Uskontojournalismia harjoittava toimittaja Noora Wikman kirjoittaa tuoreessa uskontojournalistisella verkkouutisalustalla julkaistussa uskontojournalistisessa uutisessa, että toimittajat ovat Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa vähemmän uskonnollisia kuin väestö keskimäärin, mutta toisaalta uskonnoista kirjoittavat toimittajat ovat muita toimittajia uskonnollisempia.
Uskontotieteen dosentti Teemu Taira kertoo, että amerikkalaisessa tutkimuksessa toimittajat, jotka kirjoittavat paljon uskonnosta, pitävät joka toisessa tapauksessa uskontoa henkilökohtaisesti tärkeänä, ja 9,9 toimittajaa kymmenestä katsoo vielä kuuluvansa johonkin uskonnolliseen traditioon.
Jostain syystä muuten uskontotieteilijöillä on maine, että he eivät ole uskovaisia. Kyseinen oppiaine oli syntyessään 1800-luvulla uskontohistoria, ja sen tehtävänä oli löytää evoluution historiasta se kohta, jossa uskonto syntyi. Tarkoituksena oli, että kun se piuhanpää vain löydetään, se voidaan napsaista poikki naks ja vapauttaa ihminen uskonnosta.
Mielestäni nykyisin tämä ohjelmallisuus kuultaa uudestaan joidenkin uskontotieteen edustajien puheissa. Ovatko he siis julistajia?
Dogmatiikan saralla perinteisesti on oltu tosi hurskaista, ja Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan nykyinen dogmatiikan professori Miikka Ruokanen on maankuulu nimenomaan hurskauselämää koskevista lausunnoistaan.
Voiko olla tutkija, jos on uskovainen? Entä syntyykö hyvää uskontoaiheista lehtijuttua, jos on tai ei ole itse sitoutunut aiheeseen sisältyvään vakaumukseen?
Ja ovatko politiikan toimittajat poliittisempia kuin muut toimittajat? Minulle kerrottiin tänään, että Politiikan toimittajien yhdistyksen nimi oli 1990-luvun lopulle asti Poliittiset toimittajat ry. Sitten nimeen tuli hiuksenhieno muutos.
Ovatko taloustoimittajat itse vailla suhdetta talouteen? Toimittajan peruskysymys on, kuka tästä hyötyy, ja kenelle tästä on haittaa. Kenen etua tuo ajaa, miksi ja kuka tätä vastustaa?
Tässä on ongelma. Toimittajaa ei katsota hyvällä, jos hän on puolensa valinnut. Mutta minusta on reilua, että vasemmistolaisessa lehdessä on vasemmistopropagandaa ja oikeistolaisessa lehdessä vastaavasti oikeistolaista.
Toimittajalla on kuitenkin välineitä, joilla hän pelaa itsensä kuiville. Pannaan pystyyn debatti, ja kysytään niin kuin syyttäjä suoria kysymyksiä.
Luulisi, että ei jää jälkeä toimittajan omista mielipiteistä. Mutta toimittajapa joutuu rajaamaan tekstiä, hän valitsee painotukset. Hän luo mielikuvia otsikolla ja kuvavalinnalla. Hänellä on hirveä määrä mahdollisuuksia eri nyanssein vaikuttaa kokonaisuuteen. Kaikki tekevät näin. Pahempi, jos tiedostamatta. Jokainen joutuu ongelmiin tämän kanssa. MikroBitti-lehden digikameratestistä halutaan luotettava kirjaamalla auki mittauslaitteet, mutta en usko, edes niin sanotusti empiiriseen havainnointiin sellaisella otteella perustuvassa jutussa vältytään kokonaan objektiivisuusongelmilta.
Uskonnosta kiinnostuneen ja siihen perehtyneen toimittajan etu uskontoaiheisessa jutussa saattaa olla se, että hän ymmärtää aiheensa sisältöä. Lukija aistii äkkiä, jos autolehden toimittaja pelkää ajaa autolla. Ja se urheilutoimittajakin mainittiin otsikossa.
Taira muistuttaa, että myös muut toimittajat voivat kirjoittaa uskonnosta, ja olla samalla kriittisempiä. Taira on oikeassa. Todellisuudessa ei kuitenkaan ole varmaa, että he tajuavat kirjoittamaansa. Hupaisaa on tietenkin se, ettei syvästi uskovainenkaan saata tajuta. Uskontovastainen saattaa keksiä jonkin niin ovelan vinkkelin, ettei uskis sitä huomaakaan. Ja päinvastoin. Kun hurskas kirjoittaa uskonnottomuudesta, hän saattaa ärsyttää uskonnotonta siksi, että teksti kolahtaa.
Jos homokammoisen pastorin luo tulee sielunhoitoon umpihomo, homokammoinen pastori aivan sataprosenttisella varmuudella projisoi asiakkaaseensa omia tunteitaan. Vaikka pastorilla olisi takanaan tuhansia tunteja omaa terapiaa ja vielä joku kaksivuotinen kognitiivisen lyhytterapian koulutus, homoasiakas saattaa laukaista hänessä jonkin erityisen tunnevyöryn, joka haittaa kohtaamista.
Sama toistuu historiantutkijalla. Hänen oma taustansa saattaa vaikuttaa historiantulkintaan. Eri tutkijat päätyvät erilaisiin tuloksiin. Näin voi käydä myös luonnontieteessä. Tieteenfilosofit, jotka omistavat koko elämänsä pohdiskelulle, mitä on tiede, saattavat päätyä eri käsitykseen, mitä on tiede.
Jokainen toimittaja on samassa loukossa. Ja toimittajillakin on käsityksensä, mitä ylipäänsä on journalismi. Uskontojournalistin oma suhde uskontoon vaikuttaa jo aihevalintoihin, puhumattakaan, ketkä hän nostaa asiantuntijavallankäyttäjäksi. Aina otetaan päivystävä dosentti, mutta sen dosentin valinnassa toimittaja käyttää valtaa. Viidesläiset toimittajat haastattelevat asiassa kuin asiassa dosentti Juha Ahviota, joka on viidesläisten sankaridosentti. Jokaisella on sankarinsa. Uskontovastaisen toimittajan oma tendenssi paistaa läpi, ja samaa mieltä olevat vapaa-ajattelijat taputtavat selkään, että todella ”objektiivinen ja asiallinen” juttu.
Vielä yksi kummallisuus. Journalismi on todellisuuden jäsentämistä. Journalismia ei ole vielä se, että vain luetellaan tapahtumat. Tapahtuneet täytyy jäsentää, jotta nähdään, mistä oikein on kysymys. Jatkuva tilannepäivitys ei ehkä lisää ymmärrystä, vaikka niin uskotellaan, kun on ”jotakin uutta kerrottavaa”. Ennen vanhaan ehkä saneltiin suoraan yläviistosta, mistä oli kyse.
Erityisesti kysymys on, mistä on kysymys juuri sinun kannaltasi. Journalismiksi lasketaan sellainenkin kirjoittelu, jossa on elämänfilosofinen, eksistentiaalinen ulottuvuus. Koska journalismin tehtävä on lisätä ymmärrystä, juuri eksistentiaalinen kirjoittaminen on minusta syvällisintä journalismia: siinä ihminen kertoo ihmiselle itselleen tarinan siitä, mitä merkitsee olla ihminen. Voidaan kyllä kirjoittaa juttu uudesta puhelinmallista, mutta yhtä hyvin voidaan valita joku puhumaan, mitä tämä puhelimista hössöttäminen kertoo sinusta ja minusta.
Hyvä lehtijuttu myös käy suoraan sydämeen niin kuin Martinin puukko. Usein se, vähän juttutyypistä riippuen, koskettaa myös tunneälyä. Siinä on aina jokin vavahduttava tarina ja kohtaus. Jännite ja draama, yksinkertaisetkin asiat pitää saada elämää suuremmaksi draamaksi, Jarmolla on jano, ja Jarmon pitää saada vettä. Jarmon kieli on paksu, ”minun on jano”, hänen äänihuulensa hankaavat. Jarmo astuu kohti vesihanaa, tämä Jarmo, ihmispolo janoissaan. Ja niin sai Jarmo hörpyn Pyynikin vettä, ja se vesi viileänä valui Jarmon kuivan kielen päältä ruokatorveen, josta nyt tuli juomatorvi, sillä juomasi pitää sinun pureksiman ja ruokasi juoman. Äidin neuvo mielessään Jarmo yritti purra vettä. Mutta hän purikin kieltään.
Jenkit vielä tykkäävät, kun jutun lopussa on myönteinen ratkaisu. Meillä on tämmöinen kahdeksan surmanluodin journalistinen perinne, että purraan huulta ja kieltä, kaikki päättyy vielä kyyneliin. Meillä inhotaan tekopirteyttä. Siksi Amerikasta periytynyt todistuspuhekaava ”ennen minä olin sellainen, mutta nyt minulla on kaikki” saattaa täällä sopia etupäässä mainokseen.
Näkökulma voi olla jumalallinen kaiken tietävä tai hyvin yksityinen. Monesti ihmisiä liikuttaa sitä enemmän, mitä yksityisempi näkökulma on. Silloin näkökulma on ainutkertainen ajassa ja paikassa, siinä on elementti, jota ei voi toistaa uudelleen. Kukaan muu ei voi katsoa ihan tismalleen samalla tavalla. Kunnon tarina on subjektiivinen, ja se tuo jonkin uuden näkökulman aiheeseen, josta muut ovat kirjoittaneet miljoona muuta juttua. Miten silloin voi olla objektiivinen tarinankertoja?
Mikä ihme siinä on, että kristittyjen uskovaisten pitää väkisin olla tyrkyttämässä sitä omaa uskoaan muille, jotka uskovat toisin, tai ovat uskomatta mihinkään henkiolentoihin tai tonttuihin? Mikseivät ihmiset vapaassa maassa saisi olla rauhassa ja uskoa mihin tuntevat tarvetta tai olla uskomatta mihinkään, jos ja kun eivät tarvetta tunne.
Kas kun ette ota vanhoja kunnon konsteja ja aloita ristiretkien malliin vanhaa kunnon miekkalähetystä.
Olen vahvasti sitä mieltä, että uskonasiat ovat jokaisen ihan ikiomaan yksityisyyteen kuuluvia asioita, jotka eivät muille kuulu. Jokainen tehköön uskonsa suhteen niin kuin parhaaksi näkee kunhan ei aiheuta muille vahinkoa tai muutakaan pahaa.
Blogi: ” Uushenkisiä pidetään jopa paholaisen palvojina ja heistä arvellaan tarttuvan pahoja henkiä.”
Umpipöhköä.
Melkein päivittäin keskusteluissa ihmisten kanssa olemme tilanteessa, että taivaalliset tulevat keskustelun aiheeksi. On ihmisiä, jotka tuntevat tai ainakin tietävät minun uskovaisuuteni ja haluavat johdatella keskustelun niille alueille. Itse olen altis todistamaan Jeesuksesta. Kuitenkaan kallistuma tulee ikäänkuin ’vahingossa’. Sitten on niitä, jotka tulevat luokseni haastaakseen Jumalan asiat, aivan niinkuin sinä. Eli olen aina silloin tällöin tilanteessa, jossa uskon tuputtamista paheksutaan, niinkuin sinä nyt teet. Täällä netissä tuputuksen ulkopuolelle pääsee, jos ei itse sen pariin hakaudu. Maailma ja yksittäinen elämä on pääsääntöisesti uskonasioista vapaata. Pornoa ja seksiä pakkosyötetään yleisillä foorumeilla aivan eri mittakaavassa kuin hengellisiä asioita.
Eli, – älä valita!!!
Mänttäri: ” Pornoa ja seksiä pakkosyötetään yleisillä foorumeilla aivan eri mittakaavassa kuin hengellisiä asioita.”
Porno ja seksi eivät liity mitenkään tähän keskusteluun ja ovat pelkkiä olkiukkoja.
Myös pornon ja seksin pakkosyötön ulkopuolelle pääsee, ellei niiden pariin itse hakeudu.
Kimmo,
Otin vertailuun tämän päivän trendin, ja siihen liittyvän pakkosyötön. Sellaiseksi mielestäni voi kutsua sitä, että täysin sexittömällä pohjalla, kuten iltapäivälehtien houkutuslööpit, jotka ovat oitis eri asentojen esittelyjen parissa. Hengellisten asioiden pariin ei vahingossa sorru, ne sivut täytyy hakea, kuten esim tämä Kotimaa sivusto.
Niin hyvästä kuin pahasta voi pysyä erossa.
Mitä vikaa seksissä on? Sehän on ihan ihmisluontoon kuuluva hauska ja elämää Telluksella ylläpitävä asia.
Mänttäri: ” Hengellisten asioiden pariin ei vahingossa sorru”
Hyvä niin.
Ihmettelen sitä miten moni jaksaa tämmöisellä kirkollisten asioiden kanavalla jatkuvasti tuputtaa omia kielteisiä näkemyksiään uskon mielekkyydestä. Tietääkseni tämä keskustelukanava on luotu kirkollisia keskusteluja varten. Hyvä tietenkin on että saamme tänne myös täysin vastakkaistakin näköalaa, mutta sitä en käsitä miksi meidän kirkollisten pitäisi juuri täällä olla hiljaa.
Kuka ketään on Pekka käskenyt täällä palstalla hiljaa pysymään?
”Kuka ketään on Pekka käskenyt täällä palstalla hiljaa pysymään?”
Epäilen, että Kimmo?
Ei ole käskenyt olla palstalla hiljaa.
Seppo, epäilen edelleen Kimmoa enkä Seppoa.
”Stasi” iski jälleen?
Pekka: ”mutta sitä en käsitä miksi meidän kirkollisten pitäisi juuri täällä olla hiljaa.”
Paukkunen Sepon kommenttiin: ”Kuka ketään on Pekka käskenyt täällä palstalla hiljaa pysymään?”
Epäilen, että Kimmo?
Ketään en tietääkseni ole pyytänyt, saati käskenyt olla hiljaa.
Kirjoitin: Mikseivät ihmiset vapaassa maassa saisi olla rauhassa ja uskoa mihin tuntevat tarvetta tai olla uskomatta mihinkään, jos ja kun eivät tarvetta tunne. Jokainen tehköön uskonsa suhteen niin kuin parhaaksi näkee kunhan ei aiheuta muille vahinkoa tai muutakaan pahaa.
Tarkoitin tuolla sitä, että jokainen ihminen on vapaa muodostamaan itse oman maailmankuvansa saamaansa kasvatukseen, hankkimaansa tietoon, ympäristön vaikutukseen, ja yhteisönsä kulttuuriin sen maailmankuvansa perustaen. Eikä siihen ole muilla nokan koputtamista. Jos siihen maailmankuvaan kuuluvat vielä jumalat tai muut henkiolennot, ei siihenkään ole muilla nokan koputtamista, ellei se vahingoita lai loukkaa ketään muuta. Vapaassa maassa voi toki ihmetellä ja kritisoidakin kaikenlaisia asioita uskonnot mukaanlukien.
Niille vielä, jotka ihmettelevät täällä palloiluani: olen useaan otteeseen kertonut samaa ihmetteleville, että viihdyn seurassanne mainiosti ihan ajanvietteellisistä syistä. Tässä iässä alkaa olla jo myös pääkopan pelaamiselle tärkeää käyttää sitä, mitä aivotoiminnasta vielä on jäljellä. Tämä kirjoittelu sanaristikoiden ja sudokujen ohella toimii ihan mukavana aivojumppana ja pitänee pollaani vielä jonkinmoisessa kuosissa.
Kari P.: ”Stasi” iski jälleen?”
Aika raaka väite. Jos täällä joku on ”stasi”, niin kirkko, joka pyrkii saamaan valtaansa kastamalla jo vielä mitään uskonasioista ymmärtämättömät vauvat.
Kimmo, Kari P.: ”Stasi” iski jälleen?”
Aika raaka väite. Jos täällä joku on ”stasi”, niin kirkko,”
Stasilla yritin huumorilla viitata itseeni, kun jäljitin ”häntä, joka kielsi jotakin kommentoimasta jotakuta muuta”
Kimmo, huumorin mies, sattuu sitä sinullekin ”kireässä paikassa” väärinymmärtämistä. No väärin ymmärrämme jatkuvasti näillä areenoilla joka tapauksessa.
Kimmo, Tämä kirjoittelu sanaristikoiden ja sudokujen ohella toimii ihan mukavana aivojumppana ja pitänee pollaani vielä jonkinmoisessa kuosissa.
Jumppa tekee hyvää, sekä fyysinen että henkinen. Ainoa mitä pelkään kohdallasi on se, että pelkkä jumppa viihdyttää niin paljon, että ajaudut kaiken tärkeimmän ohi omalla viisaudella. Uskovien lapsellisuudelle jaksat nauraa. Nauru pidentää ikää sanotaan. Minulle lyhyen tai pitkän iän jälkeen avautuu jotain suurta Raamatun mukaan. Tätä en sinulle tuputa.
Paukkunen: ”Uskovien lapsellisuudelle jaksat nauraa.”
En ole nauranut uskoville. Kummeksunut kylläkin uskoa varsin absuurdeihin, epäloogisiin ja kyseenalaisiin asioihin ja esittänyt lapsellisia kysymyksiä. Mutta niinhän se on, että ne (lapselliset kysymykset) ovat usein kaikkein fiksuimpia, rehellisimpiä ja osuvimpia.
Mitä ikään tulee, niin minulle riittää mainiosti tämä nykyinen, vajaa satavuotinen, jonka jälkeen pääsee nurmipeiton alle nukkumaan.
Olen tuota minäkin ihmetellyt. Jos en uskoisi, niin ei varmaan tulisi mieleenkään pyöriä täällä. En vain viitsisi pelkästään vastustaakseni…
”Sitkeitä sissejä” löytyy. Yksi tulokulma voisi olla se, että oma epäilys vaivaa? Jospa Jumala on kuitenkin olemassa, vaikka tätä, mitä ei ole olemassa, vastustan?
Joku motiivi vastustajalla täytyy olla? Ehkä uskoa vastustava vastaa?
Mitäpäs jos kyse onkin helvettikauppiaiden piilotuotteeseen kohdistuvasta kriittisestä kuluttajavalistuksesta? Kuluttajasuojelusta siis…
Kari: ”Olen tuota minäkin ihmetellyt. Jos en uskoisi, niin ei varmaan tulisi mieleenkään pyöriä täällä. En vain viitsisi pelkästään vastustaakseni…”
Kiitos ihmettelystä. Viittaan kommenttiini: 24.07. klo 9:28
Kari P. : ”Jospa Jumala on kuitenkin olemassa, vaikka tätä, mitä ei ole olemassa, vastustan?”
Kiitos tulokulmaehdotuksesta. Väärä tulokulma kuitenkin, valitan. Epäilys ei vaivaa. En kiellä enkä vastusta keneltäkään hänen jumalaansa. Kunhan vain ihmettelen absurdeja ja epäloogisia uskonasioita ja kyselen lapellisuuksia.
Jokaisella on oikeus kuulla evankeliumi, vaikka ei sitä tunnustaisikaan. Ilmeisesti kuitenkin on niin, että nämä asetelmat eivät rakenna kumpaakaan puolta. Ongelma on siis siinä, että luonnollisinta olisi palata lakulähteille eli aitoon kristilliseen uskoon eikä tarvitsisi hakea korvikkeita. Jokainen tarvitsee jonkinlaisen maailmanselityksen selkärangaksi elämäänsä.
Jokaisella on oikeus olla kuulematta olevansa niin paha ihminen että joutuu helvettiin ellei ala uskoa ja myös maksaa jollekin eetterikerjäläisyhteisölle moderneja anemaksuja.
Millaista se aito kristillinen, alkuperäinen usko mielestäsi olisi?
Lahtinen: ”Jokaisella on oikeus kuulla evankeliumi, vaikka ei sitä tunnustaisikaan.”
Jokainen on ihan taatusti tässä maassa kuullut evankeliumin, ainakin minun ikäluokkaani kuuluva jo alakoulusta lähtien koko kouluajan.
Pitää varmaan paikkansa, paitsi ehkä rippikoulua käymättömät nuoret…
Eri asia on se, että miten sen on kuullut.
Timo Pöyhönen. Ikävää, että herättelevä vaikka hiukan provokatiivinen ja tapahtumaanne mainostava kirjoituksesi saa aikaan tällaista lapsellista eipäs – juupas -kinastelua. Vaikka kirkkomme kaipaisi sen omista perusteista lähtevää, mutta samalla ennakkoluulotonta ja asiallista pohdintaa uushenkisyyden kohtaamisesta.
Seppo Heinola. Huomaatko ollenkaan sitä, että puhut itsesi pussiin tyypillisesti uushenkisyydelle luonteenomaisella argumentaatiolla? Teosofia on uskonnollinen oppirakennelma, vaikka kuinka muuta väitettäisiin, koska sen keskeiset opit ovat uskonnollisia. Sama kritiikki, jota ateistit kohdistavat kristinuskoon, sopii sellaisenaan myös teosofiaan.
Korostat myös teosofian ylevyyttä ja vertaat sitä kristillisen uskon ja kirkon (omissa silmissäsi) synkimpiin opinkohtiin. Voi muuten kysyä, kuinka rakkaudellinen on se teosofian käsitys, jonka mukaan erilaiset rankat elämän tapahtumat kuten vastoinkäymiset, sairaudet ja vammautumiset, ovat karman lain mukaista seurausta ihmisen edellisissä elämissään tekemistä virheistä ja pahoista teoista. Varmasti jollakin tavalla looginen selitys, mutta armoton. Olen muutamaan kertaan sattunut kuulemaan sivusta teosofien keskusteluja. Niissä on puhuttu hyvinkin varmasti hengistä ja jumalien tahdosta sekä selitetty edellä mainitsemani vastoinkäymiset läksyiksi edellisistä elämistä.
Kristillinen kirkko uskoo ”syntien anteeksiantamuksen, ruumiin ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän” Jeesuksen Kristuksen tähden, ei jälleensyntymiseen. Kyllä antiikinkin uskontohistoriasta löytyy jälleensyntymisoppeja, mutta Raamattuun ja Jeesuksen sanoihin ne pitää erikseen pakottaa. Me emme siihen usko emmekä sitä tarvitse, koska meillä on parempi toivo kuin sielujemme itse suorittama sovitustyö elämien ketjussa.
Tämä oli niin hyvä kiteytys, että oksat pois.
Tesofia ei ole uskonto, siinä ei ole jumalia eikä mitään uskontunnustusta, johon jäsenien edellytetään sitoutuvan. Teosofisen seuran kolmessa ohjelmakohdassa, jotka kertovat seuran pyrkimyksistä, ei ole niin mitään uskonnollista. Teosofia ei myöskään täytä uskontotieteen uskonnoille antamia kriteereitä.
Seuran jäsenet yksityishenkilöinä saavat uskoa mihin tykkäävät ja mitä tykkäävät kunhan eivät loukkaa uskomusten esilletuomisessa ja käytänteissä muista jäseniä.
Minä en ole puhunut ylevyydestä mitään, se on omaa liioitteluasi, fakta nyt vaan on se, että teosofeilla oli esim. antirasistinen asenne lähes 100 vuotta ennen kristittyjä, joilla ei kaikilla ole sitä vieläkään.
Intian veretön vallankumous oi paljolti teosofiasta vaikuttuneen Gandhin ansiota.
Syyn ja seurauksen laki on vain oikeudenmukainen, luonnossakin oleva tosiasia, siinä Hitler ei saa tekojaan anteeksi jos vaikka tulisi viimesekunneillaan uskoon. Jos lyöt nyrkillä kiviseinään, käteesi sattuu, yksinkertaista eikö?
Tämä laki on myös Raamatussa muodossa: ”Mitä ihminen kylvää sitä hän myös niittää.”
”Raamattuun ja Jeesuksen sanoihin ne pitää erikseen pakottaa.”
No ei tarvitse, juutalaiset rabbit löysivät gilgulim-.ajatuksen varisin helposti Vt:stä kuten myös kirkkoisä Origenes ja Filon Aleksandrialainen. Lue vaikka Sami Ylikarjanmaan asiaa koskeva väitöskirja.
”Yli-Karjanmaa käsittelee neljää tekstikohtaa suorana todistusaineistona (Somn. 1.137-139, Cher. 114, QE 2.40 ja fragmentti 7.3 Harrisin kokoelmassa), ja kunkin kohdalla päätelmänä on, että Filon puhuu jälleensyntymisestä ja tekee sen opin hyväksyen. Täten epäsuoraa ja suoraa näyttöä koskevat tutkimustulokset osuvat yksiin ja johtavat päätelmään, että Filon hyväksyi ajatuksen jälleensyntymisestä.”
ORIGENES: De Principiis (III: 1,23):
”On toki mahdollista, että joku, joka aiempien hyvien tekojensa kautta tulee nyt kunnian astiaksi, mutta ei toimikaan kuten kunnian astian tulee ja sopii, tulee
seuraavassa elämässään kunniattomuuden astiaksi.
Samoin on vastaavasti mahdollista, että joku on täällä tämän elämänsä perusteilla kunniattomuuden astia, mutta tulee, parannuksen tehtyään, uutena
luomuksena. Herralle pyhitetyksi ja kelpaavaksi ja kaikkiin hyviin töihin valmistetuksi Kunnian astiaksi.”
.
Ja edelleen samassa jaksossa:
”Olemme usein sanoneet, että niinä rajattomina ja loppumattomina aikakausina, joina sielut ovat olemassa ja elävät, vajoavat jotkut niistä niin kelvottomiksi,
että astuvat pahuuden alimpaan paikkaan, mutta muutamat edistyvät niin, että pahuuden alimmalta portaalta pääsevät loppuun saatettuun ja täydelliseen
hyveeseen. . .”
Ja sama De Principiis IV, 3: 10/26:
”Sen tähden jokainen, joka laskeutuu maahan, määrätään kohtalonsa mukaan syntymään tähän maailmaan joko eri paikkoihin tai erilaisiin vaikeuksiin tai
hänet määrätään syntymään uskonnollisista tai ainakin hurskaista vanhemmista.. .”
Sielut ruumiillistuvat siis maahan ja saavat karmallisen palkkansa aikaisemman elämänsä tekojen mukaan. Kristittyjen teologien mukaan tämä aikaisempi
elämä tarkoittaisi Origeneella vain sielujen aikaisempaa elämää hengen maailmassa eli taivaassa. Origenes opettaisi siis vain sitä, että ikuiset sielut
ovat jo henkinä joko hyviä tai pahoja ja ne määrätään luontonsa mukaan ruumiillistumaan vain kerran maahan. Sitten ne kuolevat ja joutuvat eräänlaiseen
kiirastuleen, missä jalostuvat ja ennallistuvat, ja lopulta kaikki pelastuvat.
Mutta voidaan ihmetellä, jos tämä tulkinta on oikea, miksi Origenes puhuu näistä sieluista kuin aineellisista ihmistä (joku) ja miksi hän seuraavassa luvussa 209
ylipäätään tarvitsee sanaa a i e m p i ennen verbiä t u l e e:
”jos joku aiempien hyvien tekojensa kautta tulee, tulee seuraavassa elämässään.”
Joku on siis tullut kunnian astiaksi aiempien hyvien tekojensa kautta, mutta langennut ja tullut seuraavassa elämässään kunniattomuuden astiaksi. Mikäli
kysymys olisi vain ennalta olevien sielujen taivaansisäisistä toiminnoista, ei Origenes olisi ensinnäkään tarvinnut taivaallisista sieluista puhuessaan
metaforaa kunnian astia, sillä astialla tarkoitettiin nimenomaan ruumista, johon henki on asettunut. Aineeton sielu ei tarvitse astiaa. Toiseksi joku tulee
joko kunnian tai kunniattomuuden astiaksi eli muuttuu jo prosessin tässä vaiheessa hengestä aineeksi ja seuraavassa elämässään taas joko kunnian tai kunniattomuuden astiaksi.
Timolta rohkea pallonheitto seurakuntatyöhön. Evankeliumin vieminen eteenpäin on Timon tähtäimessä varmasti. Siinä olisi jotain, johon kirkon tulisi tarttua kaksin käsin. Helposti näissä keskusteluissa käy vain niin, että uushenkisyys saa yliotteen. Se, että uushenkisyydestä kiinnostuneille vietäisiin uusin keinon evankeliumia hukkuu täällä lumeen.
Pekka: ”Siinä olisi jotain, johon kirkon tulisi tarttua kaksin käsin.”
Tahtovat ne kuulijat vain vähentyä jäsenkadon myötä niin, ettei kohta ole enää kelle saarnata.
Seppo Heinola. Filon ja Origenes eivät ole sama asia kuin Jeesus Kristus sekä Pyhän Raamatun profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset tai edes vanhan Kirkon traditio. Origenes oli vahvasti uusplatonistisen filosofian näkemysten ja allegorisen raamatuntulkinnan ohjaama. En ole origenistisen teologian tuntija, mutta voisin ajatella, että monet häneen vetoavat lukevat teksteihin myöhäisempiä ajatuksiaan, joita Origenes itse tuskin hyväksyisi… Sitä paitsi me kristityt teemme perinteisesti eron Kirkon opin ja opetusten sekä teologien yksityisten ja joskus virheellistenkin näkemysten välillä.
Väitteesi siitä, että Galatalaiskirjeen lause ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” puhuisi karmasta on teosofinen ja uushenkinen väärintulkinta. Siinä yksittäinen lause irrotetaan tekstiyhteydestään ja Raamatun kokonaissanomasta. Paavali kun puhuu mainitussa jaksossa kristittynä elämisestä ja varoittaa käyttämästä armoa väärin. Ei armo, syntien sovitus ja anteeksianto anna meille lupaa elää kuin siat pellossa.
Kyllä Paavali myös ilmiselvästi vaikka omassa kontekstissaan puhuu syystä ja seurauksesta!!! On naivia ajatella että syillä olisi seuraus vain armon väärinkäytöksissä.