Ryövärin armo! Mitä se on? Katekismuksessa oli aina ensin käsky, joka useasti alkoi sanalla: ÄLÄ! Sitten oli seuraavaksi: Mitä se on? Ja viimein selitys mitä se merkitsee. Maailma viisastuu ja sivistyy mielestään, mutta olemmeko kuitenkin tulleet ainakin uskonasioissa tyhmemmiksi. Kun apostolit ovat lähettäneet kirjeitään, niin joskus aina sanottiin missä ja kenen pitäisi se lukea. Ei koskaan sanottu: Joku vanhimmista selittäköön teille tämän kirjeen sisällön. Kun miehet olivat sodassa ja kirjoittivat kotirintamalle kirjeitä vaimollaan tai muuten läheiselle ihmiselle, he ymmärsivät lukiessaan mitä henkilö kirjoittaa. Sanat kertoivat syvästä kaipauksesta js pelosta, ettei enää nähdä kasvotusten. Eikä siinä tarvinnut lasten tulkata äidille mitä isä sanoillaan tarkoittaa.
Olen kuullut joskus mainittavan, että joku pelastui ryövarin armolla, kun sai uskon lahjan kuoleman läheisyydessä. Minä olen joskus miettinyt tuota asiaa, että me hyvät ihmiset pelastumme jalommalla armolla, mutta syntiset ryövärin. Kun katsomme Golgatan tapahtumia, niin ketkä kaikki saivat pelastuksen siinä hetkessä? Pilatus? Pestyään kätensä ja suostuessaan kansan vaatimukseen ei varmaan halunnut enää kuulla koko miehestä.Papit ja fariseukset joivat juhlakupeista iltakahvit pullan kanssa, nyt oli koko elämän tärkein tehtävä suoritettu. Kansanvillitsijä ei kuitenkaan saanut koko valtakuntaa sekotettua. Entäs sotilas, joka oli vaatteidenjaossa saanut Jeesuksen nutun ja voi sitten vapaa-aikanaan kuljeskella kaupungilla Jeesuksen takki päällään.
Sadanpäällikkö, joka tunnusti Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Muutama nainen ja nuorukainen Johannes. Nämä viimeiset eivät vielä täysin ymmärtäneet mikä oli tapahtumasarjan merkitys.
Vain ryöväri sai Jeesukselta itseltään vakuutuksen!! Siinä hetkessä. Olen kuullut julistettavan ainakin miljoona kertaa miten keskimmäisellä ristillä kaikki sovitettiin maailman alusta maailmanloppuun. Minua se vakuuttelu ei tahdo enää sytyttää, kun niiden kahden muun ristin merkitystä ei varsinaisesti kukaan käsittele. Missä on siis pelastuksemme paikka? Ristillä Kristuksen rinnalla. Siinä olemme omien syntiemme tähden lihaa kuolettamassa ja Jeesuksen lupaus on siinä tuoreimmillaan. Siinä kohdalla on takuu pelastuksesta. Taampana on epävarmempaa. Kaikkien Vapahtaja kuoli, mutta mitä se merkitsi monille, ei yhtään mitään.
Kannattaa kiinnittää huomio, siihen mitä nuo ristillä olevat kaverit sanovat. Heidän sydämensä paljastaa heidät.
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
Room. 10:9-11
Olipa kerran mies, joka oli lapsena kastettu vanhempiensa toimesta, ja varttui kaikessa sanassa. Ei kiertänyt, eikä julistanut, istui vain. Uskonsa hän tunnusti kaikille, mutta teot häneltä puuttui, sillä kätensä ja jalkansa olivat syntymästään poikki…
Tunnustus oli hänen tekonsa, joka todisti hänen uskostaan. Samoin toinen ryöväreistä tunnusti, että Kuninkaalla on valtakunta.
Lauri Lahtinen, eikö tunnustus ole Raamatun mukaan selkeästi jotain, mikä pelastaa?
”Suun tunnustuksella pelastutaan”.
”…jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.”
Timoteuskin tunnustautui ”hyvällä tunnustuksella iankaikkiseen elämään”.
ja ”jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät.”
Eihän pelkkä usko auta, jos se on salaista, eikä tunnusta Jeesusta, vaan peräti kieltää hänet. Tarvitaan myös tunnustus suulla tai kasteessa. Tuskin olet eri mieltä?
Tunnustaa Kristus Herraksi! Mitä se on? Silloin ihminen antaa kaiken hallitusvallan elämässään Jeesukselle Kristukselle. Merkitseekö aina suulla toistetut lauseet tätä? Koetelkoon kukin itse itseään.
Lauri Lahtinen, Jeesus tulee tunnustaa paitsi suulla, niin myös teoilla. Paavali sanoi joistakuista: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät”.
Yksimielisyyden ohje antaa ymmärtää, ettei suun tunnustus vaikuttaisi armon saamiseen. Sellainen ajatus kielletään antiteesien joukossa. Sen taustalla on ajatus, että pelastus on yksin uskosta. Sillä ajattelulla millään ihmisen tekemisellä ei voisi olla mitään merkitystä pelastumiseen. Ei siis suun tunnustuksellakaan.
Mutta toisaalta pitää ymmärtää, että kun Paavali sanoi, että vanhurskaus tulee uskosta eikä lain teoista, niin hän todellisuudessa tarkoitti lain teoilla juutalaisuuden ympärileikkausta, sapatti- ja ruokasäädöksiä, yms. Luther vain laajensi väärin sen tarkoittamaan kaikkia tekoja. Tämä on todettu selkeästi myöhemmin. Mutta ei Paavali todellakaan sano kirjoituksissaan, että pelkkä usko riittää ja voi vaikka kieltää Jeesuksen, kunhan vain uskoo. Sellaistakin olen nimittäin kuullut väitettävän.
Usko ja tunnustus joko suulla tai kasteessa tarvitaan. Jos häpeämme Jeesusta ihmisten edessä, on hän häpeävä meitä palatessaan takaisin (Mark. 8:38).
Nyt ollaan asian ytimessä. Me voimme kuulla suun tunnustuksen, mutta Jumala yksin näkee sydämen tilan. Tiedämmekö sitä edes itse aina?
Moni hokee Herra herra, mutta kuinka kukaan voi huuta avaukseen Herraa, jos ei edes usko? Onko meidän siis tyytyminen, kirkon yhteiseen tunnustukseen, jossa sanotaan: ”Me uskomme yhteisen seurakunnan…” eli me emme sitä siis näe, vaan uskomme, mutta Jumala kyllä näkee kaiken ja tietää kaiken, kuten Paavali jossain todistaa. Sehän meille tietenkin riittää, eikö vain? Ja pysyyhän Jumalan perustus lujana; ”sillä Herra tuntee omansa.” ( 2.Tim.2:19)
Luther sanoi jossain (vapaata muistista): ”Jos minulle tapahtuu Jumalan tahto, niin se on parasta, mitä minulle voi tapahtua, jos vaikka sitten joudun helvettiin, niin olkoon se Jumalan tahto” Tuota voi pitää uskonsa tunnustamisena.
Kiitos hyvästä blogista, joka porautuu uskon ytimeen.
RK! En nyt saa ihan kiinni mitä ajat takaa. Raamatussa ymmärtääkseni riitti suun tunnustus, koska se piti tehdä vainon alaisena, siinä on jo uskon teko. Nykyisin ei ole fyysiselle elämälle mitenkään vaaraksi, vaikka puhuisi Jeesuksesta kaiket päivät. Kyllä siitä hedelmä jotenkin näkyy, jos ihminen uskoo oikeasti.
Kyllä meitä uskovia pilkataan edelleen. Nimitetään ties millä nimillä ainakin takanapäin ja naureskellaan. Me ehkä elämme vähän eri maailmoissa, jos sinulla ei ole sellaista havaintoa. Hihhulin jne. leimaa saa erityisesti, jos kuuluu johonkin vapaan suunnan seurakuntaan, eikä luterilaiseen kirkkoon, johon minunkin nuoruudessani kastettiin kai 96 tai 97 prosenttia suomalaisista. Ei kirkkoon kuuluminen tietenkään ole aiheuttanut vainoa tai pilkkaa. Anabaptistit kyllä joutuivat aikoinaan sen kohteeksi halutessaan olla uskollisia Sanalle. Mutta luulen, että aina on jollain tapaa pilkattu niitä, jotka ovat todella uudestisyntyneet eli tulleet uskoon ja siitä todistavat. Ja jotka ottavat Jumalan sanan todesta. Mutta kiitos Herralle siitä, että nykyään ei ole todellakaan fyysiselle elämälle vaaraksi tunnustaa Jeesusta täällä Suomessa. Mutta olikohan se 1700-luvulla kun Thomas Leopold päätyi Ruotsissa vuosikymmeniksi vankilaan torjuttuaan lapsikasteen. Suomessa 1800-luvulla heränneet joutuivat käräjille. Kyllä niitä esimerkkejä löytyisi. Ensimmäisillä helluntailaisilla ei ollut ihan helppoa Suomessa. Tiedän tarinoita.
Ylipäänsä sanoen: ei se tunnustuksen edellytys ole rajoitettu mitenkään Raamatun tai alkuseurakunnan vainon aikaan. Se on ikuista Raamatun totuutta. Luulen, että Suomessakin on paljon sellaisia naisia ja miehiä, jotka saattavat uskoa salassa, vaikka pitävät kuorta päällään häveten tunnustaa uskoaan millään tapaa. En todellakaan osaa sanoa Raamatun valossa, mikä heidän itse kunkin asema on Jumalan edessä. Itsekin olin sellainen, että kunnioitin salassa uskon asioita, mutta julkisesti kritisoin esim. Raamattua. Uskoontulo vasta muutti sen.
Niinpä. Kyllä kaikki jotka tunnustautuvat yhteiseen Kirkon tunnustukseen, joutuvat nyt ja pian vielä suuremmissa määrin pilkan kohteeksi. Kasteen uusiminen on mielestäni kyseenalainen juttu, vaikka olen itsekin sellaisella käynyt.
Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että yksi kaste ja yksi usko riittää tunnustukseen. Olen myös sitä mieltä, että Kristittyjen tulee pitää yhtä kasteen ajankohdasta riippumatta. Usko on se joka vahvistaa uskon. Jos joku Uskoo ja kastetaan, niin se on yhtä pitävä kuin se, että joku kastetaan ja uskoo. Kasteen merkitys on Raamatun mukaan vala Jumalan puolelta.
Kun laiva kastetaan, niin kaste on merkityksellistä, syvää ja pysyvää. Usko on kasteen sinetti. Vakla on Jumala puolelta tehty. Jumala on itse vannonut itsensä kautta ja se vala pitää.
Selvennykseksi sanon, että molemmille kastekäsityksille löytyy Raamatusta perusteet. Siksi ne on hyväksyttävä ja kunnioitettava. Yksi kaste, on liian kapea perustus rakentaa koko pelastus siihen. Se lienee tarkoittanut sitä, ettei tarvita niitä Mikve-kasteita jatkuvasti eri syistä. Vain kaste Jeesuksen yhteyteen riittää. En kuitenkaan usko, että kukaan olisi muuttunut paholaiseksi vaikka kastetta olisi uusittukin.
Olen ymmärtänyt, että ns vapaissa suunnissa lähestytään kasteasiassa ongelmaa, joka on uusi. Kasteita suoritetaan alle kymmenvuotiaina, joten voi olla ongelma, kun vanhennutaan.
Lauri Lahtinen, ei tuo ”ongelma” mielestäni mitenkään uusi ole. Ennenkin on ollut, että vanhemmat ovat saattaneet omista syistään olla hanakoita johdattamaan lapsensa kasteelle ja siitä on tullut haastavia tilanteita. On meillä joka tapauksessa koko ajan kaikenlaista hakemista kasteteologian ja -käytäntöjen nyanssien suhteen. Keskusteluja käydään.
Jatkan vielä tuosta tunnustuksesta (homologia). Oman näkemykseni mukaan se on kristillisyydessä ja Jumalan valtakunnan etenemisessä aivan keskeinen asia. Jeesus todella on Jumalan Poika kuten tiedämme. Hänet ristiinnaulittiin kuitenkin jumalanpilkkaajana, koska häntä ei tunnistettu. Meillä ihmisillä on nyt oma valintamme: asetummeko niiden joukkoon, jotka Jeesuksen surmasivat eli niiden joukkoon, jotka eivät häntä Herraksi tunnusta vaan haluavat pysyä tässä nurjassa sukupolvessa vai niiden joukkoon, jotka tunnustavat hänet Herraksi sekä suulla että teoilla. Tämän jälkimmäisen vaihtoehdon valitsevat saavat pelastuksen. Meillä on siis valinta. Pietarikin saarnasi: ”Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta”. Jumala on antanut meille evankeliumin ja antaa uskon, mutta ihmisellä valta valita vastaako hänen kutsuunsa. Ihmisellä on valinta, tunnustaako Jeesus vai kieltääkö.
Jumalan valtakunta, joka on sisällisesti meissä (tai paremmin: meidän keskellämme), etenee sitä mukaa kun yhä useammat ottavat Jeesuksen Herrakseen ja hänet tunnustavat. Jumalan valtakuntahan on sellainen, jossa Hän hallitsee. Ja sen valtakunnan kansalaisuus on vapaaehtoista. Kaste oli alussa se initiaatio, jossa ihminen tunnustautui Jeesukseen. Hän tunnusti samalla teolla itsensä syntiseksi ja pelastusta tarvitsevaksi ja saikin armon. Hänesät tuli Jumalan valtakunnan kansalainen.
Sellainen ajatus, että vauva saa kasteessa anteeksi perisynnin syyllisyyden ja pelastuu siten kadotuksesta, on myöhäsyntyinen kuten koko imeväiskastekin ja se on valitettava erehdys. Se on vähän kuin magiaa. EI imeväiskaste kadota ketään, mutta ei se mitään hyödytäkään.
Niinpä. Olen samaa mieltä Lauri, tämä kaste asia pitäisi pian saada Kristikunnassa sovittua. Yksin Kristus meidät pelastaa ja kasteiden määrällä ei lopulta lienee siinä väliä, kunhan uutta kastetta ei vaadita autuuden ehtona, vaan hyväksytään, että yksi kaste riittää. Kun Helluntalainen siirtyy Lutherilaisen kirkon jäseneksi, niin Helluntalaisten suorittama kaste on Toimiva, eikä kastetta ole syytä toimittaa. Suun tunnustus ja sydämestä nouseva usko elää Kristuksen kautta niissä, joiden sydän on ympärileikattu… (Room.2:29)
Kyllä se lopulta on niin, että Kristitty on sisäisesti Kristitty, eikä vain ulkoisesti ja vain Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä.
Ismo, uutta kastetta ei helluntaiseurakunnissa ole vaadittu autuuden ehtona. Yleinen linja on, että pelastus tulee uudestisyntymisessä eli uskoontulossa eikä vesikasteessa. Imeväiskastetta ei hyväksytä eikä pidetä sitä kristillisenä kasteena, koska sellaista ei Raamatussa ole. Se on vain myöhemmän kehityksen tulosta.
Kyse näissä asioissa on myös siitä, että millaista seurakuntaa me rakennamme. Mikä on sen perusta. Keiden siihen tulee kuulua? Koko kansanko? Kaikkien, jotka syntyvät kristityn nimeä kantaville? Me näemme seurakunnan uskovien yhteisönä, johon liitytään vapaaehtoisen kasteen kautta.
Ongelma on vanha. Suorastaan Augustinukselta. Tälläisen tiedon sain eräältä teologian tohtorilta. Pahuuden ongelmaa on varmaan pohdittu paljon. Sitten tuli ahaa-elämys: Lapsi syntyy pimeuden lapseksi, joka pitää äärimmäisellä nopeudella uudestisntymisen takia kastaa.
Siitä on tulut sitten piletti perille. Kun ostat Helsingissä paikkalipun, etkä jätä jakkaraasi, niin Rovaniemi tulee aikanaan. En sano tätä pilkallisesti, mutta Nikean tunnustuksen kastetta koskeva kohta mahdollistaa tuon tulkinnan. Olen joskus ahdistunut siitä varmuudesta, jolla näistä asioista puhutaan puoleen ja toiseen. Vaikuttaa siltä, että Ristintyö on vain pieni osa pelastusta, vaikka se on KAIKKI!
Aamen Lauri! Ristolle totean, että on surullista, että Helluntalaiset eivät tunnusta vauvana kastettuja Kristityiksi, vaikka me sellaisia olemme.
Imeväisikäisen kastetta ei hyväksytä, koska sellaista ei Raamatussa ole… Entäpä, jos Jumala lukee meidät omiksi lapsikseen? Olisi Kristinuskolle suuri voitto, jos me tunnustaisimme toistemme kasteet Kristilliseksi ja sellaisenaan toimiviksi…
”Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee”. 2.Tim.2:19
Esitit, Ismo, kummallisen väitteen. Me tunnustamme kristityiksi sellaiset luterilaiset, katoliset ym, jotka ovat todella kristittyjä. Eli ne, joilla on usko ja Jeesukseen ja jotka tunnustavat hänet Herraksi. Raamatullisen kasteen puuttuminen ei kaada sitä, etteivätkö he voi olla Jumalan omia. Toisaalta emme tunnusta, että vauvakaste itsessään tekisi kenestäkään kristittyä. Noin 40 prosenttia Suomen luterilaisista ei tunnusta gallupeissa uskovansa, että Jeesus on Jumalan poika. Epäraamatullinen vauvakaste ei tee heistä kristittyjä. He eivät ole sellaisia.
Lähestyn asiaa tätä kautta. ”Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi” (Apt. 11: 26). Opetuslapset eli Jeesuksen oppilaat ovat siis kristittyjä. Miten sitten tullaan opetuslapseksi? Kasteessako? Ei. ”Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes”. Kaksi eri asiaa. Opetuslapseksi ei tulla kasteessa. Joosef Arimatialainen oli opetuslapsi salassa juutalaisten pelossa (Joh. 19:38). Siis ilman kastetta. Muitakin perusteluja löytyy.
Raamatullisella kasteella kastamattomat voivat olla Jeesuksen oppilaita eli opetuslapsia. Se, että he eivät ole päässeet ymmärtämään raamatullista kastetta, ei kaada asiaa. Heillä on opetus vain vielä jäänyt vaiheeseen. Vauvakaste ei itsessään tee kenestäkään opetuslasta eli kristittyä, eikä raamatullisen kasteen puuttuminen merkitse sitä, etteikö henkilö voisi olla kristitty, jota Jeesus opettaa.
Pidätkö sinä kaikkia vauvana kastettuja kristittyinä sanan raamatullisessa merkityksessä? Kyllä vai ei? Ja miten perustelet asian Raamatulla?
Putkinäköä kasteasiassa. Surullista, että on niin paljon tuomiohenkeä. Jos ajatellaan luonnollista syntymää, niin ovatko lapsia: Vain ne jotka syntyvät pää edellä vai olisiko myös ne jotka syntyvät jalat edellä tai keisarinleikkauksella. Eikö ainoa merkki elämästä ole se, että lapsi hengittää ja liikkuu parkuu ja kakkii?
Mitä oikein haluat sanoa, Lauri Lahtinen? Kuka tuomitsee ja ketä? Minäkö teitä? Ainakaan tietääkseni minä en ole tuominnut ketään vaan olen arvioinut oppeja. En minä ole mikään tuomitsemaan ketään. ”Mikä minä olen tuomitsemaan toisen palvelijaa.” Tiedän, että Herran omia ja Hänen palvelijoitaan on ainoastaan vauvana ”kastetuissa”. En ole sitä koskaan kieltänyt. Tosin sanon, ettei kukaan ole Jumalan lapsi sen vauvakasteen ansioista vaan uskonsa ja tunnustuksensa. Ja vauvat ovat Jumalalle kelpaavia sellaisinaan. Mutta toisaalta tiedän, etteivät kaikki vauvakastetut kuitenkaan ole Hänen omiaan, mutta en minä heitäkään silti tuomitse, vaikka täällä tuonkin julki, ettei vauvakaste ole heitä(kään) uudestisynnyttänyt.
Minua oikeasti vaivaa se sekavuus, mikä kristikunnassa vallitsee näissä asioissa.
Olisiko avarakatseista olla välittämättä koko asiasta? Ei minusta. Avarakatseista on arvioida ja tutkia kaikkea avoimesti ja jakaa ajatuksiaan toisten kanssa totuuden löytämiseksi.