Piispainkokous tulkitsee vallitsevaa seurakuntalaisten tasapuolista kohtelua samaa sukupuolta olevien avioliittojen kohdalla seuraavasti: Kun seurakunnassa tutkitaan avioliiton esteitä tai seurakunnan tiloja halutaan vuokrata juhlaa varten, toimitaan kuten voimassa oleva ohjeistus määrää ja käytäntö edellyttää. Pyydettäessä voidaan seurakunnan jäsenen siviilivihkimisenä toimitettavan avioliiton puolesta rukoilla päiväjumalanpalveluksessa sen mukaan, mikä on paikallinen tapa. Etenkin jälkimmäinen virke on monitulkintainen.
Ensiksikin sitä voidaan tulkita niin, että seurakunta voi päättää, rukoileeko se vai ei. Ajatus on, että voi rukoilla, mutta ei ole pakko. Arvioisin, että useimmissa seurakunnissa ei ole paikallista tapaa olemassakaan, koska pääsääntöisesti siviiliavioliiton solmivat hakevat hakevat esteiden tutkinnan maistraatista eikä maistraatti lähetä kirkolle esirukouspyyntöjä. Joissakin poikkeustapauksissa kirkossa on voitu rukoilla maistraatissa vihittävän parin puolesta, silloin kun henkilö on kirkollisesta aktiivinen. Mutta nämä poikkeukset tuskin muodostavat paikallista tapaa. Tässä tilanteessa voidaan argumentoida – ei välttämättä oikein – että ei voida rukoilla, kun sellaista tapaa ei ole.
Toisaalta voidaan tulkita, että paikallinen tapa viittaa rukouksen toteuttamisen tapaan. Tämän tulkinnan voi katsoa jättävän seurakunnalle vapaat kädet tehdä mitä lystää.
Kolmas tulkinta katsoo asiaa laajemmin: mikä on paikallinen tapa rukoilla avioon aikovien puolesta. Käsittääkseni useimmissa seurakunnissa on tapana kysyä esteiden tutkintaa pyytävältä parilta, saako lukea ja saako ilmoittaa lehdessä. Useimmissa tapauksissa vihkiminen on sovittu kirkkoon ja pappikin voi olla tiedossa; vihkiminen tiedetään kirkolliseksi vihkimiseksi. Mutta sitten tulevat ne tapaukset, joissa vihkiminen tapahtuu jossakin muualla kuin kotiseurakunnan alueella tai vaikutuspiirissä. Silloin, voidaan kysyä, onko pappi ja kirkko varattu. Jos pari kertoo, että menemme vaikkapa Kuopioon vihittäviksi, kun morsian on kotoisin sieltä, asia on sillä selvä. Tässä tapauksessa kyseessä voi olla kirkollinen vihkiminen tai siviilivihkiminen. Se, kummasta on kyse, ei vaikuta siihen, rukoillaanko messussa vai ei.
Kun kirkko on korostanut ihmisten tasapuolista kohtelua, tässä asiassa on erittäin yksinkertainen tapa toimia: rukoillaan niiden parien puolesta, jotka pyytävät esteiden tutkintaa seurakunnasta ja itse haluavat seurakunnan esirukousta. Vetäytyminen sen taakse, että heitä ei kuitenkaan kirkollisesti saa vihkiä on, de facto, eriarvoista kohtelua.
Sydämen usko Jeesukseen on ihmisen koko identiteetti. ”Minä tunnen Hänet, johon minä uskon” (2Tm.1:12). Jeesus sanoo: ”Minä olen maailman valkeus. Joka Minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus” (Joh.8:12). Valossa näemme asiat oikein. Opetuslapsilleen Jeesus sanoi, että he ovat maailman suola ja valkeus (Mt.5:13-15; 14-16). Valo häikäisee ja voi ärsyttää pimeässä kulkevia ja suola kirvelee synnin haavoissa, joten olemme ”häiriköitä” synnin pimeydessä vaeltaville! Mutta tällä kaikella olemme Jeesuksen todistajina tuoksuna Jumalan lapsille ja lemuna kadotukseen kulkeville (2Kr.2:14-17), voittaaksemme ihmisiä Jumalan Valtakuntaan.
Minä uskon, että tuosta asioiden tilasta lähtee suuri osa joidenkin palstojen kirjoittelua
Reijo
Toisin kuin väität niin Raamattu opettaa sitä, että ihminen uudestisyntyy kasteessa.
Varsinainen uudestisyntymistä tarkoittava verbi palingenesis on Tiituksen kirjeen luvussa kolme, missä kasteen pesuun liitetään uudestisyntyminen ja Pyhän Hengen uudistus.
Tässä Tiituksen kirje liittyy Hesekielin julistukseen. Hesekiel kertoo, että Jumalan antamalla veden ripottelulla koko kansa saa lahjaksi ( Huomaa! Koko kansa eli vauvat mukaan lukien.)
1) puhdismisen, 2) irroittautumisen epäjumalista, 3) uuden sydämen, 4) uuden hengen, 5) ja mikä tärkeintä tämän veden pirskottelun välityksellä Jumala antaa Pyhän Hengen sisimpään 6) jonka voimassa saamme kilvoitella jokapäiväistä parannuksen tekoa.
Hes. 36:25-27
36:25 Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan.
36:26 Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
36:27 Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Tiituksen kirjeen perusteella vanha kirkko alkoi käsittämään Jeesuksen keskustelun Nikodemuksen kanssa tarkoittavan uudestisyntymistä, vaikka teksti varsinaisesti puhuu ”alkuperäisestä syntymisestä” tai tästä johdettuna ”ylhäältä syntymisestä”.
Joh. 3:3,5-6 tarkoituksena on sanoa että meidän on synnyttävä Jumalasta. Siinä sanotaan että kukaan ei voi pelasta ilman tätä Jumalasta syntymistä. Siinä myös sanotaan että tämä Jumalasta syntyminen tapahtuu pyhän kasteen kautta: ”vedestä ja Hengestä”.
Toisin kuin Reijo väität, niin voimme vielä todeta että Jumalan pyhän sanan mukaan kaste pelastaa.
Tästä kertoo 1. Pietarin kirje selkeästi, ”kaste pelastaa ”. Siinä myöskin annetaan peruste, miksi kaste pelastaa: koska Jumala juuri kasteessa on tehnyt liiton meidän kanssamme.
1.Piet. 3:21-22
21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, 22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja istuu Jumalan oikealla puolella ja jolle on alistettu enkelit, vallat ja voimat.
1.3.2017 lähtien myös samaa sukupuolta olevat parit voivat pyytää avioliiton esteiden tutkintaa seurakunnalta.
Tuli mieleen, että miten samaa sukupuolta olevalle parille (jonka osapuolet ovat kirkon jäseniä), joka pyytää avioliiton esteiden tutkintaa (eli siis vain ”avioliiton” esteiden tutkintaa, ei ”siviiliavioliiton” tai ”kirkollisen aviolliiton”) ilmaistaan, että kirkko ei vihi heitä?
Vai olisiko tarkoituksenmukaista, että kirkko rupeaa tekemään avioliiton esteiden tutkinnassa eron siviiliavioliiton ja kirkollisen avioliiton välille, jonka seurauksena avioliittoon aikoville pareille voidaan ilmoittaa tutkinnan tuloksesta muun muassa seuraavilla tavoilla: siviiliavioliiton solmimiselle ei ole esteitä mutta kirkollisen avioliiton solmimiselle on este. Toisille pareille voidaan ilmoittaa: ei ole esteitä siviiliavioliitolle eikä kirkolliselle avioliitolle.
Sari Roman-Lagerspetz teen nyt ongelman asiasta, jossa ongelmaa ei ole taikka vaihtoehtoisesti ongelma on toisaalla.
Suomen laki tunnistaa erikseen miehet ja naiset, näin myös tilanteessa jossa tutkitaan avioliiton esteitä. Muutos 1.3.2017 alkaen on että kihlapari voi olla myös samaa sukupuolta.
Kirkon kanta kuitenkin on, että kirkollisesti vihittävien tulee olla keskenään eri sukupuolta. Tämä on yleislinjaus, jota ei ratkaista seurakunta, saati tapauskohtaisesti.
Koska sukupuoli on osa henkilötietoja, on se kummankin kihlaparin osalta tiedossa jo ennen avioliiton esteiden tutkintaa. Näin ollen seikka, voidaanko kihlapari sukupuoltensa perusteella vihkiä keskenään kirkollisesti vaiko ei, on tiedossa jo ennen tutkinnan aloitta. Avioliiton esteiden tutkinta ei kohdistu siihen.
Kun ei ole olemassa erikseen kirkollista avioliittoa ja siviiliavioliittoa, vaan on vain avioliittoja, niin turha luoda jatkossakaan sellaisia. On erilaisia vihkimisiä mutta ei erilaisia liittoja.
Esteiden tutkinta palvelee yleensä sovittavaa vihkimistä, ei toisin päin. Pariskunta haluaa ensimmäisenä varata päivän ja kirkon, siitä seuraa vihkijä, ellei ole omaa toivomusta, vihkijän lisäksi varataan kanttiori. Tämän jälkeen seurakunta aloittaa esteiden tutkimisen. Teoriassa voi olla mahdollista. että pari haluaa pelkästään esteiden tutkimisen, mutta en ole sellaisesta kuullut. Sen sijaan maistraatista haettuun esteettömyystodistukseen törmää tämän tästä.
Luulisin, että miespari tai naispari ottaa vihkimisen seurakunnassa itse puheeksi tyyliin: ’Vaikka mennään maistraatissa vihille, haluttiin hakea kirkosta kuulutukset.’ On myöskin mahdollista, että asian tietämisestä ei ole mitään epäselvää; esimerkiksi jos toinen kihlakumppaneista on seurakunnan oma työntekijä. Näissä tilanteissa ei tieto tai sen puute ole ongelma.
Sitten on se tilanne, jossa tilanne ei välttämättä ole selvä. Silloin virkailija saattaa muistuttaa asiasta. Jos pari rupeaa kyselemään pappia, niin silloin asia ainakin tulee esille.
Nähdäkseni selkeintä olisi noudattaa paikalista tapaa suhteessa siviilivihkimisiin riippumatta siitä tutkitaanko avioliiton esteet kirkollisesti. Myös samaa sukupuolta olevien kihlaparien puolesta tulee pyydettäessä rukoilla sekä ennen että jälkeen vihkitoimituksen. Nähdäkseni näin tulisi olla jo nyt, parisuhteensa rekisteröivien kohdalla. Puolesta ja kanssa voidaan siis rukoilla useitakin kertoja.
Samaa sukupuolta olevaa paria ei kuitenkaan tulisi kuuluttaa ikään kuin kirkollisesti vihittäväksi, vaan ilmaista että kyse on nimenomaisesti esirukouspyynnöstä.
Eikö olisi loogista ja tasavertaisen kohtelun kriteerit täyttävää, että messuissa rukoillaan kaikkien niiden parien puolesta, jotka ovat menossa vihittäviksi tai jotka on vihitty ja jotka pyytävät sitä seurakunnalta? Tai ainakin niin, jos jompikumpi kumppaneista on kirkon jäsen!
Ongelma tai taa olla siinä ettei seurakunnalla ole edes ennakolta tietoa kaikista avioliittoon aikovista jäsenistään.
Jukka, ei tarvitsekaan olla sillä asia perustuisi ihmisten omaan aktiviisuuteen. Siis jos hoitavat esteiden tutkinnan maistraatin kautta, voivat ilmoittaa seurakuntaan pyyntönsä esirukouksesta. Hyvin yksinkertaista ja joissakin seurakunnissa taitaa olla jo käytössä. Jatkossa 1.3. jälkeen tätä vain sovellettaisiin kaikkiin pareihin.
Mainitsemassasi tilanteessa on selkeintä, että esirukoillaan kaikkien sitä erikseen pyytäneiden puolesta, riippumatta siitä ovatko he menossa taikka juuri menneet avioon taikka eivät.
Mikä tässä on niin erityisen vaikeaa ymmärtää? Esirukoilussa on kyse esirukouksesta eikä ”kuulutuksesta”. Luterilaisissa seurakunnissa rukoillaan kaikkien puolesta ja heidän kanssaan, eikä siinä ole kyse mistään kaavamaisesta toimituksesta.
Jukka, minulle eisrukousasia tässä ”kuviossa” ei ole lainkaan epäselvä. Ymmärrän kuitenkin niin, että jos on kyse esirukouksesta avioliittoon aikovien tai (juuri) vihittyjen puolesta, niin raja menee juuri näin eikä kyse ole rukouksesta avioliittojen puolesta yleensä tai esirukousta pyytäneiden (jo aikaisemmin vihittyjen) parien puolesta. Se kuuluu muuhun esirukouksen osaan. Rukoukset kastettujen, vihittävien/vihittyjen ja kuolleiden/omaisten puolesta voi sijoittaa esirukouksessa alkuun tai rukouksen sisälle. Useimmiten ne ovat esirukouksen alkuosassa. Enää ei tosiaan ole kysymys millään tavalla ”kuuluttamisesta”. Tosin joillakin pareilla on asiasta tällainen mielikuva ja asia on heille tärkeä.
Kirkollisessa keskustelussa on käyty enenevässä määrin tekemään eroa niiden kirkkomme jäsenten välillä, jotka ovat kelvollisia tulla vihityiksi avioliittoon kirkossa ja niiden kirkon jäsenten välillä, joiden täytyy käydä solmimassa avioliitto kirkon ulkopuolella, koska kirkko ei suostu heitä vihkimään eikä siunaamaan heidän liittoaan. Ihmiset asetetaan eri asemaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Halutaanko siis kuitenkin, että niille kirkon jäsenille, joita heidän oma kirkkonsa ei halua vihkiä, ja joiden täytyy käydä solmimassa avioliitto kirkon ulkopuolella, tulisi kuitenkin sellainen olo, että kirkko hyväksyy heidän avioliittonsa aivan yhtälailla kuin niidenkin avioliiton, joissa kirkko haluaa toimia vihkijänä ja jotka se siunaa?
Tässä ei tietenkään onnistuta.
Onneksi on niitä pappeja jotka eivät aseta kirkon jäseniä eri asemaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella vaan vihkivät kaikkia avioliittolain mukaisesti 1.3.2017 lähtien
Eikö tässä keskustelussa pikemminkin kysytä sitä, mitä tarkoittaa rukoileminen ”kanssa ja puolesta”?
Sari Roman-Lagerspetz
Epärehellisyys ei ole kristillinen hyve.
Kirjoitat vastoin parempaa tietoasi kirjoittaessasi että kysymys siitä ketkä ”ovat kelvollisia tulla vihityiksi avioliittoon kirkossa”. Tiedät varsin hyvin, että keskustelua ei käydä kirkon jäsenten kelvollisuudesta avioliittoon, vaan siitä, mitä avioliitto kristillisen opetuksen mukaan on.
Kirkkoraamattumme mukaisesti Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi sekä asetti heidän väliselle parisuhteelle siunauksen. Raamatullinen avioliittokäsitys perustuu tuohon protoparisuhteeseen. Tämänkin sinä Sari varsin hyvin tiedät.
Lainsäädännön muutos mahdollistaa laillisen avioliiton solmimisen luomiskertomuksen mukaisesta protoparisuhteesta poikkeavasti myös samaa sukupuolta olevien välillä. Tämänkin sinä Sari varsin hyvin tiedät
Nyt siis keskustelemme siitä, mahdollistaako luterilainen tunnustus avioliittokäsityksen laajentamisen. Pohjoismaisissa jälkivaltiokirkollisissa (Tanskassa edelleen) kirkoissa asian tunnustuksellista keskustelua ei ole käyty riittävän syvällisesti. Suomessa on siis aihetta parempaan.
Myös 1.3.2017 jälkeen kaikki kirkkomme ja yhteiskuntamme jäsenet on rekisteröity miehiksi tai naisiksi. Ei siis ole mitään epäselvää tai tutkittavaa sen suhteen, ketkä kaksi ovat eri sukupuolta taikka samaa sukupuolta. Seikka voidaanko parisuhteen osapuolet vihkiä kirkollisesti ei siis ole sattumanvaraista.
Mikäli haluat Sari Roman-Lagerspetz nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun sukupuolen juridisen määräytymisen taikka kirkolliseen keskusteluun ihmisen alkuperäisen luomiseen kahteen eri sukupuoleen ennen syntiinlankeemusta, niin voit sen tehdä, mutta kyse on silloin kokonaan eri keskustelun aiheesta. Jälkimmäinen aihe koettelee vielä rajummin luterilaisen tunnustuksen rajoja, kuin avioliittokysymys.
Jukka Kivimäki,
sanot että keskustelemme siitä, mitä kristillinen avioliitto on ja mahdollistaako luterilainen tunnustus avioliittokäsityksen laajentamisen.
Mitä tarkoitat ”luterilaisella tunnustuksella”? Tarkoitatko sellaista, jonka mukaan esimerkiksi eronneiden kirkollinen vihkiminen uusiin avioliittoihin (nykymallilla) on ihan hyväksyttävää?
Minusta ”luterilainen tunnustus” suhtautuu nykyään hyvin avaramielisesti ja lähimmäisenrakkautta osoittaen heteroihin. Se kykenee käyttämään järkeä ja ottamaan kriittistä etäisyyttä ”vanhaluterilaiseen” ajattelutapaan, jonka mukaan esimerkiksi eronneiden uudelleen avioituminen (nykymallilla), avoliitot, itsetyydytys ja homoseksuaalisuus olivat ehdottomasti syntiä. Minusta olisi outoa jos tämä luterilainen tunnustus ei kykenisi suhtautumaan samanlaisella järkevällä asenteella myös homoseksuaaleihin ja samaa sukupuolta olevien avioliittoihin.
Jukka sinäkin hyvin tiedät, että Raamatusta löytyy ohjeita kovin monenlaisiin asioihin. Vaikkapa useamman vaimon pitämiseen, erinäisistä rikoksista kivitetyksi joutumiseeen, yms.
Nyt keskustellaan avioliitosta siksi, että ensi vuonna kirkon ja lainsäädännön näkemys asiasta on erilainen. Kirkko voisi nyt yllättäen ottaa tiukan linjan ja pysyä omassa, vanhassa avioliittokannassaan. Siihen sisältyisi kuitenkin merkittävä riski vaikutusvallan ja rahan menettämisestä.
Kirkko on pystynyt sopeutumaan siihen, että homoja ei saakaan, Raamatun käskystä poiketen, kivittää kuoliaaksi. Uskon, että sopeutuminen homojen avioliittoon vihkimiseen onnistuu myös.
Jukka, kirjoitat Sarille: ’Tiedät varsin hyvin, että keskustelua ei käydä kirkon jäsenten kelvollisuudesta avioliittoon, vaan siitä, mitä avioliitto kristillisen opetuksen mukaan on.’ Tämäkään ei ole totta.
Ensiksikin on niitä, jotka tekevät yksinkertaisen oletuksen, että puolison pitää olla ihmiselle sopiva. Jos sopivat puolisot suljetaan mahdollisen avioliiton ulkopuolella, niin silloin henkilöä pidetään, de facto, kelvottomana avioliittoon.
Toiseksi on niitä, jotka haluavat kieltää homoilta ja lesboilta kaikki intiimit ja yhteisön tunnustamat ihmissuhteet. Osa sanoo sen ääneen. Osa vaahtoaa Sodomasta ja Gomorrasta. Ja osa puhuu ’kirkon avioliitto-opetuksesta, välttääkseen leimautumisen homofoobikoiksi.
Kolmanneksi on niitä, jotka aidosti ajattelevat kyseessä olevan kirkon avioliitto-opetus.
”Kirkko on pystynyt sopeutumaan siihen, että homoja ei saakaan, Raamatun käskystä poiketen, kivittää kuoliaaksi. Uskon, että sopeutuminen homojen avioliittoon vihkimiseen onnistuu myös.”
—-
-Raamatun käskyt ja kiellot eivät ole yhtä kuin näiden rikkomisesta seuraava rangistus. Et ymmärrä Raamatusta ja ”raamatullisuudesta” mitään jos noin luulet. Et oikeastaan lainsäädännöstä ylipäätään.
Käsky ja kielto, eettinen käsitys jostakin voi pysyä samana, rangaistustapa voi muuttua tai vaikka poistua kokonaan. Näin on maallisessakin lainsäädännössä ja yleisessä moraalikäsityksessä. Kuolemanrangaistus voi poistua, mutta se ei tee murhasta hyväksyttävämpää.
Analogiasi on ilmeisesti se, että homot eivät enää joudu helvettiin, mutta se ei tee homostelusta hyväksyttävämpää?
”Analogiasi on ilmeisesti se, että homot eivät enää joudu helvettiin, mutta se ei tee homostelusta hyväksyttävämpää?”
-Ei tietenkään! Puhuin tietysti ihmisten toimeenpanemasta rangaistuskäytännöstä. Se voi muuttua. Puhuithan itsekin siitä mitä ihmiset (kirkko) ovat muuttaneet suhtautumisessaan ja toiminnassaan. Tietyistä asioista ei enää rangaista tietyllä tavalla. Käytit sanamuotoa ”homoja ei saa enää kivittää”.
Aikoinaan, Mooseksen lakia ylöskirjattaessa, myös rangaistukset olivat Jumalan ohjeita, joita tuli noudattaa kun joku rikkoi lakia. Mutta ne eivät olleet käskyn ja lain muuttumaton ydin, vaikka Jeesuksen ajan fariseukset niin luulivat. Eivät ymmärtäneet sitä, että lain noudattaminen on käskyn ja kiellon noudattamista, ei rankaisemista tietyllä tavalla.
Jos Jumala haluaa muuttaa tuonpuoleisia asioita, se on hänen asiansa.
Sari R-L :”Onneksi on niitä pappeja jotka eivät aseta kirkon jäseniä eri asemaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella vaan vihkivät kaikkia avioliittolain mukaisesti 1.3.2017 lähtien”
Ihan uteliaisuudesta: joko olette arvioineet kustannuksia, joita tuon eduskunnan poliittisten puolueiden tekemän päätöksen marssittaminen kirkkoon vastoin piispojen ohjetta tulee meille kirkollisveron maksajille maksamaan?
Emme ole arvioineet, oletteko te?
Sari R-L :”Emme ole arvioineet, oletteko te?”
En tiedä onko kukaan arvioinut. Henk.koht. olen jo tottunut siihen, että veronmaksajina joudumme lopulta kustantamaan kaiken, mitä puolueiden oman voiton tavoittelun ”päähän pälkähtää”.
Arvioin, että kustannuksia kirkollisveron maksajille ei avioliittolain eikä muunkaan takia tule. Veron korottaminen kun varsin todennäköisesti vähentäisi tuottoa, koska kirkosta eroaminen lisääntyisi.
Piispat muuten ovat aika mestareita löytämään sellaisia sanamuotoja, että sekä vastustajat että kannattajat voivat todeta olleensa oikeassa; )
Risto Korhonen :”Arvioin, että kustannuksia kirkollisveron maksajille ei avioliittolain eikä muunkaan takia tule. ”
Arvioi mitä arvioit. Kustannuksia ne on nekin, mitä hiippakunnille ja kenties myös oikeuslaitoksille tämänkin asian selvittämisestä johtuvasta työstä aiheutuu, mutta ”mitäs näistä Kaanaan häistä, Jerikos on jortsut” ja kun pelataan veronmaksajien varoilla, niin kustanuksista viis.
Ei se paljon maksa. Kapituli hoitaa hommat virkatyönä, eikä käräjöintikään ole kallista, jos ei hankita kalliita asianajajia. Kapitulin ei tarvitse, siellä on lainoppinut asessori. Mitä sitten piispainkokouksen kanssa eri mieltä olevalle papille koituu kuluja, se ei lankeaa veronmaksajille ainakaan, jos pappi on väärässä.
Kiinnostavaa on, että piispojen selonteon mukaan siviilivihkimisenä toimitettavan avioliiton puolesta voidaan rukoilla päiväjumalanpalveluksessa.
Olisiko jotain (teologista) eroa sen välillä, että siviilivihittyjen avioliiton puolesta rukoillaan rukoushetkessä kuin että sen puolesta rukoiltaisiin päiväjumalanpalveluksessa?
Rukoilu on teologisesti rukoilua vaikka WC:ssä.
Asian ydin on siinä, että on seurakuntalaisia, jotka haluavat rukoilla kahden miehen tai kahden naisen liiton kohdalla vain sen hajoamisen puolesta. Tämä porukka kokee loukkaavana, jos päiväjumalanpalveluksen esirukouksessa tällainen liitto rinnastetaan miehen ja naisen avioliittoon.
Silloin kun perhe, suku ja ystäväpiiri kokoontuu rukoilemaan tämä porukka on poissa. Eli varsinaista teologista eroa ei ole, mutta perhejuhlaan tulevat vain sen hyväksyvät. Sunnuntaina kirkkoon voi tulla joku, joka saa kahden miehen tai kahden naisen avioliitosta näppylöitä. Siinä on se ero.
Tässä asiassa olet Heikki täysin oikeassa.
Otetaan kuitenkin asiat asioina ja tarkastellaan voidaanko ongelma ratkaista.
1. Kirkkomme ei liturgisessa yhteydessä rinnasta samaa sukupuolta olevien välistä parisuhdetta miehen ja naisen väliseen avioliittoon myöskään 1.3.2917 jälkeen. Muussa asiayhteydessä kaikki juridisesti vahvistetut avioliitot tunnustetaan avioliitoiksi.
2. Esirukoilun kohteena on aina ensisijassa ihmiset ja että heidän kohdallaan toteutuisi Jumalan hyvä tahto.
Esitetty esirukous tulisi näin ollen lukea jumalanpalveluksessa siten, että todella rukoillaan Jumalan hyvää tahtoa, ilman ettei virheellistä käsitystä rinnastuksesta synny. Virheellinen käsitys voitaneen välttää, jos mahdolliset muutoin kuin kirkollisesti vihittävien esirukouspyynnöt luetaan omana kokonaisuutenaan ja kirkollisesti vihittävät omana kokonaisuutenaan.
Töki seurakuntaan mahtuu monenlaista väkeä ja joku voi tosiaan ”saada näppylöitä” ihmisten puolesta rukoilemisesta.
Mikä surullisinta, näppylöitä voi kuitenkin saada myös turhaan. Pari prosenttia suomalaisista nimittäin kantaa etunimenään sukupuolineutraalia nimeä tai sellaista nimeä, joka mielletään vahvasti vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvaksi. On siis mahdollista, että esirukousta luettaessa kuulostaa siltä, kuin pari edustaisi samaa sukupuolta, vaikka he ovat tavallinen pari.
Monissa seurakunnissa ei ole ollut tapana erotella pariskuntia sen mukaan, kuka heidät vihkii. Esimerkiksi on rukoiltu Saksassa tai Ranskassa solmittavan avioliiton puolesta aivan kuten omassa seurakunnassa solmittavan, vaikka kyseessä on siviilivihkiminen. Joten kirkossa on olemassa tapa rukoilla myös siviilivihittävien puolesta eroa tekemättä. Ja tähän piispainkokous viittaa.
Heikki Leppä;”Jukka, kirjoitat Sarille: ‘Tiedät varsin hyvin, että keskustelua ei käydä kirkon jäsenten kelvollisuudesta avioliittoon, vaan siitä, mitä avioliitto kristillisen opetuksen mukaan on.’ Tämäkään ei ole totta. ”
Itse asiassa esimerkkitapauksessasi on nimenomaan kyse avioliitto-opetuksesta ja pyrkimyksestä laajentaa avioliittokäsitystä.
Oletan että pitäydymme siinä Raamatun mukaisessa opetuksessa, että Jumala alun perin loi kaksi eri sukupuolta toisilleen sopiviksi kumppaneiksi. Lisäksi oletan että toteamme elämän realismina, ettei meidän ajassamme kaikkien kohdalla kuitenkaan mene niin.
Kaikille ihmisille ei etsinnästä huolimatta löydy heille sopivaa kumppania lainkaan. Lisäksi osa ihmisistä ei koe löytävänsä vastakkaisesta sukupuolesta sopivaa kumppania, mutta saman sukupuolen edustajasta sellainen heidän kokemuksensa mukaan kyllä löytyisi.
Nykyaikana viime mainittu ihmisryhmä on toki ensin mainittua suppeampi. Etsinnästä huolimatta vaille puolisoa jääviä heteroseksuaaleja on nykyään enemmän kuin mitä kaiken kaikkiaan on homoseksuaaleja.
Jos ja kun miehen ja naisen välinen avioliitto vastaa alkuperäistä luomisen mukaista asetelmaa, on saman sukupuolisten kumppanien muodostavassa avioliitossa kyse avioliittokäsitteen laajentamisesta, mikä siis merkitsee avioliitto-opetuksen muuttamista.
Sari R-L:n kysymykseen luterilaisesta tunnustuksesta vastaan, että tarkoitan sitä tunnustusta, johon viitataan kirkkojärjestyksen 1 luvun 1 §:ssä.
Jukka Kivimäki, tarkoitat luterilaisella tunnustuksella ilmeisesti seuraavaa tekstiä (Kirkkojärjestyksen 1 luku 1§)
”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu
Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin
kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä
muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimie-
lisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä
tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan”
Sanoit edellä, että kysymys (nyt puheena olevassa asiassa) on siitä mahdollistaako luterilainen tunnustus avioliittokäsityksen laajentamisen. Koska ”luterilainen tunnustus” ei ole henkilö, jolta voisi käydä kysymässä suostumusta tai lausuntoa avioliittokäsityksen laajentamiseen, niin kaiketi täytyy arvioida mitä tähän mennessä on tapahtunut kirkossa, jossa sitoudutaan luterilaiseen tunnustukseen.
Näyttää siltä, että luterilainen tunnustus on tähän mennessä taipunut ja laajentunut kaikenlaisiin muutoksiin koskien avioliittoa, puolisoiden välistä suhdetta ja siihen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia, avioeroa, uudelleen avioitumista, ja ylipäätään seksuaalisuuden kontrollia, jota kirkko on harjoittanut ”kristillisen avioliiton” nimissä.
Nykyään heteroseksuaalisten ihmisten seksuaalisuus-ja avioliittoasiat ovat varsin vapaamielisessä tilassa, luterilaiseen tunnustukseen sitoutuneessa kirkossa. Luterilainen tunnustus pysyy myös varsin hiljaa monista kysymyksistä, verrattuna siihen miten äänekäs ja agressiivinen se oli ennen. Toisin sanoen, kirkko ei juurikaan puutu moniin asioihin joita ihmsiet nykyään tekevät. Toista oli ennen, jolloin luterilaista tunnustusta käytettiin paljon aggressivisemmin ihmisten kontrolloimisessa.
(toki on herätysliikkeitä jne. joissa tilanne muistuttaa ”yleiskirkon” tilannetta esim. 150 vuotta sitten)
Minua miellyttää tämä inhimillinen ymmärtämys ja lähimmäisenrakkaus, johon luterilainen tunnustus taipuu ja laajenee avioliitto-ja seksuaalisuuskysymyksissä. Mielestäni Luterilainen tunnustus (eli ne ihmiset jotka sitoutua luterilaiseen tunnustukseen) toimivat kuitenkin epäoikeudenmukaisesti jos he soveltavat tiettyyn ihmisryhmään (heteroseksuaaleihin) paljon monipuolisempaa ja ymmärtävämpää arviointiapparaattia kuin toisiin (homoseksuaaleihin).
Sari Roman-Lagerspetz
En tarkoittanut kyseistä tekstiä vaan kyseisen tekstin sisältöä. Pitää siis tutustua tunnustuskirjoihin.
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/
”kaiketi täytyy arvioida mitä tähän mennessä on tapahtunut kirkossa, jossa sitoudutaan luterilaiseen tunnustukseen.”
Nyt vaihdat kysymyksen kokonaan toiseksi. En siis kysynyt mitenkä luterilaiseen tunnustukseen on sitouduttu. Kysyin mahdollistaako luterilainen tunnustus avioliittokäsityksen laajentamisen.
Tunnustuskirjoissa määritelty tunnustus pysyy täysin saman riippumatta siitä, kuinka tarkasti siihen on kulloinkin sitouduttu.
Ehkä suurin ongelma tarkastellessasi aihetta on relatiivisyys sellaisissakin asioissa, joista on saatavissa realistinen, tulkitsijasta riippumaton totuus. Tästä esimerkkinä luterilaiseen tunnustukseen kuuluva lause:”Luomiskertomus opettaa, että ihmiset on luotu siinä tarkoituksessa, että he olisivat hedelmälliset ja että kumpikin sukupuoli luonnonmukaisesti tuntisi toiseensa kohdistuvaa viettiä.” (Augsburgin tunnustuksen puolustus XXIII artikla). Toinen lause samasta artiklasta: ”Samoin kuin siis ihmisen säätämät lait eivät voi muuttaa maan luontoa, ei mikään lupaus eikä ihmisten säätämä laki voi muuttaa ihmisen luontoa ilman että Jumala erityisesti asiaan puuttuu. ”
Riippumatta omasta mielipiteestämme asian suhteen kyseiset lauseet lause ovat osa luterilaista tunnustusta. Jos opetamme asiasta toisin, opetamme vastoin luterilaista tunnustusta. Asiassa ei ole mitään suhteellista.
Olisi siis luterilaisen tunnustuksen vastaista väittää että luterilaisen kirkon ihmiskäsitys taikka ihmiskäsitykseen perustuva avioliittokäsitys muuttuisi aina sitä mukaan, jos yhteiskunta muuttaa lainsäädäntöään. Päin vastoin todetaan: ”Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota.”
”Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota.”
Nykyään tiedämme Raamatun ja tunnustuskirjojen näkemykset luonnosta monelta osin vääriksi. Tekstien kirjoittamisen aikaan syynä oli tiedon puute, mutta jos nyt ripustaudutaan niiden ”totuuteen”, kyse on jostain muusta.
Evoluutiosta ei ollut hajuakaan, kun tunnustusta ja oppia luterilaisille laadittiin. Nykyään tiedämme myös, että esim. homoseksuaalinen käyttäytyminen on monille eläinlajeille tavallista. Eläinten älykkyydestä ja tunteista olemme saaneet valtavasti uutta tietoa aivan viime vuosina.
Ymmärryksemme ja tietomme luonnosta ovat muuttunut radikaalisti verrattuna siihen, mitä tunnustuskirjoja laatineet uskonoppineet tiesivät. Varmaa on sekin, että luonto muuttuu edelleen jatkuvasti.
Vanha hyvä armeijan suunnistusohje neuvoo, että jos maasto ja kartta eivät pidä yhtä, maasto on voimassa. Luonnosta voi ajatella samoin: jos luonto ja Raamattu/tunnustuskirjat eivät pidä yhtä, luonto on voimassa.
”Nykyään tiedämme myös, että esim. homoseksuaalinen käyttäytyminen on monille eläinlajeille tavallista.”
—
-Ja Raamatun ajan ihmisetkö eivät tienneet tätä? Enemmän tuolloin normikansalaiset olivat eläinten ja luonnon kanssa tekemisissä, karjankasvatuksen ja metsästyksen kautta, kuin nykypäivänä. Olivatko he mielestäsi sokeita? Ainakaan huomio matkustaessa ja paikasta toiseen likkuttaessa ei ollut kännykässä ja nopeusmittarissa. 🙂
”Olivatko he mielestäsi sokeita?”
Raamatun ajan ihmiset olivat yhtä fiksuja ja näkeviä kuin sen ajan tietopohja mahdollisti. Tuo sinun näennäinen nokkeluutesi on vähän rasittavaa, ei meillä nyt ole syytä vaihtaa puheenaihetta.
Voisitko lukea, mitä Jukka Kivimäki kirjoitti. Sitten saatat paremmin ymmärtaa, kun kommentoin hänen kirjoituksiaan.
Risto Korhonen
Tekstejä pitää totakai lukea aikansa viitekehyksessä ja katsoa mikän on ajallista ja mikä ajatonta.
Tilanteessa, jossa Raamatun taikka tunnustuiskirjojen tekstin realismi ja naturalistisen tieteen realismi pitävät yhtä, on turha etsiä opillista vastausta sosiaalisesta konstruktivismistä. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti miehiä taikka naisia ja muu on poikkeusta.
Uskonnollisten kertomusten ja tieteen realismin rinnastaminen on täysin vailla perusteita.
Kyllä, miehet ovat miehiä, naiset naisia, jotkut muut joitain muita. Avioliitto on yhteiskunnallinen sopimus, ja pyrkimys tasa-arvoon on siinä yksiselitteisen hyvä asia.
Minulle on sinänsä yhdentekevää, millainen ”kirkon virallinen kanta” tai oppi avioliiton suhteen on. Huomaan kuitenkin, että toiveita tasa-arvoisesta avioliittomahdollisuudesta on kirkossakin monilla, ehkä jopa enemmisöllä sen jäsenistä. Jos luterilaisissa kirkoissa muuallakin (ainakin Ruotsissa) on mahdollista löytää ongelmaan ratkaisu, miksei meilläkin.
Kirkko tekee aikanaan omat teologiset ratkaisunsa. Toivon inhimillisyyden ja lähimmäisenrakkauden takia, että ratkaisut asettaisivat kaikki yhteisön jäsenet samanarvoiseen asemaan. Ihan joka suhteessa.