Rukous

Kuvassa ortodoksien Pyhän Ristin rukoushuone Salossa Uskelankirkkotie 23. Kävimme siellä viime kesänä ja otin kuvan vierailumme aikana.

Kotona Coletten kanssa käytämme Martti Lutherin opettamaa rukousta. 

Aluksi siinä on Alkusiunauksena kolmiyhteisen Jumalan nimen lausuminen:

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. 

Sitten siinä on apostolinen uskontunnustus:

Minä uskon Jumalaan,

Isään, Kaikkivaltiaaseen,

taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen,

Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme,

joka sikisi Pyhästä Hengestä,

syntyi neitsyt Mariasta,

kärsi Pontius Pilatuksen aikana,

ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,

astui alas tuonelaan,

nousi kolmantena päivänä kuolleista,

astui ylös taivaisiin,

istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella

ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän, yhteisen seurakunnan,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.

Sen jälkeen siinä on Isä meidän -rukous:

Isä meidän, joka olet taivaissa.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

niin kuin mekin anteeksi annamme niille,

jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen,

vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.

Aamen.

Sitten siinä on Lutherin sanoittama rukous. Panen tähän näkyviin iltarukouksen sanoituksen.

”Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, että tekoni ja koko elämäni olisivat mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen.”

Tähän asti luemme Lutherin rukouksen ranskaksi, joka on toinen kotikielemme.

Sen jälkeen laulamme vielä virren 548 suomeksi. Virren 548 ”Tule kanssani, Herra Jeesus”  tekstin ja sävelmän tekijänoikeuksien haltija Fennica Gehrman Oy ei ole antanut lupaa tämän virren julkaisemiseen verkossa. En siis julkaise sitä tässäkään.

SUNNUNTAI 14.5.2023

5. sunnuntai pääsiäisestä eli  Rukoussunnuntai, latinaksi Rogate

Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Toinen lukukappale on Room. 8:24–28

Sunnuntain apokryfiteksti on Tob. 3:1–5

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 8

Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.
    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin. Ja hän, joka tutkii sydämet, tietää mitä Henki tarkoittaa, sillä Henki puhuu Jumalan tahdon mukaisesti pyhien puolesta.
    Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen.

Apokryfiteksti Tob. 3:1–5

Murhe täytti mieleni, ja minä valitin ja itkin. Vaikerrukseni lomassa rukoilin näin:

– Herra, sinä olet oikeamielinen,
kaikki sinun tekosi ovat oikeita,
kaikki sinun tiesi ovat armon ja totuuden teitä.
Sinä jaat oikeutta ikuisesti.
Muista nyt minua, Herra,
käännä katseesi minun puoleeni.
Älä rankaise minua teoistani,
joilla tieten tai tietämättäni
olen tehnyt syntiä sinua vastaan,
älä rankaise minua isieni teoista.
Me teimme syntiä sinua vastaan
emmekä piitanneet käskyistäsi.
Silloin sinä jätit meidät toisten armoille,
ja meitä ryöstettiin, vangittiin ja surmattiin.
Sinä teit meistä pilkan ja häväistyksen kohteen,
varoittavan esimerkin niille vieraille kansoille,
joiden sekaan meidät hajotit.
Monin tavoin olet jo rangaissut minua synneistäni,
ja sinun tuomiosi ovat oikeat.
Me emme ole seuranneet sinun käskyjäsi,
emme totuuden tietä,
kun olemme vaeltaneet katseesi alla.


  1. Ymmärikö Luther yhtään Jumalan tahtoa, kuuliko yhtään Jeesuksen ääntä, ei.

    Siis Raamatussa on Jeesuksen antamana rakkauden ”kaksoiskäsky”, rakasta Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä niinkuin itseä”, siis rakastiko Luther lähimmäisiään niinkuin itseään ja ymmärsikö ketkä ovat Jeesuksen sanan mukaan lähimmäiään, ei.

    • Ari

      Annat täysin vääristellyt lausunnon Lutherista.

      Jo edellisenä vuotena ennen talonpoikaiskapinan alkua Luhter yritti pyhua järkeä kapinaa suunnitteleville henkilöille. Vain hädin tuskin hän vältti lynkatuksi tulemisen.

      Sen sijaan mitä teki sinun edustamasi kasteopin omasta päästään keksinyt Hubmeier oli jo 1518 saanut sellaisen varotuksen, joka johti potkuihin h Ingolstadtin yliopiston vararehtorin virasta. Hän nimittäin oli johtanut sellaiseen juutalaisia vastaan suunnattuun kansannousuun, että sai siitä erittäin kovan rangaistuksen.

      Talonpoikaiskapinassa kuoli noin 100 000 – 200 000 ihmistä.

      Hubmeier oli yrittänyt päästä tuon liikkeen johtajaksi, mutta epäonnistui tässä pyrkimyksessään. Tuon kapinan porukka ”ryösti, tappoi, raiskasi jne” missä he liikkuivatkin. Johtoon pyrkimisen takia keisari etsintäkuulutti Hubmeierin. Kun tämä löydettiin, niin toimitettiin 10.3.1528 kuolemantuomio kapinallisena.

      Maailmanhistorian ensimmäinen anabaptistinen kaste tammikuussa 1525 tapahtui poliittisena PROTESTINA Zürichin kaupunginraadin päätöstä vastaan.

      Hubmeier toimitti omassa kirkossaan ensimmäisen anabaptistisen joukkokasteen pääsiäisenä 1525. Hän käytti maitokannua kastemaljanaan. Vasta tämän jälkeen Hubmeier alkoi pohtia tekemälleen toimitukselle perusteluja. Näin hän vuosina 1525-27 kirjoitti muutamaan kirjoituksen lapsikastetta vastaan ja anabaptistisen kastekäsityksen puolesta. Siinä hän vääristeli muutamia raamatunkohtia suorastaan näiden sanojen alkuperäistä merktitystä vastaan.

      Joten Ari hyvä

      Ota lusikka kauniiseen käteen äläkä vääristele uskonpuhdistuksen ajan todellisuutta pyrkiessäsi tekemään kapinapäälliköksi tavoitelleesta Hubmeieristä muka pasifistisen vakaumuksesi edustajaksi ja ihan oikeissa rauhanteoissaan jopa eräiden ruhtinaitten keskeisiä sotia estämään pystyneestä Jumalan sanan julistajasta Lutherista muka väkivallan edustajan.

      Koska kerta toisensa jälkeen vääristelet historian todellista kulkua vääristyneissä kuvitelmissasi, niin ota asioista selvää ennen kuin menet niistä antamaan kahdeksannen käskyn vastaisia vääristymisiäsi muka oikeina asioiden kuvauksena.

      Jotta pääset vapaaksi näistä huuhaa kuvitelmistasi, niin muista Raamatun sanaa:

      ”Hanki viisautta!”

      Sananlaskut:

      4:5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.

      4:7 Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.

  2. ”Silloin sinä jätit meidät toisten armoille,
    ja meitä ryöstettiin, vangittiin ja surmattiin.”

    Siis kenen armoille, kuka ryöstää, vangitsee ja surmaa ? Ihmiset sitä tekevät. Antoiko Jumala tosiaan luvan ja kehoituksen ryöstäää ja surmata? USKOMATONTA.

    ”Sinä teit meistä pilkan ja häväistyksen kohteen,
    varoittavan esimerkin niille vieraille kansoille,
    joiden sekaan meidät hajotit.”

    Jumalako teki juutalaisista pilkan ja häväityksen kohteen ja varoittavan esimerkin vieraille kansoille? Ja siksi ihmiset tekivät sitä mitä luulivat jumalan tahdoksi, vaikka tuon kirjoittaja on yksi ihminen. Se on siis yhden kirjoittajan mielipide.

    ”Monin tavoin olet jo rangaissut minua synneistäni,
    ja sinun tuomiosi ovat oikeat.”
    Siis ketä on rangaistu, kuka on ’minä’ tässä yhteydessä. Onko se kirjoittaja? Ehkä siihen oli aihetta, koska hän pitää omia mielipiteitään Jumalan tahtona.

    ”Me emme ole seuranneet sinun käskyjäsi,
    emme totuuden tietä,
    kun olemme vaeltaneet katseesi alla. ”

    Kritityt eivät ole koskaan noudattaneet käskyjä, koska heidät on vapautettu kaikesta tekemisestä, mutta olisko jumala tosiaan antanut teille vallan kurmuuttaa heitä, jotka jo rangaistus näkökulmasta oli rangaistu, eli maa oli hävitetty ja kansamurha suoritettu, kaikki omaisuus viety.
    Missä armo majaili tässä vaiheessa, missä myötätunto ja rinnalla kulkeminen.

    Paremminkin voisi asian nähdä niin, että uskalsiko kukaan kyseenalaistaa noita kirjoituksia ja sanoa, ei näin, näin ei saa tehdä, tuo ei ole oikein, Jumala vain koettelee meitä aika rankalla tavalla, antamalla ikäänkuin luvan tehdä julmuuksia ja me luulemme, että toteutamme hänen tahtonsa. Ja uhri vielä ottaa syyn itselleen, ja me voimme pitää sitä heidän omana syynään.

    Apokryfit on erotettu pois Arvovaltaisesta opetuksesta, enkä ihmettele ollenkaan, koska jotain outoa näkökulmaa tuossa on.

    • Tarja

      Kiitos puheenvuorostasi.

      Valitettavasti asetat muutamat kysymykset virheelliseen asetelmaan, niin että vertaat eri loogisille tasoille kuuluvia muka samalla tasolla olevina asioina.

      Väärin asetetusta loogisesta tasosta esimerkki: Mersun keulalla olevaa rengasta ei todellakaan pidä ymmärtää tuon auton ohjauspyöräksi.

      1) Lauseesi: ”Antoiko Jumala tosiaan luvan ja kehoituksen ryöstäää ja surmata?”

      Jumalan sanahan puhuu sekä ryöstöjä että surmaamisia vastaan. Miksi menet lukemaan moisia väitteitä esille panemaani Tobitin rukouksen sanoihin?

      2) Tällaisen väärän loogisen tason rinnakkain asettamisestasi annan aivan oikean tuomion: ”USKOMATONTA.”

      3) Tobitin rukouksen maininta siitä, että kansan onnettomuus oli Jumalan antama rangaistus epäjumalanpalveluksesta ja Jumalan tahdon vastaisesta elämästä.

      Tässä on looginen yhteys. Jumalan tahdon rikkominen on antanut vastaukseksi sen, että kansa saa kärsiä jumalattomuudestaan. Tämän logiikan perusteena on se että Jumala johtaa koko maailman historian kulkua. Toki meidän näkökulmastamme katsoen siinä on niin monia osatekijöitä ja muuttujia, ettei näistä voi tehdä edellä 1) ja 2) kohdissa olevia vääriä johtopäätöksiä.

      4) Armo ei ole mikään hokkus-pokkus -automaatti. Hän on koko maailmankaikkeuden HALLITSIJA. Hän on kaikkivaltias. Ei pidä alentaa häntä toimimaan kuin limpsa-automaatti: ”Pane kolikko sisään ja juoma tulee ulos.”

      Yksinkertaistaen voimme sanoa, että Jumala kuulee jokaisen rukouksemme, mutta hänen vastauksensa voi olla ”kyllä”, ”ei” tai ”ei vielä”.

    • Tarja

      Apokryfien asema ei ole niin yksilinjainen kuin kuvittelet.

      1)

      Jeesuksen ajan juutalaisista suurin osa asui Pyhän maan ulkopuolella.
      Pyhällä maalla asui noin 1,5 miljoonaa juutalaista, joilla aramea oli arkikieli ja heprea liturgian kieli. Sen sijaa diasporassa asui yksistään Rooman valtakunnassa noin 7 – 9 miljoonaa juutalaista, joiden alkikieli ja synagogan kieli oli KREIKKA. Heille siis Septuaginta oli Pyhä Raamattu.

      APOKRYFITEOKSET ovat juutalaisen perinteen mukaisia tekstejä, jotka kuuluivat tämän ENEMMISTÖN RAAMATTUUN.

      2) Jerusalemin temppelin hävityksen 70 jKr. jälkeen juutalaisuus jäi vaille omaa johtoa ja koko kansaa koossa pitävän virkansa YLIPAPIN. Tämän asian korjaamiseksi juutalaiset perustivat oman paavin virkansa eli patriarkkansa eli siis ylirabbinsa. Juutalaiset valitsivat Hillel I :sen tähän virkaan. Hän kokoontui juutalaisten johdon kanssa Jamniaan. Heidän tärkein tehtävänsä oli oikean pääsiäisen päivän määrittely. Tällä pyrittiin koko juutalaisuuden pitäminen yhtenä kansana ja yhteisenä uskonnollisena yhteisönä.

      Tässä he eivät koskaan onnistuneet niin hyvin kuin pyrkivät. Sanoma heidän päätöksistään ei tavoittanut kaempana olevia ryhmiä ja heidän ongelmansa oli myös liika rajoittuminen vain heprean kieliseen Raamattuun ja arameankieliseen elämään synagogissa.

      Tästä kielellisestä rajallisuudesta puolestaan seurasi ensinnäkin se, että he valitsivat TaNaKin eli Juutalaisen Raamatun kokoelmaan vain sellaisia tekstejä, jotka käyttivät vain hepreaa tai arameaa. Sen sijaan kreikankieliset tekstit suljettiin TaNaKista eli heidän 22 kirjaa käsittävästään Raamatustaan. Tämä tapahtui noin vuosina 100 – 130 jKr.

      Toinen seuraus tuosta rajallisuudesta oli se, että kristityt eli Jeesuksen seuraajat vähitellen liukuivat juutalaisuudesta erillään olevaksi liikkeeksi. Kristityt puolestaan kehittivät omat johtavien piispojen virkansa eli Aleksandrian ja Rooman paavit sekä Syyrian Antiokian ja Jerusalemin ja Konstantinopolin patriarkkojen virat. Näillä oli sama tehtävä Jeesuksen seuraajien keskuudessa kuin juutalaisten paavilla synagogajuutalaisuuden keskuudessa. Hengellisen liikkeen pitämimen koossa.

    • Juha Heinilä mitä hyvää Lutherin rukouksessa on kun hän ei tehnyt rukouksensa mukaisesti?

      1. Kor. 13:1
      Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.

      Siis ei kauniit sanat mitään todista vaan teoista näkee ihmisen onko hänellä rakkautta.

    • Ari, jaa. Luther majoitti ja ruokki kotiinsa tulijoita. Lähtiessä moni heistä sai matkarahaa. Tartuntatautia sairastavat saivat Lutherin vieraaksi.

    • Oletko lukenut Lutherin kirjoittaman kirjan juutalaisista ja heidän valheistaan?

      Entäpä vielä tänäpäivänä Vähä Katekismuksessa olevasta ohjeesta papeille:

      ””… Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.

      Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois…..”” (https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html)

    • Ari

      Miksi SINÄ yrität tehdä parannusta TOISTEN SYNNEISTÄ ja näistäkin usein vääristyneen yksipuolisuuden vallassa esittämissäsi väitteissä.

      Miten on oman parannuksesi kanssa?

      Oletko tänään viettänyt aikaasi rakkaan puolisosi kanssa yhteisellä matkalla? Minä olen rakkaan prinsessani kanssa aamusta alkaen aina illan koittamiseen asti.

      Oletko TÄNÄÄN 8.5.2023 osallistunut MESSUUN eli yhteiseen Jumalan kansan palvelukseen rakkaasi kanssa? Me olimme klo 11.00 Lammin kirkossa pidetyssä messussa, missä saarnasin ja missä kirkko oli täyteen väkeä, niin että ehtoollisen JAKO kuudella jakajalla oli toimituksen eniten aikaa ottanut yksittäinen osuus.

      Montako kertaa olet TÄNÄÄN sanonut rakkaalle puolisollesi, että rakastat häntä, että hän on sinulle tärkeä tai vastaavaa? Minä olen sanonut kymmeniä kertoja.

      Miten paljon pidät yhteyttä lapsiisi? Eka sarjan tytär tulee meille käymään huomenna. Meidän kotimme jälkeen hän menee vielä edesmenneen pikkusiskoni lesken luona käymään.

      Miten paljon rakastat Raamatun sanaa? Muutaman viikon sisällä olen tutkinut Room. 8:9-11 lukemalla ja/tai kuuntelemalla koko luvun tai nuo jakeet yli puolellatoista sataa kielellä. (Lopetin laskemisen noin 150 eri kielen kohdalla.)

      Sitten vääristelyistäsi yksi esimerkki.

      Sanot täysin mielettömyyttäsi: ”—mitä hyvää Lutherin rukouksessa on kun hän ei tehnyt rukouksensa mukaisesti?”

      Etkö tiedä edes sellaista, että hän rukoili koko katekismuksen joka viikko.

      Pieni asiapaketti meidän seuraamastamme Lutherin rukousmallista.

      Se seuraa Jeesuksen ajan aamurukouksen kaavaa. Jeesuksen aikana uskontunnustus oli lyhyemmin muotoiltu ja Isä meidän -rukouksesta oli liikkeellä useita eri muunnelmia. Nykyjuutalaisille vieläkin käytössä mm 13 -rukous tai 18 -rukous. Lutherin itse muotoilema rukouskin seuraa vanhan kirkon yhteistä perinnettä hyvin uskollisesti. Vain muotoilu on 1500 -luvun esitystavan mukainen.

    • Matias Roto miksi et ota kantaa niihin asioihin joita tuon esille eli Lutherin kirjaan juutalaisista ja ohjeista papeille nuorten opettamisesta?

      Nuo ovat tekoja joista voi selkeästi nähdä tekeekö Luther Jumalan tahdon eli rakastaako lähimmäistä niinkuin itseään?

    • Ari

      Tapasi kiertää elämän todellisuus siitä, että kunakin aikakautena on ollut käytössä omana aikanaan vallinneet toimintatavat.

      Kysymyksesi on eri aikakausien erilaisten tapojen ymmärtämisen tasolla samaa tasoa kuin jos minä kinaisin sinun kanssasi siitä, ettet olisi Jeesuksen seuraaja

      koska

      sinä

      ET

      RATSASTA

      AASILLA.

      Koko tapasi kinata puuttuu menneiden aikojen tekojen yksipuoliseen käsittelyyn ja sellaisella vinoutuneella tulkinnalla Jeesukseen uskovien tuomitsemiseen.

      Roomalaiskirje:

      2:1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

    • Matias Roto kuinka aasilla ratsastaminen kuuluu Jeesuksen seuraamiseen?

      Minulle Jeesuksen seuraaminen on Hänen äänensä kuuleminen eli Jeesuksen sanojen ymmärtäminen ja niiden mukaan eläminen. Niihin ei kuulu ”aasilla ratsastaminen”.

      Niihin kuuluu Jumalan rakastaminen ylikaiken ja lähimmäisen rakastaminen niinkuin itseään, onko tämä rakkaus jotenkin sidottu aikakauteen, ei ole.

    • Ari

      Tapasi tuomita Kristukseen uskovia on juuri sellaista, missä jonkun toisen ajan rakkauden teko tulkitaan vääryydeksi, kuten se että Lutherin ajan lapsien kasvatuksessa käytetty keino saada lapset oppimaan todella tärkeitä elämän ohjeita.

      Tämä tapasi keksiä omia keppihevosiasi uskovien mollaamiseksi voidaan verrata siihen, että voitko sinä muka olla Jeesuksen seuraaja, kun sinun puvussasi ei ole Raamatun sanan mukaisia tupsuja.

      4.Mooseksen kirja:

      15:38 ”Puhu israelilaisille ja sano heille, että heidän on sukupolvesta sukupolveen tehtävä itsellensä tupsut viittojensa kulmiin ja sidottava kulmien tupsuihin punasininen lanka.

      15:39 Ne tupsut olkoon teillä, että te, kun ne näette, muistaisitte kaikki Herran käskyt ja ne täyttäisitte ettekä seuraisi sydämenne ettekä silmienne himoja, jotka houkuttelevat teitä haureuteen;

    • Matias Roto tuot taas epäolennaisia asioita esille, miten tupsut taasen liittyy evankeliumin sanaan?

      En tiedä kuinka ”vähä-älyisenä” minua pidät kun oletat etten ymmärrä mistään mitään, minulle evankeliumi on todella yksinkertainen, se on rakkauden kautta vaikuttavat teot.

      Siis kuinka ihmeessä joku voisi tehdä lapselle/nuorelle niin että jättää ruuatta jos ei toista jotain uskonkappaleita ulkoa, onko tämä mielestäsi rakkaudellista ja haluaisitko että sinulle itsellesi niin tehtäisiin ja teetkö lapsillesi samoin?

      Entäpä juutalaisten kiroaminen, kuinka sellaista voisi uskova tehdä?

    • Ari

      Kumpa toimisitkin niin kuin tuo aasi joka pelasti isäntänsä. Tähän asti vuosia kestäneissä keskusteluissa olen huomannut teksteissäsi tasan tarkkaan päinvastaisen pyrkimyksen. Olet kerta toisensa jälkeen pyrkinyt tuomitsemaan Jeesukseen uskovia epäuskoisiksi. Olet toiminut kuin saatana Jobia syytellen. Aasilla sentään oli profeetallinen lahja, sinun hedelmäsi ovat vain tuomion sanat.

      Tee siis parannus pahuudestasi.

      Jeesuksen puvussakin oli tupsut. Kun siis kuvittelet että Jeesuksen seuraamiseksi pitää TEHDÄ JEESUKSEN TEKOJA, niin miksi siis et pukeudu kuin Jeesus ja neulo pukuusi sääntöjen mukaiset tupsut.

      Pedagogiset menetelmät ovat muuttuneet viisisataa vuotta sitten Saksassa käytössä olleista menetelmistä nykyiseen Suomen koululaitokseen.

      Miksi moraalisessa loanheitossasi et ota huomioon tätä puolen vuosituhannen aikaeroa?

      Olen yrittänyt useamman kerran saada sinua avaamaan silmäsi ja ottamaan meidän aikamme elämän todesta. Siksi olen kysynyt, monestiko päivässä olet sanonut vaimollesi rakastavasi häntä miten monesti olet sanonut lapsillesi, että nämä ovat rakkaita.

  3. Matias

    Tarkoitatko, että jumala oli antanut vallan roomalaisille toteuttaa tuon’ jumalan määräämän rangaistuksen’ ja tuhota Jerusalemin, Temppelin, koko alueen ja tehdä hirvittävän kansanmurhan.
    Ja kaiken sen jälkeen tapahtuneen.

    Kun he ovat niin armollisia, että syyttävät aina itseään. Ei tarvitse syyttää, eivät he ole pahempia kuin muutkaan, päinvastoin.

    Ristiretkeläiset jotka Israelissa sulkivat ihmisiä synagogiin ja sytyttivät sen sitten palamaan ja juoksivat tapettujen ihmisten yli kaduilla huusivat: Tämä on jumalan tahto. Oliko nyt oikea jumala asialla, eli teidän?

    Matias
    ”Väärin asetetusta loogisesta tasosta esimerkki: Mersun keulalla olevaa rengasta ei todellakaan pidä ymmärtää tuon auton ohjauspyöräksi.”

    Tuossa ei ole hengellistä tasoa, tuossa on kysymys materiasta molempien osalta.

    Sen sijaan se, että jumallisessa rangaistuksessa on puhe jostain, joka ei toteudu täällä, kun taas ihmiset toteuttavat asioita täällä, lihallisesti, mutta väittävät omia pahoja tekojaan jumallisiksi rangaistuksiksi, koska joku uskovainen on joskus kirjoittanut; ”me olemme tehneet syntiä ja siksi meitä ryöstetään, vangitaan ja surmataan. ”

    Lain mukaan näin ei ole. Laki on oikeudenmukainen eikä höperehdi turhia. Ei tee uhrista syyllistä, vaan tuomitsee oikeudenmukaisen tuomion.

    Ei kenekään kimppuun hyökätä sen takia, että hän on tehnyt syntiä, tai hänellä on väärä jumala. Se joka hyökkää, tekee syntiä .

    ”Silloin sinä jätit meidät toisten armoille,
    ja meitä ryöstettiin, vangittiin ja surmattiin.
    Sinä teit meistä pilkan ja häväistyksen kohteen,
    varoittavan esimerkin niille vieraille kansoille,
    joiden sekaan meidät hajotit.”

    Ei Jumala ole näitä tehnyt, vaan ihmiset. Siitä oli kysymys.

    • Tarja

      Pahat teot ovat aina seurausta ihmisen omasta pahuudesta, yksilöllisestä tai yhteisestä. Jumalassa ei ole mitään pahaa.

      Sen sijaan voimme todeta, että syntiin langenneessa maailmassa vaikuttaa myös pahan valta aina siihen asti, kunnes Kristus tulee takaisin täydessä kunniassaan ja paholainen heitetään ikuiseen tuleen pahuudestaan kärsimään eli siis maailmassamme on Jumalan hyvän luomistyön ohella myös saatanallisen viettelyksen takia pahaakin maailman tapahtumissa. Vasta Jumalan määräämänä päivänä tämä pahan valta saa tuomionsa, jolloin Jumalan omat pääsevät taivaan iloon.

      Ihminen ei aina tiedosta omaa pahuuttaan. Niinpä Tobitin kirjassa tämä todetaan sanoin, jotka toistuvat ortodoksisen kirkon synnintunnustuksen kaavassa, ”

      Älä rankaise minua teoistani,
      joilla tieten tai tietämättäni
      olen tehnyt syntiä sinua vastaan,

      Kun tarkastelet Jumalan ja ihmisen asemaa maailmaamme vaivaavan pahuuden näkökulmasta, niin itsepä annat vastauksen omaan syyttelevään kysymykseesi: ”Ei Jumala ole näitä tehnyt, vaan ihmiset.”

      Sen sijaan voimme todeta, että koko maailmaa johtaessaan Jumala on antanut jumalattomien kansakuntien kukistua, mutta Jumalan tahdon mukaan elävien kansojen mennä kehityksessä eteenpäin.

      Siksi parannuksen teko on aiheellista tehdä kokonaisena kansakuntana. Siksi myös tarvitsemme yhteistä synnintunnusta, että myös yhteisenä kansana pääsemme osallisiksi yhteisestä parannuksesta eli elämään Jumalan siunausten varassa.

  4. Matias Roto onko rakkaus lähimmäiseen muuttunut Jeesuksesta?

    Eikö kaikkien Jeesuksen seuraajien tulisi rakastaa lähimmäisiään samoin kuin Jeesus rakasti?

    Tätä rakkautta et ymmärrä, kuvittelet että on ”rakkautta” jättää lapsi/nuori ruuatta jos tämä ei halua opetella tiettyjä uskon tunnustuksia ulkoa, ei ole rakkaudellista vaan väkivaltaa ja pakottamista.

    Kuinka sitten vielä kysyn Lutherin juutalaisista kirjittaman kirjan, oliko se(kin) rakkaudesta?

    • Ari

      Miksi heittäydyt tyhmemmäksi kuin olet. Asenteellinen tyhmyys on tyhmyyden tuhoisimpia muotoja.

      Mistä ihmeestä olet kuvitellut että MINÄ mukama antaisin lapseni kärsiä nälkää, jolleivat nämä halua opiskella.

      Väitteesi on käsittämättömän tökerö.

      Kun jatkuvasti näytät kärsivän keskusteluissasi näiden jumalattomien leukailujesi takia, niin älä ihmeessä milloinkaan kuvittele, että kyseessä olisi kärsimys Kristukseen uskon takia, vaan avaa silmäsi näkemään tosiasiat, että se on seurausta omasta sopimattomasta käytöksestäsi.

    • Ari

      Edelleenkään et ole ottanut kantaa siihen, miksi kasteopissasi seuraat

      100 000 – 200 000 henkeä vaatineen kapinan johtajaksi pyrkineen (vaikka epäonnistuneen)

      Hubmeierin keksimää keksimää oppia, jonka puolustamiseksi piti muuttaa useamman raamatunkohdan sanoma tai yksittäisiä sanoja tai sanontoja tasan tarkkaan päinvastaisiksi siihen nähden, mitä Raamatussa sanotaan.

    • Olen poistanut yhden Arin kommentin, joka ei tuo mitään uutta keskusteluun vaan ainoastaan toistaa hänen jo edellä väittämäänsä väitettä.

      Tyhmyys ei muutu viisaudeksi, vaikka sitä kuinka monesti toistaisi.

      Ari sekottaa Lutherin tekstin varsinaisen sanoman, että katekismus on opittava kunnolla, mielellään ulkoa osaten, siihen mitä keinoja on aikoinaan käytetty tavoitteen saavuttamiseksi. Näin Ari menettää tekstin varsinaisen ytimen ja siirtää keskustelun täysin toissijaisiin seikkoihin.

      Tällainen taikurien tempuissaan käyttämien keinojen välityksellä hän pyrkii väistämään sen häntä itseäänkin koskevan kehotuksen, että hänenkin pitäisi opetella Katekismus kunnolla, mielellään ulkoa osaten.

  5. Matias Roto toteat seuraavaa:””Hubmeierin keksimää keksimää oppia, jonka puolustamiseksi piti muuttaa useamman raamatunkohdan sanoma tai yksittäisiä sanoja tai sanontoja tasan tarkkaan päinvastaisiksi siihen nähden, mitä Raamatussa sanotaan.””

    Koetappa nyt sovittaa tuota omaan oppiisi, siis ensinnäkin mitä tarkoittaa ”tehkää parannus”, siis väitteesi että vauva tekisi parannuksen kasteessa on kyllä juuri tuohon yllä tuomaasi sopiva vääristely, eikö vain?

    • Ari

      Näyttämäsi esimerkki sanasta parannus on oikein tyyppiesimerkki siitä, miten Hubmeier sotki Raamatun suuremmoisen lupauksen. Virastaan pois potkittuna yliopistomiehenä hän toi parannukseen ihmisen kehitystasoa koskevan vaatimuksen. Hänen mielestään muka vasta riittävällä ymmärryksellä varustettu ihminen voi tehdä parannuksen. Hän kielsi kristikunnan aikaisemmin YKSIMIELISESTI opettaman tunnustuksen siitä, että kaste antaa pelastuksen.

      1) Tämä tapahtuu siten että KASTE ANTAA SYNNIT ANTEEKSI.

      Apostolien teot:

      2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Nikean tunnustus 325 jKr. toistaa tämän Pietarin ajatuksen.

      ”Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi.”

      Samaten hän kielsi sen että kaste antaa uskon eli siis Pyhän Hengen lahjan.

      Apostolien teot:

      2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, NIIN te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Samaten hän kielsi Pietarin sanan, että kasteen välittämä parannus annetaan kaikelle kansalle iästä välittämättä, vauvasta vaariin asti.

      L A P S I L L E N N E .

      Apostolien teot:

      2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      2:39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

      Joten suuren juutalaisen juhlapäivän juhlasaarnan pitäjän saarnan hän sotki täysin päälaelleen.

      Joten pitääkö sinun tehdä kuin muinaisen kovapäisen koulupojan ja kirjoittaa tuo lapsillenne -sana 50 kertaa ja muistaa että Pietari myös tarkoitti ihan oikeita lapsia. Sama Apostolien tekojen alkukielen sana on käytössä myös Mooses vauvasta kun hänet pantiin Niiliin uinumaan koripunosveneeseen.

    • Matias Roto siis tässä on vääristelysi alku ja juuri, oppisi mukaan ”tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kaste….” on vauvalle annettu kaste, tämä on selkeä harha.

      Siis kyse on Jumalan kutsusta jokaista ihmistä erikseen , siis voiko tuohon kutsuun vastata kukaan muu kuin ihminen itse, voiko vanhemmat päättää miten vauvan puolesta vastataan, voiko siis vanhemmat päättää saako vauva kaikki tulevat synnit anteeksi, voiko vanhemmat päättää pelastuuko vauva?

      Tätä Jumalan kutsua et ymmärrä, siis juuri Pietarin puheen jälkeen eivät kaikki tehneet parannusta vaan kielsivät Jumalan kutsun, siis ihminen voi kieltäytyä Jumalan kutsusta, eiväthän juutalaiset ottaneet Jeesuksen sanoja vastaan, miksi nyt sitten vanhemmat voisivat päättää vauan puolesta kuinka kutsuun vastataan, eivät voi.

    • Ari

      Eihän ihminen itse voi valita pelastustaan ellei Pyhä Henki hänelle lahjoita pelastusta.

      Pyhä Henki on Jumala, joka loi elämän. Vain hän voi luoda uuden elämän Jumalan yhteydessä. Tämän hän tekee kirkon kautta. Kasteen välityksellä hän kutsuu omakseen. Hänen kutsussaan ei ole ikärasismia.

      Luther on hyvin ilmaissut kirkon eli pyhän kristkunnan uskon tähän, että kaiken uskoontulon ainoa perusta on Pyhän Hengen toiminta.

      Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

      MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:

      Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. Tässä kristikunnassa hän joka päivä antaa minulle ja jokaiselle uskovalle rajattomasti kaikki synnit anteeksi, herättää minut ja kaikki kuolleet viimeisenä päivänä sekä lahjoittaa minulle ja kaikille uskoville iankaikkisen elämän Kristuksessa. Tämä on varmasti totta.

      (Lutherin Vähä katekismus)

    • Matias Roto kuinka ihmeessä sitten Luther antaa ohjeita kohdella kastettuja nuoria niin että heidät tulee jättää ruuatta jos kerran näissä(kin) toimisi Pyhä Henki? Onko siis toiset vauvakastetut eriarvoisessa asemassa niin että voivat rangaista toisia samoin kastettuja jotka eivät tee mitä nämä krkeammin ”oppineet” määräävät? Siis perustuuko nyt kuitenkin Lutherin oppi teoille?

      Edelleenkään et ota huomioon sitä eeteivät juutalaiset ottaneet Jeesuksen sanoja vastaan, siis aivan pieni ryhmä nöyrtyi sen tekemään, kuten Pietarikin joutui nöytymään omavoimaisuudestaan, Paavali joutui nöytymään omaviisaudestaan, siis nyt onkin niin ettei luterilaisten tarvitsekkaan nöyrtyä Jeesuksen sanan edessä vaan voivat ylpeästi luottaa isien oppiiin ja olla tekemättä parannusta.

    • Ari

      Käsittämätöntä kuinka jaksat vääntää elämän todellisuutta vastaan.

      Eikö sinulla ole pienintäkään tajua siitä, että eri aikakausina monista asioista on ajateltu täysin toisin kuin nykyisin.

      1) Kiivailusi 1500 -luvun saksalaista puhetyyliä vastaan on yksi esimerkki tällaisesta suhteellisuuden tajun puutteesta. Kun 1960 -luvun alussa asevelvollisuuskaudella meidän osaston kouluttaja kielsi alokkaita poistumasta kasarmilta, niin hän käytti ilmausta että luvatta kasarmilta poistuvat ”hirtetään aamun koittaessa”. Sinun tapasi tulkita on tietenkin tästä se että meidän joukko-osastossamme muka olisi käytetty kuolemantuomioita sääntöjen rikkojia vastaan. Ja sitten tämän oikosulkusi ja olosuhteiden tilanteen tajun puutteesta polttaisit päreesi epäreilua laintulkintaa vastaan.

      Joten Ari: Äly hoi, älä jätä.

    • Ari

      2) Kokonaisuuksien mieltämisestä toinen ilmaus. Sinä kirjoitat: ”Edelleenkään et ota huomioon sitä eeteivät juutalaiset ottaneet Jeesuksen sanoja vastaan, siis aivan pieni ryhmä nöyrtyi sen tekemään,–

      Aivan selvästi näkyy, ettet ota todesta Raamatun sanaa. Panin hakukoneeseen ilmauksen ”PALJON KANSAA”. Uuden testamentin tulos on peräti kaksikymmentä viisi kertaa

      siis 25 kertaa.

      Esimerkkinä panen näistä neljä jottas itse voi poistaa rätit epäuskon silmiltäsi ja katsoa totuutta suoraan silmiin: Jeesusta seurasi PALJON KANSAA.

      Matteuksen evankeliumi:

      8:18 Mutta kun Jeesus näki PALJON KANSAA ympärillään, käski hän lähteä toiselle rannalle.

      13:2 Ja hänen tykönsä kokoontui PALJON KANSAA, jonka tähden hän astui venheeseen ja istuutui, ja kaikki kansa seisoi rannalla.

      14:14 Ja astuessaan maihin Jeesus näki PALJON KANSAA, ja hänen kävi heitä sääliksi, ja hän paransi heidän sairaansa.

      15:30 Ja hänen tykönsä tuli PALJON KANSAA, ja he toivat mukanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja paljon muita, ja laskivat heidät hänen jalkojensa juureen; ja hän paransi heidät,

    • Ari

      3) Miksi antaudut tyhmyyden apostoliksi. Sellaisesta ei siunausta tule.

      Väität: ”Pietarikin joutui nöytymään omavoimaisuudestaan,

      Ota huomioon, että ylösnoussut Jeesus itse asetti hänet piispan virkaan Tiberiaan järven rannalla asettaen kolmesti kysymyksen ja myös kolmesti julistaen tehtävänannon piispana toimimisesta.

      Johanneksen evankeliumi:

      21:15 Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?” Hän vastasi hänelle: ”Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Hän sanoi hänelle: ”Ruoki minun karitsoitani”.

      21:16 Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” Hän vastasi hänelle: ”Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Hän sanoi hänelle: ”Kaitse minun lampaitani”.

      21:17 Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: ”Olenko minä sinulle rakas?” ja vastasi hänelle: ”Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Jeesus sanoi hänelle: ”Ruoki minun lampaitani.

      Edelleen väität: ” Paavali joutui nöytymään omaviisaudestaan, —”

      Paavalin kielenkäytössä kritisoitiin pakanallisia käsityksiä, joiden julistajat väittivät olevansa ”viisauden opettajia”. Sen sijaan hän ei vastustanut aitoa Jumalan mielen mukaista viisautta, joka on ilmoitettu Pyhässä Raamatussa.

      1.Korinttolaiskirje:

      2:6 Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat,

      2:7 vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme,

      Otapa opiksesi Efesolaiskirjeen sanoma viisaudesta, että pääset eroon tyyhmyyden ihannoinnista.

      Efesolaiskirje:

      1:8 Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,

      1:17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan

      3:10 että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon

      Mietipä mitä JUMALAN SANA SANOO:

      Sananlaskut:

      1:22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

      1:32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

      3:35 Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä.

      8:5 Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.

    • Ari

      4) Kuvitelmasi luterilaisuudesta ei osu maaliinsa, vaan toistat täysin estottomasti muutamien lahkolaisten vääristyneitä käsityksiä uskonpuhdistajastamme. Lyhyeen tekstin pätkään olet saanut mahtumaan monen eksyttäjän vinoon viistämiä väitteitä oppimestaristamme. En käsittele niitä kohta kohdalta, vaan ainoastaan yleisesti.

      Vuosina 1502 – 1522 Lutherin lyhin työpäivä oli 12 tuntia työtä. Miten paljon sinä olet ahkeroinut Jumalan sanan julistuksessa? Oletko päässyt lähellekään hänen työpäivänsä pituutta?

      Minulla on hänen teoksensa kokoelmana

      Johann Georg Walch – Dr. Martin Luthers Sämmtliche schriften

      Hänen koko tuotantonsa on julkaistu sarjassa

      D. Martin Luthers Werke (Weimarer Ausgabe)

      EXTENT 136 volumes

      Näet kuvan kokoelmasta tässä osoitteessa

      https://rbms.info/scf/?scf_entries=d-martin-luthers-werke-weimarer-ausgabe

      Tästä osoitteesta voi lukea kokoelman vanhimpien osien sisällön netistä.

      http://www.lutherdansk.dk/WA/D.%20Martin%20Luthers%20Werke,%20Weimarer%20Ausgabe%20-%20WA.htm

      Joten olepa hyvä ja tutustu hänen tuotantoonsa edes sen verran, että huomaat oman tuotantosi olevan sen rinnalla kuin hyttysen ininää ison elefantin torven töräykseen verrattuna.

  6. Psykiatri Martti Paloheimo kirjoitti kirjan ”Kotivammaiset”. Se kertoi kuritusväkivallan käytöstä Suomessa muutama vuosikymmen sitten. Kirjan sanoma on se, että uskovaiset vanhemmat käyttivät (käyttävät ?) kuritusväkivaltaa kasvatuksessaan huomattavasti enemmän kuin muut. Ihan raamatun ohjeiden mukaan ?

    • Charlotta

      Kiitos puheenvuorostasi

      Tuollainen ilmiö on peräisin siitä, kun joku panee toivonsa ihmisen ulkonaiseen käyttäytymiseen ikään kuin uskon mittarina eivätkä ymmärrä, että pelastus on armon varaan toivonsa panemista.

  7. Matias
    ”Pahat teot ovat aina seurausta ihmisen omasta pahuudesta, yksilöllisestä tai yhteisestä. Jumalassa ei ole mitään pahaa.”

    Pahan kohdalla voidaan aina kysyä, että kenen mielestä paha ? Jos kristittyjen mielestä, niin toinen puoli voi olla sitä mieltä, että juuri te olette se paha. koska teillä on pahuuteen ohjaava oppi ja historiassa tapahtuneet teot todisteena. Laittomat tuomiot ovat aina diktatuuria. Lain mukaan kullekin tekojensa mukaan, eikä kansoja tuomita kollektiivisesti yhden teoista.

    Kuten sanalasku sanoo: Ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan.

    Sinä puhut armosta, jopa suulla suuremmalla, mutta olet kutenkin valmis hyväksymään, ja jopa odottamaan sitä, kun ”pahat” tuomitaan, ja heitetään tuliseen järveen. Mutta omalla kohdalla armon pitäisi toteutua, kun esittää lahjuksena jumalan pojan henkeä, jota hän tosin ei antanutkaan, vaan otti takaisin.

    Olet valmis hyväksymään senkin, kuten islamissa, että jumala toimii ihmisten kautta, hävittää kansoja, ja siinä tapauksessa meidän pitäisi ajatella, että myös ne, jotka tuliseen järveen tuomitset ovat toimineet ylhäältä annetun vallan perusteella ja jos he ovat vainonneet kristittyjä, tai tulevat vainoamaan, siihen ovat syynä teidän omat synnit.

    • Tarja

      Toistat jo aiemmin esittämiäsi väitteitä. Siksi vastaan vain ikuisen tulen eli helvetin sanoman merkitykseen. Tätä ei tässä ketjussa ole vielä käsitelty.

      Kaikki paha on perimmiltään aina peräisin saatanasta, Jumalaa vastaan kapinaan nousseesta henkivallasta. Jumala on luonut elämän. Paholainen pyrkii koko ajan tekemään tyhjäksi Jumalan työtä, siksi pahuus ja kuolema, epäjärjestys ja turmio ovat aina osallisuutta perkeleen pahuudesta.

      Kun Jeesus tulee takaisin kunniassaan, niin silloin hän tekee lopun kaikesta pahasta. Tämä tapahtuu siten, että itse pahuuden alkusyy tuomitaan. Kun saatana heitetään ikuiseen tuleen, niin se on lopullinen päätös kaikelle pahalle. Sen jälkeen mikään paha ei enää koskaan tule häiritsemään Jumalan luomakuntaa. Silloin palautuu se mitä sanottiin Jumalan työstä: ”Katso se oli todella hyvää.”

      Kun pahan alkusyy poistetaan niin samalla poistetaan pahuus lopullisesti ja täydellisesti.

      Kun kuolema heitetään tuliseen järveen eli sen ote lopullisesti lakkaa niin silloin kuoleman kahlitsemat vapautetaan kahleistaan eli siis tapahtuu ylösnousemus.

      Helvetti ei siis ole paikka missä piru hallitsee, vaan paikka missä sen koko pahuus saa täydellisen loppunsa niin, että mikään paha ei enää vaivaa Jumalan luomaa ja lunastamaa ihmistä.

      Matteuksen evankeliumissa Jeesus kertoo vertauksen, missä tämä tulee esille. Taivas on valmistettu Jumalan ihmiselle jo maailman perustamisesta asti ja tuomio on valmistettu paholaisen työn lopulliseksi estämiseksi.

      Matteuksen evankeliumi:

      25:34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.

      25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.

  8. Matias Roto toteat kauniisti minulle: ”” Ari: Äly hoi, älä jätä.””

    Siis mitä tarkoitti Paavalin nöyrtyminen omaviisaudesta/ihmisviisaudesta, hän ei näillä löytänyt kirjoituksista Jeesusta eli joutui tunnustamaan kaiken oppimansa roskaksi, ei hän sanonut kirjoituksia roskaksi vaan sen että oma viisaudessaan oppimaansa tietoa.

    Se mitä et ymmärrä on juuri että Jumala salaa ihmisiltä evankeliumin ja sitä ei voi omassa ymmärryksessä ja viisaudessa ymmärtää, vaan tarvitaan Jeesusta parantamaan paatunut sydän.

    Matt. 13:15
    Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’

    Tämä pitää tänä päivänäkin paikkaansa, eivät ihmiset käänny vaan luottavat isiltä perittyihin ihmisoppeihin. No kohta kirjoitat että vauva saa ”kääntymyksen” jo kasteessa, no kun ei saa.

    • Ari

      1) Paavali oli aikansa etevimpiä retoriikan hallitsijoita.

      Tuon mestarillisen retoriikan keinoja käyttäen hän toi esille sen mikä hänen sanomassaan oli KAIKKEIN TÄRKEINTÄ, nimittäin sanoma Jeesuksen Kristuksen tekemästä sovitustyöstä ja pelastuminen yksistään armosta ilman pienintäkään omaa tekemistä tai omaa myötävaikuttamista pelastukseensa.

      Kun tutkii hänen aikansa puhetaidon oppeihin verraten hänen tapaansa julistaa:

      ”—minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, —”

      ja

      ” —- ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi. —”,

      niin huomaa hänen käyttävän aikansa etevintä puhetaidon eli retoriikan opetusta. Tämän aikansa viisaimman puhetaidon tavoitteena oli kiinnittää kuulijoitten mielenkiinto puheen KESKEISIMPÄÄN sanomaan, siihen mitä puhuja halusi yli kaiken korostaa. Niinpä näissäkin puhetaidon mestariteoksissa Paavali halusi tuoda esille sen, että uskomme ei perustu mihinkään muuhun kuin PYHÄN HENGEN lahjaksi antamaan pelastukseen. Hän PYHÄ HENKI ei perusta pelastusta ihmisen tekoihin vaan Golgatan ristillä ansaittuun lahjaksi saatuun vanhurskauteen. Pelastus siis on USKOSTA eikä ihmisen omista teoista.

      Haukut väärää puuta, kun puhut Jumalan viisautta vastaan.

      Otapa opiksesi Kolossalaiskirjeen opetus VIISAUDESTA.

      Kolossalaiskirje:

      1:9 Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä VIISAUDESSA ja ymmärtämisessä,

      1:28 Ja häntä me julistamme, neuvoen jokaista ihmistä ja opettaen jokaista ihmistä kaikella VIISAUDELLA, asettaaksemme esiin jokaisen ihmisen täydellisenä Kristuksessa.

      2:2 että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden YMMÄRRYKSEN koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, 2:3 jossa kaikki VIISAUDEN ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

      3:16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa VIISAUDESSA, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.

    • Matias Roto mitä ”viisautta” oli Paavalilla kun hän vainosi Jeesuksen seuraajia?

      Ymmärrätkö yhtään mitä tapahtui kun Paavali kohtasi Jeesuksen ja kääntyi?

      Siis Paavali omassa ”viisaudessaan ja ymmärryksessään” vainosi Jeesuksen seuraajia ja kaikki muuttui kun hän sai Pyhän Hengen.

    • Ari

      2)

      Toisin kuin kuvittelet, niin Jeesuksen opetuslapseksi tullaan KASTEEN VÄLITYKSELLÄ.

      Samaten toisin kuin kuvitelmasi yksittäisten ihmisten omista henkilökohtaisista mielipiteistä opetuslapseksi tekeminen on tarkoitettu KOKONAISILLE KANSOILLE.

      Matteuksen evankeliumi:

      28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki KANSAT minun opetuslapsikseni KASTAMALLA
      heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

    • Ari

      3) Sinulla on hyvin negatiivinen käsitys ylisukupolvisesta hyvän opetuksen siirtymisestä vanhemmilta lapsille. Tässä et viisaasti tee. Onhan vääjäämätön elämän todellisuus, että sellainen kansa, joka ei ota oppia menneiltä sukupolvilta, on tuomittu tekemään kaikki ne tyhmyydet, joita menneisyydessä on tapahtunut. Vain ottamalla opiksi menneitten sukupolvien kokemusten mukanaan tuoma viisaus ihmiskunta voi kehittyä parempaan suuntaan.

      2.Mooseksen kirja:

      13:14 Ja kun sinun poikasi vastaisuudessa kysyy sinulta ja sanoo: ’Mitä tämä merkitsee?’ niin vastaa hänelle: ’Herra vei meidät väkevällä kädellä pois Egyptistä, orjuuden pesästä.

      5.Mooseksen kirja:

      6:2 – että sinä pelkäisit Herraa, sinun Jumalaasi, ja noudattaisit kaikkia hänen säädöksiänsä ja käskyjänsä, jotka minä sinulle annan, sekä sinä että sinun poikasi ja poikasi poika, kaikkena elinaikanasi, ja että saisit kauan elää.

      Job:

      15:18 mitä viisaat ilmoittavat, salaamatta, mitä olivat isiltänsä saaneet,

      Jne

      Älä siis halveksi menneitten sukupolvien kokemuksen mukanaan tuomaa viisautta. Nimittäin, jos niin teet, niin itsepä selkänahassasi sen kärsit.

      Sananlaskut:

      1:2 viisauden ja kurin oppimiseksi, ymmärryksen sanojen ymmärtämiseksi,

      1:7 Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.

      2:2 niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon –

      2:6 Sillä Herra antaa viisautta, hänen suustansa lähtee tieto ja taito. (Jumala on sinut luonut omaan sukuusi. On siis opittava kaikesta mitä elämässään kokee.)

      4:5 Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois MINUN
      (ylisukupolvisuus tiedon perinteessä) suuni sanoista.

      4:11 MINÄ ( ks edellä) neuvon sinut viisauden tielle, ohjaan sinut oikeille teille.

      5:1 POIKANI ( oppilas ottakoon oppia opettajaltaan), kuuntele minun viisauttani, kallista korvasi minun taidolleni

      7:4 Sano viisaudelle: ”Sinä olet sisareni”, kutsu ymmärrystä sukulaiseksi, (Otettava oppia aikaisemmilta sukupolvilta, omalta suvultaan.)

    • Ari

      Sanot: ”Siis Paavali omassa ”viisaudessaan ja ymmärryksessään” vainosi Jeesuksen seuraajia ja kaikki muuttui kun hän sai Pyhän Hengen.”

      Sekotat käsitteet kun kuvittelet, että Sauluksen tekemä Kristukseen uskovien vaino johtuisi hänen viisaudestaan. Tämä on todella pöhkö väite. Eihän synti ollut siinä, että hän oli oppinut Pyhää Raamatun sanaa eräältä aikansa etevimmältä opettajalta Gamalielilta, ihanan opettajan Rabbi Hillelin pojanpojan johdolla.

      Paavalin vika oli siinä, että hän vainosi aikansa oppineimman juutalaisen Vapahtajamme Jeesuksen seuraajia. Tämä Jeesuksen vastustaminen oli hänen syntinsä.

      Huomaa, että apostolin kääntymys EI OLLUT hänen oma ratkaisunsa, vaan Jumala itse kutsui hänet. Huomaa edelleen, että hän ei saanut silmiään auki Jeesuksen puhutellessa häntä tiellä kuljettaessa, vaan vasta siinä vaiheessa, kun hän kohtasi KIRKON edustajan Ananiaan. Ananias kastoi hänet. Kastekaavaan kuuluvan kätten päälle panemisen yhteydessä Paavalin silmät aukenivat.

      Siis Paavalinkin elämässä hänen kääntymyksensä tapahtui siinä vaiheessa, kun hänet kastettiin.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25