Helsingin Hietaniemen hautuumaan liepeillä raikaa näinä päivinä Rock the Bones-festari. Meno lienee esimakua Viimeisistä ajoista, jolloin haudat aukeavat ja meille julistetaan, että Rokki ei kuole koskaan!
Rock on rajaton riemu. Rockissa ei ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaistakaan. Rock ei kunnioita edes kuoleman rajaa, vaan ryömii helposti hautuumaan kiviaidan yli viemään ilosanomaansa myös niille, jotka tahtoisivat levätä rauhassa. Saako perkeleellinen mekkala vainajat nousemaan haudoistaan rokkaamaan? Entä luetaanko pelkät haudassa kääntyilyt joraamiseksi?
Hevimusa saa virtansa kuolemaan liittyvistä asioista. Kuolema kiehtoo. Kuolemassa on Poweria. Ja rakkaus viettää sydänten hautajaisia. Ainakin, jos on uskominen HIM-yhtyettä:
* * * * * * * *
Tuhannen taalan kysymys: Kuka tai mikä sinun luitasi liikuttaa? HIM (His Infernal Majesty) vai Mestari, jonka vallan salaisuus on nöyryys ja hiljaisuus?
Ensimmäinen Kyytiä Kuolleille Luille-tapahtuma sijoittuu jo esikristilliseen aikaan, 600 vuotta eKr ja rullasi näin:
”Herran käsi tarttui minuun, ja Herran henki vei minut kauas pois ja laski minut keskelle laaksoa, joka oli täynnä kuolleitten luita. Hän kuljetti minua yltympäri niiden ylitse, ja minä näin, että luita oli laaksossa hyvin paljon ja että ne olivat rutikuivia. Herra sanoi minulle: ”Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?” Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.”
Hän sanoi: ”Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.”
Minä puhuin saamani käskyn mukaan, ja minun vielä puhuessani alkoi kuulua kovaa kalinaa, kun luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä. Minä näin, että niiden päälle kasvoi jänteet ja liha ja että nämä saivat nahan ympärilleen, mutta elämää niissä ei ollut. Herra sanoi minulle: ”Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon.” Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko.” (Hesekiel 37:1-10)
* * * * * * * *
Olisi se vaan lystiä, jos esim. EXIT-yhtye pääsisi joskus samalle lavalle näitten kuolemankauppiaitten kanssa kertomaan musiikillaan myös Kuoleman Voittajasta. Jee-jee-jee-sus!
PS: EXIT ei muuten olekaan mikään eilisen teeren poika: http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/26A838AA02CDD002C2257A9A00267908?OpenDocument&lang=FI
Taiteilijan vapaudella taisin hieman muuttaa tuota festarin nimeä enemmän hautuumaauskottavampaan suuntaan. Tässä niille, jotka vetivät jo herneen nenäänsä, vähän lepytysinfoa:
http://www.google.fi/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&docid=9y_DlTFvd8tzHM&tbnid=_ziOw9SbpFoAOM:&ved=0CAUQjRw&url=http%3A%2F%2Fkaaoszine.fi%2Frock-beach-festivaali-etsii-esiintyjia-bandiskabaan%2F&ei=2FPMUfK8IczxtQb3loGoCQ&bvm=bv.48572450,d.Yms&psig=AFQjCNEBv1SS3QvoVNEaIYVeD_GwWK0xjA&ust=1372431692493377
Tuo hautausmaan rauhan häiritseminen on tietenkin anteeksiantamatonta, mutta kiinnostavaa nyky-metalli bändeissä on niiden kiihkeä kiinnostus uskontoon. Vaikka aihetta lähestytäänkin yleensä alakerran kautta, ovat perimmäiset kysymykset elämästä, kuolemasta, hyvästä ja pahasta vahvasti koko ajan läsnä. Esim. Motörhead bändin nokkamies Lemmy Kilmister on tehnyt pitkän uran vihaamalla sotilaspastori-isäänsä, joka hylkäsi Lemmyn tämän ollessa vielä lapsi. Traaginen kohtalo, mutta olennaista on sammumaton kiinnostus kristinuskon olemukseen ja ihmisen inhimilliseen riittämättömyyteen Jumalan edessä. Lemmy on tuon ahdistavan asetelman ratkaissut heittäytymällä hillittömään hedonismiin. Unohdusta ja rauhaa se ei hänelle kuitenkaan ole tuonut. Mutta niin kauan kun on elämää, on toivoa. Ehkä hän vielä vanhoilla (67v.) päivillään löytää sovinnon, niin itsensä kuin edesmenneen isänsäkin kanssa.
Olipahan taas niin kovaa olkiukkojen mätkintää, että….
Tuomas, älä epäile, usko ainoastaan! Toisten tajunta virtaa vuolaana vuona, toiset patoavat tajunnanvirtansa… :p
Huumori on vaativa laji. Olki on hetkessä liekeissä…
Luut tässä pakinassa sisäpaisti enemmän kolisevat….
*) Olkinukke tai olkiukko (engl. straw man) on yleinen argumentointivirhe, jossa vastapuolen argumentti sivuutetaan hyökkäämällä siitä tehtyä heikompaa karikatyyria vastaan. Tällöin tavallaan pannaan sanoja toisen suuhun, jotta toinen joutuisi huonoon valoon, tai esitetään toisen ajatus niin kärjistetyssä muodossa, että sillä mitätöidään toinen tai toisen ajatus
Kari: Sinä taidat myös teksteissäsi käyttää paljon tajunnanvirtatekniikkaa?
Rokki on kapinaa. Siksi tuntuu välillä pikkuisen hassulta, jos vanhemmilla ja heidän lapsillaan on samoja suosikkiyhtyeitä…
Hannu, kaikki kirjoittaminen on oikeastaan tajunnanvirtaa, profeetoista lähtien. Voimme kuitenkin valita, mikä voima kynää kuljettaa. Rock’n’rollin terapeuttinen vaikutus perustuu juuri murrosiän kapinan luovaan kanavointiin, mutta rock-kulttuurilla on laajempiakin yhteiskunnallisia, kulttuurillisia ja hengellisiäkin ulottuvuuksia, joihin edellä viittasin, niin vahvasti se läpäisee kollektiivisen tajuntamme. Loppupeleissä joudumme kuitenkin kysymään, mitä voimaa palvelemme, kenen asiaa edistämme. Kuten Bob Dylan hengellisen heräämisensä jälkeen ensimmäisessä laulussaan toteaa: You gonna have to serve somebody.
Ja vielä: olet oikeassa, jos isällä ja pojalla on sama suosikkiyhtye, siinä bändissä täytyy olla jo jotain vikaa. Rokkia se ei ainakaan enää silloin ole!
Kari: Tuo tekstissäni oleva kuva on oikeasti huono kaikessa kliseemäisyydessään. Etsin netistä sellaisia viikatemiesbändejä, mutta ei tähän hätään löytynyt.
Rokki on vieläkin meikäläisen lempimusaa, en minä mitään hienommasta tiedä / ymmärrä. Omaa nuoruudenaikaista musaa kuuntelen (esim. the Who). Jostakin kumman syystä esim. Led Zeppelin on nyt kova sana, vaikka en sitä keskenkasvuisena jaksanutkaan kuunnella.
Näitkö sinä, Kari, tuossa tekstissä Tuomaan lailla olkiukkoja? Itse en edes tajunnut argumentoineeni jotakin… :p
Hannu, luulen, että tavoitan Tuomas Eskelisen kritiikin. Hän yrittää sanoa, ettet voi niputtaa metallimusiikkia noin ylimalkaisen kategorisesti. Toisaalta, kaikki helvetillinen möykkä on Saatanasta, eikä rockissa lopulta oikeastaan mistään muusta ole kyse. Siinä mielessä olet oikeassa. Led Zeppelinistä: pakanallinen bändi. Ammentaa kelttiläisestä wicca-kulttuurista, marokkolaisesta rituaalimusiikista, bluesista, intialaisesta kansanmusiikista, jne. oikeastaan kaikesta muusta paitsi kristillisestä kulttuurista. Kiehtova, hypnoottinen ja hyvin pakanallinen bändi. En suosittele.
Kari: Mä ilmeisesti ihastuin liiaksi tuohon kuivien ja kuolleitten luitten tematiikkaan. Jos mä olisin lähtenyt korjaamaan sitä, niin se olisi tapahtunut järkikullan ehdoilla. Ja sitten se ei enää olisi ollut tajunnanvirtaa.
Oletko sinä, Kari, joutunut korjaamalla korjaamaan omia tekstejäsi, syystä tai toisesta?