Tyttö kävelee kouluun. Hän rutistaa lujasti suklaalevyn käärettä kädessään. Kääreessä komeilee joukko kirkuvan punaisia tonttuja.
Äiti ei pidä tontuista. Koulussa opettajat rakastavat tonttuja. He ripustavat niitä ikkunoihin, käytäviin ja ruokalaan. Mutta sitä pikku A ei kerro kotona. Kun opettajaa ottaa tonttulakit esille, ei pikku A aio osallistua. Voin piiloutua vessaan.
Mitä voimme tehdä, kun ei-luterilaisten lasten määrä lisääntyy? Pitääkö meidän luopua kaikista juhlista, jotka kumpuavat uskonnollisista perinteistä ja ohjelmanumeroista, jotka käsittelevät uskontoa? Pitääkö kaikki juhlat riisua uskonnollisista merkityksistä ja tehdä niistä täysin maallisia? Tulisiko meidän tulevaisuudessa viettää ainoastaan juhlia, kuten YK-päivää ja vuodenaikojen vaihtumista? Tai Runebergin- ja Lönnrothin päivää? Tai tulisiko meidän viettää suurta persialasta runoilijaa Ferdowsia?
Koulujen juhlat ovat osa kulttuuriperintöämme. Joulu- ja kevätjuhla merkitsevät monille paljon. Jos päätämme ”ylhäältä tulevien” käskyjen takia hylätä perinteet, kuten ”Suvivirsi”,aiheuttaa se todennäköisesti suurta turhautumista. Suurin osa ihmisistä, jotka muuttavat Suomeen osallistuvat mielellään perinteisiin juhliimme, kunhan ne toteutetaan aidolla vieraanvaraisuudella. On olemassa kultainen keskitie uskonnollisten juhlaperinteiden, sekä täysin niistä puhdistetun maallisen viettämisen välillä.
Pikku A, joka halusi piiloutua vessaan mieluummin kun pukeutua tontuksi on suomalainen koululainen. Hänen kaltaisiaan on monia. Näkymättömät vähemmistölapset jäävät helposti jumiin erilaisten maailmojen ja -näkemysten väliin.
Onneksi kaikki kääntyi parhain päin. A:n äiti oli lukutaidoton, mutta rohkaisi mielensä ja meni rehtorin puheille. Hän kertoi, ettei voi enää ostaa suklaata lapsilleen koska levyt ovat täynnä tonttuja. Hän kertoi olevansa yksinäinen ja että lasten kasvattaminen niin, että he tuntisivat ylpeyttä omasta kulttuuritaustastaan, oli vaikeaa. Miten he muistaisivat Eid-juhlan makeisineen ja iloisine vieraineen? Äiti muisti Eid-juhlan omasta lapsuudestaan. Joulu taas oli aivan vieras.
Rehtori ymmärsi, että hänen tehtävänsä oli tukea äitiä.
Seuraavana syksynä koulussa vietettiin Eid al fitr –juhlaa.
Kaikki koulun oppilaat vanhempineen osallistuivat Eid-juhlaan, jota vietettiin koulu-lauantaina. Ohjelmassa oli mm. tanssia, laulua ja perinneruokia. Koulun islam- ja arabian kielen opettaja kertoi juhlan taustasta. Tunnelma oli lämmin ja iloinen. Jälkeenpäin A:n äiti sanoi rehtorille, että hän halusi osallistua joulujuhlaan. Hän oli utelias. Ja pikku A oli helpottunut.
Joulujuhlaa vietettiin, ja koska joulukuvaelma kuului koulun perinteisiin, oli se myös osa juhlaa. Se kuitenkin esitettiin selityksenä sille, miksi kristityt viettävät joulua. Lisäksi lapset saivat tutustua kansainvälisiin jouluperinteisiin, ja he oppivat myös, etteivät kaikki vietä joulua, mutta vieraana voi aina osallistua juhliin. Koulu osoitti käytännössä, että erilaiset perinteet voivat elää rinta rinnan.
Vähemmistölapset tarvitsevat tietoa omista perinteistään ja mahdollisuuden jakaa niitä, samalla kun heidän on pystyttävä osallistumaan enemmistökulttuurin juhliin.
Juhlat on rakennettava niin, että kaikki voivat osallistua.
Lapsen asettaminen keskiöön on ainoa ehdoton sääntö. Oikeastaan ei ole väliä mitä lauluja lauletaan tai minkälaiset hatut vedetään päähän. Tärkeintä on, että juhlan järjestäjä varmistaa, että kaikille on tilaa osallistua juhlaan! Riippumatta siitä onko kristitty, muslimi, ateisti tai ainoastaan pieni lapsi, joka ei vielä edes osaa ajatella sellaisilla termeillä, mutta joka haluaa, että sekä vanhemmat että opettaja ovat tyytyväisiä.
On tärkeää, että koulu antaa lapsille pätevyyden toimia monikulttuurisessa maailmassa. Lapset on saatava tuntemaan itsensä turvallisiksi tilanteissa, joissa erilaiset uskonnot ovat läsnä, yhtälailla kun heidän on ymmärettävä, etteivät kaikki ihmiset elä uskossa.
Meidän on huomattava, että oma määritelmämme uskosta ei ole väkisin siirrettävissä muille. Perinteinen länsimainen käsitys uskonnosta pohjaa länsimaiseen kristittyyn ajattelutapaan. Esimerkiksi hindujen käsitys uskonnosta on erilainen.
Älkää antako juhlien, joiden tarkoitus on luoda iloa meille kaikille, muuttua aseeksi, jolla vahingoitamme toisiamme.
Juhlikaa enemmän – niin, että myös keskuudessamme elävä haavoittuvainen lapsi voi osallistua.
– Camilla Anderzén, Milena Parland, Ellu Öhman –
Ad Astra rf
”Herra vastaa ajallaan ja tavallaan. ” Vastaukset tulevat välillä tavoilla, joita emme heti ymmärrä vastauksiksi. Ulkoinen turvattomuus voi vielä lisätä sisäistä turvattomuutta. Emme silloin aina usko olevamme edes vastauksen arvoisia. Ja sitten se tulee, se salaperäinen, ”Kristuksen sisäinen tunto”, jolle ei löydy edes oikeita sanoja. Ei tarvitsekaan löytyä. Se vain on.
Mistä Kristus tulee ? Jostain ulkopuoleltako ?
Eikö Kristus ole teissä, kuin demoni joka ohjaa, koska teitä itseänne ei enää ole. Teidän pitää unohtaa itsenne. Kun te kärsitte, teidän kuuluu kärsiä, koska kristus kärsi.
Toinen versio on, että te olette joukkona Kristuksen ruumis, ruumiin jäseniä .
Ulkopuolella ei siis ole mitään Kristusta, ainakaan puheitten mukaan.
Tarja Parkkilan kommentteja on aina mielenkiintoista lukea. Huomaan vanhana matikan opena matematiikan laudaturinkin aikoinaan suorittaneena, miten vapauttavaa on elää arjessa, jossa ei tarvitse pelätä sitä, onko osannut lausua perusaksioomat oikein tai onko esityksen logiikka täysin moitteeton, jottei kukaan pääsisi niiden virheiden varjolla hylkäämään oikeaa lopputulosta.
Olen alkanut yhä enemmän ymmärtää, miksi Raamattuun on säilytetty myös ajatus kaiken selittämisestä parhain päin. Minkä vapauden tunteen se ajatus antaakaan. Kunpa osaisi sitä ohjetta itsekin noudattaa.
Maija Mäkelä
Minulla ei ole laudatureja, olen työlaisperheestä, piti mennä nuorena töihin. En kuitenkaan ala sitä häpeilemään, vaikka olenkin täällä akateemisessa seurassa.
Olen varma, ettei minulla ole perusaksioomat kohillaan, koska en tiedä mitä sana edes tarkoittaa.
Mitä jos vain vastaisit kaiken oppineisuutesi pohjalta tyhmään kysymykseen , jonka tein, että mistä se Kristus tulee, kun sen pitäisi olla teissä. Siinä on salaisuutta kyllin, että kristus olisi jossain ulkopuolella myös. Voit myös lisätä vastaukseen, että mikä, tai kuka tämä Kristus on. ” Et elä enää sinä, vaan Kristus sinussa ” Joten kartalla ollaan, ihan kirjaimellisesti.
Anteeksi epäselvät sanani. Yritin vastata tuohon kysymykseesi kommentissani: ”Ja sitten se tulee, se salaperäinen, ”Kristuksen sisäinen tunto”, jolle ei löydy edes oikeita sanoja. Ei tarvitsekaan löytyä. Se vain on.”
Vastaukseni on aina uudestaan tuo sama: Kaikkeen ei tarvitse löytyä monia sanoja, koska ne kaikki ovat likiarvoja. Minulle riittää: Jumala on. Raamatusta löytyy vain yksinkertainen neuvo: ”Etsikää niin te löydätte.” Loppujen lopuksi tuo etsimisenkin vaatiminen on joskus liikaa, sillä ”armosta me olemme pelastetut, emme tekojemme kautta ettei kukaan kerskaisi”.
Kristus tulee ihmisen sydämeen, sisimpään, siihen henkeen, jonka Jumala ihmiseen puhalsi 1.Moos 2:7 … ja niin ihmisestä tuli elävä sielu”. Eli Jumalan henki teki hänestä ikuisuusolennon. Sitä ennen 1.Moos 1:24, 25 Jumala loi kaiken elollisen kasvit ja eläimet. Tämän saman luomissarjansa lopuksi, tai huipuksi Hän teki ihmisen omaksi kuvakseen, mutta muuten eläimen kaltaisen.
Vasta 2:7, Jumala laittoi, puhalsi, omaa Itseään. Eli ihmisestä tuli Jumal’olento. ikuisuuden kestävä Jeesuksen yhteydessä tai erossa Jeesuksesta.
Jeesus ei tule ihmiseen tai ihmiselle näkyvällä tavalla. Tuo näkymätön on ”nähtävissä” uskossa. – Tämän uskomista ei oppimattomuutesi haittaa.
Maija Mäkelä
” Tottuutta minä tahdon, salatuimpaan saakka.” sanoo VT:n profeetta.
Evankeliumissakin sanotaan: ”Ei ole mitiään salattua, joka ei tulisi esiin, eikä mitään peitettyä, joka ei nousisi ylös. ”
Tästä olemme varmaan samaa mieltä. Se tuntuu hyvältä.