On vaarallista menettää sydämensä esineelle. Kun se osuu silmään, sen esteiikka, olemus, siihen asettuvat kuvitelmat ja omistamisenhalu alkavat tehdä hidasta työtään ihmispolossa. Puhun siis kellosta, artefaktista eli ihmisen tekemästä esineestä, teennöksestä, joka ei jättänyt minua rauhaan.
Olenko mammonan perään kun olen kiinnostunut kelloista?
Kelloharrastus on tyhmää ja elitististä. Paitsi ettei ole. Keksin lonkalta monta paljon tyhmempää harrastusta (kuten kickboxin ja posliiniesineiden keräys). Ja elitistisen saa mistä harrastuksesta hyvänsä (kuten golfista ja kuorolaulusta).
Oman kelloharrastukseni filosofis-teologista perustaa valotan (siitä mahdollisesti, joskin epätodennäköisesti, kiinnostuneille) täällä:
Uskon, että miltei jokaisella hyvällä ihmisellä ja kunnon kristityllä on jokin tyhmä ja elitistinen harrastus. Sen parissa unohtuvat maiset murheet.
Mikä on sinun salainen paheesi?
Ei kannata kertoa, kun siitä tulisi ei-salainen. Mutta kellot ovat mukavia, itse haluaisin semmoisen kaappikellon joka isovanhempien luona oli ja se piti sellaista kaikuvaa sointiaja oli vanhaa mallia, luonnollisesti. Siihen hyvään muistoon liittyy tosin muutakin ja se muiston yhteisvaikutus on kai se mikä tuntuu mukavalta. Tuoksut, hiljaisuus, turvallisia ihmisiä ja mitähän nyt vielä. Mutta kaappikellot ovat ok ja seinäkellot.
Kaappikellot ovat hienoja kapineita, varsinkin vanhat ja koristeelliset (joissain kirkoissakin on kaapikelloja). Suuren kokonsa vuoksi ne ovat kuitenkin heman hankalia keräilykappaleita, yksityishenkilöille. – Kello on kenties ihmisen pitkäikäisin konehankinta, kauemmin kellot kestävät kuin kännykät, pölynimurit tai autot.
Hyvinhän Olli perusteli kellohankintansa.
Minulle tuli heti mieleen Saarnaajan sanat: ”Kaikella on aikansa auringon alla.”
Niin myös kellon hankinnalla.
Minä tykkään kelloista, joissa on kuuluva raksuttava ääni. Sellainen meillä on mökillä, vedettävä herätyskello, jossa on päällä ne kaksi kupua, joihin vasara naputtaa kun on aika herätä. Kellon raksutus tuo rauhaisan ja turvallisen olon.
Mutta kaikki eivät tykkää raksutuksesta ja siksipä olemme joskus joutuneet etsimään mökkimme rakasta kelloa lasten ja heidän kavereidensa jäljiltä ja löytäneet sen sohvan tyynyihin kätkettynä. Tyynyt vaimentavat raksutuksen…
Kun opparin ekalla sain mustan käytetyn Remington Rand-merkkisen kirjoituskoneen, niin luulin, että nyt mulla on kaikki tarvitsemani. Vaan luulopa ei tunnetusti ole tiedon väärtti. Mutta kun vuosi sitten ostin ekan iPadini, niin…
ekan iPadini, niin…
olen tänään tehnyt siunauskeskustelussa muistiinpanoja moiseen, ja pian toisessa – tarkoitus ei ole silti alkaa kerätä iPadeja vaan infoa
Antero: Joo, niitä kirjoituskoneita tuli tuon jälkeen enää vain yksi, mutta tietokoneita on kulunut useita. No, minä olen tietysti kulunut niiden mukana.
Jos iPad on lelu, niin se on ehdottomasti mun paras leluni ikinä!
Kuorolaulu ei ole ainakaan salainen pahe, koska kuoroilla on tapana esiintyä. En tiedä, onko se edes pahe. Elitististä se saattaa ollakin, riippuen vähän repertoaarista. Meidän pikku kirkkokuoroomme on kerääntynyt renessanssimusiikista pitävää porukkaa. Vain harva kuulija ymmärtää latinaa, vanhaa ranskaa, provensaalia ja muuta sellaista.
Eräs kaverini kertoi aikoinaan keräävänsä taskukelloja. Ajattelin, että se on viisas rajaus. Jos hän keräisi kaikenlaisia kelloja, niin pian olisi kämppä niitä täynnä.
Kerään itsekin kelloja, mutta ostan niitä vain kirpputoreilta. Seinällä raksuttaa nytkin iso rannekello (puisen hihnan pituus noin 70 cm, kellotaulun halkaisija noin 15 cm). Se jätättää roimasti ja kulkee nyt ihan omia aikojaan, mutta kyllähän sen täytyy saada raksuttaa.
Oma ”salainen” paheeni on kirjallisilta arvoiltaan kehnohkonkin miekka ja magia -fantasiakirjallisuuden ahmiminen.
Jos vain ihmisten keskinäiset suhteet rakentuisivat tuolla tavalla, niin maailma olisi paljon parempi paikka elää.
Lasteni piirustukset, askartelut ja savityöt. Niitä on kertynyt monta isoa laatikollista, vaikka olen muuttojen yhteydessä heitellyt osan pois sydän vereslihalla. Ei mikään ole niin vaikeaa mulle, kun heittää pois lasteni omilla kätösillään väkertämiä luomuksia. Samoin heidän ensivaatteensa. Mun sydäntä oikein vääntää kun niiitä hiplailen. Yhyy, kun ajattelenki!