Reformaation juhlavuonna 2017 Saksan evankelisten kirkkopäivien mediahuomion keräsi sikäläisen uusoikeistopuolueen (Alternative für Deutschland, AfD) edustajan Anette Schultnerin esiintyminen kirkkopäivillä. Yleisön viheltäessä Schultner puolusti kantaa, jonka mukaan kristityt voivat olla AfD:n aktiivijäseniä.
Syyskuussa 2018 Saksan kirkkopäivien uusi presidentti Hans Leyendecker antoi lausunnon, jonka mukaan AfD:n edustajia ei kutsuta kesäkuussa 2019 Dortmundissa pidettäville kirkkopäiville. Yksittäiset jäsenet voivat toki osallistua, ja AfD:n johtajatkin ovat tervetulleita hartaustilaisuuksiin, mutta yleisötilaisuuksien osalta Saksan kirkkopäivät asettaa AfD:n boikottiin.
Kirkkopäivätapaus on yksi esimerkki siitä, kuinka Euroopan kirkot joutuvat ottamaan kantaa nousevan uusoikeiston ajatuksiin. Ruotsin kirkon arkkipiispa Antje Jackelén on jo useiden vuosien ajan harjoittanut kritiikkiä sikäläisten Ruotsidemokraattien näkemyksiä kohtaan. Arkkipiispan ja Ruotsin populistipuolueen välillä on vakavia jännitteitä, ja yleisesti ottaen Ruotsin kirkon johto ei harjoita ystävällistä vuoropuhelua ruotsidemokraattien kanssa.
Ruotsidemokraattien asenne kristinuskoa kohtaan on kuitenkin heidän puolueohjelmissaan ainakin näennäisesti myönteinen. Kirkkoa pidetään niissä Ruotsin ”kansallisen sielun” osana, ja kristinuskolla tulisi Ruotsissa olla myönteinen erityisasema uskontojen joukossa. Ruotsidemokraattien mielestä tämä ”klassinen kristinusko” on kuitenkin kirkon johdon asenteiden myötä vesittynyt liberaaliksi ja sosialistiseksi.
Ruotsin kristillisdemokraattinen puolue on viime aikoina osin lähentynyt ruotsidemokraattien näkemyksiä kansallisvaltiosta ja siirtolaispolitiikasta. Kristillisdemokraattien eurovaalien kärkiehdokas Sara Skyttedal kannattaa maahanmuuton rajoittamista ja ajaa monikulttuurisen politiikan lopettamista. Vuoden 2006 Miss-Ruotsi-finalisti Skyttedal on USA:n republikaanien avoin kannattaja.
Katolisen kirkon monet kytkökset uusoikeiston politiikkaan juontavat juurensa niin kutsutusta antimodernismista, 1900-luvun alkupuolen näkemyksestä, jonka mukaan katolilaiset vastustavat valistuksen ja edistyksen arvomaailmaa. Vaikka kirkko on sittemmin muuttanut näkemyksiään, niin Ranskan, Puolan ja Unkarin kaltaisissa maissa esimerkiksi paavi Franciscuksen vastustajat näyttävät toistuvasti olevan yhteyksissä antimodernistisiin ja uusoikeistolaisiin liikkeisiin.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko on 1940-luvun jälkeen välttänyt tuomitsemasta yksittäisiä puolueita. Nykyhetken tilanteessa tämä politiikka poikkeaa Saksan ja Ruotsin kirkkojen asenteesta uusoikeistoa kohtaan. Erityisesti Saksassa ajatellaan, että käsien peseminen poliittisista kannanotoista voi johtaa Natsi-Saksan virheiden toistumiseen.
Ruotsin tapaan myös Suomessa orastaa jonkinlainen liitto perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien (KD) välillä. KD:n eurovaalitunnus ”Enemmän irti Euroopasta” voidaan helposti lukea kansallismielisellä ja EU-vastaisella tavalla. Eduskuntavaalien mainoksessaan KD:n Helsingin-ääniharava Mika Ebeling kirjoittaa: ”Haluan Suomen säilyvän suomalaisten kotina. … Haluan torjua islamisaation.”
Kun Suomen Kirkkopäivillä Jyväskylässä keskustellaan uusoikeiston noususta [perjantai 17.5.], asian ytimessä eivät ole yksittäisen kirkonjohtajan teot. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon on pohdittava laajemmin sitä, pitäisikö sen harjoittaa uudenlaisten erottelujen tekemistä poliittisten puolueiden välillä. Nykylinjassa on puolensa, mutta myös Saksan ja Ruotsin sisarkirkkojen erilainen linja on hyvin perusteltu ja näissä maissa laajaa kannatusta nauttiva.
Risto Saarinen
ekumeniikan professori, Helsingin yliopisto
Kirkon asennoitumista poliittisiin puolueisiin on syytä arvioida kolmen kriteerin perusteella. Ensinnäkin: Miten puolue asennoituu kirkkojen toimintavapauteen ja näkyvyyteen yhteiskunnassa? Toiseksi: Miten paljon puolueen kannattajakunnassa on kristityiksi itsensä identifioivia ja kuinka suuri osa kirkon jäsenistä kannattaa ko. puoluetta? Kolmanneksi: Miten hyvin tai huonosti puolueen ohjelma ja tavoitteet ovat sopusoinnussa kristillisten ihanteiden kanssa? Nämä kriteerit tuskin antavat mitään yksiselitteistä perustetta sen enempää suosia kuin syrjiäkään mitään nyky-Suomen eduskuntapuoluetta. Siksipä on viisautta suhtautua kaikkiin puolueisiin tasapuolisesti.
On liian yleistävää sanoa, että Saksan evankelisesta kirkosta erillisen Kirkkopäivien organisaation tekemä ratkaisu olisi Saksan evankelisen kirkon tekemä ratkaisu. Esimerkiksi Keski-Saksan alueen piispa Ilse Junkermann on kritisoinut tätä tehtyä ratkaisua: https://www.churchtimes.co.uk/articles/2019/26-april/news/world/german-bishop-criticises-exclusion-of-far-right-afd-party-from-biannual-faith-festival
Lisäksi aiempi Kirkkopäivien pääsihteeri Ellen Ueberschär kutsui myös AfD:n edustajia Kirkkopäiville, mikä tuolloinkin herätti keskustelua.
Tämä Tomi Karttusen näkökulma on tärkeä, koska se laajentaa kommenteissa käytyä keskustelua myös muun Euroopan suuntaan. – Ymmärrän tämän pohjalta niin, että jälleen Saarinen yleistää yksittäisten poimintojensa pohjalta liiaksi. Tämä näyttää olevan yksi Saarisen tekstin ongelmista niin kotimaan kuin Saksakin tilanteessa.
En väitä, että Saarinen pyrkisi tällä tavoin tendenssimäisesti leimaamaan klassiseen kristinuskoon identifioituvia ”uusoikeistolaisiksi”, mutta liika yleistäminen on toki helppo kokea niin. Samalla kysyn onko tämänkaltaisessa yleistämisessä vaara, että myös se tuottaa polarisoitumista, vaikka pyrkimys olisi havahduttaa keskustelemaan vakavasta aiheesta.
Ymmärsin niin, että Risto Saarisen mielestä ’uusoikeisto’ tässä vaiheessa lähinnä kosiskelee ns klassisen kristinuskon kannattajia. Senkin hän näkee huolestuttavana piirteenä. Tulevaisuus näyttää, miten tässä käy, vastataanko kosintaan myöntävästi vai annetaanko rukkaset.
KD on astunut hyvin vaaralliselle polulle: https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006101080.html
Seija, onko vaarallista puolustaa konservatiivisia arvoja? Tuo Hesarin juttu on hyvä, mutta ei puolueeton. Jos osaa lukea, niin tuossa korostetaan tarkoituksellisesti kirkon arvokonservatiivisten ihmisten ja perus-suomalaisten liittymistä monella rintamalla. Kysyn vain missä tuosta yhdistymisestä on virallisesti puhuttu?
Pelkoa kylvämällä ei yleensä saada mitään hyvää aikaan. Ääri-ilmiöt ovat aina huonoja suuntaan jos toiseen. Usein äärimmäiset ihmiset saavat eniten huomiota, mutta valtaosa liberaaleista on rauhaa rakastavia, sama koskee Kd väkeä ja myös perus-suomalaisia. Tämä kannattaa aina muistaa.
Liberaalien pelko on paljolti suurta luuloa. Ei perinteessä pitäytyminen uhkaa ketään. Onko läntinen perinteinen ja klassinen Kristinusko uhka nykyiselle maailmalle?
Sekö on vaarallista, että halutaan suojella ja turvata yhteiskuntaa perinteisten arvojen esiin nostamisella?
Perinteeseen pitäytyminen muuttuvassa maailmassa on uhka tai ainakin ongelma. Näin oli jo Jeesuksen aikana. Hän sanoi näin: ”Te olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan. Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: — Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.”
Em. Hesarin juttuun viitaen muutama ajatus:
On virheellistä ja vähintäänkin ennenaikaista väittää KD:n ja PS:n liittoutuneen, tai astuneen vaaralliselle nationalismin tielle. On fakta, ettei KD:n linja palaudu muutamien helluntaisseurakuntien tai kristillisten mediatalojen yksittäisten edustajien värikkäisiin ulostuloihin. – Se on luonnollisesti selvää, että demokraattisessa valtiossa kansalaisten viime vaaleissa välittämä näin selvä maahanmuuttokriittinen viesti toki synnyttää aiheeseen liittyvää arvokeskustelua myös KD:n piirissä. Itse keskustelu ei ole kuitenkaan vaarallista. Vaarallisempaa olisi, jos ei keskusteltaisi! – Hesarin kuvaamat ilmiöt olisi nyt syytä suhteuttaa oikein. Ne tarkoittavat todennäköisesti sitä, että tulevaisuudessa maahanmuuttokriittisyys ja islamin vastustaminen on todennäköisesti yhä selkeämmin ääneen sanottu osa myös tietyn merkittävän KD:n ystäväjoukon agendaa. – Missä määrin se on KD:n johdon ja enemmistön kanta, ja tuoko tulevaisuus tullessaan myös merkittävää toiminnallista lähentymistä PS:n suuntaan? Nämä kysymykset ratkaistaan nähdäkseni KD:n sisäisissä arvokeskusteluissa, mutta lopputuloksista emme varmasti vielä tiedä kukaan mitään varmaa…
Minusta Hesarin kuvassa oli aika harmittoman näköistä väkeä. Ei pelota iankaan minua.
Viittasit varmaan Antti toiseen kommenttiini tuolla alempana. – En minäkään Hesarin jutussa oikeasti nähnyt erityisen pelottavan näköistä joukkoa, yhtä vähän kuin prof. Puolimatkaa on reilua leimata provokaattoriksi (kuten Hesari asenteellisesti teki). – Itse kuitenkin joskus yritän joskus hypätä näiden leimojen yli ja yritän poimia jutun asiaviestin (vaikka nuo em. leimat haljuja ovatkin)…
Manu. ”En minäkään Hesarin jutussa oikeasti nähnyt erityisen pelottavan näköistä joukkoa, yhtä vähän kuin prof. Puolimatkaa on reilua leimata provokaattoriksi (kuten Hesari asenteellisesti teki)”.
Juua, tarkoitin samaa. Meitä uskovia Raamatussa verrataan lampaisiin, ja se vertaus ei ole thjästä temmattu. Olemme kyllä etupäässä aika kilttiä joukkoa. Tätä tarkoitan. Sitten fiksut joukossamme ovat tosi fiksuja, niinkuin esimerkiksi herra Puolimatka.
Isossa kuvassa, Suomen kirkon on pohdittava, halutaanko mennä Ruotsin kirkon jälkiä, vai halutaanko Suomessa pitää kiinni herätysliikkeistä ja lähetysjärjestöistä, jossa on vahva konservatiivinen arvo lataus. Onko Kirkon pirstaloituminen vain ajan kysymys?
Merkityksellistä on myös minkälaisen suhteen kirkko muodostaa islamilaiseen uskontoon, joka kieltää julkisesti Jumalan Pojan?
Ruotsissa käsite ”krislam” on jo murtautunut kansan tietoisuuteen ja sopuisaa yhteiseloa tarjotaan tulevaisuuden mallina myös kirkolle . Onko allianssi linja Suomessa tärkeämpää, kuin Kirkon opillinen konsensus? Mihin ollaan menossa? Onko yleinen uskonnollisuus kirkolle tärkeämpää, kuin sielujen Pelastus Jumalan Pojan kautta? (Kirkon uskon sanoman ydin)
Euroopassa on jo laajasti alkanut yhteistyö niiden poliittisten ryhmien kesken, jotka liittyvät yhteen konservatiivisten arvojen kannattajien keskuudessa ja yhteinen arvopohja lukuisien kristillisten toimijoiden kanssa limittyy juuri suhteessa islamiin.
Harva nykyään muistaa, että Kirkon uskonsodat käytiin aikoinaan puolustaen valloittaja uskontoa vastaan.
Onko Kirkon otettava kantaa poliittisten järjestelmien oikeellisuuteen? Miten pitkälle kirkko voi politisoitua menettämättä uskottavuuttaan? Jos konservatiiviset poliittiset suuntaukset lyövät kättä Kirkon arvojen kanssa, niin kuinka suuri ongelma se on? Onko arvoliberaali kaiken suvaitseva ja itseensä sulauttava politiikka Kirkolle parempi kumppani? Vai olisiko Kirkon syytä pidättäytyä politiikasta kokonaan?
”Harva nykyään muistaa, että Kirkon uskonsodat käytiin aikoinaan puolustaen valloittajauskontoa vastaan.” Ne jotka muistavat, muistavat väärin. Uskonsodat käytiin kristittyjen kesken, tunnetuimpana 30-vuotinen sota.
Olikohan tuo 30-vuotinen sota 1618–1648 pelkkä uskonsota . Ranska, katolisena maana, oli Pyhän roomalaisen keisarikunnan ja Espanjan kilpailija ja päätti liittyä sotaan protestanttien puolella. Tätä taustaa vasten uskonnolliset seikat olivat hieman ritiriidassa keskenään. Loppujen lopuksi. Ettei vaan sota olisi muuttunut yleiseksi valtataisteluksi.
Ehkä on syytä myös muistaa, että tämän jälkeen käytiin 16-vuotinen uskonsota Pyhän liigan ja ottomaanien välillä vuosina 1683–1699.
”Olikohan tuo 30-vuotinen sota 1618–1648 pelkkä uskonsota?” Sitä sopii kysyä, oliko se oikeastaan lainkaan mikään uskonsota. Tuota nimitystä kuitenkin käytetään. Ristiretkienkin perimmäisiä tarkoituksia voi kysyä.
Katolisen kirkon peregrinatio nähtiin tuona aikana oikeutettuna, kun Jerusalem oli joutunut pakanoiden valtaamaksi. Ristiritareiden mielissä Jerusalem nähtiin Kristuksen perintömaana, sen riistäminen kristityiltä kunniavelka, joka täytyi kostaa. Vaikka ajatus on vieras Uudelle testamentille, se ei ollut sitä keskiajan kirkolle. Siten ristiretkien päämäärä oli taivaallinen, joskin sitä on nykyajan maallistuneessa Euroopassa lähes mahdoton ymmärtää. Vaikka tuon ajan kirkko lankesi miekkalähetykseen sekoittamalla hengellisen ja maallisen hallintavallan, islamissa se on sääntö eikä poikkeus.
Peregrinaatio? Sana tarkoittaa alunperin matkustelua, oleskelua ulkomailla. Kirkollisessa sanastossa se viittaa kahteen suuntaan. Toisaalta se merkitsee toivioretkeä, pyhiinvaellusta. Toisaalta se kuvaa kristityn muukalaisuutta täällä ajallisen vaelluksen taipaleella. Ristiretkien nimittäminen peregrinaatioksi on mielestäni julmuuksien tarkoituksellista kaunistelua. Sillä lienee tosin pitkät perinteet.
Täytyy myös muistaa se, että alunperin Itä-Rooman keisarikunta, Bysantti, joutui näiden kohteeksi islamin valloitushalun kohteeksi 600-luvulla ja toisen kerran Bysantti koki raskaan tappion islamilaisten seldzukkien joukkoja vastaan Manzikertissa vuonna 1071. Ei kaiketi näissäkään valloituksissa kannata tarkoituksellisesti kaunistella valloittajien julmuuksia.
Jospa ristiretket (jotka Konstantinopolin keisari – Aleksios I Komnenos – avunpyyntö aloitti) eivät olleetkaan kunnianhimoisten paavien tai ahneiden ritarien keksintö, vaan vastaus yli neljä vuosisataa jatkuneille valloituksille joissa muslimit olivat jo anastaneet itselleen kaksi kolmasosaa vanhasta kristillisestä maailmasta.
Aikalaistekstissä peregrinatio viittaa yhtäläisesti kumpaan tahansa, ristiretkeen tai pyhiinvaellukseen (katumusharjoituksena) ja motiivi perustui nimenomaan ristiretkiaatteen vaalimaan ajatukseen Jumalaan kohdistetusta rakkaudesta.
Kosti. ”Vaikka tuon ajan kirkko lankesi miekkalähetykseen sekoittamalla hengellisen ja maallisen hallintavallan, islamissa se on sääntö eikä poikkeus”.
Aivan, ja tämä johtuu juuri siitä, että islam on miekkalähetys olemukseltan ja profeetan kehoituksesta, kun taas kristillinen miekkalähetys agresiivisessa muodossaan perustuu Jeesuksen opetuksen väärin ymmärtämiseen ja tulkintan.
Muhamed kehoitti seuraajiaan Konstantinapolin valtaukseen, ja näky oli koko Euroopan alistaminen islamille. Tämä valloitusvimma loppui Wienin pystyytyä torjumaan sulttaanin lähettämän suurvisiisri Kara Mustafan joukot. Jos näin ei olisi tapahtunut, seuraava valloituskohde olisi ollut Rooma. Wienin tappion jälkeen Ottomaanien valtakunta alkoi heikentyä ja katosi sitten kokonaan kartalta 1900-luvun alussa.
Nyt kuitenkin Turkin presidentti on alkanut muistuttaa entisiä sulttaaneja ja myös elvyyttää monia ottomaanien perinteitä. Mitä jos Konstantinapolista ei olisikaan tullut Istanbul? Tämä kysymys on askarruttanut minua kovasti, vaika se on puhtaasti spekulatiivien. Meillä ei tänäänkään olisi sulttaania siellä. Jenkki kutsuisi Erdogania ”a pain in the ass”. En tiedä miksi meidän eurooppalaisten tulisi häntä kutsua. Oli miten oli nykyinen kehitys Turkissa ei lupaa hyvää Euroopalle muutaman vuosikymmenen tähtäimellä.
Nyt tämä islamin missio ei ole ohi vaan edelleen on tarkoitus alistaa Eurooppa islamille. Tämä kannattaa koko ajan pitää mielessä, kun mietitään erilaisia uhkakuvia.
Hyvin korjattu Martti, käytin väärää käsitettä, olisi pitänyt puhua ristiretkistä. Uskonsodat ja varsinkin 30 v sodat käytiin katolisten ja protestanttien välillä.
Ismo pohtii varsin aiheellisesti kristittyjen suhdetta kansallismieliseen oikeistoon isossa kuvassa. Tuo iso kuva on enemmän kuin vain KD:n muutaman edustajan näkemykset, helluntaisseurakuntien muutamien pastorien värikkäät maahanmuutto- ja islamkriittiset ulostulot, tai tietyt kristillisten mediatalojen räväkät kannanotot. Nämä kaikki em. ilmiöt on kuitenkin tärkeää kuulla ja noteeraata, mutta myös suhteuttaa oikein. Tämän blogin kirjoittaja Risto Saarinen (ja myös Hesari) on ansiokkaasti noteeraannut em. ilmiöitä, mutta ko. ilmiöiden suhteuttamisessa oikein on nähdäkseni paljon toivomisen varaa. Kristityn näkökulmasta katsoen em. asioiden oikea suhteuttaminen on koko kristillisen kirkon haaste (yli tunnustuskuntarajojen). Eikä tämä koske vain islam- ja maahanmuuttokriittisyyttä, vaan kaikkea sitä, missä liikutaan uskonnollisen ja poliittisen keskustelun yhteisellä rajapinnalla (eli elämää suojelevien arvojen kysymyksissä)!
Ei ole aivan reilua, jos vasta nyt kun PS saa vaalivoiton herätään kysymään, voiko kristitty osallistua kaikkiin poliittisiin liikkeisiin. Rehellisempää olisi todeta, että tämän haasteen tulisi olla jatkuvasti tiedostettu. Tietyt poliittiset puolueet ovat ajaneet esim. aborttien ja eutanasian asiaa. Myös nämä ovat kristittyjä koskettavia arvokysymyksiä, vaikka laajat kirkolliset piirit ovat usein jättäneet niihin liittyvän yhteiskuntapoliittisen keskustelemisen herätyskristillisille järjestöille ja ns. vapaille kirkkokunnille. – Maahanmuuttokeskustelussa Suomen evl-kirkko on ollut suoraan sanoen yksipuolinen. Se on ollut auttamishaluinen ja siinä maahanmuuttomyönteinen, joka on periaatteessa hyvä & avoin asenne, mutta liian naiivi, jos ei samalla pidetä riittävän selkeästi esillä vainottujen kristittyjen asiaa, ja islamilaiseen kulttuuriin liittyviä ongelmia. On näet äärimmäisen yksipuolista, jos suljetaan silmät islamin piirissä esiintyviltä räikeiltä epäkohdilta, mutta samaan aikaan diskrimonioidaan oman kirkon sisällä perinteisen Raamattu-, ihmis-, Jumala-, ja virkanäkemyksen omaavia veljiä ja sisaria! – Mitä me tästä sanomme?
Nyt Suomen evl-kirkon liberaalit tahot huutavat huolissaan ja jopa syyllistäen, että vaarallinen islam- ja maahanmuuttokriittinen politiikka vyöryy kristillisten mediatalojen, helluntaisseurakuntien ja KD:n piiriin. Mutta onko malka omassa silmässä? Onko Suomen evl-kirkossa perinteisten kristillisten arvojen ääni liian vaiennettu, koska niin monet vastuulliset konservatiiviset viranhaltijat on syrjäytetty?! Onko myös nyt nähtävät sympatiat PS:n linjaa kohtaan eräänlaista heilurin väistämätöntä vastaliikettä, joka ei ole aiemmin tullut kuulluksi. Koska sitä ei ole haluttu kuulla ja kuunnella, se nostattaa siksi nyt myös osin tarpeettoman voimakkaita äänenpainoja?
Suuressa kuvassa on nähtävä se realiteetti, että kaikki kristilliset kirkot heijastavat aina jossain määrin myös jäsentensä ja johtajiensa poliittisia näkemyksiä. Pastorien tulisi toki pyrkiä pitäytymään mahdollsimman selkeästi sanan saarnaan, mutta tietyissä yhteiskunnallisissa murroksissa myös Raamatun sana ottaa kantaa ja linjaa suuria yhteiskuntapoliittisia asioita (kuten esím. kysymykset miehen ja naisen avioliiton luovuttamattomuudesta, ja lapsen ihmisoikeudesta isään ja äitiin). – On nähdäkseni normaali tilanne, jos kirkossa ovat edustettuina kansakunnan poliittiset ryhmät suunnilleen samassa suhteessa kuin yhteiskunnassakin. Nyt olisi nähdäkseni aiheellista kysyä onko Suomen evl-kirkko ollut jo niin kauan poliittisesti vihervasemmistoon kallellaan, ja nyt enemmän oikealla olevat kristityt kokevat sen ulkopuolella olevan kristillisyyden tukevan kristillisiä arvoja valtakirkkoa (Suomen evl-kirkkoa) paremmin? Nämä ovat nähdäkseni niitä meidän luterilaisten itsellemme asettamia kysymyksiä, joita täytyy uskaltaa kysyä, jos haluaa suhteuttaa Risto Saarisen esille ottamat asiat rehdisti ja itsekriittisesti. – Olisi liian helppoa vain tyytyä varoittelemaan uskonnollisista ääriliikkeistä, tai pelottavalta vaikuttavista helluntaipastoreista…
”On näet äärimmäisen yksipuolista, jos suljetaan silmät islamin piirissä esiintyviltä räikeiltä epäkohdilta, mutta samaan aikaan diskrimonioidaan oman kirkon sisällä perinteisen Raamattu-, ihmis-, Jumala-, ja virkanäkemyksen omaavia veljiä ja sisaria!” Muuten asiallisen pohdinnan keskeltä nousee esiin tämä poliittinen julistus. Ensiksi huomautan, että monet maahamme turvapaikkaa hakemaan tulleet pakenevat juuri ’Islamin piirissä esiintyviä räikeitä epäkohtia’. Heitä auttavat eivät todellakaan voi sulkea niiltä silmiään. Toiseksi huomautan, ettei perinteiseksi kutsuttu raamattunäkemys ole kovinkaan vanha. Mitä tarkoitetaan perinteisellä ihmisnäkemyksellä? Virkanäkemykset eri kirkkokunnissa poikkeavat paljon toisistaan, luterilainen käsitys virasta on sanoutunut selvästi irti vanhojen kirkkokuntien perinteistä jo Lutherin aikana. Perinteinen jumalanäkemys on näistä ehkä ongelmallisin. Pitäisikö se kirjoittaa muotoon ’Jumala-näkemys’ kuten Manu Ryösö itse tekee?
En usko, että viittaukseni Suomen evl-kirkon sisäiseen epäsuhtaan suhteessa omiin konservatiiveihin kontra islamiin on pelkkää subjektiivista politiikkaani tai vain ”manu-teologiaa”. – Enkä jaksa lähteä saivartelemaan eri kirkkokuntien Raamattu-, virka- ym. teologiasta, sillä se ei ole tämän keskustelun pääpointti. Käsittääkseni on vain fakta, ettei Suomen evl-kirkossa ole annettu kirkkotiloja oman tunnustuskunnan vanhauskoisille (esim. Lähetyshiippakunta), mutta vastaavasti on annettu useastikin ymmärtää, että kirkon tilat voisivat olla islaminuskoisten käytettävissä. Kyllä tässä on mielestäni epäsuhta, jonka huomaa se ns. sokea reettakin. – Nämä ovat asioita, jotka saavat monet ennen Suomen evl-kirkkoon kuuluneet perinteiset kristityt siirtymään jopa kokonaan toisiin kristillisiin tunnustuskuntiin.
Mitä tulee siihen, että meille tulee maahanmuuttajina islamin epäkohtien takia paenneita, olen toki osin samaa mieltä. – Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että tämä tuottaisi maahanmuuttajina meille tulleiden muslimien parissa humanistisempaan islamtulkintaa täällä läntisessä kohdemaassa. Kysymys voi olla myös siitä, että esim. shiiat pakenevat sunnien takia ja kurdit jonkinlaisen ”panturkkilaisuuden” takia yms. Itsessään islamin piirissä koetut epäkohdat eivät välttämättä vielä jalosta meidän länsimaalaisten näköisiin demokraattisiin arvoihin. Nämä ovat asioita, jotka rehellinen maahanmuuttopolitiikka ottaa huomioon, ja siihen kuuluu toki mukaan sopiva annos kriittisyyttäkin, ja myös kirkolliselle itsekriittisyydelle olisi tarvetta…?
Näinhän asia on myös. Monet muslimit ovat kyllästyneet siihen islamiin, joka jahtaa Kristittyjä ja Juutalaisia. Islam tarvitsee perusteellista uskonpuhdistusta, mutta se voi alkaa vain sisältä päin.
Mitä tulee maan hiljaisiin Suomessa, niin alkaa näyttämään siltä, että Kristilliset ja Perus-suomalaiset lähentyvät toisiaan juuri niillä sektoreilla, mistä ns. Liberaali vihreä vasemmisto on irtaantumassa. Jos Kd ja Ps yhdistyisivät, niin saataisiin maahan Suomen suuri puolue. Mistä tämä kertoo? Siitäkö, että kansan hiljaiset ovat alkaneet myös äänestämään ?
Olisko se huono asia, jos maahan saataisiin suuri konservatiivinen puolue , joka edustaa suurta osaa kansaa? Eikös juuri se ole demokratian tarkoitus? Kaikkien ihmisten elämää tulee suojella tasavertaisesti, mutta kaikkien on noudatettava myös yhteisiä pelisääntöjä, muuten tulee kaaos, eikä siitä hyödy ketään. Vähiten siirtolaiset itse. Turvapaikan hakijat ja siirtolaiset tulee myös osata arvioida eri kriteereillä.
Ja vielä; maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat, eivät ole rasisteja, eikä natseja, tosin jokunen ääriajattelija mahtuu jokaiseen poliittiseen ryhmittymään.
En itse lämpene KD:n ja PS:n yhdistymiselle. Minun nähdäkseni tällainen yhdistyminen tapahtuisi isomman ehdoilla, jolloin KD:n suola laaja-alaisten kristillisen arvojen edustajana olisi vaarassa taipua PS:n ehdoilla. – PS voi olla tietyissä asioissa tarpeellisen yhteiskunnallisen suunnantarkastuksen asialla. En halua väheksyä tätä suomalaisten äänestäjien viestiä. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että KD jotenkin sulautuu tai fuusioituu PS:iin. – Ja miksi kristittyjen äänen tulisi olla enemmistönä? Jos ajattelemme, että totuudella on itsevaikuttavuutensa suolana ja valona, koko ei ole se tärkein asia. Tärkeintä on uskollisuus sille, minkä uskoo ja tietää todeksi!
Kristillinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen on siitä ainutlaatuinen konsepti, että se kykenee ryhtymään dialogiin hyvin moneen suuntaan. Kristitty kantaa huolta luonnon viljelemisestä ja varjelemisesta. Tässä kristitty ymmärtää sekä maanviljelijän että ympäristönsuojelijan arvoja. Kristityn luovuttamaton arvo on myös vapaus totuudessa. Tässä mielessä yksityisomistus ja rehti yrittämisen vapaus on lähellä sydäntä. Samalla esim. Jaakobin kirje muistuttaa työmiehen reilun palkan puolesta ja kristillinen toisten kuormien kantamisen ihanne edellyttää sosiaalista vastuusta. Isänmaan ja oman kaupungin parhaan puolesta toimiminen on myös yksi kristillinen hyve. Sen ohella Raamattu kehottaa myös auttamaan muukalaista jne.
Tämä lyhyt lista muistuttaa siitä, että aidosti kristillinen politiikka on hyvin laaja-alaista. Siksi esim. KD:n on hyvä miettiä mikä on sille ensisijaista; suuruus vai uskollisuus kaikille sen edustamille arvoille. – Pidän nyt KD:n päälle heitettyjä leimoja pahansuopina ja PS:iin yhdistymispuheita tarpeettomina. Itse uskon, että nyt KD:n piirissä alkaa aivan uudenlainen arvokeskustelu. Toivon, että sen tuloksena KD jatkaa omaa laaja-alaista vastuunkantoaan omille laaja-alaisille arvoilleen uskollisena.
Ryösö: ”Jos ajattelemme, että totuudella on itsevaikuttavuutensa suolana ja valona, koko ei ole se tärkein asia. Tärkeintä on uskollisuus sille, minkä uskoo ja tietää todeksi!”
Mitä eroa tällä on esim. islamiin, jota kirjoittaja arvostelee? He tuntevat subjektiivisesti samoin kuin Ryösö. Juuri tämä on se pelottava ulottuvuus, joka näkyy persuissa ja KD. Se on bensiiniä moottoriin. Ei kyse ole niinkään ideologisista eroista, vaan subjektiivisesta yksinapaisuudesta sille, mikä nähdään totuutena. Persut sitoutuvat totuudessaan KD:n arvoihin, koska ne sopivat heidän arvoihinsa, ja KD jakaa persujen arvot, koska ne tukevat KD:n totuudellista arvopohjaa.
Saksalaisten sotilaiden vöissä luki: Gott mit uns, Jumala kanssamme.
Ryösö kirjoitti: ”…tietää todeksi!”
Lause tarkoittaa Jumala kanssamme. Kun tietää todeksi, toimii Jumalan puolesta, Jumalan kanssa yhteistyössä.
Tässä yhteydessä sillä ei ole merkitystä, onko lause tosi vai epätosi. Kuitenkin se ohjaa toimintaa ja ajattelua. Koko kristillisyyden historia sotineen ja rovioineen on niiden ihmisten todistus, joiden vöissä lukee Jumala kanssamme. Mutta ei yksin kristillisyyden, vaan myös islamin.
Ilmestyskirja kertoo ihmisistä, joiden vöissä lukee Jumala kanssamme. He eivät huomaa taistelevansa subjektiivisessa totuudessaan objektiivista totuutta vastaan.
Risto Saarisen blogi on haaste pohtimaan, miten ottaa kirkoissa vastaan voimat, joiden vöissä lukee Jumala kanssamme. -30 luvulla kirkko epäonnistui.
Lukeeko KD:n edustajien vöissä Jumala kanssamme? Kun kuuntelee heidän retoriikkaansa Raamatusta, niin vastaus on kyllä. Mitä lukee persujen vöissä? Isänmaa ensin? Näin voidaan yhdistää kaksi ideaa: Jumala kanssamme isänmaan puolesta. Jollei tässä vaiheessa käsi nouse lippaan ja tippa tirahda silmäkulmaan, niin pitää vähintään olla yhtä kyynisen kylmä kuin kommentoija.
Tapio: Näin se menee. Kiitos tiivistyksestä.
Sikäli kun yliopistossa lukemani uskontotieteen kurssit islamista sisälsivät faktaa, islamin eräs suuri ero kristinuskoon on siinä, että islam näkee hyvin suoraan menestyksen esim. sodassa merkkinä siunauksesta, mutta kristinuskossa ristinteologia näkeekin suurimman siunauksen juuri siinä, kun suostutaan, jopa Jumala suostuu, pienuuteen, häpeään ja ristiin. – Näin KD:kin voi olla laaja-alaisena kristillisten arvojen äänenä merkittävä vaikuttaja, vaikka suostuisi pienuuteen liittymättä suurempiin…
Tapio kääntää asian hienosti, jos vyössä lukee ”Jumala kanssamme”, tai ”Isänmaa ensin” niin silloin ihminen on natsi… Tai ei ole kirkon asialla. Ei se kyllä noin mene.
Jos Raamattua lukeva Kristitty on kriittinen ihmisen Vapauden riistävää lakiuskontoa, kohtaan, joka on kirjoittanut Jerusalemin keskellä sijaitsevan kallio moskeijansa ympäri kiertävään kirjoitukseen isoilla kirjaimilla uskontunnustuksensa päälauseen: ”Jumalalla ei ole Poikaa” niin Raamattunsa tuntevalla on kritiikkiin syynsä.
Jokaisen on syytä pohtia ajatusta, minkä Lähi-idän Kirkon edustaja lausui jotensakin näin: ”Islamiin on sisäänrakennettu pyrkimys valtaan, johon ei mahdu muita uskontoja. Kun se pääsee valtaan, niin muut uskonnot alistetaan, ja tuhotaan.” (Ulkomuistista)
Muslimeille on lapsesta pitäen opetettu, islamin ylivoimaisuutta suhteessa muihin uskontoihin.
Korkeimman Jumala tuli alas Taivaasta, tuli ihmiseksi Kristuksessa ja asettui itse Uhriksi ihmiskunnan edestä, kärsi väkivaltaisen ihmiskunnan kädestä kuoleman, mutta kuolema ei voinut Häntä pitää, vaan Kristus nousi ylös kolmantena päivänä ja voitti kuoleman ja vihollisen vallan. Näin tehden Hän perusti seurakuntansa antaen Totuuden Hengen Apostoleille ja Lähetti Pyhän Hengen maailmaan todistajiensa kautta, jotka tapettiin ja mestattiin uskonsa tähden, sillä julistivat Rauhaa Jumalan kanssa, joka Armonsa tähden rakastaa ihmistä Kristuksessa.
”Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.” 1.Joh.2:22-26
”Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus.”
Antikristillinen uskonto siis kieltää Jumalan Pojan. On myös huomattava, että tuo sana ”villitsijä” sisältää ajatuksen provosoivasta ja toisten kimppuun käyvästä vastustajasta. Villitsijä kiihottaa kansaa käymään niiden kimppuun, jotka pitävät Jumalan Pojan uskon. Katsokaa, ettei teitä eksytä kukaan…
”Islamiin on sisäänrakennettu pyrkimys valtaan, johon ei mahdu muita uskontoja. Kun se pääsee valtaan, niin muut uskonnot alistetaan, ja tuhotaan.” Täåtä pidämme pahana. Niinpä meidän tulisi torjua pahana myös se ajatus, että kristinuskon pitäisi pyrkiä valtaan alistaakseen ja tuhotakseen muut uskonnot.
Vallanhimo on paha asia. Juuri siksi kampajoin sen puolesta, etteivät esim. KD:n ystävät näkisi suurta kokoa liian ensisijaisena, vaan pysyisivät laaja-alaisena kristillisten arvojen puolueena. …
Tottahan toki se on paha asia, jos pyritään valtaan, mutta Kristinusko on vallan väärin ymmärretty, (kuten se niin monesti on) jos sen ymmärtää valtaan pyrkimisenä. Kristinuskon ytimessä on palvelu luonne.
Oikeastaan vain se ja ainoastaan se on Kristinuskosta. Uskonnot taas ovat pääsääntöisesti ihmisten omia juttuja. Sanoohan Jeesus:”Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.” Mark 10:45
”Sillä kumpi on suurempi, sekö, joka aterioi, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka aterioi? Mutta minä olen teidän keskellänne niinkuin se, joka palvelee.” Näin sanoen Jeesus todisti Kristillisen uskon palvelevaksi Hengeksi.
Hyvällä tahdolla on suuri merkitys, enkä sulje pois, etteikö muslimi voisi olla minua kohtaan hyväntahtoinen, vaikka olen Kristitty. Itse pyrin samaan muslimin kohdalla.
Kaikki ihmiset tahtovat elää ja voida hyvin
Samoilla linjoilla minäkin…