Koko aikuisikäni olen kai miettinyt, mitä rukous oikein on ja minkä merkityksen Jumala rukoukselle antaa tässä maailmankaikkeudessa. Mitä ja miten pitäisi rukoilla? Näitä kyselen, ja olen vuosi vuodelta huonompi rukoilija. Rukouksesta on kirjoitettu ja saarnattu paljon, enkä ole tullut juurikaan viisaammaksi.
On sanottu, että rukous on yhteyttä Jumalaan, puhumista ja kuuntelemista. Viimeksi mainittu taitaa meiltä usein unohtua.
Yksi rukoilee psalmien sanoin, toinen kehottaa rukoilemaan omin sanoin. Yleensä haluamme pyytää Jumalalta jotakin. Jotkut ovat sitä mieltä, että pitää pyytää tarpeeksi konkreettisia asioita. Jos rukoilee itselleen polkupyörää, pitää myös kertoa minkä värisen pyörän haluaa. Mielessä vilahtaa ajatus, että en kehtaisi Jumalaa vaivata pikkuasioilla, jotka voin arkijärjellä ratkaista.
Jumalanpalveluksissa käytettävät kirkkokäsikirjan mukaiset rukoukset ovat usein tuntuneet liian ympäripyöreiltä, särmättömiltä ja sliipatuilta. Tähänastisen elämäni tiukimmissa hetkissä kuitenkin juuri ympäripyöreät valmiit rukoukset olivat ainoita, jotka toimivat. Käytin siihen aikaan paljon Heikki Kotilan toimittamaa Pientä rukouskirjaa (Kirjapaja 2009), joka sisältää mm. Martti Lutherin lyhyet aamu- ja iltarukoukset.
Tv-jumalanpalveluksissa on kiinnittänyt huomiota se, että ajankohtaisia rukouksia lukevat henkilöt vähän väliä vilkaisevat seurakuntaan päin. Ehkä heitä on kehotettu etsimään katsekontaktia ”yleisöön”. Minusta se kyllä tuntuu kummalliselta. Jos rukoilija puhuu Jumalalle ja tarkoituksena on samalla sanoittaa yhteistä rukousta, miksi hänen pitäisi pälyillä ympärilleen? Rukoilija ei ole esiintyjä, eikä seurakunta ole yleisö.
Suurin mysteeri on se, miten rukoukset vaikuttavat ja vaikuttavatko mitenkään. Millaisia vastauksia Jumala antaa rukouksiin? Meitä opetetaan rukoilemaan rohkeasti. Jos on uskoa, vuoretkin siirtyvät. Ja kuitenkin pitää rukoilla, että Jumalan tahto tapahtuisi. Mysteeriksi jää. Onneksi Jeesus opetti meille Isä meidän -rukouksen.
Jostain syystä minulle merkityksellinen rukous on ollut myös Jaakko Löytyn laulu ”Viimeisen laulun vielä laulan”, jonka hän omalla rosoisella ja melkein raivokkaalla tavallaan laulaa. Toistuva pyyntö kattaa kaiken: ”Käy, Herra, meitä siunaamaan.”
https://www.youtube.com/watch?v=tZqUbrQP_G8
Siionin virret 254.
https://www.h-y.fi/siionit/viimeisen-laulun-viela-laulan.html
Hyvään aiheeseen on tullut niukasti kommentteja.
Yksi syy voi olla perinnäistalouden ymmärtäminen kirkon omissa rukouksissa lyhyenä ja pitempäänkin katsovana. Näin omakohtainen asia voidaan huomata tiettyjä substansseja sisältävänä jolloin kynnys voidaan huomata suureksi.
Henkilökohtainen rukous EnTheos yhteydessä on omien ajatusten jonoon laittamista. Useamman kerran kokeilu saa meidät aina paremmin, ja kohdistetummin, sisäisesti laittamaan yhteen asioita joiden kanssa toivoisimme pääsevämme parempaan selvyyteen henkilökohtaisena kokemuksena.
Rukous näin voidaan huomata myös Itseämme hoitavana, ja aina parempi kun Herramme kuulee, ja vastaa.
Rukous on näin myös käytännöllinen toimi arjen haasteiden kanssa mennä ja kulkea eteenpäin.
Rukous on myös asia missä sydämessämme voimme toivoa siunausta minne sitä haluamme osoittaa samoin kuin pyytää anteeksi mahdollisia loukkauksiamme toisia Ihmisiä kohtaan.
Siunaako Jumala yrityksemme mielen tahtoa on asiansa, mutta kaikkineen pienikin ponnistus tekee hyvää elämällemme.
Jos vielä lyhyesti edellistä kokoon haluaisin laittaa; rukous on käytännöllinen tapa keinona katsoa elämämme haasteita usealta kulmalta. Ja harjoittaessa pääsee eteenpäin.
Valitettavasti kirkkomme asian tästä puolesta ei opeta eikä puhu.
Rukoilla jos en osaisikaan,
niin ikävöidä häntä saan,
saan sairastaa taas sylissänsä.
Käy, Herra, meitä siunaamaan.
Elän omassa elämässäni vaikeaa vaihetta, ja nuo Löytyn virren sanat kuvaavat hyvin minun rukoustani.
Tämän virren rukoukset sisältävät paljon lohtua.
Kuuntelin yks’päivä Henry Kissingerin haastattelun, hän oli Nixonin kaudella Yhdysvaltain ulkoministeri.
Nixon oli viimeisenä päivänään Valkoisessa talossa ennen poistumistaan, kutsunut Kissingerin , (jolle hän tosin soitteli usein muutenkin,) vielä luokseen keskustelemaan.
Ja lopuksi hän oli pyytänyt Kissingeriä polvistumaan hänen kanssaan ja rukoilemaan. Mitä, mitä, mitä ? – kysyy todennäköisesti useampikin, ja tulee siihen tulokseen, että no, oli se muutenkin vähän omituinen.
Kissinger ei kuitenkaan irvaillut asialla, vaan sanoi arvostavansa sitä, koska tilanne oli ihan privaatti, eikä yleisölle tarkoitettu esitys, jolla olisi voinut sanoa olevan jokin tarkoitus kuten suosion tai myötätunnon kalastelu.
Näin, hyvinkin yllättävillä tasoilla voidaan rukousta harrastaa.
Itselläni rukous oli lapsena säännöllinen loru, eli iltarukous. Mutta saattoin jutella myös ihan omin sanoin, jos oli asiaa. Kuten kerran, kun suuri huoli painoi lapsenmieltä äidin sairauden ja leikkauksen takia.
Pelkäsin, jopa hysteerisesti, että hän ei selviä leikkauksesta, ja ilta illan perään rukoilin tämän asian puolesta, vilpittömän ahdistuneena. Ja ihme kyllä eräänä päivänä huomasin, että suuri pelko oli otettu pois, sitä ei enää ollut, ja täysin huolettomana saatoin vilkuttaa kun äiti sairaalaan lähti.
Minä vain tiesin, että hyvin se menee, kuten menikin.
Mielenkiintoista tässä oli se, että äiti ei ainoastaan selvinnyt, vaan minä pääsin pelostani jo aikaisemmin, vaikka en ollut sitä edes pyytänyt. Se oli mysteeri, jonka muistan aina, koska hätä oli niin suuri.
Kumpikin Tarjan kertomus on vaikuttava, varsinkin tuo jälkimmäinen!
Kiitos Pirjo – hyviä havaintoja ja raikasta tekstiä. Niin ja nythän uudet rukoukset on saatettu KK:ssa työn alle – ettemme tyhjin sanoin rukoilisi.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kirkolliskokous-saa-kasiteltavakseen-aloitteen-joka-yhdistaa-yli-jakolinjojen-aloitteeseen-vaikutti-omakohtainen-kokemus-rukouksen-merkityksesta#13d630c4
Luin uutisen, ja että työryhmä tarvitaan asialle.
On erikoista tarvittavan edellinen, tietysti kirkossa tämä asia halutaan saattaa sopivaan kuosiin.
Jumalanpalveluselämän rukouksia ei juurikaan voi muuttaa, ja kun muutetaan ovat ne edellisten kaltaisia eli ne katsovat kirkon statuksen substansseja.
Rukoilu toimii kuin bumerangi. Palaa plasebona rukoilijalle tätä itseään lämmittäen.
Etsivä löytää – aina jonkin skeptisen näkökulman.?
Sepolle, kyllä rukous ajatuksiamme kirkastaa, ja tuo selvyyttä.
Sellaiset rukoukset, joissa kerrotaan Jumalalle, millainen yhteiskunta on sekä ne, joissa on ”sanoitettu” jotakin, ovat olleet kannaltani luotaantyöntäviä. Hesykastinen perinne (hesychia=hiljentyminen, vaikeneminen) on puhutellut enemmän. Suomeksi julkaistiin joskus hieno kirja Vaeltajan kertomukset. joka käsitteli tähän perinteeseen liittyvää rukousta. Se liittyy hengittämiseen. Sisäänhengittäessä pyydetään jotakin ja uloshengittäessä annetaan itsestä sitä, mistä Uusi Testamentti sanoo, ettei se ihmistä tuhoa, mikä menee suusta sisään vaan se, mikä menee siitä ulos.
Kiitoksia ajatuksia herättävästä kirjoituksesta!
Joskus tulee mieleen, että rukouksen kautta ei niinkään haluta kohdata Jumalaa vaan enemmänkin on tarkoituksena vaikuttaa toisten ihmisten ajatteluun.
Sekin tuntuu oudolta, että rukoillaan ”niiden” puolesta, jotka ovat sairaita, työttömiä tai muuten vaikeuksissa. Katsellaan elämän murjomia ulkopuolelta tai yläpuolelta olettaen, etteivät vaikeudet kosketa rukoilijoita itseään vaan aina joitakuita toisia.
Sinusta on Pirjo kehittymässä skeptikko
Luultavasti epäilen eniten sitä, että kaikki meidän hurskastelu ei ole ihan rehellistä.
Onko hurskastelu koskaan rehellistä? ?
”Rukous on ajattelua, jossa pyydämme olla avoimia oudoille vastauksille.” (Risto Nivari)
Ajattelen rukouksesta kutakuinkin samoin kuin Matti Hyrck: ”Ihminen ei voi tietää, millainen Jumalan vastaus tulee olemaan tai saako hän sellaista lainkaan. Vastaus voi olla siinä määrin ennalta-arvaamaton, ettei ihminen edes ymmärrä sitä vastaukseksi. Joka tapauksessa hän voi luottaa siihen, että hänen pyyntönsä on kuultu. Ja mikä tärkeintä, hän voi olla varma siitä, että hän on Jumalan epäitsekkään ja hoitavan rakkauden kohteena, täysin riippumatta siitä, millaisen vastauksen hän kulloinkin saa tai saako sellaista ollenkaan.”
”Sen, jolla on läpinäkyvä sydän, ei tarvitse etsiä Hänen läsnäoloaan omista tunteistaan. Hänen onnensa on siinä, että hän näkee Kristuksen aivan yksinkertaisissa elämän tapahtumissa…” (Taizen veli Roger) Yön pimeydessä ja Jumalan poissaolon kokemuksessa esitettyyn vaikerointiin, Jumala vastasi minulle lähettämällä ihmisiä, jotka osoittavat rakkautta ja myötätuntoa. Näin sen koen. Eli rukousvastaus voi tulla odottamalla tavalla, ja juttu on tunnistaa se.