuksen veriveljiä, levitetään se maailmalle, ja kerrotaan, että näin se Jeesus sanoi, niin siihenkin sopii Jeesuksen sanat: ”Se on pahempi sille, kenen kautta se tulee. ”Eikö tämä kumoa sen sen oletuksen, että Jeesus kantaa teidän syntejä, sehän osoittaa, että jokainen vastaa itse omista puheisaan, vaikka niitä väitettäisiin hänen puheiksi.
Tarja,
Puhuuko sinussa helluntalainen menneisyytesi tai helluntalaiskausi menneisyydestä?
Yleensä Jumalan Pojan jalkoihin polkeminen on yhtäkuin välinpitämättömyys taivaallisia kohtaan. Koska et esitä välinpitämättömyyttä, niin toivoa on. Tarkoitan palata tai päästä yhteyteen Jeesuksen kanssa.