Koko aikuisikäni olen kai miettinyt, mitä rukous oikein on ja minkä merkityksen Jumala rukoukselle antaa tässä maailmankaikkeudessa. Mitä ja miten pitäisi rukoilla? Näitä kyselen, ja olen vuosi vuodelta huonompi rukoilija. Rukouksesta on kirjoitettu ja saarnattu paljon, enkä ole tullut juurikaan viisaammaksi.
On sanottu, että rukous on yhteyttä Jumalaan, puhumista ja kuuntelemista. Viimeksi mainittu taitaa meiltä usein unohtua.
Yksi rukoilee psalmien sanoin, toinen kehottaa rukoilemaan omin sanoin. Yleensä haluamme pyytää Jumalalta jotakin. Jotkut ovat sitä mieltä, että pitää pyytää tarpeeksi konkreettisia asioita. Jos rukoilee itselleen polkupyörää, pitää myös kertoa minkä värisen pyörän haluaa. Mielessä vilahtaa ajatus, että en kehtaisi Jumalaa vaivata pikkuasioilla, jotka voin arkijärjellä ratkaista.
Jumalanpalveluksissa käytettävät kirkkokäsikirjan mukaiset rukoukset ovat usein tuntuneet liian ympäripyöreiltä, särmättömiltä ja sliipatuilta. Tähänastisen elämäni tiukimmissa hetkissä kuitenkin juuri ympäripyöreät valmiit rukoukset olivat ainoita, jotka toimivat. Käytin siihen aikaan paljon Heikki Kotilan toimittamaa Pientä rukouskirjaa (Kirjapaja 2009), joka sisältää mm. Martti Lutherin lyhyet aamu- ja iltarukoukset.
Tv-jumalanpalveluksissa on kiinnittänyt huomiota se, että ajankohtaisia rukouksia lukevat henkilöt vähän väliä vilkaisevat seurakuntaan päin. Ehkä heitä on kehotettu etsimään katsekontaktia ”yleisöön”. Minusta se kyllä tuntuu kummalliselta. Jos rukoilija puhuu Jumalalle ja tarkoituksena on samalla sanoittaa yhteistä rukousta, miksi hänen pitäisi pälyillä ympärilleen? Rukoilija ei ole esiintyjä, eikä seurakunta ole yleisö.
Suurin mysteeri on se, miten rukoukset vaikuttavat ja vaikuttavatko mitenkään. Millaisia vastauksia Jumala antaa rukouksiin? Meitä opetetaan rukoilemaan rohkeasti. Jos on uskoa, vuoretkin siirtyvät. Ja kuitenkin pitää rukoilla, että Jumalan tahto tapahtuisi. Mysteeriksi jää. Onneksi Jeesus opetti meille Isä meidän -rukouksen.
Jostain syystä minulle merkityksellinen rukous on ollut myös Jaakko Löytyn laulu ”Viimeisen laulun vielä laulan”, jonka hän omalla rosoisella ja melkein raivokkaalla tavallaan laulaa. Toistuva pyyntö kattaa kaiken: ”Käy, Herra, meitä siunaamaan.”
https://www.youtube.com/watch?v=tZqUbrQP_G8
Siionin virret 254.
https://www.h-y.fi/siionit/viimeisen-laulun-viela-laulan.html
Rukous ei ole käsi, joka ohjaa Jumalan kättä. Rukous toiveiden täyttymyksenä ei ole merkki Jumalan rakkaudesta.
Eikö Jeesuksen opettamaan rukoukseen ”tapahtukoon sinun tahtosi” ole lopulta kätketty kaikki, mitä ihminen voi koskaan rukoilla?
Näin minäkin sen koen. Siltikin meitä kehotetaan pyytämään ja jopa sinnikkäästi. Olen Pirjon kanssa samaa mieltä, että rukoukseen ja siihen liittyvään Raamatun opetukseen liittyy sellaista, mitä ei voi ymmärtää. Mutta itselle riittää asettua Jumalan läsnäoloon (tai ainakin yrittää). Siinä on sitten hyvä huokaista: käy meitä siunaamaan ja tapahtukoon sinun tahtosi.
Helka, sanoitat hyvin: ”Mutta itselle riittää asettua Jumalan läsnäoloon (tai ainakin yrittää).” Noin minäkin sen koen: rukouksen Jumalan läsnäolon lupauksena.
Joskus rukoilin pitkästi, nykyään huokaan lyhyesti.
Yksi rukoukseni on: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!”
Samoin minä. Rauno, tuntuu mukavalta, kun tulee ymmärretyksi. Kiitos!
Aika usein muistelen päivän aikana tapaamiani ihmisiä, kiitän heistä ja pyydän heille siunausta. Vaikka minimalisti olenkin näissä rukousasioissa, kiittäminen tuntuu myös tärkeältä. Ainakin se auttaa edes vähän suuntaamaan ajatuksia pois omista ongelmista.
Ps. 15: 50 kertoo kiteytetysti mitä rukous on. Tarvitsemme apua ja muutamme avun tarpeemme rukoukseksi. Hän on ylhäällä luvannut kuulla ja auttaa.
Jes 59 : 2 kertoo taas sen, miksi rukous ei aina toimi. Rukoilijan tulee olla läheisessä suhteessa Jumalan kanssa. Paha omatunto estää tämän yhteyden.
1 Piet 3 :7 Tämä kohta kertoo sen, että katkeruus voi olla esteenä rukoukselle.
Jak. 5: 16 vanhurskaan rukous voi paljon.
Uskon elämä on sotapalvelusta jossa rukous on tärkeällä sijalla. Sotaa joutuu käymään monella rintamalla. Hyökkäävä vihollinen tulee usein suunnalta , jota ei ollenkaan osaa ottaa huomioon.
Jo tämä tilanne luo paljon tarvetta rukoukselle. Sen lisäksi tulee monet suuret ja yli voimiemme käyvät tehtävät, joista ei voi selvitä ilman rukousta ja sen kautta saatua apua.
Rukous on vain avun pyytämistä Jumalalta. Siinä ei tarvitse kertoa Hänelle sitä, miten Jumalan tulee toimia, vaan meidän tehtävämme on vain kertoa, että tarvitsemme apua tässä, tai tuossa.
Rukous on luottamusta siihen, että Jumala auttaa, koska on niin luvannut tehdä. Rukoillessamme voimme vedota siihen mitä Jumala on luvannut.
Pekka Veli Pesonen, kirjoitat: ”Rukous on luottamusta siihen, että Jumala auttaa, koska on niin luvannut tehdä.”
Ajatteletko, että Jumala on luvannut täyttää kaikki pyynnöt? Ja vaikkei pyyntö täyttyisikään juuri nyt, se täytetään vielä joskus, koska Herra itse on niin luvannut ja koska ihminen sitä vuodesta toiseen pyytää. Tämä Jumalan lupaus kyllä antaa monille toivoa toivottoman tuntuisissa tilanteissa. Tässä lupauksessa on kuitenkin se ongelmallinen puoli, että painopiste asettuu pyytäjään, hänen sinnikkyyteensä.
Ajatteletko, että mitä useampia ja mitä ihmeellisempiä rukousvastauksia uskova saa, sitä varmemmin hän voi vakuuttua Jumalan rakkaudesta häntä kohtaan ja viime kädessä myös Jumalan todellisesta olemassaolosta?
Kun pyyntö ei kuitenkaan läheskään aina toteudu eikä rukousvastausta saada, pettymys saattaa olla melkoinen. Lupauksestaan huolimatta Jumala ei olekaan toiminut hänelle lähetetyn pyynnön mukaisesti. Ihmisen silmissä pettymys näyttäytyy helposti merkkinä Jumalan rakkauden ulkopuolelle joutumisesta. Ihminen ajattelee, että Jumala on jostain syystä kääntänyt hänelle selkänsä. Jumala on hylännyt lapsensa. Vai rankaiseeko Jumala ihmistä jostain? Ehkä Jumala on vihastunut jostain rukoilijan tekemisestä tai tekemättä jättämisestä eikä sen vuoksi vastaa pyyntöön. Ihminen voi päätellä: olen tehnyt syntiä Jumalaa vastaan. Sen vuoksi olen vetänyt päälleni Jumalan vihan. Silloin täytyy joko tehostaa pyytämistä, hyvitellä vihastunutta Jumalaa tai tehdä molempia. On siis luovuttava todellisesta tai kuvitellusta synnistä ja tehtävä parannus. Ehkä Jumala sitten leppyisi ja alkaisi jälleen tai peräti vihdoin vastata ihmisen pyyntöihin. Seurauksena on umpikuja.
Sanajumalanpalveluksen rukoukset sisältävät suunnilleen nämä elementit: syntien tunnustaminen, ylistys, kiitos ja esirukous. Minulla oli aika, jolloin sovelsin tätä kaavaa myös henkilökohtaisessa rukouselämässäni. Aikani sitä jaksoin, ja se tuntui silloin tärkeältä ja oikealta. Nyt jälkikäteen ajatellen, että rukous oli minulle silloin aikamoista suorittamista.
Nyt tiedän, että Jumala näkee, miten kiitollinen olen elämän lahjoista, miten pahoillani kelvottomasta vaelluksestani ja miten hädissäni monista asioista omassa elämässäni ja maailmassa. Minun ei tarvitse sanoittaa sitä, minkä Jumala jo tietää, vaan voin levätä hänessä. Ja jos hätä on hirmuinen, voin itkeä hänen sylissään.
Näin siis oma rukoukseni on taipaleen varrella ollut monenlaista. Joskus vain Levolle lasken… Ajattelen, että myös rukouselämä riippuu hengellisen tien vaiheesta ja ihmisen persoonallisuudesta.
Rauno Seppänen. En ajattele ollenkaan noin, mitä kyselit. Tuossa Psalmi kohdassa vain sanotaan, että Jumala tahtoo auttaa, sitä, joka häneltä apua pyytää. Tuon perusteella ei kuitenkaan voi tehdä mitään yksioikoisia päätelmiä rukousten kuulemisesta. Rukous on esitettävä myös Jeesuksen sovitustyöhön vedoten. Vain uudestisyntynyt kykenee siihen.
Jollei tunne henkilökohtaisesti syntien sovittajaa, niin ei voi mitenkään rukoilla Hänen nimissään. Jumala on luvannut kuulla eritysesti ne rukoukset , joita Hän itse on kehottanut rukoilemaan. Toisin sanoen Pyhä Henki ohjaa rukoustamme ja antaa meille rukousaiheita.
Joten rukous ei ole jotain jossa me olemme alkuunpanijoita. Rukouksen vaikuttaa meissä Pyhä Henki itse.
Mielenkiintoisia kommentteja on tähän kirjoitukseen tullut. Kiitos niistä! Helkan ja Raunon kommentit ovat olleet erityisen puhuttelevia.
Pirkko oletko tutustunut hesykastiseen rukousperinteeseen, jonka juuret ulottuvat 300-400 luvulle. Itse olen löytänyt ortodoksisessa rukousperinteestä laajan rikkauden mikä ei ole tullut vastaan protestanttisessa perinteessä. Olin aivan hämmästynyt.
Kiitos mielenkiintoisesta blogista.
Herra armahda, Kristus armahda!
Tapahtukoon Sinun Pyhä Tahtosi.
Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Amen.
Siunaa ja varjele …
Ylistetty olkoon nimesi.
Kiitos hyvyydestäsi, armostasi ja rakkaudestasi.
Pidä minua sylissäsi, tuudita helmassasi, älä laske luotasi.
Kiitos tästä aamusta, terveydestä ja rakkaudestasi.
Sinun olkoon valta, voima ja kunnia nyt, aina ja iankaikkisesti. Amen.
Ole kanssamme tänäänkin. Amen.