Rukous koko kansan käyttöön

 

Kuvassa on menossa Neljäs Kansallinen rukouksen ja esirukouksen seminaari Ngaoundéréssa Kamerunissa. Sitä pidetään 1.-7. 2021.  Rukous on hyvin merkittävässä asemassa meidän luterilaisessa kirkossamme Afrikan sydämessä.  Niinpä siellä panostetaan rukouselämän kehittämiseen voimallisesti ja käytännöllisesti.

Suomessa puolestaan Kirkolliskokous käsittelee aloitetta, joka yhdistää  edustajiamme  kirkkomme ylimmässä päättävässä elimessä. Aloitteeseen vaikuttaa omakohtainen kokemus rukouksen merkityksestä. Peräti 67 kirkolliskokousedustajaa on allekirjoittanut aloitteen, jossa toivotaan rukouksen aseman vahvistamista kirkossa. Aloite on osoitettu piispainkokoukselle.

Tässä blogissani käsittelen Aabrahamin rukousta ja nostan esiin siitä nousseita ajatuksiani.

 

SUNNUNTAI 8.8.2021
11. sunnuntai helluntaista
Etsikkoaikoja
Ensimmäinen lukukappale: 1. Moos. 18:20-32

Jumala teki vierailun Aabrahamin luo. Hän tuli ihmisen muodossa.  Hän puhui  Aabrahamin kanssa kuin ihminen puhuu ihmiselle.  Jumala osoitti hänelle suosionsa.  Aabrahamista käytetään nimitystä ”Jumalan ystävä” ainoana henkilönä Raamatussa.  Aabraham on uskon isä koko kristikunnalle. Juutalaiset sanovat hänestä: ”Avraham avinu”, Aabraham isämme.

Aabraham oli suuri rukoilija. Jumala siunasi häntä rukousvastauksin.  Tämän sai kokea myös kuningas Abimelek ja hänen perheensä.

Mutta toisinaan kuitenkin hänkin joutui toteamaan, ettei rukousvastaus tullut hänen kaavailemassaan muodossa.  Niinpä lukukappaleessamme kerrotaan, miten Aabraham rukoili Sodoman puolesta. Rukous oli syvä ja voimallinen. Aabraham vetosi Jumalan oikeudenmukaisuuteen ja armahtavaisuuteen.

Rukous ei antanut sellaista vastausta kuin Aabraham toivoi. Sodoma ja Gomorra tuhoutuivat tulessa.  Mutta samalla on todettava, että vetoomuksen viittaus vanhurskaisiin kaupunkilaisiin sai ratkaisunsa: Jumala pelasti Lootin perheen.  Loot perheineen oli saanut armon Jumalan silmissä, ja heille tarjottiin pakomatka edessä olevasta tuhosta.  Vävyt jäivät jo kaupunkiin ja vaimonkin pakomatka keskeytyi. Niinpä vain kolme ihmistä pääsi pakoon.

Viime aikoina uutisissa on paljon puhuttu suurista metsäpaloista eri puolilla maailmaa.  Kuivuus on tehnyt luonnon herkästi syttyväksi. Tuli on päässyt irti. Monet kaupungit ovat tulleet uhan alaisiksi. Joissakin on jouduttu lähtemään pakoon, toisissa ollaan valmiustilassa:  lähdetään, jos tarvitaan.  Tuhot ovat valtavia.

Sodoman ja Gomorran tapauksissa vain Jumala tiesi noiden kaupunkien tilan.  Miksi näin oli, on ja pysyy yksistään Herramme tiedossa.   Niinpä nykyaikaisten suurten luonnossa tapahtuvien palojen onnettomuuksillakaan ei saa syyllistää ketään. Meidän ihmisten näkökulmasta ei tuollaiseen ole varaa eikä aihetta.

Sen sijaan mekin voimme omissa rukouksissamme rukoilla   katastrofialueitten ja siellä asuvien  ihmisten puolesta.  Saamme tuoda rukouksissamme Jumalamme eteen orvoiksi, leskiksi, lapsettomiksi jääneet,  asuntonsa, kotinsa, omaisuutensa menettäneet.

Rukoilkaamme kylien, kaupunkien, maakuntien, osavaltioiden ja maiden puolesta,  koko maailman puolesta, ja pyytäkäämme, että muutkin, kuin tuhoalueitten naapurimaat ja vain niiden palokalusto,  voisivat miettiä, miten auttaa niitä, joita onnettomuudet koskettavat.

 

Tässä pyhäpäivän ensimmäinen lukukappale

1. Moos. 18:20–32

Herra sanoi Abrahamille:
    ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran asukkaiden takia on suuri ja heidän syntinsä on hyvin raskas. Siksi minä aion mennä sinne katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen pahan, mistä valitetaan. Minä haluan saada siitä selvän.”
    Miehet lähtivät kulkemaan Sodomaan päin, mutta Herra jäi vielä puhumaan Abrahamin kanssa. Abraham astui lähemmäksi ja kysyi: ”Aiotko sinä tuhota vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa? Ehkä kaupungissa on viisikymmentä hurskasta. Tuhoaisitko sen silloinkin? Etkö armahtaisi tuota paikkaa niiden viidenkymmenen oikeamielisen vuoksi, jotka siellä asuvat? On mahdotonta, että surmaisit syyttömät yhdessä syyllisten kanssa ja että syyttömien kävisi samoin kuin syyllisten. Ethän voi tehdä niin! Eikö koko maailman tuomari tuomitsisi oikein?” Herra sanoi: ”Jos löydän Sodomasta viisikymmentä hurskasta, niin heidän tähtensä minä säästän koko kaupungin.”
    Abraham vastasi: ”Minä olen rohjennut puhua sinulle, Herra, vaikka olenkin vain tomua ja tuhkaa. Entä jos niistä viidestäkymmenestä puuttuu viisi? Hävittäisitkö viiden vuoksi koko kaupungin?” Herra vastasi: ”En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentäviisi.” Abraham kysyi vielä: ”Entä jos siellä on neljäkymmentä?” Herra sanoi: ”Niiden neljänkymmenen takia minä säästän sen.” Abraham sanoi: ”Älä suutu, Herra, vaikka puhunkin vielä. Entä jos siellä on kolmekymmentä?” Herra vastasi: ”En hävitä sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä.” Mutta Abraham sanoi: ”Saanko vielä puhua sinulle, Herra? Entä jos sieltä löytyy vain kaksikymmentä?” Herra sanoi: ”Niiden kahdenkymmenen takia jätän sen hävittämättä.” Mutta Abraham sanoi: ”Älä suutu, Herra, vaikka puhun vielä tämän kerran. Entä jos sieltä löytyy kymmenen?” Herra sanoi: ”Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä.”

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matias

    Uskonnon mukaan noin, mutta nykytutkimuksen mukaan Sodoman oletetulle alueelle putosi meteoriitti, joka räjähti ja leimahti kuin atomipommi Hiroshimassa ja josta voidaan jälkikirjoituksia kirjoittaa tarinoiden muodossa ja Jumalan pelon kylvössä.
    Todennäköisesti kukaan ei aavistanut mitään, eikä ehtinyt keskustelemaan edes vaimonsa kanssa. Jälkeenjääneet ovat tietysti olleet kauhusta kankeina, ja pyrkineet selittämään tapahtunutta.

    Taivaalta pudonneita kiviä kyllä tunnetaan, kuten Kaaban musta mystinen kivi. JOka selityksen mukaan on enkeli joka maahan pudottuaan ja sen pahuuden nähdessään muuttui mustaksi kiveksi. Lieneekö sama kuin aikoinaan tunnettu Kybelen kulttiesine, eli musta meteoriitti.

    Tulipaloihin liittyen Koraanissa puhutaan tulen rangaistuksesta, ja nyt maailma on saanut tulen rangaistusta suuressa määrin. Jopa Turkkilaiset, jotka epäilevät niitä sytytetyiksi. Tietysti kuumuus ja kuivuus voivat saada aikaan sen, että hyvin pienikin huolimattomuus tulen kanssa voi leimahtaa suureksi paloksi.

    • Tarja

      Kiitos kommentistasi.

      1) Puheesi meteoriitista ei suinkaan ole niin kaukaa haettu edes Raamatun sanan mukaan, kun siinä kerrotaan tulisten kivien putoamisesta taivaasta. Kun kuumentunut esine putoaa niin se leimuaa tulena, joka sekin mainitaan. Samoin savun muodostus palamisen yhteydessä mainitaan. Tässä ei toki mainita sanaa metsä mutta puhutaan kylläkin luonnon tuhoutumisesta toisin sanoin.

      1 Moos. 19:24 Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta,

      19:25 ja hävitti nämä kaupungit ynnä koko lakeuden sekä kaikki niiden kaupunkien asukkaat ja maan kasvullisuuden

      19:28 katseli Sodomaan ja Gomorraan päin ja yli koko lakeuden, ja katso, maasta nousi savu niinkuin pätsin savu.

      2) Meteoriitit eri kulttuureissa

      Kaaban kiveä pidetään alkuaan meteoriittina tai meteoriitin aiheuttaman kuumuuden tuottamana.

      Myöskin Kybelen palvonnassa käytetty Musta kivi lienee ollut meteoriitti. Vähää ennen vuotta 200 eKr. se siirrettiin Frygiasta Roomaan Victorian temppeliin.

      3) Eri kulttuureissa tuleen on liitetty hyvinkin erilaisia ideoita, joista jokainen tarkastelutapa kertoo kyseisen kulttuurin omista lähtökohdistaan katsoen mitä tuli heille kertoo.
      Sinä mainitset näistä muutamia.

  2. Matias

    Kun taivaalta sataa kiviä, ja uskotaan, että se on Jumala joka niitä heittelee, niin onko Jumala sitten kivien heittelyn taustalla oleva syy ? Kun rangaistuksena on raamatussa joissakin tapauksessa ollut kivittäminen, on siinä todennäköisesti esikuvana ollut taivaalta sataneet tulikivet.

    Mutta asiasta toiseen, jäin erästä kuningastapausta lukiessani miettimään sitä, että mihin perustui profeettojen suuri valta ihmisten mielessä silloin, ja vielä tänäkin päivänä ?

    Israelilla oli kuningas ja Juudealla oli kuningas. Mutta Israelilla ei ollut profeetan mieleinen kuningas, koska hänellä oli vierasmaalainen vaimo nimeltään Iisebel.
    Niinpä Elisan profeettaoppilas voiteli uuden kuninkaan, vaikka entinen oli olemassa.
    Uuden nimi oli Jeehu Joosafatin poika. Profeetta halusi puhua Jeehun kanssa kahdenkesken. Kun Jeehu tuli huoneesta, joukko kysyi; – mitä se hullu sanoi sinulle, siis profeetta. Kuultuaan, että profeettaoppilas oli voidellut Jeehun kuninkaaksi ja se oli kuulemma Herran sana, niin ilman mitään napinaa kansa levitti vaatteita portaille Jeehun eteen ja puhalsi pasuunaan ja huusi: ’Jeehu on tullut kuninkaaksi.’

    Mitä Jeehu sitten teki ? Hän murhasi niin Israelin, kuin myös Juudan kuninkaat ja kaikki Baalin palvojat ja palvelijat ja papit ja tietysti sen Iisebelin, ja koko hänen sukunsa. Kuten myös Ahabin seisemänkymmentä poikaa, joiden päät piti tuoda hänen eteensä säkissä. Näin jälkikäteen tuntuu, että olipas siinä voideltu, mutta ehkä hän silloin palveli sitä tarkoitusta, joka oli profeetalle mieleinen.

    Uskokaa tai älkää mutta Jeehulla ja Jeesuksella on paljon yhteistä ja varsinkin tuo Iisebel, jota tosin Jeesus on vasta menossa syöksemään tautivuoteelle ja tappamalla tappamaan hänen lapsensa. Ilmeisesti Iisebelillä on ylösnousemus.

    Monta muutakin yhteistä heistä löytyy, kuten eräs tyly lause: ”Mitä se sinulle kuuluu ” joka esiintyy vielä kahteen kertaan molemmilla. Sana kavallus löytyy myös Jeehun tarinasta. Ahabin poika Jooram, Israelin kuningas sanoi Jeehun toimintaa kavallukseksi ja pääsi hengestään.

    Ilman uskonnollista hehkutusta tai näkemystä, tapaus on ihan selvä vallankaappaus, mutta profeetta taitaa tuoda siihen ikäänkuin jumalallisen asioihin puuttumisen vielä tämänkin päivän ajattelussa. Hirvittävää verenvuodatusta kuitenkin ja tarinan lopussa sanotaankin , että Jeehu ei sittenkään tehnyt asioita Herran mielen mukaan. Oliko siis profeetta erehtynyt ?

    • Tarja

      Kiitos kommentistasi. Kiitos kysymyksistäsi.

      4) Jumala huolehtii koko maailmankaikkeuden ylläpidosta. Hänen huolenpitonsa ulottuu jopa jokaiseen hiuksen putoamiseenkin, tai näin ydinfysiikan tuntemisen aikakautena voisimme sanoa, että hän tuntee ja ylläpitää jopa jokaisen kvarkinkin, jotka muodostavat hadroneja, joista tunnetuimmat ovat atomin rakenneosina tunnetut protonit ja neutronit.

      Näin ollen hän tuntee jopa jokaisen kiven liikkeen, joten mikään ei voi olla häneltä salassa. Mutta ei kuitenkaan voida sanoa, että kivittämisissä tai muissa lentävissä kivissä hän olisi jotenkin enemmän mukana kuin kivitettävän tai niiden mukana, joihin lentävät kivet tai meteoriitit osuvat. Meidän ihmisten näkökulmasta ei voida mennä tekemään yksipuolisia oikosulkumaisia johtopäätöksiä siitä, miksi mitäkin tapahtuu, vaan on keskityttävä niiden toimien tekemiseen, joihin meidän voimamme ja mahdollisuutemme ulottuvat, esimerkiksi vuoren tai tunturin tai kalliolouhoksen riittävään tarkkailuun niin, ettei näistä putoile kiviä vieressä kulkevalle tielle.

      5) Kivittäminen ei liity mihinkään luonnossa tippuvan kiven lentoon, vaan se nousee yhtenä vaihtoehtoisena välineenä kuolemantuomion toteuttamiseen tai kiukkupäiden äkämystyksissään tekemien väkivaltaisuuksien joukkoon.
      Joillakin on välineenään ampuma-ase, joillakin puukko, miekka tai muu teräase, joillakin hirttoköysi, joillakin juopposeurassa rikki isketty pullo tms.

      Onneksi nykyisin on monessa maassa saatu kuolemantuomio poistetuksi. Valitettavasti ei kaikissa.

      6) Kyselet Pohjoisen Valtion eli Israelin tapahtumista. Siellä oli koko kansan moraalista elämää repinyt Baalin palvonnan leviäminen kansan keskuuteen. Kuningatar Iisebel oli erityisesti suosinut tämän kansan perinteisen uskonnon vastainen epäjumalanpalvelus. Profeetta taisteli elävän Jumalan puolesta, kun hän kiivaili Iisebeliä vastaan. Kyseessä siis ei ollut kuningattaren vastainen taistelu henkilökohtaisista syistä vaan puhtaasti uskonnollinen pyrkimys koko kansan saamiseksi luopumaan epäjumalasta ja saadakseen kansan tosissaan seuraamaan Herraa Jumalaa ainoana Jumalanaan.

      Jehulle kuninkaaksi pääsemisessä oli mukana myös selvää vallantavoittelua. Noihin aikoihin Israelissa eli Pohjoisessa valtakunnassa vallankaappaus oli varsin yleinen vallan siirron muoto. Näin tapahtui tapahtui useamman kerran.

      Noissa oloissa miltei jokainen joka kuninkaaksi pyrki joutui surmauttamaan vastustajansa. Jos sitä ei tehnyt niin eipä olisi kovinkaan pitkään valtaistuimella viipynyt. Sen verran olot olivat poliittisesti epävakaita. Samaan aikaan valtio joutui sotimaan myös ulkopuolisia vihollisia vastaan.

      7) Kuningasajalla profeettojen virka oli kansan yhteisten asioitten hoitoa varten luotu virka. Siihen valittiin luotettavia miehiä. Heidät vihittiin virkaansa öljyllä voitelulla ja heidän toimipaikkansa oli temppelissä tai kuninkaan hovissa. Heidän tehtäviinsä kuului toimia kuninkaan neuvonantajina sekä sihteereinä eri asioiden hoitamisessa.

      Nykyaikaisessa yhteiskunnassa heitä voisi verrata valtionhallinnon virkamiehiin.

      Jumalan kunnioittaminen oli siihen aikaan niin syvällä koko kansan olemuksessa, että virkaan vihkimistä nimitettiin Pyhän Hengen voiteluksi, kuten oli laita myös kuninkaan ja pappien virkaan vihkimyksissä eli nykyajan kruunalaisissa ja pappisvihkimyksissä.

      Pohjoisen valtion eli Israelin ongelmat johtuivat pitkälti rajun kulttuurisen murroksen tuomista paineista. Väkiluku kasvoi, taloudellinen rakenne muuttui, rikkaat vieraantuivat muusta kansasta ja vielä tuli mielialoja hajoittava Baalin palvonnan yleistyminen.

      Tässä tilanteessa myös hallitsijoitten avustajina toimivilla profeetoilla kin oli tekemistä miten toimia missäkin tilanteessa, jotta kansan yhtenäisyys voitaisiin säilyttää ja elävän Jumalan palvelus pääsisi taas kokoamaan koko kansaa yhteen.

    • Jehu toimi kuninkaana vuosina 845-818 eKr. Siihen aikaan Samaria oli Israelin eli Pohjoisen valtakunnan pääkaupunkina.

      Samaan aikaan Eteläisessä valtakunnassa eli Juudassa pääkaupunkina oli Jerusalem.

      Juudan kuninkaina olivat Jehun aikana Atalja 845-840 eKr.

      ja Joas 840-801 eKr.

  3. Matias

    Kiitos pitkästä vastauksesta.

    Tekee mieleni ottaa vielä esille kivitykseen liittyen muutama seikka. Yleinen käsitys, että Mooseksen laissa käskettiin kivittää haureuden harjoittamisesta tavattu nainen, eli siis itseteosta tavattu. Minä en löytänyt sellaista kehoitusta, sensijaan piti juoda jotakin kirovettä, joka tuntuu enemmänkin hauskalta, kuin ankaralta rangaistukselta. Jos oli pettänyt tuli kirovedestä sairaaksi, jos ei, se ei tuntunut missään.

    Tässähän kysymyksessä on vertailu Mooseksen lain julmuuden ja Jeesuksen oletetun armollisuuden välillä. Aivan kuin kristityt nyt tosiaan suhtautuisivat ar- rmollisesti, jos nainen makaa toisen miehen kanssa. Mutta se on toinen juttu……

    ……….. koska löysin Hooseasta erittäin mielenkiintoisen kirjoituksen tähän asiaan liittyen, kuten myös Israeliin liittyen.

    Hoosea 4
    ”En minä rankaise teidän tyttärienne siitä, että he porttoja ovat, enkä miniöitänne siitä, että avion rikkovat, sillä miehet itse poikeavat syrjään porttojen kanssa ja uhraavat pyhäkköporttojen kanssa ja ymmärtämätön kansa kukistuu.
    Jos sinä Israel harjoitatkin haureutta, älköön Juuda saattako itseänsä syynalaiseksi. ”

    Se mistä minä tässä pidän, on, että Hoosea pistää miehet vastuullisiksi ja se on oikeudenmukaista ja itseasiassa erittäin moderni näkemys. Olin jopa yllättynyt. Kyllä Hoosea voittaa näillä lauseilla tämän asian.

    • Tarja

      8) Säädökset aviorikoksesta olivat yhteiskunnan yhteiselämää suojelevaa. Koska aviorikokset saattoivat aiheuttaa suuriakin riitoja miesten tai jopa kansanryhmien välillä, niin tiukoilla säädöksillä haluttiin suojella yhteiskuntaa suuremmilta yhteentörmäyksiltä.

      Tiedämme tapauksen Sikemin kaupungin historiasta. Kun tuon alueen prinssi vietteli Dinan, Jaakobin tyttären, niin Dinan veljet sotajoukkoineen kostivat tuon tapauksen surmaamalla kaikki Sikemin miehet.

      Tähän voidaan verrata kreikkalaisten puolelta Troijan sotaa, joka sekin heidän kansalliseeppoksensa mukaan käytiin Helenan vuoksi.

      9) Niin kuin muuallakin muinaisessa Orientissa, niin myös Mooseksen kirjoissa mainitut lakitason määräykset olivat sallittuja maksimeja. Ne antoivat suurimman mahdollisen rangaistuksen rajat. Käytännössä kuitenkin itse tapauksia ratkaistaesssa näin ankaraan rangaistukseen päädyttiin suhteellisen harvoin. Yleensä ratkaisut tehtiin terveen järjen sanelemissa rajoissa. Tapaus tapaukselta tilanteen kokonaisuus otettiin huomioon.

      10) Kautta historian on voitu todeta että moraalinen normisto on eri kulttuureissa ollut erilainen miehiä ja naisia varten. Tie naisten täyteen tasa-arvoon on ollut vaivalloinen. Vieläkin on paljon tehtävää, jotta siihen päästään ihan oikeasti eikä vain paperilla.

      Samaan aikaan on myös havaittu että moni yhteiskunta on myös halunnut suojella naista. Toisinaan valitettavasti näistä alkuaan naista suojelevista pykälistä onkin olosuhteiden muuttuessa muodostunutkin naisen asemaa heikentäviä säännöstöjä. Esimerkiksi naisten yötyökielto oli alkuaan ajateltu naisen avuksi, ettei tarvitse tehdä raskaimpia vuoroja vuorotyössä. Myöhemmin tämän kuitenkin huomattiin vaikeuttavan naisten työpaikan saamista ja muuta sellaista. Niinpä jälkeenpäin tuo kohta kiellosta poistettiin.

      Tai Jeesuksen aikoihin kun rabbit sanoivat, että rukki on naiselle riittävä opiskelu, niin tarkoituksena oli ollut se, ettei raskaan kotityön, lastenhoidon ja muun sellaisen takia naisilta enää vaadittaisi yhtä paljoa pakollista läsnäoloa synagogan opetustilaisuuksissa, vaan naiselle oli riittävästi vastuukenttää jo siinä, kun hän piti hyvää huolta omasta kodistaan.
      Tämä siis oli syntynyt naisten taakkojen lieventämiseksi. Mutta myöhemmin tämä on tulkittu sellaiseksi kielloksi, jolla naisia on haluttu pitää opista osattomina ja väärällä tavalla sitoviksi. Näin se mikä oli tarkoitettu liiallisen rasittamisen estämiseksi, olikin muodostunut esteeksi naisten etenemiseen opin tiellä.

      Aina kuitenkin kautta historian on ollut eteviä naisia jotka ovat voineet saada jopa suuriakin aikaan.

      Esimerkiksi nainen on maailman vanhimman ”yliopiston” takana. Se on Al-Karaouine. Unescon mukaan sen perustaja on prinsessa Fatima al-Fihri. Sen kuuluisin oppilas on ollut Moses Maimonides, 1135–1204. Jotta historian ajankohdan erilainen kulttuuri tulisi selkeästi esille, on huomattava että paikka oli tehty moskeijaksi, vaikka siitä muodostuikin merkittävä oppilaitos, jopa eräässä mielessä maailman ensimmäinen ”yliopisto”. Sen perustamisajaksi on vanha perinne väittänyt vuotta 859, mutta sen luotettavuudesta ollaan useampaa eri mieltä.

  4. Jeehusta vielä…..

    Jeehu sanoi tiedustelijalle, joka kysyi ; ’Onko kaikki hyvin.’ ? ” Mitä se sinulle kuuluu, onko kaikki hyvin. Seuraa sinä minua! ” Ja toiselle tiedustelijalle samoin sanoin. Eli kahteen kertaan.

    Jeesus sanoi Pietarille, joka kysyi Johanneksesta jotakin: ” Mitä se sinulle kuuluu, jos minä haluan hänen jäävän tänne siihen asti kun tulen. Seuraa sinä minua! ” Opetuslapset luulivat tämän perusteella, että Johannes ei kuole. Mutta näin ei sanottu, vaan; ” Mitä se sinulle kuuluu jos haluan hänen jäävän tänne, siihen asti kuin tulen ”
    Eli toisto kuten myös Jeehulla. Tällaiset löydöt ovat aina kiinnostavia.

    • Tarja

      11) Olen iloinen puolestasi että olet tehnyt tällaisen löydön missä myöhemmin sama ilmaus toistuu.

      Tällaiset löydöt tulevat vastaan kun vähääkään enemmän paneutuu Raamatun eri aikakausien teksteihin. Toisinaan näitä havaintoja tehdessään ilahtuu, kun huomaa yhteyksiä eri aikausien yli ja huomaa perinteen kulkeutumisen aikakaudelta toiselle.

      Iloa ja riemua tutkisteluihisi toivotan!

  5. Matias

    Minulla on näitä plagiointeja jo hyvin paljon koottuina ja joka päivä niitä pullahtelee lisää esille.

    Juuri tänään löysin yhteisen kokemuksen Jeesuksen ja Antiokhos Epifanoksen välillä, heidän voitelunsa kalliilla voiteella ja kansalaisten paheksuessa tuhlaavaisuutta.
    Tiedän ettet pidä sanasta plagiointi, mutta ei kukaan voi sattumalta elää elämäänsä toisten tekemisisssä ja sanomisissa, ellei ole vain kooste ja syntynyt neitseellisesti miesten päästä, niinkuin Athene syntyi Zeuksen päästä.

    Jeesuksessa on liian paljon muita ja ne muut haluvat varmasti, että heidän identiteettiä ei siirretä toiselle.

    • Tarja

      12) Plagiointi käsite on vasta vähitellen tullut mainittavaan käytäntöön sitä mukaa, kuin yhteiskunnan ajattelutapa on muuttunut kollektiivisesta individualistisempaan suuntaan.

      On huomattava että nykyaikainen individualistinen ajattelutapa ilmestyi esimerkiksi suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen vasta 1880 -luvulla. Se tuli minulle selväksi, kun pidin luentosarjaa Gudsbilden och det religiösa i den finlandssvenska litteraturen.

      En tiedä varmaksi suomenkielisellä puolella, mutta vaikutelmani on, että se tuli vasta vähän myöhemmin.

      Aikaisemmin on ollut myös sellaisia ajanjaksoja, jolloin merkittävää määrää lainauksia pidettiin jopa oppineisuuden merkkinä. Muutoinkin ne koettiin myönteisinä toimina: Vanha hyvä perinne menee eteenpäin.

      Nykyaikaisessa individualistisessa ympäristössä ihmisellä on vaara irtaantua omista historiallisista juuristaan, kun ei tiedosta mistä on saanut vaikutteensa.

      Yksi tällainen menneisyytensä kieltänyt aikakausi oli valistusajan ilmiö kritisoida keskiaikaa. Puhuivat ”pimeästä keskiajasta” eivätkä huomanneet, että kaikki ne teoreettiset työkalut, joita he käyttivät, olivat keski-ajan viisaiden kehittämiä ajatusmalleja.

      Kuinka moni esimerkiksi on tullut ajatelleeksi, että Hegelin filosofian kuuluisa malli ”teesi, antiteesi ja synteesi” on itse asiassa sama kuin keskiaikaisen yliopiston tapa työskennellä erilaisia väitteitä rakentaessaan. Ensiksi otettiin jokin väite tarkasteltavaksi ja se esiteltiin. Sitten etsittiin sitä vastaan olevia argumentteja ja väitteitä. Lopuksi sitten esitettiin asian tarkastelulle oma ratkaisu. Sama malli vaikka vain vähäsen eri tavoin ilmaistu.

  6. Matias

    On varmasti muiden tarinoita kopioitu ja vähän muuteltu ja kerrottu niitä sitten ikäänkuin omina, tai muuten vain kirjoitettu ylös, ettei katoa kun valtakuntia hukkui tuon’tuostakin. Yksi tällainen on tietysti vedenpaisumus, joka useimmilla mailla on omansa ja pelastuneet omia kansalaisia. Alkuperäinen lienee jossakin Mesopotamiassa.

    Egyptissä Osiris joutui kateellisen veljensä Seth’n silpomaksi ja tappamaksi, ja palaset hän heitti sinne tänne ympäriinsä. Orisiksen sisar ja puoliso Isis etsi linnun kanssa Osiriksen kappaleet ja kokosi hänet uudelleen ihmisen näköiseksi. Mutta Osiris ei ollut enää elävä eikä kuollut, hän meni alamaailmaan muumiona ja hänestä tuli kuolleiden kuningas. Isis odotti kuitenkin Osiriksen lasta, joka syntyi ja sai nimekseen Horus, ja Horuksesta tuli uusi herra ja jumala. .

    Tarina toistuu Kalevalassa, jossa Lemminkäinen oli tapettu ja silvottu ja palat heitetty tummaan virtaan, Tuonelan virtaan. Äiti oli haravoinut poikansa ruumiinosat ja ommellut hänet taas kokonaiseksi.

    Ja minusta näyttää, että myös Jeesus on koottu ja ommeltu kokoon jo pois menneiden tapahtumista ja puheista, Niin julmien kuninkaiden kuten Jeehu ja Antiokhos, kuin köyhien ja asunnottomien, ( ei ole mihin päänsä kallistaisi) Kuin toisaalta VT:n profettejen puheista, ’ Isä meidän rukous ja Vuorisaarna,’ jolloin hän muuttuu ihmisen pojasta jumalan pojaksi, koska jumalia olivat ne joille Jumalan sana oli tullut.

    Nyt hän ei ole elävä eikä kuollut, hän laskeutui alas ja meni ylös ja hänestä tuli kuolleiden kuningas, ’ esikoisena kuoloon nukkuneista.’ Ihan oikeasti hän on kuitenkin kooste, jolla ei ole penistä sen enempää kuin Osiriksellakaan. Osiriksen tarinassa se jäi löytymättä ja on jotenkin tärkeä asia, koska se pitää mainita.

    • Tarja

      Jatkamme keskustelua.

      13) Kalevalan Lemminkäisen äiti runoelmassa on jotakin yhteistä muinaisten Osiris kertomusten kanssa. Koska tämäntapaiset kertomukset helposti kulkevat maasta toiseen ja kulttuurista toiseen, niin perinteen kulkeutumisen historia on avoin.

      Vaikka kuolemisen ja siitä heräämisen ajatus esiintyy niin Osiris -kertomuksissa kuin Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen tapahtumien kuvauksena, niin on kuitenkin selkeästi nähtävissä näiden perinteiden syvä erilaisuus. Ne nousevat aivan erilaiselta pohjalta. Niiden sekä rakenteelliset että periaatteelliset erot ovat niin suuria ja eri suuntiin vetäviä, että, samantapaisten elämän suurten kysymysten pohtimisestä huolimatta, niitä ei voi katsoa samoista lähteistä nousevaksi.

      Jeesuksen elämän kuvausten tapahtumia voi selittää Vanhan testamentin profetioiden pohjalta, mutta Osiriksen tarinoiden tai kulttikertomusten pohjalta niitä ei voi selittää.

      14) Kertomusten elämisen kansan keskuudessa vaihtelee kulttuurista toiseen. Voimakkaissa kultuurin murroksissa jotkut vanhat piirteet elävät pidempään toiset katoavat nopeammin. Niinpä vaikka Egypti jo varsin varhain kääntyi kristinuskoon, niin vanhojen uskomusten pysyminen maassa vei aikansa.

      Voimme verrata tähän oman maamme eräiden uskomusten säilymistä kansamme keskuudessa.

      Viimeinen Osiriksen temppelin suljettiin vasta vuonna 527 AD, vaikka suurin osa kansasta kääntyikin kristinuskoon jo aikaisempina vuosisatoina.

      Meillä suomalaisilla puolestaan on vanhan ukkosenjumalan Perkeleen palvonta säilynyt monien käyttämänä kirosanana aina meidän päiviimme asti, ja vielä varsin pitkään on myös monella suomalaisella ollut kuvitelma, että Piru hallitsee helvetissä. Kristilillinen sanoma kuitenkin on päinvastainen. Saatana menettää kaiken hallintovaltansa kaikkialla. Jumala saa täydellisen voiton kaikesta pahuudesta. Ikuinen tuli on luotu Paholaisen lopulliseksi tuomion paikaksi kaikesta pahuudestaan. Kun Paha on kokonaan voitettu eikä sillä enää milloinkaan ole mitään valtaa mihinkään Jumalan luomaan ja lunastamaan, niin Jumalan ihmisellä on ikuinen elämä ja ikuinen ilo ja onni, taivaan autuus.

  7. Matias

    Tuo onkin meille hyvä opetus, että Perkele, jota paholaisena pidetään, kun se lausutaan sormella osoittaen juutalaisia: ”Te olette isästä perkeleestä. ” Osoittautuukin meidän jumalaksi, ja siihen sopii myös lause; ’Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.’

    Sana Saatana taas, voi olla hindulaisuuden demonisointia koska heidän oppijärjestelmä on nimeltään Sanatana-Dharma. Joka helposti lipsahtaa suomenkielellä myös muototoon Saatanan- Harha.

    Hindulaisuus näyttäytyy minulle kuitenkin Gandhin persoonassa ja hänen puheissaan hyvinkin kelvolliselta Rauhan filosofialta ja jos vertaamme heidän kuviaan ikoneihin, niin eipä niissä eroa ole. Kristus tai Krisna, Golgata tai Goloka.

    • Tarja

      15) Juutalaisessa keskustelussa meno toisinaan on hyvinkin vilkasta. Toisinaan suorastaan sivullisen korvissa tulistakin. Se kuuluu heidän erilaiseen temperamenttiinsa. Kuitenkin hetken kuluttua näkee samaisten ihmisten käyvän yhdessä eteenpäin jotain yhteistä hanketta tekemässä.

      Tähän puhetavan käytäntöön sopii myös tuo mainitsemasi Johanneksen evankeliumissa olevasta keskustelusta irti revitty lause: ”Te olette isästä perkeleestä.” Samaisessa keskustelussa toista kantaa edustavat puolestaan nimittivät Jeesusta saman tyylilajin ilmauksella: ”Sinä olet samarialainen ja sinussa on riivaaja.”

      16) Saatana sana on tullut Uuden testamentin alkukieleen Vanhan testamentin hepreasta. Heprea on seemiläisiä kieliä ja kuuluu afro-aasialaisten kielten joukkoon. שָׂטָן , śā·ṭān .

      Aivan eri lähteistä on peräisin intialainen käsite

      Sanātana Dharma, kirjoitettuna devanagari kirjaimin: सनातन धर्म, ”ikuinen järjestys / laki / tie /velvollisuus / (tai hindiläisittäin luettuna) ikuinen uskonto” jne.

      17) Maailman sotien syistä on tehty erittäin laaja tutkimus muutama vuosikymmen sitten. Siinä tutkittiin yli 1300 tapausta. Pyrittiin saamaan mukaan kaikki joista oli niin paljon ainesta että voitiin nähdä myös sotien todelliset syyt eikä vain niiden keulakuvina käytettyjä naamioita.
      Huomattiin että sotien syistä vain noin 7 % oli uskonto mukana, näistä noin 4 % se oli islam ja kaikkien muiden uskontojen mukana sotien syinä oli noin 3 %.
      Joten tämän valossa on vaikeaa mennä sanomaan, että intialaisperäiset uskonnot olisivat enemmän rauhan uskontoja kuin meidän kristinuskomme. Onhan muistettava että viimeiset ihmisuhrit toimitettiin intialaisella kulttuurialueella noin vuoden 1900 tienoilla. Intialaisella kulttuurialueella käytiin myös rajuja taisteluita Gandhin elinaikana, kun Intia jakaantui Pakistaniin ja Intiaan. Edelleen vuonna 1971 Intian ja Pakistanin sodassa oli enemmän väkeä mukana kuin koko Euroopassa toisen maailmansodan aikana. Hetkellisesti pakolaisiksi joutui noin 10 miljoonaa ihmistä pois sodan alta. Pakistan jakaantui itäiseksi Bangladeshiksi ja läntiseksi Pakistaniksi.

      Joten jos meillä on ollut maailmansodat ja Jugoslavian sota sekä Ukrainan pienempiä kahakoita, niin turha on puolin tai toisin syytellä tai kehua toisiaan. Molemmilla puolilla on omat mustat puolensa sekä myös näiden vastapainona: omat vahvuutensakin.

  8. Matias

    ”16) Saatana sana on tullut Uuden testamentin alkukieleen Vanhan testamentin hepreasta. Heprea on seemiläisiä kieliä ja kuuluu afro-aasialaisten kielten joukkoon. שָׂטָן , śā·ṭān . ”

    Eikö tuo sana muistuta säätämistä. Laista sanotaan yleensä, että säädetään laki jostakin aiheesta. Jos sitten laki on kristillisesti, jopa paholainen, niin ei se mikään uusi asia ole, onhan laki niin vastenmielinen vapaille. Sanatana-Dharma on muuten merkitykseltään ’Korkein totuus.’ Siis heille.

    Omasta mielestä, meillä ei ole muuta turvaa kuin laki ja Mooseksen laki toimii ohjeellisena erittäin hyvin, edelleenkin.

    Toisaalta, a-kirjain, jonka päällä on pikku viiva, ei lausuta kuin ä, vaan pitkä a, kuten aa. Ainakin hindulaisuudessa näin, erään kirjan mukaan. Silloin tuo sana kuulostaisi kuin shaataan, ja meillä se sanotaan saatan, Jumalasta sanotaan, että hän ” saattaa tulemaan aina sitä, mikä kulloinkin on tarpeen. ” Sekin voi olla kristitylle paholainen joka nousee merestä, koska on se kilpailu ja edellinen pitää demonisoida.
    Voiko sitten heprean sanaa katsoa näin suomen sanojen kautta, en minä tiedä, mutta, jos sillä voi selittää jotakin järkevästi, niin tuskimpa se syntikään on.

    Olen joskua lukenut, että hereassa olisi sana Sathnez, mutta ei sekään tarkoita paholaista vaan sekaoppia/oppeja, joita kehoitetaan karttamaan.

    Joskus pienellä viivalla voi olla suuri merkitys. Jos sana ISA on kirjoitettu niin, että a-kirjaimen päällä onkin pikkuviiva, joka tarkoittaa pitkää aata, mutta meille se näyttää sanalta ISÄ, ja merkitys muuttuu.

    Tällaista tavispohdintaa saatanan sulattamiseksi olemattomiin. On vain väärinkäsityksiä. Eikö odotus olekkin, että saatana tuhotaan ja näin se menee hyvin armollisesti, kun minä sen teen. 🙂

    • Tarja

      Kiitos edelleen kysymysten tarkentamisesta

      jatkoa kohtaan 16) Saatana -sanan konkreettisempi merkitys on vastustaja, syyttäjä, vastapuoli jne.

      Sanalla ei ole mitään tekemistä säätämisen kanssa.

      Sanskritissa on tavattoman runsas sanavarasto. Esimerkiksi siihen aikaan kun seurasin sanskristin opintoja, oli jo pitkään ollut tekeillä laaja sanskritin sanakirja, jonka oli tarkoitus tulla lähes kaiken kattavaksi. Monta kirjaa oli jo ehtinyt tulla ulos, mutta vielä ei ollut saatu valmiiksi edes kaikkea ensimmäisen kirjaimen aineistoa.

      Näin myös tuon esille nostamasi sanonannan vastineiksi voitaisiin kirjoittaa tilanteesta ja yhteydestä riippuen hyvinkin monen sivun esitelmä ja silloinkin raapaistaisiin vain pintaa.

      18) Sinä tuot esille lain ja erityisesti Mooseksen lain. Mielestäni se on hyvä ja terveellinen näkökulma.

      Omalta puoleltani tuon sen rinnalle myös evankeliumin sanoman. Ne molemmat täydentävät toisiaan. Laki kasvattaa meitä ja valmistaa meitä hakemaan apua Vapahtajamme turvista ja evankeliumi näyttää Vapahtajamme suuren armoteon meidän ja koko ihmiskunnan hyväksi.

      Jumalan sana on lakia ja evankeliumia. Niiden molempien esilletuominen on osa Raamatun kokonaisuutta. Samaan aikaan niiden oikea erottaminen on Jumalan sanan tulkinnan suuria avaimia. Näin laki opettaa meitä oikeaan elämään ja myös huomaamaan puutteemme ja sen missä korjaamista tarvitsemme. Evankeliumi tuo meille elämän voiman ja uudistuksen syntien anteeksiantamisen ja uuden elämän myönteisyyden lahjoittamisen mukana, kun saamme elää Vapahtajamme hyvyyden ja rakkauden varassa.

      19) En ole aikaisemmin törmännyt muotoon Sathnez. Internetistä löytyi pari kohtaa, mutta niistä en voinut päästä perille tämän sanan olemuksesta.
      Sanan lopussa oleva ässä viittaisi kreikkalaiseen käyttöympäristöön, mutta kreikan kielisessä Uudessa testamentissa esiintyvät vain muodot

      Forms and Transliterations
      Σατανα σατανά Σατανᾷ Σατανᾶ Σαταναν σατανάν Σατανᾶν Σατανας σατανάς Σατανᾶς Satana Satanâ Satanā̂i Satanan Satanân Satanas Satanâs

      20) Jeesuksen nimi on sama kuin Vanhan testamentin Joosuan. Lukumuoto Joosua on peräisin masoreettien kaudelta noin 600 – 1000 jKr. jolloin äännelakien mukainen muutos vähitellen tapahtui.

      Aikakirjoissa se esiintyy muodossa Jê·šū·a‘ , יֵשׁוּעַ,

      Rabbien teksteissä se esiintyy muodossa Jê·šū, mikä viittaa tekstien kirjoittamisen aikaiseen äänteen, a‘ , עַ, katoamiseen. Tästä oli vain lyhyt matka syyrian kautta mainitsemaasi Arabian kielen muodolla Isa länsimäisiin teksteihin liitetty sanamuoto.

      Suomen kielen isä sanan kanssa tällä ei ole mitään muuta yhteistä kuin näennäinen samankaltaisuus meidän kirjaimillemme muunneltuna. Se voi toimia henkilökohtaisena muistisääntönä, mutta ei sen enenpää.

      21) Ilmestyskirjassa kerrotaan useampikin vaihe Saatanan vallan kukistumisesta. Otan tähän esille kolme kohtaa.

      Ensimmäisenä kohtana Ilm. 12 luvussa. Siinä kerrotaan että Saatana heitetään ulos taivaasta. Näin se menettää kaiken varsinaisen auktoriteettinsa eikä sillä enää ole mitään oikeutta minkäänlaisiin rumiin kolttosiinsa. Sen toimivalta siis on siltä riistetty.

      Toisena kohtana Ilm. 20 luvussa, missä Saatana heitetään suurimpaan syvyyteen. Tämä kuvaa että se ikään kuin poljetaan maahan ja heitetään vankilaan ja vieläpä vankilan syvimpään kammioon. Näin sen valta nitistetään perin juurin.

      Kolmantena kohtana otan esille sen lopullisen tuomion luvussa 20. Se heitetään tuliseen järveen, eli sen valta hävitetään kokonaan ja lopullisesti. Näin pahan viimeinenkin inaus loppuu eikä sillä enää ole mitään tekemistä taivaan onnen ja autuuden häiritsijänä.

      Nämä kolme kohtaa avaavat erinomaisen näköalan Ilmestyskirjan rautaiseen logiikkaan, missä evankeliumin mennessä eteenpäin Saatanan valta kukistuu ja lopulta se hävitetään kokonaan.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25