Ritarin iltarukous

Lukijani.

Näyttää siltä, että yhteinen rukoushetki voi syöpyä lähtemättömästi muistiin. Niin on käynyt ainakin eräässä muoniolaisessa rantamökissä miltei 75 vuotta sitten.

Mika Kuljun kirjassa Lapin sota 1944 – 1945 on kaukopartiomies Eino Säilyn kuvaus rukouksesta, jonka hän kuuli Muoniossa Äkäsjärven rannalla lokakuun lopulla 1944. Partion johtaja, Mannerheim-ristin ritari, luutnantti Heikki Nykänen lausui silloin ensimmäisen ja ainoan kerran ääneen iltarukouksen.

Herra siunaa meitä, siipeis suojaan peitä.
Käännä kasvos puoleemme, varjelustas kaipaamme. Aamen.

Partio oli tiedustelemassa saksalaisten selustassa. Rukousta seuraavana päivänä se joutui keskelle rajua kranaattikeskitystä. Kertoja piti ihmeenä, että kaikki säilyivät hengissä. Hän koki sen yläkerran johdatuksena.

Eino Säily on muistellut samaa tapausta myös sodanaikaisen esimiehensä hautajaisissa Tammelassa 4.1.2012. Juhani Pulkkinen on referoinut puheenvuoron artikkelissa, joka on julkaistu Vapaussodan perintö -lehdessä 3/2012. Siitä käy ilmi, että johtaja oli lukenut iltarukouksen vasta sen jälkeen, kun oli kysynyt siihen miehiltään luvan. Kertoja toteaa, että rukous oli partiomiehille herkkä hetki.

Kuvaus karusta rukoushetkestä kosketti. Tein siksi hiljaa mielessäni sotilaallisesti kunniaa esimerkilliselle partionjohtajalle. Kun sotilaspappina opetin johtajia, koetin tilaisuuden tullen korostaa juuri samaa asiaa: Joukon johtajalla on oikeus ja jopa velvollisuus huolehtia myös alaistensa hengellisistä tarpeista. Mutta se tulee toteuttaa kunkin vakaumusta kunnioittaen.

Palvelukseen astuneille alokkaille tarjotaan sotilaskotiväen lahjana Sotilaan virsikirja. Tapa on lähes satavuotinen. Kirjassa on virsien lisäksi rukouksia ja raamatunkohtia eri tarkoituksiin. Virsikirjoja jaettiin sotilaille myös talvi- ja jatkosodan vuosina.

Minun arvaukseni silti on, että luutnantti Heikki Nykäsen lukema iltarukous on ollut kodinperintöä. Se on 1. säkeistö silloisesta Suomen Lähetysseuran julkaiseman Hengellisiä lauluja ja virsiä -kokoelman numerosta 305.

Runo näyttää saaneen innoituksensa Herran siunauksesta. Sellaisena se on ollut ja on yhä todella osuva niin yhteiseksi kuin yksityiseksi iltarukoukseksi. Kelpo kodinperintöä myös tuleville polville!

Sinun

Harmaa rovasti