Helsingin Hietaniemen hautuumaan liepeillä raikaa näinä päivinä Rock the Bones-festari. Meno lienee esimakua Viimeisistä ajoista, jolloin haudat aukeavat ja meille julistetaan, että Rokki ei kuole koskaan!
Rock on rajaton riemu. Rockissa ei ole miestä eikä naista, ei juutalaista eikä kreikkalaistakaan. Rock ei kunnioita edes kuoleman rajaa, vaan ryömii helposti hautuumaan kiviaidan yli viemään ilosanomaansa myös niille, jotka tahtoisivat levätä rauhassa. Saako perkeleellinen mekkala vainajat nousemaan haudoistaan rokkaamaan? Entä luetaanko pelkät haudassa kääntyilyt joraamiseksi?
Hevimusa saa virtansa kuolemaan liittyvistä asioista. Kuolema kiehtoo. Kuolemassa on Poweria. Ja rakkaus viettää sydänten hautajaisia. Ainakin, jos on uskominen HIM-yhtyettä:
* * * * * * * *
Tuhannen taalan kysymys: Kuka tai mikä sinun luitasi liikuttaa? HIM (His Infernal Majesty) vai Mestari, jonka vallan salaisuus on nöyryys ja hiljaisuus?
Ensimmäinen Kyytiä Kuolleille Luille-tapahtuma sijoittuu jo esikristilliseen aikaan, 600 vuotta eKr ja rullasi näin:
”Herran käsi tarttui minuun, ja Herran henki vei minut kauas pois ja laski minut keskelle laaksoa, joka oli täynnä kuolleitten luita. Hän kuljetti minua yltympäri niiden ylitse, ja minä näin, että luita oli laaksossa hyvin paljon ja että ne olivat rutikuivia. Herra sanoi minulle: ”Ihminen, voivatko nämä luut herätä eloon?” Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.”
Hän sanoi: ”Sano profeetan sana näille luille, sano niille: Te kuivat luut, kuulkaa Herran sana! Näin sanoo Herra Jumala näille luille: Minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Minä panen teihin jänteet, kasvatan ympärillenne lihan ja peitän teidät nahalla, ja minä annan teihin hengen, niin että te heräätte eloon. Silloin te tiedätte, että minä olen Herra.”
Minä puhuin saamani käskyn mukaan, ja minun vielä puhuessani alkoi kuulua kovaa kalinaa, kun luut lähenivät toisiaan ja liittyivät yhteen nivel niveleltä. Minä näin, että niiden päälle kasvoi jänteet ja liha ja että nämä saivat nahan ympärilleen, mutta elämää niissä ei ollut. Herra sanoi minulle: ”Ihminen, kutsu sanallasi henkeä ja sano sille: Näin sanoo Herra Jumala: Tule, henki, tule taivaan neljältä tuulelta ja mene näihin surmattuihin, niin että ne heräävät eloon.” Minä puhuin niin kuin Herra minua käski, ja luihin tuli henki. Ne heräsivät eloon ja nousivat maasta, ja siinä oli luvuton ihmisjoukko.” (Hesekiel 37:1-10)
* * * * * * * *
Olisi se vaan lystiä, jos esim. EXIT-yhtye pääsisi joskus samalle lavalle näitten kuolemankauppiaitten kanssa kertomaan musiikillaan myös Kuoleman Voittajasta. Jee-jee-jee-sus!
PS: EXIT ei muuten olekaan mikään eilisen teeren poika: http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/26A838AA02CDD002C2257A9A00267908?OpenDocument&lang=FI
Hannu, en koskaan korjaile tai stilisoi tekeleitäni. Ei niissä ole mitään korjattavaa. En yritä sanoa mitään. Annan kynän kuljettaa. Sitten luen ihmetellen: tuommoinenko siitä nyt tuli?
Luulen, ettei Hesekiel halunnut myöskään enää kajota tekstiinsä, kun sen oli kerran kirjoittanut. Hän vain luki ja ihmetteli: mitä ovat nämä luut, jänteet, nivelet ja liha? Vasta Kristuksessa ne saivat merkityksen vuosisatojen kuluttua.
Kari, muistanko oikein, että säkin olet ollut keikalla Vanhan kirkon kesätorstai-illan musiikkivieraana? Tämän kolmannen kesän aloitti 6.6. nimenomaan EXIT.
Hannu, muistat oikein. Toivottavasti tapaamme noissa merkeissä jatkossakin. Nyt lähden viikonlopun festarikeikoille (Turku – Hämeenlinna – Järvenpää) ja palaan tänne ensi viikolla. Aurinkoisia päiviä kaikille!
Menestystä keikoillesi, Peitsamon Kari.
Iltalehti uutisoi Rock the B-festarien järjestelyistä näin:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013062717198521_uu.shtml
Viimeksi olin -89 ja -90-luvun sisähallien konserteissa, sillä vammainen pääsi rullaten sisään ilmaiseksi. Kahdesti Turnerin ja yhdesti Scorpionsin takia. Sen jälkeen lopetin käymästä, kun minun luut eivät joranneet, vaan ainoastaan sydän. Tuli epämielyttävä olotila, jossa musiikki muuttui meluksi, enkä pystynyt nauttimaan musiikista. Tänä päivänä vammainen joutuu maksamaan lipusta yhtälailla tasa-arvoihmisten iloksi, mutta mieluummin kuuntelen musiikkia laitteista ilman sydämen joramista, kun maksan itseni kipeäksi.
PS: Se miksi vammaiset joutuu pulittamaan tänä päivänä satasia, johtuu siitä kun vammattomat vammautuivat konsertin ajaksi. Käänteinen ihme.
Katja: Tuolla edellä mainitsin nuoruuteni suosikkibändin the Whon. On tunnustettava, että jossakin ikääntymiseni vaiheessa tuo musiikki rupesi etomaan, se kuulosti jotenkin rumalta ja teki minut pahoinvoivaksi.
No, sitten kun taas jatkoin vanhenemistani, niin nostalgisuuden nimissä jaksoin taas ruveta kuuntelemaan bändiä, jonka singer-songwriter-kitaristi Pete Townshend hurjassa nuoruudessaan yleensä hajotti käyttämänsä kitarat joko hakkaamalla ne mäsäksi esiintymislavan permantoonn tai vahvistinlaitteisiin. Kanoja ne eivät sentään lavalla kynineet…
Well, Townshend heiluu vieläkin musiikkikuvioissa. Minua vain ihmetyttää, miten se vieläkin kehtaa soittaa My Generationia…
Täytyy myöntää että The Wholla on hienoja kappaleita. En minä mikä Turner tai Scorpions -fani ollut, mutta tiedät varmasti että nuoret ovat ryhmä-faneja. Jo parikymppisenä ymmärsin, etten pidä laulajista, vaan musiikista. Olkoon se sitten ketä tahansa kurppa. Saman tapaan nuoruuden pannassa oli Dingo-yhtye. En fanittanut sitä, mutta nyt tässä iässä sekin CD-levy(avustajani määrittelemä muinaismuistokamaa – ei yhä MP3 )…löytyy hyllyltä. Hyviä sanoituksia ovat olleet. Jos jokin sävel osuu minun korvaan, eikä sydmeen, niin saa olla vaikka tenori tai soprano. Kunhan jokin sävel vie minut hyvään tilaan.
Katja: Jos kohta kuolleita ei saakaan hereille metelillä, niin pahan karkoittamisessa mekkalaa on käytetty maailman sivu.
Hauska havainto, että nuoret mieluusti kerääntyvät sinne, missä on mökää. Hiljaisuus ei vielä oikein tehoa. Eikä klassinen musiikki välttämättä pure. Monissa paikoissa (esim. Kampin bussiterminaalissa) nuoria häädetään ilttakymmenen jälkeen pois ko. tiloista nimenomaan klassisen musan avulla. :p
Hämmästelen, miksi ei vanhusten jengi kokonnu Kampissa klo.22? Täytyy itse myöntää…ta tunnustetaan välillä, että oman myös klassista musiikkia. Mm. Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa näin punk-rokkarin ulkoasusta huolimatta. Klassinen musiikki oli 1700-luvun heavyä. Kun sen tempo ja sävelkorkeudet vaihdelevat rytmikästi, saan siitäkin iloa irti.