Saksalainen sotilashautausmaa Lapissa muistuttaa ankarasta lähihistoriasta. Olen kiitollinen nykyisestä rauhanajasta ja hyvistä suhteista eri maiden kanssa.
Mielessäni elävät parin viikon takaisen ampumaleirin kokemukset Rovajärvellä. Pidin harjoituksen sotilaspastori Juhana Saaren kanssa useita kenttäehtoollisia, yhden niistä Ketolan lentokentällä. Kenttä on saksalaisten rakentama turvaamaan mm. huollon yhteyksiä. Lappiin oli sijoitettu yli 200 000 miehen vahvuinen 20. Vuoristoarmeija Kuusamosta Petsamoon, tavoitteena Muurmanskin satamasta hoidettujen huoltoyhteyksien katkaiseminen.
Suuren hiekkakentän keskellä on päällystetty kiitotie. Kentän laidoilla harjumaastossa on rakennusten kivijalkoja ja maahan kaivettujen suojien painanteita. Kivijalkaa vasten on nostettu iso kappale sulanutta alumiinia. Täällä oli paitsi saksalaisia sotilaita, myös venäläisiä sotavankeja – arvatenkin kovissa oloissa.
Armeijan komentaja kenraalieversti Eduard Dietel (kuoli lento-onnettomuudessa 23.6.1944) oli valmistellut vetäytymisessä noudatettavaa poltetun maan taktiikkaa. Käskyn antoi hänen seuraajansa Lothar Rendulick alkaen omista rakennelmista ja päätyen lopulta siviiliasutuksen tuhoamiseen. Kirkot ja sairaalat oli määrä säästää, mutta niistäkin osa tuhottiin. Onneksi säästyi esimerkiksi Sodankylän pieni puukirkko vuodelta 1689 – yksi minua eniten koskettaneista kirkoista.
_ _ _
Paluumatkalla etelään kävin katsomassa saksalaisten sotilaiden hautausmaata Rovaniemellä. Mustikkapohjaisen mäntyä kasvava niemen kärjessä, kimmeltävän järven rannalla on korkea risti ja muistokivi. Kiveen on kaiverrettu teksti: ”Muistamme kaikkia niitä sotilashautoja, jotka ovat rakkautemme ulottumattomissa ja suljemme ne Jumalan rauhaan.”
Punagraniittinen mausoleumi on vaikuttava. Pronssinen Pieta-veistos on valoisassa eteisessä. Äiti pitää sylissä kuollutta poikaansa, joka levittää kätensä ristiinnaulitun tavoin. Hämärän salin lattiassa on kiveen kaiverrettuna useita rivejä nimiä. Joidenkin päälle on tuotu kukkia. Kyseessä on kristitty hautausmaa. Se vihittiin käyttöön 31.8.1963.
Saksalaisia kaatui Suomen rintamilla noin 15 000, osa heistä Lento-osasto Kuhlmeyssä ja Rynnäkkötykkiosastossa suomalaisten rinnalla Kannaksen torjuntataisteluissa, joilla hyökkääjä saatiin pysäytettyä. Poliisit ja vapaaehtoiset kokosivat yhdessä saksalaisten kanssa kenttähautoihin haudatut vainajat 1952-59. Heidät siunattiin haudan lepoon Helsingin Honkanummelle ja Rovaniemelle Norvajärven hautausmaalle (2683 vainajaa). Lisäksi saksalaisia on haudattuna Venäjän puolella Petsamossa ja vanhassa Sallassa (n. 8000).
_ _ _
Norvajärven hautausmaan 50-vuotisjuhlaa vietetään ensi viikonvaihteessa 7.-9.6. Vieraita tulee Saksasta, Itävallasta, Venäjältä ja Suomesta. Juhlassa puhuu mm. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg. Messussa Rovaniemen kirkossa saarnaa Sallan srk-pastori Anja Hauer .
Itse osallistun samoihin aikoihin Latvian Liepajassa Jääkärijuhlaan ja siunaan Liepajan P.Kolminaisuuden kirkossa käyttöön uuden Jääkärilipun. Ensimmäinen jääkärilippu siunattiin samassa paikassa 95 vuotta sitten alkuvuodesta, ennen jääkärien pääjoukon Suomeen tuloa.
Ehkä tässä asiassa tapahtuu samalla tavalla kuin sukupuolten tasa-arvon ja vaikkapa eronneiden uudelleenvihkimisen kanssa.
Naisten yhteiskunnallinen tasa-arvo (äänioikeus, oikeus omaan rahaan ja korkeaan koulutukseen jne.) nähtiin 1900-luvun alkupuolella suurena uhkana kristilliselle avioliitolle ja luomisjärjestykselle. Avioliitossa olevat naiset saivat Suomessa tasa-arvoisen aseman vasta 1930-luvulla, juuri tämäntyyppisiin pelkoihin liittyen. Nykyään näitä asioita ei kuitenkaan enää nähdä uhkana avioliitolle & luomisjärjestykselle.
Samoin oli laita eronneiden uudelleenvihkimisen suhteen. Eronneiden uudelleen vihkimisen nähtiin murentavan perinteisen avioliiton. Nykyään näin ei enää ajatella. ”Perinteisen avioliiton” kannattajien joukossa erotaan ja mennään uusiin avioliittoihin aivan kuten vähemmän uskonnollisen kansanosan piirissä.
Kirkko on tosiaan kokenut takaiskuja homoseksuaalisuuteen liittyen. Kirkko on lausunnoissaan vastustanut homosuhteiden poistamista rikoslaista (v.1971), homoseksuaalisuuden poistamista sairausluokituksesta (v.1981). Kirkko vastusti rekisteröityjä parisuhteita vuonna 1999, mutta tässäkin asiassa eduskunta päätti kirkon virallisen kannan vastaisesti.
Takaiskuja on kirkolle tullut kautta linjan. Yhteiskunnallinen tasa-arvo on edennyt kirkon vastustuksesta huolimatta. Mutta ehkä kirkko kykenee sopuetumaan homojen ihmisoikeuksien parantumiseen siinä missä naistenkin ihmisoikeuksien ja tasa-arvoisuuden parantumiseen.
Avioliittoinstituutio ei muuttunut miksikään kun eronneita alettiin vihkiä uuteen avioliittoon, se oli edelleen miehen ja naisen välinen liitto. Joten tämän sukupuolineutraalin liiton hyväksymisen rinnastaminen eronneiden uudelleen vihimiseen on epärelevanttia.
Sari
Kerrankin on joku asia, mistä olen kanssasi samaa mieltä.
On ollut häpeällistä, että homoseksuaalisuhteita on kriminalisoitu.
Eikä kyseessä ole tautiluokituksen tautikaan.
Roman-Lagerspetz puhuu tieten tai tietämättömyyttään osittain väärennettyä historiaa. Selvittäköön itse missä on väärässä tai kysyköön Hentilältä.
Onkohan tuo elämän laatu kaikilta osin vain mennyt parempaan suuntaan? Maatalousyhteiskunnan jälkeen ovat työt helpottuneet kyllä, mutta mitenhän lie sen elämälaadun kanssa.
Naisten tasa-arvossa on kysymys ihan eri tason asiasta kuin homoilussa.
Homoilussa noustaan luomisjärjestystä vastaan.
Naisten tasa-arvossa ei ole todellakaan tarvinnut luopua Raamatun periaatteista, vaan yhteiskunnallisista käytänteistä.
Romamn-Lagerspetz sotkee tahallaan asioita – niin kuin homoilua ihmisoikeutena pitävä valheellinen suvaitsevaisuusliike yleensäkin.
David Wilkerson, Näky 1974
Mitä arvostettu ja tunnettu saarnamies David Wilkerson näki jo vuonna 1974. Otteita hänen kirjastaan:
”Kaikkein murheellisinta on se, että näen tulevan päivän, jolloin homoseksuaalit eivät enää etsi apua kirkolta.
Sen sijaan ylikirkko puolustaa ja ihailee heitä heidän rohkeutensa vuoksi ja siitä syystä, että he haluavat olla erilaisia.
Tämä ylikirkko mukautuu ihmisen lihan heikkouksiin ja lähtee rohkaisemaan ihmiskuntaa synnissään.
Syyllisyyskompleksista syytetään vanhanaikaisia synnin tuomitsevia saarnaajia, koska nämä sanovat suoraan, mitä ajattelevat niiden ihmisten teoista, joiden pitäisi saada apua ja neuvoa.
”Näen tämän ylikirkon “ymmärtämyksen” valepuvussa hyväksyvän homot ja lesbot jäsenikseen. Kirkon johtajat puolustavat homo- ja lesborakkautta eivätkä vain toivota sitä tervetulleeksi, vaan rohkaisevat harjoittamaan sitä.
Homo- ja lesbopappeja asetetaan virkoihin ja heille annetaan vaikutusvaltaisia paikkoja tässä kirkkounionissa, ja heitä tervehditään uudenlaisina uranuurtajina, jotka esittävät uusia käsityksiä rakkaudesta ja evankeliumista.”
Kiitos Harri Latvala, kun muistutit ”Näky”-kirjasta! Olipas ajankohtaista…
Emme rakasta kirkkoa emmekä seurakuntaa. Meidän ensirakkautemme on Jeesus Kristus, Vapahtajamme ja Kuninkaamme. Hänen, Sanan, valkeudessa näemme asiat ja tilanteet oikein niin, ettemme eksy. Hänen rakkaudellaan myös rakastamme toisiamme ja rukoilemme, että ihmiset tulisivat Jeesuksen luo, saisivat pelastuksen, syntien anteeksi saamisen ja Jumalan lapseuden. Tämä Jeesuksen omana eläminen on onnellisin ja ihanin osa täällä ja kerran iäti Taivaassa!
Valitettavasti Häkkinenkään ei kykene estämään muutoksen vaikutuksia kirkossa. Tasa-arvoisuuden mukana tulee vaatimus myös sen mukaisesta opetuksesta. Kansankirkko ei voi mitenkään torjua tätä kehitystä. Olemme matkalla kohti uutta ja ”oikeudenmukaisempaa” yhteiskuntaa, jossa kirkolla ei enää ole mitään merkittävää asemaa. Yhteiskunnassa tapahtuneet – ja jatkossa tapahtuvat muutokset toteutuvat vääjäämättä. Parasta kirkossa on vain alkaa valmistautua tulevaan.
”Naisten yhteiskunnallinen tasa-arvo (äänioikeus, oikeus omaan rahaan ja korkeaan koulutukseen jne.) nähtiin”
Luulisi tohtorin, vaikkakin nais”tutkimuksesta” väitelleen, sen verran tietävän, että kun yleinen äänioikeus säädettiin 1906, sen piiriin tuli kuulumaan koko väestö. Sitä ennen säätyvaltiopäiville oli hyvin vähän äänioikeutettuja. Oikean yhteiskuntatieteen piirissä puhutaan yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta. Ennen kvasitieteen tuloa yliopistoon kukaan ei erikseen sanonut, että naiset saivat äänioikeuden.