Rohkeus muuttaa, muuttua ja säilyttää

Ennen lomaani kirjoitin pohdintoja kirkollisesta keskustelukulttuurista sekä kirkolliskokouksesta, joka päättyi viime perjantaina. Moni asia jäi kokouksen jäljiltä vielä auki, mutta eräs Kirkolliskokouksen linjaus nousi sekä otsikoihin että vaikuttaa suoraan omaan työhöni:

”Tulevaisuusvaliokunnan mietinnön mukaan kirkon on välttämätöntä uudistaa toimintaansa perusteellisesti ja sen on pyrittävä nykyistä paremmin osallistamaan kaikkia jäseniään. Erityisesti valiokunta nostaa esiin yhteydentarpeen milleniaaleihin (26–40 vuotiaat) sekä Z-sukupolveen (alle 25-vuotiaat).

Toimintakulttuurin on valiokunnan mielestä annettava tilaa kokeiluille, ja rakenteelliset ja toiminnalliset muutokset pitäisi käynnistää ja viedä läpi rohkeasti. Seurakunnissa on voitava kokeilla erilaisia toimintoja, tehdä rohkeaa arviointia ja myös luopua.

Tulevaisuusvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti kirkolliskokous päätti, että kirkko ryhtyy määrätietoisesti kehittämään yhteyksiä nuoriin aikuisiin eli millenniaali- ja Z-sukupolveen.”

Tämä on hieno linjaus ja tulevaisuudenkuva, mutta konkreettiset toimenpiteet sen toteutumiseksi ovat kirkolle suuri haaste. Seurakunnat ja seurakuntayhtymät sekä hiippakunnat ovat kovin erilaisia ja tahtotila sekä taidot asioiden muuttamiseksi varsin vaihtelevat kautta Suomen. Myöskään millenniaalit tai z-sukupolven edustajat eivät ole kaikki samasta puusta veistettyjä. Ihmisten elämäntilanteet, suhde kirkkoon sekä kokemus maailmasta eivät ole samanlaisia, vaikka eri sukupolvilla yhteisiä kokemuksia ja tuntemuksia onkin.

Kirkko onkin suuren konkreettisen toiminnallisen ja asenteellisen muutoksen edessä, jos Kirkolliskokouksen linjaus aiotaan tehdä todeksi. Tässä kohdin kysymyksenasettelu palautuu mielestäni jälleen kirkon olemukseen: Millainen kirkkomme on ja mikä on paikkamme Suomessa sekä suomalaisten elämässä? Nämä kaksi kysymystä auttavat meitä luotsaamaan konkretiaa tulevaisuuden kannalta toivottuun suuntaan millenniaaleja ja z-sukupolvea ajatellen.

Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi viisaasti viimeisimmän kirkolliskokouksen avajaispuheessaan, että meidät on kutsuttu olemaan Kristuksen todistajina, ei julistajina:

”Meitä ei ole kutsuttu ensi sijassa julistamaan ”kristillisiä arvoja” tai niihin perustuvia mielipiteitä. Sen sijaan meidät on kutsuttu ylösnousseen Kristuksen todistajiksi, elämään todeksi identiteettiämme Kristuksen omina ja pitämään esillä evankeliumin ainutlaatuista viestiä pieniä, heikkoja ja syntisiä ihmisiä rakastavasta Jumalasta, joka haluaa pelastaa koko maailman.”

Tämän evankeliumin ydinsanoman todistamista varten olemme kirkkona olemassa. Miten evankeliumin todistaminen muuttuu käytännön toiminnaksi? Mikä kirkon elämässä on jo nyt evankeliumin todistamista tässä ajassa, mitä tulisi olla lisää ja mistä tulisi luopua, jotta Jumalan rakkaus välittyisi kirkon ja sen jäsenten kautta maailmaan? Mielestäni tästä tarpeessamme muuttaa, muuttua ja säilyttää on kyse.

Omassa työssäni Espoon seurakuntien Hengellisen elämän kehittämisen –hankkeessa pohdin työtovereideni kanssa päivittäin, kuinka voisimme kirkkona kohdata millenniaalit tai z-sukupolven ihmiset siten, että kirkko olisi heidän elämässään merkityksellinen. Arkkipiispan puheeseen viitaten pohdin siis työkseni, kuinka evankeliumi puhuttelisi, olisi läsnä ja tulisi todeksi millenniaalien ja z-sukupolven elämässä. Tällä hetkellä kuilu kyseisten sukupolvien ja kirkon toiminnan, viestinnän sekä hengellisten sisältöjen osalta on valitettavan suuri. Kyseisten sukupolvien maailmankuva tai tapa olla kirkon jäsen ei usein löydä paikkaansa kirkon nykytodellisuudesta. Mitä voimme tehdä? Sitä pohdimme hankkeessa. Kirjoitan hankkeemme löydöksistä lisää myöhemmin syksyllä.

Olin sekä työni että itseni puolesta iloinen, että Kirkolliskokous nosti millenniaalien ja z-sukupolven kysymykset ja kohtaamisen kirkon tulevaisuuden kannalta keskiöön. Työsarkaa muuttumisen, muuttamisen sekä säilyttämisen kanssa riittää. Arkkipiispan puheenvuoro antaa kuitenkin hyvin eväitä tähän työhön. Evankeliumi on kaiken ydin. Meidän tulee kuitenkin kirkossa selkeämmin määritellä, mitä Kristuksesta todistaminen meille tarkoittaa ja miten se näkyy työssämme, tavassamme olla ja puhua sekä kirkkoyhteisön ja -instituution rakenteissa.

Tarvitsemme minun mielestäni sekä teologiasta pohdintaa että käytännön tekoja kirkkomme tulevaisuutta rakentaessamme. Tässä työssä maailmanlaajuisesti tunnettu Tyyneysrukous antaa meille toivon mukaan voimaa muuttua, muuttaa ja säilyttää, jotta evankeliumista todistaminen on todellisuutta kirkossa myös tulevaisuudessa:

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

 

 

  1. Kari R., eivät juutalaiset halunneet tappaa Jeesusta minkään liberaaliuden takia, Jeesushan nosti lain riman niin korkealle, ettei sitä kukaan ihminen voi täyttää. Esim. Vuorisaarnassa (Matt.) voi tästä asiasta lukea. Tosin juutalaiset luulivat voivansa täyttää Jumalan lain. Niin kuin tänäänkin jotkut luulevat, toiset taas madaltavat ja turhentavat lain, toiset taas tekevät itselleen omat lakinsa ja arvonsa. Nämäkin ovat siis valmiit ”tappaamaan”, koska kieltävät Jeesuksen.

    Juutalaiset halusivat tappaa Jeesuksen siksi, että hän pilkkasi Jumalaa, koska hän sanoi olevansa Jumala. Sekin on aivan selvästi luettavissa Raamatussa.

    Joh. 10:33 ” Juutalaiset vastasivat hänelle: ’Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi”.
    Joh. 5:18 ” Sen tähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäkseen, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi”.
    Joh. 19:7 ”Juutalaiset vastasivat hänelle: ’Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi”.
    Luuk. 22:67-71 ”Jos sinä olet Kristus, niin sano se meille’. Hän vastasi heille: ’Jos minä teille sanon, niin te ette usko; ja jos kysyn, ette vastaa. Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella.’ Silloin he kaikki sanoivat: ’Sinä siis olet Jumalan Poika?’ Hän vastasi: ’Tepä sen sanotte, että minä olen’. Niin he sanoivat: ’Mitä me enää todistusta tarvitsemme? Sillä me itse olemme kuulleet sen hänen omasta suustansa.”

    • Sistonen: ”toiset taas tekevät itselleen omat lakinsa ja arvonsa. Nämäkin ovat siis valmiit ”tappaamaan”, koska kieltävät Jeesuksen.”

      Sekulaarissa Suomessa kansan valitsema edustajisto, valtiopäiville kokoontuva eduskunta, säätää lait ja asetukset, joiden mukaan jokaisen kansalaisen tulee Telluksella tallustelunsa tallustella, eivätkä ne lait käsittääkseni hyväksy ihmisten tappamista kuin maanpuolustuksen yhteydessä. Jos nyt joku yrittää tähän kohtaan tarjota aborttia, niin todettakoon, että laillisesti abortoitu sikiö ei ole vielä ihminen.

  2. No ehkä ”liberaali” on väärä sana tässä kohtaa, mutta kyllä nuo Jumalan ja lain puolustajat Jeesusta syyttivät, esim Luuk. 11: 37-54. Ei Hän täyttänyt heidän tiukkaa lain käsitystään.

    Moniko muuten on totellut Jeesusta, kun Hän käskee leikkaamaan käden tai repimään silmät päästä, jos käsi tai silmä viettelee?

    Entä mitä tarkoittaa, että lain aika kesti Johannekseen asti, mutta silti laista ei häviä piirtoakaan?

  3. Etkö ole ymmärtänyt tuota Jeesuksen vertausta käden tai jalan pois leikkaamista tai silmän päästä repimistä? Pointtihan on sanoissa ”sinulle on parempi mennä jalatonna, kädetönnä, silmätönnä taivaaseen, kuin nämä ruumiinosat tallella helvetin tuleen.

    Sapatti ja työn tekeminen silloin oli kielletty. Olen ymmärtänyt että juutalaisilla oli hyvin tarkat säännöt siitä, mikä laskettiin työn tekemiseksi.

    Ja tuo maitsemasi Luukkaan kohta on juuri noita perinnäissäännöksiä. Muistelen kuulleeni, että siinä ei ollut kyse siitä, että oikein vedellä ja (saippualla) kädet pestiin, vaan lähinnä veden pirskottelusta, jolla ei ollut käsien puhtauteen nähden mitään merkitystä.

    Jeesus eli täysin synnittömän ihmiselämän ja täytti Jumalan lain viimeistä piirtoa myöten. Hän oli uhrikaritsa. Siksi hän voi olla täydellisesti sijaisemme Jumalan edessä. Jumala hyväksyi Poikansa täydellisen teon ja Poikaa istuu nyt Jumalan oikealla puolella.

    • Toivottavasti olen ymmärtänyt, etten revi silmiä päästäni, vaikka jotkut väittävätkin, että pitää ottaa asiat niin kuin ne Raamatussa sanotaan eikä saa tulkita. Miksi sitten joitain kohtia tulkitaan ja joitain ei?

      Syyttivät silti Jeesusta. Kaikenlaisia lisä- ja perinnäisoppeja on tänäkin päivänä. Ja niitä omituisia tulkintoja, vaikka ei tulkita saisikaan.

      ”Täytti Jumalan lain viimeistä piirtoa myöten”, vaan ei niin kuin lain opettajat ne ymmärsivät. Jeesus oli ”liberaalimpi”.

  4. Paavali selittää kirjeissään tuota lakiasiaa. Laki ei ole tie pelastukseen, vaan usko Kristukseen. Ennen Jeesusta ihmiset pelastuivat uskomalla Messiaaseen, vaimon Siemeneen, joka tuleva oli ja joka oli rikki polkeva käärmeen pään. Siksi laki ei koskaan ole ollut pelastustie. Mutta laki on silti hyvä. Lain tehtävänä on osoittaa synti. Ja se on sen tehtävä edelleen.

    • Sistonen: ”vaimon Siemeneen, joka tuleva oli ja joka oli rikki polkeva käärmeen pään.”

      ???? Täysin käsittämätöntä höpötystä.

    • Mistä olet tuon lukenut, että ennen ihmiset pelastuivat uskomalla Messiaaseen, vaimon Siemeneen?
      Tiedän kyllä, että tuota ”siementä” verrataan Jeesukseen, mutta tuo siihen uskomalla pelastuminen oli outo ”tulkinta”.

      Tuon ”siemenkohdan” Raamatun alusta voi muuten lukea myös ihan niin kuin on kirjoitettu, eikä taas tulkita. (En tosiaan ymmärrä, miksi joitain asioita tulkitaan ja joitain ei.) Siinä sanotaan, että ”ihminen on iskevä sinun (siis käärmeen) pääsi murskaksi ja sinä (käärme) olet iskevä häntä kantapäähän”.
      Eikö ole ihan luonnollista? Täysin selvä asia, jos ei sitä lähdetä tulkitsemaan. Näinhän se menee luonnossa: Käärme pistää kantapäähän ja ihminen polkaisee käärmeen pään murskaksi. Miksi tätä tulkitaan?

      Totuus vain on se, että Raamatun sanoja tulkitaan (tai ei tulkita) melko mielivaltaisesti sen mukaan, kuka tulkitsee/lukee ja miten hän näkee nämä asiat.

    • Sistonen: ”vaimon Siemeneen, joka tuleva oli ja joka oli rikki polkeva käärmeen pään.”

      Siis mihin ihmeen vaimon siemeneen? Marian hedelmöitykseenkö? Mutta eihän siinä ollut minkään sorttisilla siemenillä mitään tekemistä. Jeesuksenhan (ainakin) väitetään syntyneen neitseellisesti, tosin siihen ei enää iso osa papistostakaan usko. Naispapeista vain puolet.

    • Pekka V.

      Se Jeesuksen risti on ollut 2000 vuoden takana menneisyydessä eikä sitä enää ole ?
      Miten sen juurelle konkreettisesti mennään?
      Tässä on siis kyse siitä raamatullisesta kuvakielestä, joka on enemmän runollista kuin konkreettista.
      Tätä ihan yksinkertaisesti ajan takaa. Tätä kuvakieltä on Raamatussa ja meidänkin uskonnollisessa kielenkäytössämme tosi paljon ja se ei ole kovin helposti ymmärrettävää.

    • Kari: ”Tätä kuvakieltä on Raamatussa ja meidänkin uskonnollisessa kielenkäytössämme tosi paljon ja se ei ole kovin helposti ymmärrettävää.”

      No se on juuri sitä, mitä minä kutsun uskontojargoniksi ja jolla ei mielestäni ole päätä eikä häntää. Ihmeellistä höpötystä. Sen taakse on helppo piiloutua kun tulee tenkkapoo eikä osata vastata loogisesti ymmärrettävällä tavalla loogisesti esitettyihin kysymyksiin.

  5. Ei kannata lukea, jos pitää jotain kommenttia turhana höpinänä. Täällä kuitenkin keskustellaan hengellisistä asioista. Jos se ei jollekin sovi, niin normaalisti ihminen hakeutuu sellaisille foorumeille, joilla voi lukea itselleen ymmärrettävää ja mieluista tekstiä.

    • Sistonen: ”Jos se ei jollekin sovi, niin normaalisti ihminen hakeutuu sellaisille foorumeille, joilla voi lukea itselleen ymmärrettävää ja mieluista tekstiä.”

      Tämä on oikein mielenkiintoinen foorumi ja sopii ainakin minulle varsin mainiosti, en minä täällä muuten pyörisi kivenä konsujen kengässä. Täytyyhän jokaisessa kunnon keskustelussa olla valistunut opponentti.

  6. ”Täällä kuitenkin keskustellaan hengellisistä asioista.” Keskusteltaisiin, jos se olisi mahdollista…

    Ehdottelin tuolla toisaalla jo papeille helpotusta saarnoihin: Luetaan vain evankeliumikohta, sanotaan aamen ja poistutaan saarnatuolista. Seurakunta saa ymmärtää miten haluaa ja kukaan ei voi syyttää pappeja huonoista saarnoista. Ei ole ainakaan tulkintaa eikä selityksiä kun vain luetaan.

    Päätin tässä ruveta vähän kuivan huumorin linjalle, kun ei täällä pysty enää olemaan asiallinen 🙂

    Please, Riitta, älä kommentoi! En halua lukea lyttääviä kommenttejasi eikä sinunkaan ole pakko lukea minun juttujani.

  7. Runoja lausuessani olen havainnut, että runoilijan kuvakieltä käyttäen kykenen ilmaisemaan jotain, johon muuten en mitenkään pystyisi. Kuulija voi siinä tavoittaa omat konkreettiset kokemuksensa.
    Eikä niitä ole mahdollista samalla tavalla käsittää kenenkään muun, kuin hänen.
    Mitkä tahansa sanat luovat kuulijoiden mielissä kuvia ja jokaisella ne on erilaiset. Huomaan etten kykene kuvaamaan konkreettisesti hengellistä todellisuutta ilman, että käytän sanoja, jotka sitä voivat parhaiten kuvata.
    Sana ”kääntymien” tuo mieleen heti monia mahdollisuuksia, siitä mitä se konkreettisesti kussakin tilanteessa voisi olla. Joten sitäkään sanaa en voisi käyttää. Niinpä minulta loppuivat sanat.

    • Pekka: ”Huomaan etten kykene kuvaamaan konkreettisesti hengellistä todellisuutta ilman, että käytän sanoja, jotka sitä voivat parhaiten kuvata.”

      Joo, hyvä huomio. Noin se tuppaa elämässä yleensä olemaan, että sanoja on käytettävä, jos haluaa jotain sanoa, tai sitten on siirryttävä käyttämään kuvaamataidon keinoja.

    • Sehän tässä on ongelmana juuri, että kuvakieli ei kelpaa Karille kuvaamaan syyllisyydestä vapautumista sillä yksinkertaisella tavalla, että uskoo Vapauttajan yksinkertaiset sanat. Pitäisi löytää sanoille konkretiaa. Osaatko Kimmo auttaa.

    • Pekka, miten sinne ristin juurelle mennään?
      Luetaan Raamattua tai rukoillaan. Onko muita tapoja, kun sitä alkuperäistä ristiä nyt ei vain ole enää?

Laura Leipakka
Laura Leipakka
Ajatuksia pyhästä arjessa. Blogissa sanoitan millenniaalisukupolveen kuuluvan kaupunkilaisen naisen pohdintoja uskosta ja kirkosta arkisen elämän myllerryksessä. Olen osa kristillisen tradition ketjua, mutta en aina löydä itseäni kirkon sisältä. Pyhyyden häivähdyksiä sen sijaan löydän kaikkialta. Ehkä eniten juuri silloin, kun en osaa niitä etsiä tai odottaa.