Päästyään eroon piispoista, Sadinmaa ja kumppanit haluavat seuraavaksi luopua vanhurskauttamisopista, koska katsovat että se on syy siihen, että kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia. Sadinmaan ja kumppaneiden teksti on omituinen kertomus kristinuskon oppihistoriasta. Itse teksti ei kuitenkaan oikastaan kuvaa miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Paitsi että jos tänä päivänä oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo määritellään tavalla joka korvaa luterilaisen vanhurskauttamiopin. Tähän Sadinmaan ja kumppaneiden teksti näytttä pyrkivän. Ehkä he ovat elossa vielä päivättääkseen sitä ihmisoikeuksien ja ihmisarvon jälleen muuttuessa vuosikymmenien saatossa.
Ehkä olisi myös paikallaan muistuttaa että 2000 vuotta sitten oikeudenmukaisuus tarkoitti jotain aivan muuta kuin tänä päivänä. Vanhurskas on hyvä sana. Se on jotakin pysyvää ja erottaa sanan käytön muuttuvasta oikeudenmukaisuudesta. Jos palaamme sanan käyttöön, niin yhteiskunnallista vanhurskautta voisi nimittää oikeudenmukaisuudeksi. Mutta jos Jumalan vanhurskautta nimitetään oikeudenmukaisuudeksi, niin olemme vaarassa tuoda siihen käsitteseen jotakin joka ei siihen kuulu ja jota Sadinmaa ja kumppanit tekevät uudelleenmäärittelyllään.
On totta että Luther tunsi Augustinuksen tuotannon hyvin. Tunsi niin hyvin, että tiesi mistä irtautua. Kun Augustinus platonilaista traditiota myötäillen muotoili teologiaansa (ja pelastusoppiaan) ihmisen hengellisenä matkana Jumalan luo, niin Luther ei väsynyt korostamaan, että teologiassa (ja tarkemmin pelastuksessa) on kyse Jumalan tulemisesta lihassa ihmisen luo. Siinä oli luterilainen avain sakramentteihin ja Sanaan. Tämä on varmaan sama asia josta Sadinmaa ja kumppanit puhuvat taivaseskapismina. Jumala ei löydy ihmisestä itsestään, vaan sanasta ja sakramenteista.
Luther korosti että missään mikä liittyy pelastukseeni, minä en nimenomaan tuijota itseeni enkä reflektoi itseäni pelastusta etsiessäni, vaan luotan Jumalan lupauksiin Raamatussa. Individualismi kolahti kirkkoon pietismin ja kalvinismin myötä. Ei Lutherin mukana, eikä luterilaisuuden mukana. Lutherin aikaan ja vielä jonkin aikaa sen jälkeen ihmiset eivät tehneet henkilökohtaisia uskonratkaisuja. Ihmiset syntyivät kristittyyn yhteiskuntaan. Heidät kastettiin ja kasvatettiin kristityiksi. Henkilökohtaiset uskonratkaisut ovat oppihistoriallisesti pelastusvarmuuden etsimistä. Mistä voin tietää että pelastun? Luther ratkaisu tämän asian laittamalla uskonsa Jumalan sanaan ja Jumalan vanhurskauteen, ei itseensä eikä omaan uskoonsa. Luterilaisuus ei ole individualistista juuri siinä, että se ”edellyttää” kristillisen yhteisön, jossa ihminen pikkuhiljaa kasvaa ja pyhittyy kristittynä sanan ja sakramenttien kautta. Uskoontulo, henkilökohtainen uskonratkaisu uskonvarmuuden merkkinä ja merkkinä pelastuksesta, on vanhempaa keksintöä.
Sadinmaa ja kumppanit ampuvat harhaan, lainatakseni Tapio Tuomaalaa (tai oikeastaan synti sanan kreikankielistä alkuperäismerkitystä). Tässä yhteydessä se ei ole synti, vaan ymmärtämättömyyttä kirkon historiasta.
Siitä olen Sadinmaan ja kumppanien kanssa samaa mieltä, että usko ja etiikka kulkevat käsi kädessä. Ja siitä on ainakin kirkon ns konservatiivinen siipi ollut koko ajan samaa mieltä. Ja siitä on koko kristikunnan enemmistö valtaosan kirkkohistoriaa ollut samaa mieltä; uskoa ja elämää ei voi erottaa toisistaan. On ihan totta, että Lutherin aikaan ei ollut tarvetta erottaa uskoa ja elämää, koska koko elämä oli uskon läpitunkemaa.
Mutta tämä yhteiskunnallinen ulottuvuus ei ole jotakin joka tuodaan väkisin maan päälle ihmisvoimin. Evankeliumi on nimenomaan lupa tehdä hyvää. Se ei ole pakko. Se ei ole sitä, että tehdään vallankumous. Niin ei Jeesuskaan tehnyt. Jeesus voitti maailman rakastamalla ja kuolemalla. Ei väkisin, ei väkivallalla. Vaativuus ei ole käskyn ehdottomuudessa, vaan siinä että sitä on lupa seurata. Ja ihminen ei halua kuulla sitä lupaa. Se on se vaikea osuus. Ei se että meille tulee ”someprofeettoja” nostattamaan krisittyjä toisiaan vastaan irtautumalla piispoista ja siitä, mitä kirkkomme opettaa. Tällainen on helppoa. Kristus ei perustanut puoluetta. Kristus antoi luvan elää niin kuin Jumala tahtoo ja sillä tavalla muuttaa maailmaa. Kristittyinä koneistossa kuin koneistossa, levittämässä lupaa elää niin kuin Jumala tahtoo.
Meillä on lupa kuunnella myös mitä Jeesus sanoo Raamatussa Jumalan tahdosta avioliiton (tai muun vastaavan yhteiskunnallisen sitoumuksen suhteen) fariseuksille:
”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
Nämä ovat Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme sanoja ja meillä on lupa seurata niitä. Vaikka maailma ympärillä huutaisi mitä, vaikka se hämärtäisi kaiken mitä Raamattu sanoo. Meillä on kristittyinä lupa pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä asiana.
Meillä on lupa kasvaa ihmisinä sanaa kuullen ja sakramenteista osaa ottaen. Samalla me pyhitymme, elämme niin kuin Jumala tahtoo. Välillä teemme syntiä, lankeamme ja nousemme taas sanan ja sakramenttien avulla.
Vanhurskauttamisopista
Kristuksessa kuolleet.. jne.
” Sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä ”
Eikö ole itsestään selvää, että kuollut ei enää tee syntiä, ei mitään muutakaan, mutta poistaako se sen mitä hän on tehnyt eläissään. Ei kai, koska opillisesti kuitenkin jossain on se viimeinen tuomio.
Aikoinaan ajateltiin myös pahalle rikolliselle annettua kuolemantuomioa, Armokuolemana, koska hänet ikäänkuin vapahdettiin pois synnistä, eli tekemästä syntiä enempää.
Ei voi kuin hämmästellä, miten yksioikoinen ja kapea käsitys monella täällä kirjoittajalla on parisuhteesta, se on vain seksiä
Tätä taustaa vastaan on helppo ymmärtää konservatiivisten vastahakoisuus sallia aviolittoon vihkiminen samansukupuolisille. Vihkiminen tarkoittaa heille ilmeisesti vain seksin sallimista – ja sehän on vihoviimeistä samaa sukupuolta oleville.
Miten on mahdollista, että parisuhde koetaan vain seksin harjoittamisena?
Mihin on unohtunut lämpö, toisesta välittäminen hellyys, yhdessä puuhaaminen, yhteisistä ilonhetkistä nauttiminen, toisen huomioiminen vaikka vain pienin asioin? Seksuaalisuus on tottakai yleensä yksi osa parisuhdetta, mutta vain yksi osa, ei se suhdetta kanna rajattomasti.
Loputon kiinnostus toisten parisuhteen seksuaalielämään näkyy tässäkin blogissa, kummallista. Tulee mieleen vanha sanonta ”Siitä puhe mistä puute…”
Turha hämmästellä. Koska kun aiemmin on valitettu, että ”kielletään rakastamasta” ja sitten kun selitetään että siitä ei ole kyse, niin sitten aletaan valittaa, että ”ei osata ajatella muuta kuin seksiä” eikä parisuhde ole muuta kuin seksiä.
Eli käännetään asiaa siten, että aina saadaan aikaan kohua ja porua.
Kenenkään mielestä parisuhteessa, rakkaudessa tai suhteissa ylipäätään ei ole kyse vain tai ensisijaisesti seksistä, joten turha esittää ”hämmästynyttä”.
Ei kukaan olisi kiinnostunut kenenkään seksielämästä ellei olisi käyty läpi noita vaatimusten eri vaiheita. ”Kauhean väärin, että kielletään rakastamasta”
”ai vain seksuaalinen kanssakäyminen on syntiä?”
”Ettekö tosiaan osaa ajatella muuta kuin seksiä!!””
Ei kannata esittää tyhmempää kuin on.
”Mihin on unohtunut lämpö, toisesta välittäminen hellyys, yhdessä puuhaaminen, yhteisistä ilonhetkistä nauttiminen, toisen huomioiminen vaikka vain pienin asioin?”
-Siis vielä kerran: kaikki tämä on ihan ok samaa sukupuolta olevien välillä. Ainakin omasta mielestäni. Rakkautta, tai yhdessä elämistäkään ei ole mitenkään kielletty.
Eli onko asia ok? Ei ole, koska jotkut vaativat sitä oikeutta seksiin, ja ihan virallisesti. Muuten ei kelpaa mikään.
Miksi ylipäätään seksuaalisuus on ollut ja on niin käsittämättömän kiinnostava ”uskonasia”?? Täysin yliammuttuja kieltoja ja sääntöjä on asetettu silloin kun se kuuluu kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja rakkauteen. Tässä olisi myös oppien ja käytäntöjen tarkistamisen paikka.
Leeni Luukko: ”Tulee mieleen vanha sanonta “Siitä puhe mistä puute…”
Leeni Luukko kirjoittaa jälleen viisaasti, kuten useimmiten, kun olen hänen kommenttejaan lukenut. Erityisesti eräs pastorismies täällä tuntuu olevan erityisen kiinnostunut ihmisten vällyjenalus puuhasteluista.
”Täysin yliammuttuja kieltoja ja sääntöjä on asetettu silloin kun se kuuluu kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja rakkauteen.”
-Eli oletko sitä mieltä, että seksuaalisuus kuuluu aina kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja rakkauteen, ja silloin siinä ei voi asettaa mitään sääntöjä?
Pahoittelen tuota aiempaa tölväisyäni, että ”jotkut vaativat oikeutta seksiin viraallisesti”.
Oikeastaanhan esitetään että pitäisi vihkiä avioliittoon, koska kyse on rakkaudesta, ja oletetaan että se seksuaalisuus hyväksytän siinä samalla, eikä siitä tarvitse edes puhua.
Ja jos se otetaana esiin, niin sitten päivitellään sitä miten ”joitakin kiinnostaa hämmästyttävän paljon toisten makuuhuonepuuhat” 🙂
Näinhän tämä keskustelu asian ympärillä on mennyt.
Mutta sopisiko että ei enää kauhistella ja päivitellä ainakaan sitä, että ”mikä ihmisten välisessä rakkaudessa on syntiä?” Tai ”miksi kielletään rakastamasta?”. Eikä myöskään että ”miten on mahdollista että parisuhde koetaan vain seksin harjoittamisena?” (Koska sitä ei ole väitetty”
Jos se nyt vihdoin tulisi selväksi, että erottava tekijä tässä on se seksuaalisuus samaa sukupuolta olevien välillä. Eikä siitäkään oltaisi erityisen kiinnostuneita, jos ei esitettäisi vaatimuksia, joissa sitä ei sanota suoraan, mutta oletetaan että se hyväksytään siinä missä rakkaus ja yhteiselämäkin…
Kimmolle vielä, että voisitko jättää nälvimättä ja sanoa jotain itse asiasta.
Sari: ”Kimmolle vielä, että voisitko jättää nälvimättä ja sanoa jotain itse asiasta.”
Jos kommenttini ärsyttävät sinua, älä lue niitä.
Sari,
”Eli oletko sitä mieltä, että seksuaalisuus kuuluu aina kahden ihmisen väliseen kiintymykseen ja rakkauteen, ja silloin siinä ei voi asettaa mitään sääntöjä?”
Ihmettelen siis vain seksuaalisuuden valtavaa korostamista jonkinlaisena ”uskonasiana”. Eikö se kuitenkin ole lähinnä yksityisasia tai parin keskinäinen asia miten sen kokee ja miten sitä ilmaisee? Suomen laki ilmaisee ne säännöt, jolloin seksuaalisuuden ylilyönteihin pitää puuttua. Muuten asia jääköön ihmisten oman harkinnan varaan. Ohjeita toki voi olla, mutta ”kuristavia” sääntöjä mielellään ei.
”Eikö se kuitenkin ole lähinnä yksityisasia tai parin keskinäinen asia miten sen kokee ja miten sitä ilmaisee?”
-Kukin voi toimia tässä omantuntonsa mukaan.
Siksi juuri ihmettelenkin miksi niin kovasti tivataan sitä homoseksuaalien yhteiselämään, ja makuuhuonepuuhiin, puuttumista. Kun kysytään mitä heidän sitten pitäisi tehdä.
Minusta asiasta ei pitäisi tehdä näin suurta ongelmaa. Jos on itse varma siitä, että se mitä tekee on ok eikä Jumalan tahdon vastaista, miksi nähdä hirveästi vaivaa sen eteen, että saa sille ”virallisen” hyväksynnän, eikä yhtään poikkipuolista ääntä enää kuulu?
”Ihmettelen siis vain seksuaalisuuden valtavaa korostamista jonkinlaisena “uskonasiana”.”
-Korostettaisiinko seksuaalisuutta näin ”valtavasti”, jos ei esitettäisi vaatimuksia. Vihkimisestä (jonka mukana saataisiin hyväksyntä parisuhteessa eli seksuaalisessa suhteessa elämiselle).
Miksi tarvitaan joltain ylemmältä taholta annettavaa siunausta? Tai hienoja ulkoisia puitteita, kirkkoa, häämarssia ja muuta? Jokainen voi pyytää siunausta ihan itse, ja uskoa aivan vapaasti tekevänsä oikein. Mihin tarvitaan sitä, että kirkon TÄYTYY muuttaa linjaustaan tässä, ja tuomita ei saa?
Ei kukaan puhuisi asiasta mitään jos kirkko jätettäisiin rauhaan.
Miksi täytyy…?
Eipä se minullekaan ole kyllä auennut, että miksi täytyisi kirkon muuttaa kokonaan linjaansa ja miksi täytyisi välttämättä juuri kirkossa vihkiä. Ymmärrän sen kyllä siinä tapauksessa, että Kristukseen uskova pari haluaisi saada kirkon hyväksynnän ja Jumalan siunauksen liitolleen, koska he kokevat seksuaalisuutensa täysin normaaliksi.
Muutenhan kyse lienee vain periaatteesta tai jostain epämääräisestä ”häähumun” kokemisen mahdollisuudesta, en tiedä. Miksi ylipäänsä parit, jotka eivät edes Jumalaan usko haluavat kirkkovihkimyksen? Tavan vuoksi?
” Ymmärrän sen kyllä siinä tapauksessa, että Kristukseen uskova pari haluaisi saada kirkon hyväksynnän ja Jumalan siunauksen liitolleen,”
-Tähän sanon vain, että näen itse avioliittoon vihkimisen toisin. Siinä ei ole kyse siitä mitä pari haluaisi, vaan että heidän tulee Jumalan ja seurakunnan edessä antaa lupaus sitoutua toisiinsa ja toteuttaa näin Jumalan antamaa erityistä tehtävää. Ja tämän lupauksen sinetiksi annetaan siunaus, joka on matkalle varustamista, tehtävään valmistamista. Ei kaiken hyvän toivomista ja välittämistä, vaikka sitäkin siunaukseen sisältyy.
Sari,
Näet asian siis samoin kuin vaikkapa lähetystyöhön lähtemisen ja siihen siunaamisen, se ainakin tuli mieleeni. Monikohan lähtee avioliittoon mielessään Jumalan antama erityinen tehtävä? Eikö sittenkin rakkaus ja sitoutuminen toiseen ihmiseen ole ensisijainen asia avioliittoon aikoville?
-Kyllä, juuri noin sen näen. Lähetystyöhön lähtemiseen tai virkaan siunaamiseen verrattavana. Riippumatta siitä kuinka moni noin ajattelee, itse ajattelen juuri niin. Enkä varmasti ole ainoa, sen verran olen teologisia puheenvuoroja asiasta kuullut ja lukenut.
”Eikö sittenkin rakkaus ja sitoutuminen toiseen ihmiseen ole ensisijainen asia avioliittoon aikoville?”
-Siis tarkoitat rakkautta kokemuksena ja sitoutumista haluna sitoutua? Tässä olemme eri mieltä.
Täytyy sanoa, Sari, että hyvin mielenkiintoinen näkemys sinulla on avioliittoon menemisestä.
Voihan sen toki noinkin ajatella, ei siinä mitään.
Avioliitto on silloin Jumalan tarkoittama ”projekti”, johon me etsimme sitä oikeaa kumppania.
Kenenkään mielestä parisuhteessa, rakkaudessa tai suhteissa ylipäätään ei ole kyse vain tai ensisijaisesti seksistä, joten turha esittää “hämmästynyttä”.
Mistähän sitten johtua, että jos joku kirjoittaisi blogin aviosuhteesta jättäen seksin kokonaan mainitsematta ja vain toisijaiseksi, ei blogi saisi tod, näk. kuin pari kolme kommenttia, mutta seksi ja varsinkin homoseksi kiihottaa kirjoittajista viestin toisensa jälkeen? Täsäkin ketjussa jo kohta sata…Outoa?
Leeni Luukko: Kirjoittäjilta on unohtunut mahdollisten lasten olemassa olon kohtalo. Aikuiset samansukupuoliset, itsekkäistä pyrkimyksistänsä jättävät lapset hunningolle. Kouluikäisille tulee koulussa vastoinkäymisiä, kun kaverit naureskelevat samansukupuolisten vanhempien olemassa olosta.
Lapset joutuvat kärsimään eniten, eikä heillä ole miten puolustautua pilkkaajien edessä.
Raamatussa on useita kohtia, joissa vakuutetaan miehen ja naisen välisen avioliiton vahvuutta kaikkien osapuolten kannalta, joissa vain voi vallita rakkaudellinen ilmapiiri. Lapsen tasapainoiseen kasvuun kuuluu isän ja äidin läsnä oleminen, jota ei voi toteuttaa samaasukupuolisten liitoissa.
Raamattu puolustaa avioliiton vahvuutta miehen ja naisen välillä lukuisissa kohdin.
Esim. 1Moos 1:27 , 1Moos 2:24, Sananl, 6: 23-35, Mal 2: 14–16 , Mat. 19: 3–12, Mark. 10: 2–12 , Luuk 16: 18
Room.1: 1–32, Room. 7: 1–4, 1kor.7: 10–16 , 1Kor 7: 39–40, Ef. 5:21–33. Raamattu todistaa sen, että Jumala ainoastaan siunaa miehen ja naisen välisen avioliiton.
Kari Roos. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Me puhumme liian harvoin synneistä kuin ahneus, epäjumalanoalvelus tai pahan puhuminen toisista. Samalla on niin, että sukupuolielämän liittyvät synnit ovat Raamatun mukaan sikäli erityisasemassa, että ne koskettavat meitä erityisen syvällisellä tavalla. Minun mielestäni meitä vaivaa liika moralismi ja pinnallisuus.
syntiooissa.
Juuri siksi niistä pitäisi puhua erityisen harkiten ja hienovaraisesti, koska ne koskettavat niin syvästi meitä. Moralismia itse välttäisin viimeiseen saakka näissä ja muissakin asioissa.
Roos: ”Moralismia itse välttäisin viimeiseen saakka näissä ja muissakin asioissa.”
Niinpä.
Kiitos Markku kirjoituksesta. Siinä on paljon pohdinnan arvoista. Ehkä palaan joihinkin kohtiin myöhemmin. Nyt äkkiseltään kommentoin tulkintaasi Jeesuksen avioliittopuheista. Ei noissa Matteuksen evankeliumin jakeissa ole kysymys siitä, että Jeesus olisi vahvistanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Hän ei voinut tehdä kannanottoa homoliittojen puolesta tai niitä vastaan, koska se ei ollut siihen aikaan mahdollista. Se ei juolahtanut kenenkään mieleen, ei edes Jumalan pojan. Jeesuksella on yhtä paljon tekemistä avioliiton ja ihmisen seksuaalisen suuntautuneisuuden kanssa kuin minun vasemman jalan pikkuvarpaalla ja Euroopan keskuspankilla. Jeesus ei siis vahvista noissa jakeissa heteroseksuaalista avioliittoa, vaan hänen kärkensä on aivan toisaalla. Kysymys on naisen alistetusta asemasta juutalaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja avioliitossa. Miehillä oli Mooseksen lain mukaan lupa hylätä vaimo lähes tulkoon mistä syystä tahansa. Ehdot ovat mahdollisimman epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia:
Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan (5. Moos. 24:1).
Juutalaiset kiistelivät siitä, mikä vaimossa oli riittävän epämieluista, joka olisi oikeuttanut erokirjan antamisen. Joidenkin mukaan se oli oikeutettua vain silloin, kun vaimo oli sortunut haureuteen. Vapaamielisempien mielestä vaimon sai hylätä lähes mistä syystä tahansa: jos ulkonäkö repsahti, jos mies tapasi kauniimman naisen, jos vaimo varasti rahaa, oli juovuksissa, käyttäytyi huonosti tai hänellä oli epämiellyttävä luonne, oli sairas tai anoppi ärsytti miestä.
Jeesuksen lause, ”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi”, ei oikeuta ja vahvista miehen ja naisen liittoa, vaan kritisoi vallitsevaa patriarkalistista avioliittoa. Jeesus puolusti naisen tasaveroisuutta. Miehellä ei ole mitään perusteita ylemmyydelleen. Tasa-arvoisuuden takaaja ei ole enempää tai vähempää kuin itse Jumala: ”[…] minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.
Jeesus asettui myös tässä kohtauksessa heikomman puolelle. Miehisen kulttuurin alistama nainen ja hänen vapauttamisensa on keskiössä.
Ja avioliittoon ei mitenkään liity se, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi?
Sari: ”Ja avioliittoon ei mitenkään liity se, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi?”
Ei niin.
Mielenkiintoista, miten Sadinmaa arvioi Jumalan Pojan persoonaa. Hänkö ei tiennyt ja tietää mitä meissä ihmisissä asuu?
Jeesus vahvisti vain ”heteroavioliiton,” käyttääksemme tätä termiä, tässä moninaisuuden hässäkässä. Raamattu tunnustaa yhden mallin, joka on ”heteronormatiivinen” maailma. Onko tämä yllätys, ei ainakaan pitäisi olla. Hyvä kuitenkin todeta.
Kai Sadinmaa: ”Hän ei voinut tehdä kannanottoa homoliittojen puolesta tai niitä vastaan, koska se ei ollut siihen aikaan mahdollista. Se ei juolahtanut kenenkään mieleen, ei edes Jumalan pojan. ”
Olet oikeassa siinä, ettei asia ollut kulloisessa aikakontekstissa ajankohtainen. Sitä vastoin ilmaisu ettei jokin asia ”juolahda” kaikkivaltiaan Jumalan mieleen, ei oikein istu luterilaisen papin kirjoittamaksi. Kyllä Kristus Jumalana tiesi, mutta ei katsonut aiheelliseksi tuossa yhteydessä asiaa erikseen mainita.
Kai Sadinmaa kirjoitti: ”Ei noissa Matteuksen evankeliumin jakeissa ole kysymys siitä, että Jeesus olisi vahvistanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi.”
Mene ja tiedä. Olen aika varma että Jeesus puhuu nimenomaan miehen ja naisen väisestä suhteesta avioliitossa. Ja Paavali myöhemmin samoin, kun puhe ei ole edes erosta. Molemmat siteeraavat Vanhaa testamenttia. Ajatus siitä, että Jeesus ja Paavali eivät puhuneet avioliitosta, miehen ja naisen välisestä liitosta ja siitä, mikä on Jumalan tahto sen suhteen, on aika kaukaa haettu.
Samoin ajatus siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliitto ei juolahda Jumalan mieleen, on aika outo. Nytkö Jumala on tarpeeksi viisas?
Pohjimmiltaan tässä on kysymys siitä, mikä on Jumalan tahto. Toiset ovat sitä mieltä, että Jumalan tahto on, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Tätä tukee Raamattu ja kristillinen traditio. Toiset ovat sitä mieltä, että Jumala tahtoo kaikkein voivan mennä naimisiin sukupuolesta riippumatta. Tälle ei löydy mitään tukea sieltä, mistä tällaiselle opetukselle tukea pitäisi löytää, että se kirkossa voitaisiin hyväksyä. Se, että kirkko vihkii uudelleen eronneita on sama asia josta Jeesus puhuu fariseusten kanssa. Se ei ole ideaali, eikä se mitä kirkko tarkkaan ottaen opettaa avioliitosta. Eikä kahta asiaa voida rinnastaa niiden epätäydellisyyksien/vikojen takia.
Kirkossamme ei vain uskalleta sanoa ääneen tätä ristiriitaa kahdesta eri näkemyksestä Jumalan tahdosta.
Mutta kiitos asiallisesta viestistä.
Nämä kommentoinnit toistemme ajatuksiin osoittavat hyvin usein, että meille ei ole helppoa ymmärtää toistemme ajatuksia. Jokainen kirjoittaa tietenkin omista kokemuksistaan ja näkemyksistään käsin ja silloin on vaikea tavoittaa kovin tarkkaan, mitä ja miltä pohjalta toinen ajattelee. Ymmärrämme siis harmittavan usein toisiamme väärin, tahallisesti tai vahingossa.
Toivoisin, että kaikilla olisi hyvä tahto yrittää ymmärtää toisen näkemyksiä ja vastata myös asiallisesti.
Nämä kommentoinnit toistemme ajatuksiin osoittavat hyvin usein, että meille ei ole helppoa ymmärtää toistemme ajatuksia. Jokainen kirjoittaa tietenkin omista kokemuksistaan ja näkemyksistään käsin ja silloin on vaikea tavoittaa kovin tarkkaan, mitä ja miltä pohjalta toinen ajattelee. Ymmärrämme siis harmittavan usein toisiamme väärin, tahallisesti tai vahingossa.
Toivoisin, että kaikilla olisi hyvä tahto yrittää ymmärtää toisen näkemyksiä ja vastata myös asiallisesti.
Tuli kahteen kertaan äskeinen vahingossa, mutta ihan hyvä, että asia tulee näin painokkaasti esille ?
Kari Roos/”Ymmärrämme siis harmittavan usein toisiamme väärin, tahallisesti tai vahingossa. Toivoisin, että kaikilla olisi hyvä tahto yrittää ymmärtää toisen näkemyksiä ja vastata myös asiallisesti.”
Toivossa on hyvä elää. Ei tarvita kuin nelihenkinen perhe, niin löytyy riittävästi eriäviä mielipiteitä, saati sitten näillä ”areenoilla”, jossa on usein vastakkaiset mielipiteet.
Keskusteluja ja ns. ”globaalia kirkkoa” seuraten on pakko todeta, että parempi sopu on vallinnut niissä kirkkokunnissa, jotka eivät ole lähteneet ollenkaan muuttamaan Jeesuksen avioliitto-opetusta.
Kari Paukkunen mistä kirkoista puhut kun puhut niistä jotka eivät ole lähteneet muuttamaan Jeesuksen avio-opetusta?
Luetko katolisen niihin?