Tyttö kävelee kouluun. Hän rutistaa lujasti suklaalevyn käärettä kädessään. Kääreessä komeilee joukko kirkuvan punaisia tonttuja.
Äiti ei pidä tontuista. Koulussa opettajat rakastavat tonttuja. He ripustavat niitä ikkunoihin, käytäviin ja ruokalaan. Mutta sitä pikku A ei kerro kotona. Kun opettajaa ottaa tonttulakit esille, ei pikku A aio osallistua. Voin piiloutua vessaan.
Mitä voimme tehdä, kun ei-luterilaisten lasten määrä lisääntyy? Pitääkö meidän luopua kaikista juhlista, jotka kumpuavat uskonnollisista perinteistä ja ohjelmanumeroista, jotka käsittelevät uskontoa? Pitääkö kaikki juhlat riisua uskonnollisista merkityksistä ja tehdä niistä täysin maallisia? Tulisiko meidän tulevaisuudessa viettää ainoastaan juhlia, kuten YK-päivää ja vuodenaikojen vaihtumista? Tai Runebergin- ja Lönnrothin päivää? Tai tulisiko meidän viettää suurta persialasta runoilijaa Ferdowsia?
Koulujen juhlat ovat osa kulttuuriperintöämme. Joulu- ja kevätjuhla merkitsevät monille paljon. Jos päätämme ”ylhäältä tulevien” käskyjen takia hylätä perinteet, kuten ”Suvivirsi”,aiheuttaa se todennäköisesti suurta turhautumista. Suurin osa ihmisistä, jotka muuttavat Suomeen osallistuvat mielellään perinteisiin juhliimme, kunhan ne toteutetaan aidolla vieraanvaraisuudella. On olemassa kultainen keskitie uskonnollisten juhlaperinteiden, sekä täysin niistä puhdistetun maallisen viettämisen välillä.
Pikku A, joka halusi piiloutua vessaan mieluummin kun pukeutua tontuksi on suomalainen koululainen. Hänen kaltaisiaan on monia. Näkymättömät vähemmistölapset jäävät helposti jumiin erilaisten maailmojen ja -näkemysten väliin.
Onneksi kaikki kääntyi parhain päin. A:n äiti oli lukutaidoton, mutta rohkaisi mielensä ja meni rehtorin puheille. Hän kertoi, ettei voi enää ostaa suklaata lapsilleen koska levyt ovat täynnä tonttuja. Hän kertoi olevansa yksinäinen ja että lasten kasvattaminen niin, että he tuntisivat ylpeyttä omasta kulttuuritaustastaan, oli vaikeaa. Miten he muistaisivat Eid-juhlan makeisineen ja iloisine vieraineen? Äiti muisti Eid-juhlan omasta lapsuudestaan. Joulu taas oli aivan vieras.
Rehtori ymmärsi, että hänen tehtävänsä oli tukea äitiä.
Seuraavana syksynä koulussa vietettiin Eid al fitr –juhlaa.
Kaikki koulun oppilaat vanhempineen osallistuivat Eid-juhlaan, jota vietettiin koulu-lauantaina. Ohjelmassa oli mm. tanssia, laulua ja perinneruokia. Koulun islam- ja arabian kielen opettaja kertoi juhlan taustasta. Tunnelma oli lämmin ja iloinen. Jälkeenpäin A:n äiti sanoi rehtorille, että hän halusi osallistua joulujuhlaan. Hän oli utelias. Ja pikku A oli helpottunut.
Joulujuhlaa vietettiin, ja koska joulukuvaelma kuului koulun perinteisiin, oli se myös osa juhlaa. Se kuitenkin esitettiin selityksenä sille, miksi kristityt viettävät joulua. Lisäksi lapset saivat tutustua kansainvälisiin jouluperinteisiin, ja he oppivat myös, etteivät kaikki vietä joulua, mutta vieraana voi aina osallistua juhliin. Koulu osoitti käytännössä, että erilaiset perinteet voivat elää rinta rinnan.
Vähemmistölapset tarvitsevat tietoa omista perinteistään ja mahdollisuuden jakaa niitä, samalla kun heidän on pystyttävä osallistumaan enemmistökulttuurin juhliin.
Juhlat on rakennettava niin, että kaikki voivat osallistua.
Lapsen asettaminen keskiöön on ainoa ehdoton sääntö. Oikeastaan ei ole väliä mitä lauluja lauletaan tai minkälaiset hatut vedetään päähän. Tärkeintä on, että juhlan järjestäjä varmistaa, että kaikille on tilaa osallistua juhlaan! Riippumatta siitä onko kristitty, muslimi, ateisti tai ainoastaan pieni lapsi, joka ei vielä edes osaa ajatella sellaisilla termeillä, mutta joka haluaa, että sekä vanhemmat että opettaja ovat tyytyväisiä.
On tärkeää, että koulu antaa lapsille pätevyyden toimia monikulttuurisessa maailmassa. Lapset on saatava tuntemaan itsensä turvallisiksi tilanteissa, joissa erilaiset uskonnot ovat läsnä, yhtälailla kun heidän on ymmärettävä, etteivät kaikki ihmiset elä uskossa.
Meidän on huomattava, että oma määritelmämme uskosta ei ole väkisin siirrettävissä muille. Perinteinen länsimainen käsitys uskonnosta pohjaa länsimaiseen kristittyyn ajattelutapaan. Esimerkiksi hindujen käsitys uskonnosta on erilainen.
Älkää antako juhlien, joiden tarkoitus on luoda iloa meille kaikille, muuttua aseeksi, jolla vahingoitamme toisiamme.
Juhlikaa enemmän – niin, että myös keskuudessamme elävä haavoittuvainen lapsi voi osallistua.
– Camilla Anderzén, Milena Parland, Ellu Öhman –
Ad Astra rf
”Dunderberg kertoo, että viime vuonna yleisteologiselta linjalta valmistui ensimmäistä kertaa enemmän opiskelijoita kuin papin tai opettajan ammattiin pätevöittäviltä linjoilta.”
Ihan mielenkiinnosta olisi kysynyt, jos täällä on asiantuntijoita paikalla, mihin ammattiin tämä yleisteologia pätevöittää? Jos kerran opiskelija ei saa pätevyyttä toimia pappina tai uskonnonopettajana, mihin koulutus kelpaa muuhunkin kuin teologiseen keskusteluun K24 ja seurakuntalainen.fi foorumeilla? 🙂
Jusu, esim. Helsingin kaupungin sosiaalitoimen johtaja Paavo Voutilainen on koulutukseltaan teologian maisteri.
Kari, politiikassa ei tyypillisesti tarvita pätevyyttä lukuun ottamatta niitä muutamaa roolia, johon vaaditaan oikeustieteen kandidaatin tutkinto.
Tarkoitin enemmän sitä, onko jokin ammatti, johon pätevyysvaatimuksena on teologian tutkinto mutta kelpuutetaan sellainen tutkinto, joka ei ole pätevä papin tai opettajan työhön. Toisekseen käsittääkseni Voutilainen on pappi eli jos ymmärsin oikein, hän ei ole valmistunut yleisteologiselta linjalta vaan pappilinjalta.
Jusu, luulen, että tavoitan sekä ironisen letkautuksesi että kommenttisi vakavamman puolen. Otin tuon sosiaalitoimen johtajan esimerkkinä työstä, johon teologia pätevöittää. En ole asiantuntija arvioimaan, mihin kaikkeen muuhun se pätevöittää, mutta oman lyhyen kokemukseni perusteella teologian opinnot tarjoavat kyllä laajat sivistykselliset ja ammatilliset valmiudet monelle alalle, jossa ihmisen ja eri ihmisryhmien ymmärtäminen ja auttaminen on työn keskiössä. Itse suoritan parhaillaan psykiatrian kurssia. Filosofiaakin on tullut jo tentittyä aikamoinen kirjapino. Tällaisten kovien ja teoreettisten aineiden vastapainona meitä teologeja harjaannutetaan myös käytännön viestintä- ja vuorovaikutustaitoihin, ja myös monin tavoin yleissivistäviä kieliopintoja riittää, mm. kreikan ja latinan kieli. Eli Simo Salmisen sanoin: On sitä tässä yks ja toinenkin sentäs jo jotakin nähny. Ettei sitä tartte nyt tulla ihan silmille hyppimään.
Yliopistossa suoritetaan yllättävän monia tutkintoja, jotka eivät johda suoraan mihinkään tiettyyn ammattiin.
Mihin ammattiin haetaan ilmoituksella vaikkapa filosofian maisteria, jolla ei ole opettajan pätevyyttä? Tai jotakin kieltä opiskellutta, jolla ei ole pedagogiikan tai käännöstieteen opistoja? Näitäkin yliopistoista valmistuu – ja jonnekin he sijoittuvat, vaikka eivät valmistukaan mihinkään tiettyyn ammattiin.
Toisaalta aika usein näkee myös työpaikkailmoituksissa vaatimuksen ”sovelustavasta yliopistotutkinnosta” – ei määritellä, miltä alalta pitäisi tutkinto olla.
Minä olen yleisteologiselta linjalta valmistunut, tosin Joensuusta. Enkä keskustele seurakuntalainen.fi – foorumilla.. ;).
Aiemman luokanopettajakoulutukseni takia mulla on uskonnonopettajan pätevyys, mutta harvassa on ne paikat, joihin yhden aineen opettajan pätevyydellä voisi hakea.
Alun perin lähdin hakemaan nk.kaksoispätevyyttä, koska niitä silloin kovasti mainostettiin. Loogeilin, että uskonnossa on vähemmän tunteja kuin toisissa erikoistumisaineissani, äidinkielessä ja englannissa, joten sitä olisi ehkä käytännössäkin mahdollista päästä opettamaan. Peruskoulun aineenopettajapätevyyteen olisi KM-tutkinnon (luokanopettajan koulutusohjelmasta) suorittaneella riittänyt aineopinnot, mutta teologia oli niin mielenkiintoista, että se imaisi mukaansa. Haaveilin myös jatko-opinnoista eksegetiikassa, mutta surkea graduarvosana pudotti ne haaveet ja jostain syystä vajutti kaapista myös pullollisen viskiä… tosin tämän karun kohtaloni olen tainnut täällä tilittää aikaisemminkin.
Voi kun olisi myös työpaikkoja teologisista tiedekunnista valmistuville!
Tällä hetkellä seurakunnissa vedetään kukkaronnyörit kiinni ja jätetään virat täyttämättä. Alkaa jo olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta jospa se aurinko vielä tulisi esiin!
Aika huikeaa on kiinnostus teologiaa kohtaan verrattuna 1970-lukuun, jolloin itse opiskelin. Kun aloitin 1975 hakijoita Helsinkiin taisi olla nippa nappa yli 200, käytännössä karsintaa ei ollut.
En tiedä, lukeeko tätä enää kukaan, mutta itse valmistuin yleisteologiselta linjalta ja tein soveltavat opinnot mediatyöstä. Harjoittelijana olin radio- ja lehtitoimituksissa. Sivuaineena olen lukenut mm. viestintää. Ammatiltani olen kustannustoimittaja, mutta freelancerina teen myös toimittajan töitä. Olen myös ollut tiedotushommissa. Olen kyllä suorittanut lisäksi kandin yleisestä kirjallisuustieteestä, mutta se ei olisi ollut mikään välttämättömyys työn kannalta. Monia teologeja työskentelee esim. toimittajina, järjestöhommissa ja vaikkapa vapaassa sivistystyössä (mikä tarkoittaa tutkintoon tähtäämättömiä opintoja, kuten kansanopistoja).
Teologin koulutus on todella yleissivistävä, mikä on vastoin yleistä luuloa, ja siksi työllistymismahdollisuuksia on ihan hyvin. Esim. uskonnon merkitys kasvaa monikulttuurisessa yhteiskunnassa, ja teologitoimittaja osaa taustoittaa uskontoon liittyvät jutut hyvin – toki muutkin, mutta tämä on sitä erityisosaamista.
Silloinkin kun apua ei tule. Jeesus näkee tilanteen. Sen uskominen on jo valtava apu.
Jeesus olisi voinut kulkea muutakin reittiä ja kauempaa järven yli, eikä niin läheltä, että opetuslapset hänet näkivät. Eli kyllä Jeesus ihan tarkoituksella oli siinä lähellä venettä.
Usko tuo sisimpään rauhan, vaikka tunteet voi silti yhä olla kovassa myrskyssä.
Hieno ja tasapainoinen teksti Jorma. Sopisi vaikka saarnaksi.
Miksi apu viipyy ?
Siksi, koska ihmiset eivät auta, eivätkä välitä, Auttaminen on raskasta, siksi se ulkoistetaan Jeesukselle, herralle, joka ei todellakaan tule ja miksi tulisi?
Ei kukaan ole tehnyt kuten hän kehoitti. Piti luopua kaikesta, sukulaisista, taloista, pelloista, koko elämästä, ennenkuin hänelle kelpaa.
Niin opetuslapset tekivät ja kysyivät, että mitä me siitä saamme, että olemme luopuneet kaikesta. Jeesus lupasi moninkertaisesti takaisin tässä elämässä, ja ikuisen elämän tulevassa.
Tämä on se apu, joka Jeesukselta tulee, että myykää omaisuutenne ja antakaa köyhille ja parantakaa sairaita. Siis sairaita, eli pitäisi olla lääkäri.
Kiitos, Jorma! Lohdullinen teksti. En ollut kiinnittänyt huomiota tuohon Jeesuksen viivyttelyyn tietyissä tilanteissa, mutta siltähän se välillä tuntuu omassakin elämässä. Hyvä oivallus.
Toisinaan viipyminen voi viedä vuosia, kun elämän tianteet ovat niin monimuotoisia.
Sain sisäisen lähetyskutsun lähteä julistamaan kaukomaille jo 1963, mutta vasta 2001 se oli mahdollista ulkonaisen kutsun saatuani Kameruniin menoon. Sitä suurempi oli iloni, kun sinne lopulta pääsin. Olen äärettömän onnellinen että tuo aika lopultakin koitti, vaikka siinä menikin niin pitkä aika odotellessa.
Kiitos Jorma tekstistäsi!
Tosiaan kirkon opin Jumalan apu viipyy. Vaikka hän vieraili planeeyallamme, niin mitään muutosta ei ole tapahtunut. Sotia käydään ja ihmiset tappavat toisiaan jatkuvast, nyt Jumalan käynnistä 2000 vuoden ajan.
Elämän realismi. Jumala ei vaikuta suoranaisesti planeetallamme.