Otsikossa ei ole savoa, vaan se on kirjoitettu Jerusalemissa. Taalla ei aeaekkoesia tunneta. Mutta pyhyytta senkin edesta. Sita on tarjolla enemman kuin viileaan luterilaisuuteen tottunut sietaa ottaa vastaan.
(Onneksi kirkollisten verkkokeskustelujen seuraaminen on opettanut, etta jaakaappimaisen pohjoisen ulkokuoren alla on kiihkea, uskonnon motivoima sydan. Ja se sykkii tarvittaessa hurjastikin ja huitoo toisinuskovia kuin muuan etelanmies hyttysia. Huom. kielikuva: uskon maailmassa sydan voi huitoa!)
Katselin eilen Vanhassa kaupungissa rukousta Lansimuurilla. Rukoilijat ovat itsessaan jo nahtavyys. Miehet omalla ja naiset omalla puolellaan. Onko oikein olla paikalla uteliaana? Uskonnollisten tunteiden olemassaolo ja niiden ilmaiseminen vetavat matkailijan paikalle. Kerrankin tuijottava turisti saa nahdakseen jotain aitoa.
Epaiadoksi muuttuvassa maailmassa on sittenkin viela jotain totta ja elamaa oikeasti liikuttavaa. Uskonto ja uskonnolliset tunteet.
Jatkan niiden tarkkailemista. Ja ehka koen itsekin jotain, mutta sen pidan suomalaisittain visusti omana tietonani.
Onkohan jopa länsimuurin rukoilijoilla joskus pikkusen ”teatteria” mukana. Tietoisuus jatkuvan turistivirran tuijottamisesta ei voine olla vaikuttamatta. Kyse on mitä suurimmassa määrin paitsi rukoilijoiden, myös turistien puolelta modernista kokemuksesta/tilanteesta, sikäli siinä on välttämättä epäaitoutta ripaus mukana.
Me kun emme toistemme sisälle näe. Onneksi. Ihan epäaitoa voi olla tavallisissa meikäläisissä Jumalanpalveluksissakin.. Sevoi olla myös katsojan silmissä. Ollille mukavaa matkaa.
Rukoilevat ortodoksijuutalaiset ovat vaatteineen ja rukousliikehdintöineen vaikuttava näky, samoin eri puolilta maailmaa tulevat turistit. Mieleen jäivät omilta reissuiltani myös muurin kivipaasien väliin työnnetyt rukouslaput.- Kirjoittamisesta ulkomailta: Olimme Kua:n reissulla Ugandassa alkuvuodesta 2009 ja kirjoitimme silloisen khra Pekka Särkiön (nyk. kenttäpiispa) kanssa blogijuttuja hotellista. Pekka poimi ääkköset netistä…
Minä kirjoitin käyttämällä a- ja o-kirjaimia, mutta Särkiön Pekka oli tosiaan niin perusteellinen, että liitti ä- ja ö-kirjaimet netistä jostakin teksistä.
Samoissa kysymyksissä olin minä viime syyskuussa.
”Rukouskirjeeni on pieneksi rullattu, ja yritän sulloa sitä kivenrakoon. Unohdun katsomaan nuorta tuuheahiuksista ja tummiinpukeunutta naista, joka on ollut muurin äärellä jo pitkään. Huomaan, että hänellä on rattaissa noin vuoden ikäinen lapsi. Nainen nostaa lapsen syliinsä, ojentaa hänet kohti muuria ja nostaa lapsen oikean käden niin, että se koskettaa muuria. Sitten naisen ystävätär tulee paikalle kameran kanssa ja äiti nostaa lapsen syliinsä kuvattavaksi. Lapsi mutristelee ja veikistelee; kieli lirpahtaa esille suppusuusta. Äiti työntää hellin sormin kielen takaisin lapsen suuhun, mutta kun kuvaaja on valmis, lapsen kieli lirpahtaa taas esille. Tämä toistuu muutamia kertoja. Meitä ympärillä olevia alkaa naurattaa.”
(Matkablogistani tämä, blogi on täällä: http://outolento.vuodatus.net/lue/2012/10/sullon-kirjeen-kivenrakoon)
Skandit voisi hätätilassa kirjoittaa kai näinkin: ä=a: ja Ö=o:
Toisen(laisen) uskonnonharjoituksen seuraaminen kysyy aina toisen kunnioitusta, johon ei kuulu toisen kokemuksen tai tunteen aitouden kyseenalaistaminen. Ajatellaanpa vaikka kotiseurakuntamme jumalanpalveusta tai oman maamme kesäisiä hengellisiä juhlia ja sitä miten itse toivoisimme niissä vierailtavan ja niistä kerrottavan.
”Epaiadoksi muuttuvassa maailmassa on sittenkin viela jotain totta ja elamaa oikeasti liikuttavaa. Uskonto ja uskonnolliset tunteet”
Miten eritavalla me suhtaudummekaan turisteina ihmisten uskonnollisiin tunteisiin? Kotimaassa pahastutaan jo ylistyskarkeloon ja lippujen heilutukseen taputuksista ja muista ruumiin kielellä ilmaistuista tunteista puhumattakaan.
Kuitenkin uskon, että sekä suomalaisten että muun maalaisten uskonnolliset tunteet ovat yhtä aitoja heidän niitä ilmaistessaan omissa uskon(non) harjoituksissaan.
Umlauttien käyttö pitäisi onnistua aina.
¨ + a = ä
¨ + o = ö