Helsingin Koskelassa tapahtunut nuorten tekemä murha, toisen nuoren pitkäkestoinen kiduttaminen, törkeä nöyryyttäminen ja hengen riistäminen on ollut pöyristyttävä tapahtuma.
Se on herättänyt myös monenlaisia kommentteja sekä kysymyksiä, joita ihmiset Suomessa harvoin kysyvät.
Mitä näille teinitappajille on tapahtunut heidän omassa elämässään, että he kykenivät tällaiseen?
Onko kuolemanrangaistus sittenkin oikeutettu?
Voiko ”toverinsa” hengen riistämiseen osallistuneita nuoria koskaan vapauttaa takaisin normaaliin yhteiskuntaan?
Miksi nuorten koko oikeudenkäynti ei ole avoin ns. suurelle yleisölle? Nuoret, jotka tappoivat toisen 16-vuotiaan ja vielä kuseksivat tämän runnellun ruumiin päälle, saavat osin suljetun oikeudenkäynnin. Miksi? He ilkesivät kyllä tappaa toisen ihmisen, mutta käykö nyt niin, että heitä ja heidän tekojaan ”suojellaan” oikeudenkäynnissä?
Mikä on totta netin viesteissä?
Verkossa löytyy tietoja, valheita ja misinformaatiota asiasta kuin asiasta. Nettisivuja selatessa löytyy Koskelan surmasta sellainenkin informaatio, että päätekijäksi esitetty nuori olisi liittynyt ”toveripiiriin” melko hiljattain.
Väkivalta Koskelan uhria kohtaan olisi kiihtynyt tämän tutustumisen jälkeen uudelle tasolle. Netin tiedoissa kerrotaan uuden tekijän liittyneen ”toveripiiriin” sen jälkeen, kun hän olisi tutustunut yhteen surman tekijöistä rippikoulussa.
Olipa tämä tieto totta – jos se on totta, asiantila on hyvin traaginen – tai ei, se nostaa esiin hyvin tärkeän kysymyksen kirkon, uskonnollisten yhteisöjen ja rippikoulun toiminnasta.
Kirkollisilla tahoilla on oltu ymmärrettävästi mielissään siitä, että suuri prosenttiosuus nuorten ikäluokista suorittaa rippikoulun. Mutta onko kirkolla/uskonnollisilla yhteisöillä valmiudet kaikenlaisten, myös kovin erilaisten, nuorten kohtaamiseen?
Jo aiemmin on kuulunut tarinoita rippikoulussa olleista häiriköistä, jotka uhkailevat, kuristavat ja pyrkivät alistamaan muita rippikoulua käyneitä nuoria.
Nämä väkivaltaiset nuoret eivät vaikuta erityisen kiinnostuneilta uskonasioista, he tulevat muiden mukana sinne, missä on muita nuoria. Kuten eräs nuoriso-ohjaaja aikoinaan totesi, rippikoulussa on myös väkeä, joka pääsee ripille ja lahjat ja lahjarahat saatuaan eroaa kirkosta. Molemmantyyppisille nuorille rippikoulu on vain väline omien tavoitteiden saavuttamiseen.
Kun kuterilaisen kirkko tavoittaa nuorten ikäluokat laajalti, rippikouluihin tulee myös ”kiusaajia”. Mutta onko kirkolla ja sen työntekijöillä kykyä ja koulutusta eri tavoin väkivaltaisten nuorten kohtaamiseen – ja tavallisten, ei-väkivaltaisten nuorten suojelemiseen väkivaltaisilta,jo kouluissa samankaltaista toimintaa harjoittaneilta nuorilta?
Kirkko tai ainakin sen johto näyttää olevan hyvin kiinnostunut sukupuolivähemmistöjen asioiden edistämisestä. Onko tässä kulttuurimuutoksen ajamisen huumassa kuitenkin unohtunut perusasia, lasten suojelu ja kaiken väkivallan vastustaminen?
Luterilaisella kirkolla on laajan rippikouluopetuksensa vuoksi paalupaikka puuttua nuorten toisiaan kohtaan harjoittamaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan. Kirkon johtajat voisivat tuomita koulukiusaamisen nimellä tunnetun sadismin ja opettaa toisten ihmisten ehdotonta kunnioitusta.
Asia ei ole kuitenkaan ollut erityisesti esillä. Taannoinen kirkolliskokous jaksoi keskustella seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Missä olivat ne nuoret, ne tuhannet, joita kiusataan kouluissamme joka viikko, ja huoli heidän oikeuksistaan?
Väkivaltaisia, syvähäiriintyneitä nuoria mikään uskonyhteisö tuskin kykenee auttamaan saatika parantamaan. Jokin askel johonkin suuntaan olisi, että nuorten ja lasten pahoinvoinnin vähentäminen ja heidän hyvinvointinsa tukeminen otettaisiin kirkon ja sen toiminnan keskiöön.
Olisiko nimittäin niin, että koulukiusaamisen, sen sadismin ja nöyryyttämisen tuomitseminen olisi sitä, mihin kristinusko meitä kutsuu ja velvoittaa?
Kirjoittaja selostaa esitettyjä kysymyksiä, antamatta niihin omaa vastaustaan tai esittämättään, että ne ovat hänen omia kysymyksiään. Lopuksi hän esittää ajatuksia kirkollisen keskustelun keskittymisen aiheista.
Kuolemanrangaistusta koskeva kysymys on esitetty. Se on ikävää, mutta se on esitetty. Kysymyksen ongelma on seuraava: miksi murha valtion toimesta olisi oikeutetumpi kuin yksilön toimesta, mikäli on eettisesti oikein, että henkilöä ei saa murhata. Tämä on esimerkiksi Yhdysvaltain joidenkin osavaltioiden kuolemanrangaistuksen ongelma. Kun nyt kuitenkin kysytään, oma kantani on, että kuolemanrangaistus on brutaali ja alhaista eettistä tajua edustava rangaistusmuoto.
Toinen Yhdysvaltain rangaistusjärjestelmässä esille tullut ongelma on seuraava. Clintonin presidenttikaudella alle 18-vuotiaiden rikoksentekijöiden rangaistuksia kovennettiin. Samanaikaisesti kuitenkin rikosten määrä lisääntyi. Rangaistusten koventaminen ei ole onnistunut rikosten ehkäisymuoto. On tietenkin totta, että on syytä keskustella siitä, ovatko kaikki rangaistukset Suomessa sopivassa suhteessa tekoon verrattuna millaisia rangaistuksia joistakin muista teoista langetetaan.
Myös kantani erilaisten ihmisten asemaan ja siunaamisiin sun muihin toimituksiin kirkollisessa viitekehyksessä on melko myönteinen. Katsoisin kuitenkin, että jostakin kirkollisesta toimituksesta erilaisten ihmisten osalta keskusteleminen on vähempiarvoista kuin miettiä, miten nuorten ihmisten pahoinvointiin ja terroritekoihin voisi suhtautua ja millaisia lääkkeitä näihin olisi löydettävissä.
Rippikouluun tullaan monenlaisista kodeista. Siksipä kiersin ennen leiriä nuo kodit ja keittiön pöydän ääressä tapasin vanhemmat ja riparilaisen. Siinä näki jo paljon siitä, millainen leiri tulisi olemaan. Samalla oli mahdollisuus luoda riparilaiseen hyvä henkilökohtainen ja avoin suhde.
Näillä pikku keskusteluilla oli suuri merkitys koko leirin onnistumiseen.
Tätä mahdollisuutta tuskin monikaan leirin vetäjä kykenee toteuttamaan. Määrät on niin valtavia ja aikataulut muutenkin tiukat. Joten henkilökohtainen tutustuminen jää melko olemattomaksi.
Leiriviikon aikana vastaavaan tutustumiseen ei enää ole mitään mahdollisuuksia. Miten kukaan voi ohjata nuorta, jota ei tunne. Ehkäpä rangaistuksilla ja pakolla. Pakkoon nuori suhtautuu kapinalla. Syntyy kaksintaistelu jossa koko leirin keskeyttäminen voi olla tuloksena. Siinä kaikki ja seurakunta aina eniten.
Mitkä voisivat olla ne keinot jolla väkivallan käyttöön tottuneet nuoret voisi viikossa saada muuttumaan kunnon kansalaisiksi? Samaan aikaan kun väkivallalta jatkuvasti täytyy suojata muita leiriläisiä, henkilökuntaa ja kalustoa. Aika isoja odotuksia laitetaan rippikoululle, jos sillä pitäisi korjata ne vahingot, mitä lapselle on lähes viidentoistavuoden aikana aiheutettu.
Jo pelkkä viikko nuorten kanssa ja ihan ilman ainoatakaan niistä väkivaltaisista tyypeistä.. Eli tavallinen rippikoululeiri on monen työntekijän kestävyyden rajoja koetteleva kokemus.
Moni heistä pelkää kesää ja sitä kokemusta, joka on edessä. Tästä puolesta puhutaan hyvin vähän.
Sitten jos laittaisimme näille pelokkaille leirin vastuuhenkilöille vielä tehtäväksi muuttaa nuorten käytös väkivallattomaksi viikossa. Niin olisi mielenkiintoista tietää miten se olisi mahdollista.
”siinä häviää kaikki ja seurakunta eniten” piti olla
Lisäksi nuorista, nykyiset uskonnon kirjat peruskoulussa ainakin ylemmillä luokilla ovat sitä luokkaa, että hei vaan kristinusko.
Pekka: ”Samaan aikaan kun väkivallalta jatkuvasti täytyy suojata muita leiriläisiä, henkilökuntaa ja kalustoa. Aika isoja odotuksia laitetaan rippikoululle, jos sillä pitäisi korjata ne vahingot, mitä lapselle on lähes viidentoistavuoden aikana aiheutettu.”
Kuulostaa ihan joltain erityisongelmaisten nuorten koulukotiluokallta. Onko rippikoulu Jumalan lapsosten aikuistumisriitti vai ongelmanuorten kesäkokous??
Pekka: ” Eli tavallinen rippikoululeiri on monen työntekijän kestävyyden rajoja koetteleva kokemus. Moni heistä pelkää kesää ja sitä kokemusta, joka on edessä.”
Jos noin hirveästi stressaa, niin olisikohan alan vaihto aiheellinen. Esim. Vanginvartijan homma vankimielisairaalan psykopaattien osastolla voisi olla työturvallisuuden kannalta parempi.
Bogisti kysyy:”Olisiko nimittäin niin, että koulukiusaamisen, sen sadismin ja nöyryyttämisen tuomitseminen olisi sitä, mihin kristinusko meitä kutsuu ja velvoittaa?”
Käsittääkseni meitä itseämme kristillinen usko velvoittaa pitämään huolta pahoinvoivista nuorista ja kaikista muistakin lähimmäisistämme. Tähän se todella velvoittaa meitä jokaista.
Juuri se, että niin helposti laitamme vastuun muiden tahojen kannettavaksi, luo näitä tilanteita joihin kukaan ei puutu ajoissa.
Aiemmin ajattelin, että voisin äänestää myös Vihreitä. En enää. Huh-huh.
Mistä moinen johtopäätös?
Tietynlaisesta oikeistopopulistisesta otteesta huolimatta blogisti ei laittanut teinimurhia maahanmuuttajien syyksi, joten epäilen ettei kyse ole perussuomalaisesta kirjoituksesta.
Koska maailman pahuuteen tuntuu olevan syynä homoista puhuminen, veikkaisin kirjoituksen kumpuavan kristillisdemokraattista ideologiasta.
Minullekaan ei auennut liittymäkohta vihreisiin, koska murhien taustapiruksi ei mainittu turvetta, polttomoottoriautoja eikä lihatuotteita.
Keskusta ratkaisisi ongelman maakuntahallinnolla ja vasemmisto rahoittaisi sen muiden taskusta. Porvarileirille tämä ei ole ongelma, koska paremmat ihmiset eivät tapa toisiaan.
Mikko N., oletko päättelystäsi aivan varma?
Kommenttini saattaa sisältää läikähdyksen kömpelöä huumoria. Blogistin tapa nähdä ratkaisu teinimurhiin homouden torjumisessa viittaa kyllä vahvasti kristillisdemokraattisuuteen tai harkintakyvyn puutteeseen. Ehkä jopa molempiin.
Nieminen: ”Blogistin tapa nähdä ratkaisu teinimurhiin homouden torjumisessa viittaa kyllä vahvasti kristillisdemokraattisuuteen tai harkintakyvyn puutteeseen. Ehkä jopa molempiin.”
Tai sitten se on vain yksinkertaisesti pöhköä.
Laaja näkökyky nykyajasta on se pointti.
Onko rippikoululla jokin yhteys Jeesuksen antamaan ””lähetyskäskyyn””?
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. (Matt.28)
Jos näin olisi niin voiko joku selittää onnistuuko kirkko tässä?
Ei, jos jättää jälkimmäisen käskyn huomioimatta.
Jorma Hentilä. Mielessäni käy aika paljon erilaisia ajatuksia. Olen huomannut, että nuorten seksuaalisuutta tai omaa identiteettiä koskeva kipuilu ylipäänsä ilmiönä johtuu monista eri syistä ja myös kohdistua eri suuntiin. Sateenkaariliikkeen esillä pitämät kysymykset eivät ole millään muotoa rippikoulun keskeisintä sisältöä meillä päin.
Toisaalta se liikehdintä vaatii, että se sisältö pitäisi ujuttaa lapsille eri paikkoihin, kuten eri oppiaineisiin riippumatta aineesta. Se jos mitkä on selkeää vaikuttamista haluttuun suuntaan.
Pekka Veli Pesonen. Itsestäni tuntuu kyllä josku siltä, että rippikoulussa pitäisi olla erityisopettajan pätevyys ja lehmän hermot. Joku on sanonut hyvin, että puolet rippikouluun tulevasta nuorisosta on nykyään fiksuja, neljäsosa ongelmatapauksia ja neljäsosa potentiaalisia ongelmatapauksia. Vuosikerroissa on kyllä eroja. Lisääntynyt some-roikkuminen yöaikana ja vanhemmuuden poissaolo nuorten elämästä eivät ainakaan vähennä ongelmia.
Kimmo Wallentin. Rippikoulujen vetäjiä on monen laisia kuten myös rippikoululaisia. Yläkoulun opettajilta kuuluu aivan samanlaisia viestejä. Irvailet aivan turhaan Pekka Veli Pesosen kommenteille.
Söblom: ”Irvailet aivan turhaan Pekka Veli Pesosen kommenteille.”
Ei se mitään irvailua ollut.
Sillähän siiitä pelosta ja stressistä pääsee kun lopetetaan koko rippikkoulut. Mitä hyötyä niistä kellekään on?
No, minä nyt satuin löytämään sieltä elinikäisen kumppanin, että sikäli oli ihan jees, mutta muuten…
Onhan se vähän surullista Marko, että näitä elämään katkeroituneita keskustelukumppaneita on. Heidän koko elämänsä päätehtävänä on muiden pohdintojen mitätöinti ja irvailu. Heidän tuotoksiensa alkukodin kun oivaltaa, niin eihän niistä voi edes loukkaantua. Kaipa he tarvitsevat jonkin paikan johon pahaa oloaan voivat purkaa.
Näin se taitaa olla, Pekka.
Kimmo Wallentin. Tiedän pappeja, joilta on kysytty, voiko rippikouluun tulla, vaikka ei ole kastettu, uskovainen eikä aio tullakaan kastetuksi ja kirkkoon liittyä. Ilmeisesti rippikoulut eivät kuitenkaan ole aivan noin turhia, kuin väität.
Sjöblom: ”voiko rippikouluun tulla, vaikka ei ole kastettu, uskovainen eikä aio tullakaan kastetuksi ja kirkkoon liittyä.”
No voiko?
Sjöblom: ” Ilmeisesti rippikoulut eivät kuitenkaan ole aivan noin turhia, kuin väität.”
En väitä mitään. Esitin kysymysen. Lue tarkemmin tai opettele ymmärtämään lukemaasi.
Ja kyllä rippikouluista varmasti iloa on. Onhan se konfirmaatiojuhla rahakkas tapahtuma rippilapselle ja pääsee ajelemaan omalla mopolla, onnekkkaimmat jopa mopoautolla. Ja niin, voipa jopa löytää tulevan puolison.