Saako luolapoikien tarina onnellisen lopun vai pilaako julkisuus sen?

Tätä kirjoitettaessa thaimaalaisen luolan uumenista on viranomaistietojen mukaan onnistuttu pelastamaan jo seitsemän Villisiat-jalkapallojoukkueen poikaa. Kaikki muu tietämys on huhuja, arvailuja, veikkauksia, spekulointia, valheuutisia.

Uskon, toivon ja rukoilen, että kaikki 12 poikaa (iältään 11-16-vuotiaita) sekä 25-vuotias valmentaja saadaan hengissä ulos luolasta. Mutta mitä sen jälkeen tapahtuu? Lähteekö julkisuusmylly pyörimään niin, että pelastetut eivät pysy mukana? Haastatteluja, elämäntarinoita, kirja, elokuva, fanituotteita? Millaisia mielenterveydellisiä ongelmia luolaseikkailusta voi syntyä? Posttraumaattinen stressireaktio? Miten tämä kaikki koettu vaikuttaa luolapoikien myöhempään selviytymiseen koulussa ja työelämässä? Pysyvätkö he koko ikänsä muille vain luolapoikina vai suodaanko heillä muutakin elämää? Armahdetaanko pojat jossakin vaiheessa tästä piinaavasta taakasta vai onko loputtomasti tulossa vastaan tahoja, jotka tahtovat tavalla tai toisella rahastaa heidän tarinallaan?

Oletan, että valmentaja on pystynyt tsemppaamaan suojattejaan niinä yhdeksänä vuorokautena, jolloin pojat olivat pimeässä ja veden peittämässä luolassa epätietoisina pelastajien tulosta. Siinä voisi olla tarinaa kerrakseen ja aikuisesta valmentajasta olisi varmasti helppo tehdä sankari, mutta minkä kustannuksella? Vai saako tarina kenties siivet nykyaikaisena ihmekertomuksena, sillä siihenkin näyttäisi olevan aineksia.

Pelastusoperaatio on ollut massiivinen, kenties jopa överiksi menevä. Auttajia on ollut n. 1000, 18 maailman parhaimpiin kuuluvaa tekniikkasukeltajaa, jokaiselle pojalle kaksi sukeltajaa, ambulanssi, helikopteri ja miehistö. Samaan aikaan Välimerellä kaatuu pakolaisten puhallettavia aluksia ja menehtyy Villisikoja nuorempiakin lapsia. Väistämättä mieleen nousee ajatus, että ihmishenki ei ole yhtä arvokas kaikkialla. Arvokkaimmillaan se näyttäisi olevan  julkisuuden valokeilaan osuessaan.

Yhtäkkiä huomaan, että olenkin näistä synkistä mietteistäni siirtynyt unelmoimaan, näkemään päiväunia siitä, että eikö tällainen henkinen, hengellinen ja aineellinen auttaminen voisi toimia pyyteettömästi myös koko maailman mitassa? Jos kukaan ei enää haluaisi käydä sotia vaan kaikki tahtoisivat auttaa lähimmäisiään, niin eihän meillä olisi hätäpäivää. Jos miljardööreistä lähtien kaikki olisivat valmiita antamaan omastaan, ruokaa riittäisi kaikille, kun aseet taottaisiin auroiksi (Jumalalla taitaa muuten olla ihan samanlainen toive) ja kaikki kilpailisivat keskenään toinen toistensa kunnioittamisessa.

Kaikkeen tähän meillä olisi mahdollisuus, JOS me suostuisimme luopumaan omasta mukavuudenhalustamme ja itsekkyydestämme, JOS tajuaisimme, että aina on niitä, joilla menee huonommin kuin meillä, JOS voisimme vakuuttua siitä, että meidän KAIKKIEN tulee auttaa heikommassa asemassa olevia.

Keskellä suomalaisia kesähelteitä tahdon muistuttaa mieleen enkelikuoron joulutervehdyksen matkalaisille taivaan maan: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”  Jos me antaisimme kaikesta tekemisestämme kunnian Jumalalle, olisi tuo kunnia-asiakin kerta heitolla tullut ratkaistuksi, siitä ei enää ihmisten kesken tarvitsisi kähistä. Ja se, että Jumala hyväntahtoisesti kääntää kasvonsa meidän puoleemme, on pohja ja perusta rauhantyölle.

JOSPA siis…?

 

Tilanne blogin syntymisen aikoihin:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005749260.html

 

Kuva yllä: Pelastajat piinaluolan suulla. All Over Press / EPA

Kuva alla: Toivoa on(kaloissa)

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Päivi: Mielestäni näistä lapsista ei kenestäkään pitäisi tehdä suurta sankaria, sellaisella maineella ei elämää voi pitkällekään jatkaa. Toivottavasti kaikki luolan vangit onnistutaan vapauttamaan. Dramatiikkaa media voi toki lietsoa tekemällä siitä yhdestä menehtyneestä sukeltajasta marttyyrin.

  1. Joku muukin miettii samantapaisia. Sattumalta juuri tänään lounaalla laskeskelin, että jos noin tuhat ihmistä noin kuukauden pelastaa noin kymmentä lasta, se tekee noin kymmenen henkilötyövuotta per lapsi. Jos nyt vaikkapa ylimääräinen päihdetyöntekijä kiertäisi vuosikymmenen kaupunkia, hän luultavasti pelastaisi useamman hengen.

    • Jori: Mitä ilmeisimmin tässä varsinaisessa pelastamistyössä selvitäänkin nyt kolmella vuorokaudella. Operaatio ei ole ollut ihan niin hankala kuin mihin oli varauduttu. Aluksihan puhuttiin siitäkin, että poikien pitäisi virua vankiluolassaan jopa 4 kuukautta. Ja sitten maalailtiin sellaisiakin piruja luolan seinille, että osa pojista kuolee kumminkin…

    • Päivi: Tuntuu siltä, että painovoimakoneistot ovat niin hyvin rasvatut, että tapahtuipa maapallolla mitä tahansa ja missä tahansa, sapluuna on heti valmis: Seuraamme nyt tätä juttua sinun puolestasi ja kanssasi yötä myöten, hetki hetkeltä…

    • Eilen oli jonkun uutisen mukaan tuotu heikkokuntoisimmat. Näyttää siltä, että koko raamatullinen 1+12 hengen porukka saadaan turvaan.

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (69 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121