Rukous

Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen. Joh. 20:27

Nuo viisi haavaa ovat viisi elämän lähdettä, jotka virkistävät sinua, viisi kieltä, jotka sinun puolestasi puhuvat taivaalliselle Isälle, viisi laastaria, jotka parantavat omantuntosi haavat, viisi majataloa, joissa löydät rauhan, viisi lunastusrahaa, joilla velkasi on maksettu, viisi sileätä kiveä, joilla voit ajaa tiehensä helvetin Goljatin, viisi kallionkoloa ja vuoren halkeamaa, joihin voit paeta ja kätkeytyä syvyyden rosvolintujen tieltä, kun ne vainoavat sinua kuten takaa-ajettua kyyhkystä.

G. Cobern, Armoa Armosta, s. 339, SLEY, 1966.

Rakennamme Herran varaan

Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Ps. 127:1

Ensimmäisessä käskyssä Jumala ilmoittaa tahtovansa olla meidän Jumalamme. Sinun Jumalasi ja minun Jumalani. Jokaisen henkilökohtaisesti ja samalla meidän kaikkien yhdessä. Se tarkoittaa, että meidän on syytä rakentaa elämämme kokonaan hänen varaansa. Maallista hyvinvointia voimme pyrkiä kohentamaan omin voimin, mutta rikkaudella ei runsaudestaan huolimatta ole aina siunausta mukanaan. Vähäkin voi olla paljon, kun Herra siunaa sen. Hengellistä hyvää emme myöskään saavuta omin voimin, vaan kaikki pysyvä ja merkittävä siunaus, erityisesti syntien anteeksisaaminen, on Jumalan valtakunnassa puhdasta lahjaa. Kun me sallimme Jumalan olla meidän Jumalamme, me saamme siunauksen yksittäisinä ihmisinä, perheinä, kansana ja kirkkona, Kristuksen ruumiina.

Juha Vähäsarja, Joka päivä elävää vettä, tämän päivän teksti, Symbolum Oy, 2021.

Minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä. Matt. 11:30

Maailmassa on muita iloja, mutta ei mikään puoleksikaan niin suloinen kuin se, että saa rakastaa Jeesusta ja rakkaudesta palvella häntä. Raskainkin ies on keveä, kun sen ympärille on kääritty hänen rakkautensa pehmeä silkki, samoin kuin raskain kuorma on kevyt, kun sitä kannetaan hänen kaikkeen riittävän armonsa voimalla. Hänen hyväksyvä hymyilynsä tekee pimeimmänkin päivän kirkkaaksi; hänen lempeä äänensä tyynnyttää kuohuisimmankin meren; hänen läsnäolonsa muuttaa vaikeimmankin vastoinkäymisen myötäkäymiseksi, tekee makeiksi kaikki katkerat vedet erämaanmatkamme varrella ja lämmittää ankarimmankin talvipakkasen suloisimmaksi kevääksi. Alhainen on ylhäistä, köyhyys on rikkautta, suru on iloa ja kuolema elämää, kun Jeesus tulee ja suutelee pois kyynelemme. ”Kuolemaisillamme, ja katso, me elämme kuitenkin, kuritettuina emmekä kuitenkaan tapettuina, murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.” (2. Kor. 6:9, 10)

Alexander Dicksson, Armoa Armosta, päivän teksti, SLEY, 1966. Sulku on allekirjoittaneen lisäys.

Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Joh. 14:5-6.

Pidä uskossa Kristuksesta kiinni, sillä silloin aloitat hyvin; pysy hänessä, niin sinä vaellat tiesi oikein; kestä sillä tavalla loppuun asti, niin sinä tulet autuaaksi!

Martti Luther, Hengellinen aarreaitta, s. 236, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016.

Usko siis on mitä hellittämättömintä tähyämistä: se ei katso mihinkään muuhun kuin Kristukseen, synnin ja kuoleman voittajaan ja vanhurskauden, autuuden ja iankaikkisen elämän antajaan. Sen vuoksi Paavali kirjeissään melkein joka lauseessa esittää ja tähdentää Jeesusta Kristusta. Hän esittää hänet sanalla, häntä kun ei voida esittää muulla kuin sanalla, eikä muulla tavalla omistaa kuin (sanaa) uskoen.

Martti Luther, En minä kuole – vaan elän, s. 289, Arkki-kirja ja Aurinko Kustannus, 2016. WA 40 I, 545.