”Te olette rohkeita”, ”kiitos kun puhutte tärkeistä asioista, olette rohkeita”, ”en ymmärrä miten uskallatte puhua niin avoimesti” ja kaikenlaisia muita vastaavia lausahduksia olen kuullut viime aikoina, kun mieheni ja minä esiinnyimme Maarit Tastulan ohjelmassa Avec Tastula.
http://areena.yle.fi/tv/2372308
Ei – hyvää päivää – pitäisi olla rohkeaa puhua omasta elämästään, kokemuksistaan ja ajatuksistaan, mutta niin vain suuri osa ihmisistä ajattelee. Mistä kertoo se, että avoimuutta ja puhumista pidetään rohkeutena? Eikö siitä, että pelko pitää ihmisiä vallassaan ja estää puhumasta?
Hei haloo; jokaisella on oikeus puhua ajatuksistaan, kokemuksistaan, elämästään! Jokainen ihminen on älämölön arvoinen!
Edelleen muistutan siitä, jos asia on vielä epäselvä: väkivalta kaikissa muodoissaan on paha juttu, ei se, että siitä puhutaan. Siitä pitääkin puhua ja vielä niin kauan, että väkivalta loppuu ja pahantekijät saavat ansaitsemansa rangaistuksen. Lievät vääryydet on sovittavissa asianosaisten kesken ihan puhumalla, mutta kun teko on henkisellä tai fyysisellä tasolla traumatisoiva, mielestäni pelkkä puhuminen ei enää riitä asioiden selvittämiseksi, vaan vastuu pitää kantaa myös muulla tavoin joko korvaten tai ankarimmillaan vankeudella.
Ohjelmani innoittamina monet vl-ihmiset ovat ottaneet minuun yhteyttä kipeiden elämäntilanteittensa johdosta ja minun on pakko taas jälleen kerran ikäväkseni todeta, että entisessä uskonyhteisössäni vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä harjoitetaan vieläkin hengellistä väkivaltaa. Olen kuullut useilla paikkakunnilla viime vuosina tapahtuneista ja ihan parhaillaankin meneillään olevista hoitokokouksista. Vl-liike itse mustamaalaa itseään vahingollisilla toimintamalleillaan, joista ei näy tulevan milloinkaan loppua.
En tiedä, minkä tyyppiset ja mihin asioihin liittyvät hoitokokoukset ovat pahimpia, mutta yksi pahimmista liene parisuhdeongelmiin liittyvät hoitokokoukset. Puhujat ja uskonystävät eivät ole ammattiapuun verrattavissa olevia auttajia parisuhdeongelmissa, ei varsinkaan silloin kun kyseessä on lähisuhdeväkivalta.
Voi pakkopullan pakkopulla. Jos ihminen saisi valita elämässään vapaaehtoisesti uskontonsa, uskonnottomuutensa ja tehdä elämässään ratkaisuja omista lähtökohdistaan käsin eikä läheisten ja ympäristön toiveiden perusteella, niin vältyttäisiin monilta vaikeilta ihmiskohtaloilta. Jos esimerkiksi uskonyhteisö painostaa jatkamaan väkivaltaista avioliittoa ja samaan aikaan perhe kasvaa vain kasvamistaan, asia ei voi mitenkään päätyä hyvin. Ja kuka asiassa on viime kädessä vastuussa? Kuka kantaa vastuun, jos/kun tarina etenee tragediaan? Tulevatko samat uskonystävät hätiin, jotka painostivat jatkamaan väkivaltaista avioliittoa? Eivät, sillä heidän ”oikeaoppisuutensa” menee ihmisyyden ohitse. He tulevat kyllä vierelle, mutta taas oikeaoppisuutensa ja syyttävän sormensa kanssa ja väkivaltaa kokenut ihminen rikkoutuu entisestään vaan.
Olen saanut myös sellaista viestiä vl-kentältä, että avoimuus on lisääntynyt ja että moni asia on nytkähtänyt eteenpäin. Syntikäsitys on lieventynyt/muuttunut ja esimerkiksi ehkäisy ei ole enää niin mustavalkoinen asia kuin ennen. Nämä asiat ovat edelleenkin aika paikkakunta- ja perhekohtaisia, miten niihin suhtaudutaan, joten oikein mitään ei voi yleistää kaikkialla tapahtuvaksi. Moni on onnellinen liikkeen parissa talostellessaan ja eivät läheskään kaikki liikkeen jäsenet ole tietoisia liikkeen joidenkin ihmisten harjoittamasta väkivallasta. Ja vaikka liikkeen opetus/käsitykset ja sitä kautta toimintamallit, jotka ovat liikkeen valtarakenteissa, mahdollistavat hengellisen väkivallan, kenenkään väkivallan teoista eivät ole vastuussa liikkeen rivijäsenet, vaan ne, jotka vastaavat liikkeen hengellisestä opetuksesta ja pitävät yllä vahingollisia toimintamalleja ja heillä on myös tiedossaan liikkeessä tapahtuvat asiat.
Kuitenkin on niin, että minkä uskonnon värejä edustat, olet osallinen aina jollakin tavalla uskontosi parissa harjoitettaviin asioihin. Niin kunnian kuin myös ikävän maineen osalta, valitettavasti. Ja älä please enää uskottele itsellesi ja kenellekään muullekaan, että liikkeen mustamaalaaja on se joka puhuu, vaan yritä ymmärtää se tosiasia, että ne, jotka tekevät pahuutta, ovat niitä liikkeen ikävän maineen aiheuttajia. Savu on peräisin tulesta ja savu lakkaa kun tuli sammuu, niin yksinkertaista se vain on.
Puhukaa keskuudessanne liikkeessänne vallalla olevista vahingollisista toimintamalleista; huolestumisista, kontrolloinnista, puhutteluista, painostamisesta, pelottelusta, mitätöinneistä ja varsinkin hoitokokouksista ja luopukaa kaikesta, mikä vahingoittaa kanssakulkijaa. Näin olisi varmasti kaikilla liikkeen jäsenillä parempi olla rakastamassaan uskonyhteisössä jäsenenä, eikä kenenkään tarvitsisi pelätä. Mieheni sanoin: rakkauden vastakohta on pelko. Ei sinne halua mennä, missä pitää pelätä.
”Puhujat ja uskonystävät eivät ole ammattiapuun verrattavissa olevia auttajia parisuhdeongelmissa, ei varsinkaan silloin kun kyseessä on lähisuhdeväkivalta.” Rivien välistä olin lukevinani, että perheväkivaltaa käsitellään vl-yhteisössä usein jotenkin vinoutuneesti. Tarkoittaako tämä sitä, että väkivallan uhria moititaan hoitokokouksissa siitä, että hän ei alistu nöyrästi osaansa? Toivottavasti ei tarkoita!
No siis käsitellään todellakin sillä tavalla vinoutuneesti, että A) neuvojat ovat usein tai lähes aina muita kuin ammattilaisia ja B) uhria kehotetaan antamaan väkivallan tekijälle anteeksi ja jatkamaan liittoansa. Vielä ihan viime vuosien aikana on näin toimittu, ei ole tehty ilmoitusta poliisille eikä haettu ammattiapua muutenkaan.
Tarkennukseksi, etten tarkoita sitä, että minua häiritsisi ”olette rohkeita” -kommentit, kuten joku oli luullut kirjoitukseni perusteella, vaan lähinnä haluaisin vl-ihmisten miettivän sitä, miksi vl-liikkeestä puhumista pidetään rohkeutena.
Hurjasti siis kiitoksia kaikille kannustuksista, koska ne antavat tunteen, etten ole asiani kanssa yksin.
”Miksi vl-liikkeestä puhumista pidetään rohkeutena?” Kysymyksen voinee asettaa niinkin, että miksi vl-liikkeestä puhumista pelätään?