Risto Saarinen: Euroopan kirkot pohtivat suhdettaan uusoikeistoon – pitäisikö Suomessakin?

Reformaation juhlavuonna 2017 Saksan evankelisten kirkkopäivien mediahuomion keräsi sikäläisen uusoikeistopuolueen (Alternative für Deutschland, AfD) edustajan Anette Schultnerin esiintyminen kirkkopäivillä. Yleisön viheltäessä Schultner puolusti kantaa, jonka mukaan kristityt voivat olla AfD:n aktiivijäseniä.

Syyskuussa 2018 Saksan kirkkopäivien uusi presidentti Hans Leyendecker antoi lausunnon, jonka mukaan AfD:n edustajia ei kutsuta kesäkuussa 2019 Dortmundissa pidettäville kirkkopäiville. Yksittäiset jäsenet voivat toki osallistua, ja AfD:n johtajatkin ovat tervetulleita hartaustilaisuuksiin, mutta yleisötilaisuuksien osalta Saksan kirkkopäivät asettaa AfD:n boikottiin.

Kirkkopäivätapaus on yksi esimerkki siitä, kuinka Euroopan kirkot joutuvat ottamaan kantaa nousevan uusoikeiston ajatuksiin. Ruotsin kirkon arkkipiispa Antje Jackelén on jo useiden vuosien ajan harjoittanut kritiikkiä sikäläisten Ruotsidemokraattien näkemyksiä kohtaan. Arkkipiispan ja Ruotsin populistipuolueen välillä on vakavia jännitteitä, ja yleisesti ottaen Ruotsin kirkon johto ei harjoita ystävällistä vuoropuhelua ruotsidemokraattien kanssa.

Ruotsidemokraattien asenne kristinuskoa kohtaan on kuitenkin heidän puolueohjelmissaan ainakin näennäisesti myönteinen. Kirkkoa pidetään niissä Ruotsin ”kansallisen sielun” osana, ja kristinuskolla tulisi Ruotsissa olla myönteinen erityisasema uskontojen joukossa. Ruotsidemokraattien mielestä tämä ”klassinen kristinusko” on kuitenkin kirkon johdon asenteiden myötä vesittynyt liberaaliksi ja sosialistiseksi.

Ruotsin kristillisdemokraattinen puolue on viime aikoina osin lähentynyt ruotsidemokraattien näkemyksiä kansallisvaltiosta ja siirtolaispolitiikasta. Kristillisdemokraattien eurovaalien kärkiehdokas Sara Skyttedal kannattaa maahanmuuton rajoittamista ja ajaa monikulttuurisen politiikan lopettamista. Vuoden 2006 Miss-Ruotsi-finalisti Skyttedal on USA:n republikaanien avoin kannattaja.

Katolisen kirkon monet kytkökset uusoikeiston politiikkaan juontavat juurensa niin kutsutusta antimodernismista, 1900-luvun alkupuolen näkemyksestä, jonka mukaan katolilaiset vastustavat valistuksen ja edistyksen arvomaailmaa. Vaikka kirkko on sittemmin muuttanut näkemyksiään, niin Ranskan, Puolan ja Unkarin kaltaisissa maissa esimerkiksi paavi Franciscuksen vastustajat näyttävät toistuvasti olevan yhteyksissä antimodernistisiin ja uusoikeistolaisiin liikkeisiin.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko on 1940-luvun jälkeen välttänyt tuomitsemasta yksittäisiä puolueita. Nykyhetken tilanteessa tämä politiikka poikkeaa Saksan ja Ruotsin kirkkojen asenteesta uusoikeistoa kohtaan. Erityisesti Saksassa ajatellaan, että käsien peseminen poliittisista kannanotoista voi johtaa Natsi-Saksan virheiden toistumiseen.

Ruotsin tapaan myös Suomessa orastaa jonkinlainen liitto perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien (KD) välillä. KD:n eurovaalitunnus ”Enemmän irti Euroopasta” voidaan helposti lukea kansallismielisellä ja EU-vastaisella tavalla. Eduskuntavaalien mainoksessaan KD:n Helsingin-ääniharava Mika Ebeling kirjoittaa: ”Haluan Suomen säilyvän suomalaisten kotina. … Haluan torjua islamisaation.”

Kun Suomen Kirkkopäivillä Jyväskylässä keskustellaan uusoikeiston noususta [perjantai 17.5.], asian ytimessä eivät ole yksittäisen kirkonjohtajan teot. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon on pohdittava laajemmin sitä, pitäisikö sen harjoittaa uudenlaisten erottelujen tekemistä poliittisten puolueiden välillä. Nykylinjassa on puolensa, mutta myös Saksan ja Ruotsin sisarkirkkojen erilainen linja on hyvin perusteltu ja näissä maissa laajaa kannatusta nauttiva.

Risto Saarinen
ekumeniikan professori, Helsingin yliopisto