Rukous

Kuvassa ortodoksien Pyhän Ristin rukoushuone Salossa Uskelankirkkotie 23. Kävimme siellä viime kesänä ja otin kuvan vierailumme aikana.

Kotona Coletten kanssa käytämme Martti Lutherin opettamaa rukousta. 

Aluksi siinä on Alkusiunauksena kolmiyhteisen Jumalan nimen lausuminen:

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. 

Sitten siinä on apostolinen uskontunnustus:

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän, yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.

Sen jälkeen siinä on Isä meidän -rukous:

Isä meidän, joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

niin kuin mekin anteeksi annamme niille,

jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen,

vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.

Aamen.

Sitten siinä on Lutherin sanoittama rukous. Panen tähän näkyviin iltarukouksen sanoituksen.

”Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, että tekoni ja koko elämäni olisivat mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen.”

Tähän asti luemme Lutherin rukouksen ranskaksi, joka on toinen kotikielemme.

Sen jälkeen laulamme vielä virren 548 suomeksi. Virren 548 ”Tule kanssani, Herra Jeesus”  tekstin ja sävelmän tekijänoikeuksien haltija Fennica Gehrman Oy ei ole antanut lupaa tämän virren julkaisemiseen verkossa. En siis julkaise sitä tässäkään.

SUNNUNTAI 14.5.2023

5. sunnuntai pääsiäisestä eli  Rukoussunnuntai, latinaksi Rogate

Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Toinen lukukappale on Room. 8:24–28

Sunnuntain apokryfiteksti on Tob. 3:1–5

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 8

Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.
    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
    Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.

Apokryfiteksti Tob. 3:1–5

Murhe täytti mieleni, ja minä valitin ja itkin. Vaikerrukseni lomassa rukoilin näin:

– Herra, sinä olet oikeamielinen,
kaikki sinun tekosi ovat oikeita,
kaikki sinun tiesi ovat armon ja totuuden teitä.
Sinä jaat oikeutta ikuisesti.
Muista nyt minua, Herra,
käännä katseesi minun puoleeni.
Älä rankaise minua teoistani,
joilla tieten tai tietämättäni
olen tehnyt syntiä sinua vastaan,
älä rankaise minua isieni teoista.
Me teimme syntiä sinua vastaan
emmekä piitanneet käskyistäsi.
Silloin sinä jätit meidät toisten armoille,
ja meitä ryöstettiin, vangittiin ja surmattiin.
Sinä teit meistä pilkan ja häväistyksen kohteen,
varoittavan esimerkin niille vieraille kansoille,
joiden sekaan meidät hajotit.
Monin tavoin olet jo rangaissut minua synneistäni,
ja sinun tuomiosi ovat oikeat.
Me emme ole seuranneet sinun käskyjäsi,
emme totuuden tietä,
kun olemme vaeltaneet katseesi alla.


  1. Matias Roto nyt et huomaa minun kysymysten keihäänkärkeä, se on että tuot esille Hubmeierin olleen ”pyrkimässä” talonpoikaiskapinan johtoon ja tätä en löydä mistään muualta, en puolusta häntä vaan kysyn miksi tuot esille asiaa ja yhdistät sen vielä koskemaan ns ”uudestikastamista” ihan niinkuin kaikki ns ”uudestikastajat” olisivat hänen oppinsa seuraajia?

    On siis kysymys oliko ns ”uudestikastaminen” alku syy talonpoikaiskapinaan vai ei?

    • Ari

      1) Koska olet kieltäytynyt lukemasta perusteellisempia historian kuvauksia talonpoikaiskapinan tilanteesta, niin siitä syystä et ole tavannut tuota Hubmeierin pyrkimystä talonpoikaiskapinan johtoon. Olihan noita johtoon pyrkineitä useitakin, joten ei hän ollut ainoa.

      2) Koko maailmanhistoriassa ei ole ennen Hubmeieriä ollut milloinkaan samanlaista useamman Raamatun kohdan nuriin vääntämistä, mitä hänen tuonannossaan vuosina 1525-27 esitetään. Sen sijaan kaikkien nykyistenkin baptistisen kastekäsityksen esittäjät käyttävät tasan tarkkaan samoja loogisia malleja oman kantansa perustelemiseksi. Jos joku kieltää baptistisen oppinsa olevan peräisin Hubmeierin opetuksista, niin hän on kuin sellainen poika joka kieltäytyy tunnustamasta oikeaa biologista isäänsä omaksi perintötekijöittensä antajaksi.

      3) En tiedå mistä olet saanut kuvitelman että uudestikastaminen muka olisi olisi ollut syy talonpoikaiskapinaan.

      Kehityksen logiikkahan on tasan tarkkaan päin vastoin. Ne kapinoivat voimat, jotka johtivat talonpoikaiskapinaan, olivat ajamassa ensiksi sellaiseen protestiin, että muutamat jättivät kastamatta lapsensa. Kun tämä ei tehonnut, vaan noita protestoijia pantiin kuriin, niin seuraavaksi protestin muodoksi tuli lapsena kastetun uudelleen kastaminen. Juuri näin kävi maailmanhistorian ensimmäisessä anabaptistisessa kasteessa tammikuussa 1525, kun muutamat kastoivat toinen toisensa protestina Zürichin kaupunginraadin yhdelle päätökselle.

      Tähän henkiseen mielialaan sitten tuli mukaan Hubmeier, joka pääsiäisenä 1525 toimitti ensimmäisen anabaptistisen joukkkokasteen, 300 ihmistä kastettiin uudelleen. Hän käytti maitokannua kastemaljanaan.
      Samainen Hubmeier oli jo 1518 tuomittu Augsburgin valtiopäivillä sellaisen juutalaisia vastaan suunnatun kansannousun organisoinnista, että hän menetti Ingolstadtin yliopiston vararehtorin viran. Ingolstadtin yliopisto muutti pois kaupungista Landshutiin vuonna 1800 ja edelleen Müncheniin vuonna 1826. Nykyisen Münchenin yliopisto on tuon yliopiston jatkaja.

    • Matias Roto kuinka voit sanoa että olisin muka Hubmeierin opin seuraaja kun en ole yhtäkään kirjainta lukenut hänen kirjoistaan?

      Minä olen ainoastaan ottanut Raamatun sanan niinkuin se on kirjoitettu eli kun huusin Jumalalta apua niin kun Hän kutsui minua niin lopulta Raamatun sanasta nousi Pietarin sanat:

      38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.(Ap.t.2)

      Minä tein juuri tuon sanan mukaan, väärensinkö silloin Raamatun sanaa, en.

    • Ari

      No riippuvuutesi ikivanhasta baptistien ajattelutavasta näkyy siitä, millä logiikalla sinä erotat tuon sanan ”PARANNUS” sitä seuraavasta KASTE -sanasta, ikään kuin ne olisivat kaksi eri asiaa.

      Alkuperäisessä muodossaanhan tuon yhteyden logiikka voidaan kääntää myös sillä tavoin, että niiden keskinäinen suhde paremmin tulee näkyviin esimerkiksi näin

      ”Tehkää parannus ja vastaanottaMALLA kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen —-”

      Olen tässä yrittänyt tuoda esille vain tuon yhteyden parannuksen tekemiseen tarvittavaan kasteen sakramenttiin. Muutoin olen tahallani jättänyt kääntämättä kaste sanan aoristinen eli ajasta riippumattoman aikamuodon sekä sen että kasteen vastaanottamisessa kastettavalla ei ole pätkänkään vertaa mitään omaa tekoa mukaan tuotavaksi koska kastetuksi tuleminen on PASSIIVI MUODOSSA. Suomen kielen passiivihan ei ole kansainvälisesti mikään varsinainen passiivisuutta ilmaiseva muoto, vaan persoonaton muoto. Mutta kun ymmärtää tuon passiivin merkityksen, niin silloin kasteen ainoa varsinainen tekijä on JUMALA ilman kastettavan pienintäkään evänkään heilautusta.

    • Matias Roto käsität esittämäni kysymykset ”toistoina”, et kuitenkaan ota kantaa siihen että itse ohitat kysymykseni etkä vastaa niihin vaan väistät ne toistamalla omia ajatuksiasi.
      Oletko koskaan miettinyt kuinka ”voittajat” sanelevat ns ”totuuden” eli kuka pääsee hallitsemaan ”mediaa” niin se saa sanoittaa ”totuuden”?

      Kuka levittää ”disinformaatiota”, tietääkö sen levittäjä itse tekevänsä niin eli levittävänsä valhetta, tietääkö esim venäjän kirkon johto mitä se levittää?

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25