Lukijani.
Kesän pitkät valoisat päivät ja illat viekoittelevat lukemaan. Joihinkin kirjoihin tekee mieli tarttua useammin kuin kerran. Nyt silmieni eteen valikoitui Martti Turtolan kirja ”Kyllä täällä kaatuakin voidaan. Suomalainen upseerinkohtalo 1941.” (Keuruu 2000)
Kirja on kaikkiaan tutustumisen arvoinen. Se on riittävän moniulotteinen tarjotakseen ammennettavaa useaan lukumakuun. Arvelen, että ajatuksia herättävät niin kirjan päähenkilön jussi Turtolan hengellinen pohdinta kuin etenkin hänen tielleen osuneiden erilaisten ihmisluonteiden synnyttämät jännitteet.
Mutta tuorein tarttuminen kirjaan johdatti minut yllättäen sivuraiteelle. Sivulla 84 on kappale, josta lainaan osan: ”Heinäkuun puolivälissä, viidennentoista päivän vastaisena yönä, helteet purkautuivat rajuna ukkosmyrskynä. – – Ilman tappioita ei tästä myrskystä selvitty, sillä ukkosen jumalakin tahtoi verottaa hyökkääviä suomalaisjoukkoja. Tuhkapatunaan leiriytyneen erään osaston telttaan iski puoli kuuden aikaan aamuyöstä salama surmaten kolme pudasjärveläistä miestä.”
Pudasjärven miesten kohtalo pysähdytti. Liekö syynä se, että tiesin heitä kaatuneen saman kesän mittaan saman joukon (JR 53) palveluksessa vielä monituisen määrän? Ja että Pudasjärven kirkonseutu sankarihautoineen tuli tutuksi palvellessani sotilaspappina heitä, jotka selvisivät ja kokoontuivat sinne sotiemme veteraanien hengellisiin tapahtumiin? Tai jokin muu peruste.
Kirjan tiedot tarjosivat mahdollisuuden selvittää tapahtunutta tarkemmin. Paikkakunnan ja päivämäärän perusteella sodissa menehtyneiden tietokannasta löytyi kolme henkilöä, joiden kuolinsyyksi on merkitty ”muu kuin vihollistoiminnasta johtuva.” Kahden kantakortti on ehditty digitoida. Niihin on merkitty kuolinsyyksi ”kuollut 15.7.1941 salaman iskemänä.”
Varmemmaksi vakuudeksi 53. jalkaväkirykmentin 6. komppanian sotapäiväkirja kertoo koruttomasti seuraavaa: ”15.7. klo 5.30. Sää: Ukkoskuuroja. Sisällys: Iski salama 3 joukkueen telttaan, jossa kolme miestä sai surmansa, sekä useat saivat vammoja.”
Surmansa saaneet olivat komppanian ensimmäiset sankarivainajat. Sotapäiväkirjaan heidät on merkitty nimen ja kotikylän tarkkuudella.
Miehet olivat iältään nelissäkymmenissä. Kaksi heistä oli perheellisiä. Yhteensä neljä lasta jäi sotaorvoksi. Eivät he ole ainoita. Pudasjärvi-lehden numerosta 40/2014 löytyy tieto, että vuosien 1939–1945 sodistamme paikkakunnalle jäi kaikkiaan 151 sotaleskeä ja 381 sotaorpoa. Kesti kauan tunnistaa heidän ja kohtalotoverien erityinen tuska.
Sotilaan sotatie voi katketa monella tavalla. Kuolemisen tapa ei kuitenkaan määrittele surun tai sankaruuden rajoja. Mutta harvinainen kohtalo voi vaikuttaa siihen, miten aikalaiset siitä puhuvat ja miten kauan se muistetaan. Sotapäiväkirjat ja tositapahtumiin perustuva kirjallisuus puolestaan jatkavat muistamisen historiaa arvaamattomiin aikoihin.
Venäjän johdon käynnistämä, siviiliuhreistakaan piittaamaton sotiminen Ukrainan valtiollisella alueella on kenties johtamassa siihen, että maastamme turvaa hakeneiden ukrainalaisten keskuuteen kertyy myös sotaleskiä ja -orpoja. Oman kansallisen historiamme tunteminen antanee viisautta olla tarvittaessa heidänkin tukenaan.
Sinun
Harmaa rovasti
