Luterilaisen teologian mukaan ei ole olemassa kirkollista avioliittoa. On vain valtiollinen avioliitto, jota esivalta säätelee. Kirkko voi arvostella valtiollista avioliittoa, mutta se ei voi siitä päättää. Kirkkojärjestyksessä ja kirkkolaissa nojataan luterilaisen teologian mukaisesti avioliiton määrittelyyn yleisessä laissa.
Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat laillisia avioliittoja 1.3.17 lukien. Jos kirkko kohtelee niitä muina kuin avioliittoina, se rikkoo lakia. Entä kirkollinen vihkiminen? Kirkon ei ole lain mukaan pakko vihkiä kaikkia pareja, vaan se voi asettaa vihkimiselle rajoituksia.
Kirkkojärjestyksen mukaan kirkon jäsenelle kuuluu oikeus solmia kirkollinen avioliitto: ”Kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti.” (KJ 1, 4§) Kirkkojärjestys myös toteaa, että ”kirkon jäsenen tulee solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla”. (KJ 1, 5§)
Ensinmainitusta kirkkojärjestyksen kohdasta käy ilmi, että rajoitukset avioliittoon vihkimisestä kuten muistakin toimituksista annetaan kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Jos kirkko haluaa rajoittaa samaa sukupuolta olevien oikeutta kirkolliseen vihkimiseen, asiasta on otettava selkeä määräys kirkkojärjestykseen. Kirkkokäsikirjan intentio ei ole antaa näitä rajoituksia. Tulkintaa ei kirkon omien säädösten mukaan voi myöskään hakea suoraan Raamatusta, tunnustuskirjoista, katekismuksesta, virsistä yms. Niitä voidaan tulkita monella lailla.
Samantyyppinen tilanne oli toisen maailmansodan jälkeen, kun kirkko halusi rajoittaa eronneiden avioliittoja. Asiasta olisi tullut ottaa nimenomainen määräys kirkkolakiin. Samantyyppinen tapaus oli myös 2000-luvun alussa, kun todettiin, että jos kirkko haluaisi rajoittaa työntekijöidensä oikeutta solmia rekisteröity parisuhde, asiasta tulisi säätää kirkkojärjestyksessä tai kirkkolaissa. Näissäkään tapauksissa tulkintaa ei voinut hakea suoraan Raamatusta, tunnustuskirjoista, kirkkokäsikirjasta ym.
Kirkkojärjestykseen otettava rajoitus, jonka mukaan papit eivät vihi samaa sukupuolta olevia, vaatisi suuren yksimielisyyden eli ¾ enemmistön kirkolliskokouksessa. Tällainen yksimielisyys ei ole näköpiirissä. Tästä seuraa, että kirkossa ei ole oikeudellista rajoitusta samaa sukupuolta olevien vihkimiselle (kuten ei ole eronneiden vihkimiselle eikä parisuhteensa rekisteröineiden toimimiselle pappeina).
Kirkko pääsee vähimmillä vaurioilla, jos se itse toteaa mainitun ”oikeudellisen nykytilan” (termi parisuhdelakikeskusteluista). Mielestäni kirkon olisi syytä todeta samaa sukupuolta olevien oikeus tulla kirkollisesti vihityiksi paitsi oikeudelliseksi realiteetiksi myös teologisesti perustelluksi asiaintilaksi. Jos jälkimmäinen on tässä tilanteessa liikaa, voidaan tyytyä oikeudellisen tilanteen toteamiseen.
Vesa Hirvonen
TT, dos.
Jos on kyse vain kirkon vaurioista elikkä veronmaksajista, niin antaa sitten mennä! Jääköön sitten jokaisen omatunto omaan hoitoon, ettei sitten tule jälkipuheita.
Onko teillä siellä TK-liikkeessä mitään muuta toimintaa kuin samansukpuolisten avioliittojen puolesta propagoiminen? Ja nyt en tarkoita kirjoitettua ohjelmaa vaan ihan käytänjön toimintaa.
Hienoa!
Kiitos Vesa Hirvonen!
Juuri näin! Lisää tällaisia asiallisia kirjoituksia!
Nyt en ole ollenkaan tekstin monesta kohdasta samaa mieltä. Mielestäni on virheellistä väittää, ettei luterilainen teologia tunne kirkollista avioliittia. Ehkä ei tällä termillä, mutta jo Martti-tohtorin Ison Katekismuksen lukeminen tuo avioliitolle syvän kristillisen hengellisen puolen. Ehkei ole olemassa kirkollista avioliittoa, mutta on kristillinen avioliitto, ja avioliitto on myös hengellinen.
Toisaalta tekstissä lause ”Niitä voidaan tulkita monella lailla.” latistaa Kirkkolain, Kirkkojärjestyksen, Katekismuksen, käsikirjojen, Raamatun ja kuin myös Tunnustuskirjojen yhteisen intention kristillisen avioliiton sukupuolisidonnaisuudesta. Mainittujen kirjojen pitäisi mennä samalla linjalla, ja näin olen itsekin otaksunut. Teologia ja kirkollinen juridiikka menevät käsi kädessä.
Mutta kokonaisuudessaan, juridiikka ohittaa teologian kirkossa?
Toisaalta viimeisessä kommentissa jää hämäräksi lauseen perustelu: ”…myös teologisesti perustelluksi asiaintilaksi.”
En löydä tekstistä lauseelle perustelua. Eli missä se on perusteltu teologisesti? Ainakin edellä teologiset perusteet antavilta lähteiltä evätään arvovalta ja todetaan niiden olevan monella tavalla tulkittavia.
”On vain valtiollinen avioliitto, jota esivalta säätelee.”
Onpa pinnallista. Toki luterilaisen teologian mukaan avioliitto hakee oikeutuksensa, ehtonsa ja merkityksensä Raamatusta.
On vain jumalallinen avioliitto!
Se, että orwellistetaan avioliitto -termi merkitsemään tai pitämään sisällään syntiä, toimii suhteessa tähän nurjaan ja tottelemattomaan sukukuntaan, mutta jää vaille Jumalan siunausta. Tästä ei päästä, vaikka säädettäisiin tuhansittain lakeja ja vaikka kuinka Jumalan edessä kkemurteltaisiin.
Kirkko voisikin vaihtaa avioliitto -termin toiseksi ja jättää termillä ratsastajat solmimaan jos jonkin sisältöisiä ”avioliittoja”, mitä sitten ikinä kukaan keksiikään.
Sitä paitsi, jos on ”vain valtiollinen avioliitto, jota esivalta säätelee”, miksi sille halutaan Jumalan siunaus?
Koska omatunto ei anna rauhaa.
Tuli heti kaksi kiittävää kommenttia. Niiden antajat ilmeuesti muelelläön lukevat yhä uudelleen ja uudelkeen samaa kirjoitusta. Minäkin toistan itseäni.
Jos ja kun kirkko ei suostu vihkimään,kirkkojärjestystä ei tarvitse sen takia muuttaa. Siinä ei puhuta miehestä ja naisesta sen takia että sen säätämisen aikaan oli itsestään selvää että vihkiparin on oltava eri sukupuolta. Väärästä väitteestä ei tule totta sillä että sitä jankutetaan.
Erinomainen ja selkeästi argumentoitu kirjoitus. Olisi nyt mielenkiintoista, jos joku samasta positiivisoikeudellisesta viitekehyksestä asioita tarkasteleva kirjoittaisi artikkelin, jossa päädyttäisiin muuhun tulokseen yhtä tunnollisesti perustellen. Positiivisoikeudellisella viitekehyksellä tarkoitan sitä, että otetaan lähtökohdaksi se Suomen evankelis-luterilainen kirkko, jota tarkoitetaan Kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä, sellaisena kuin se noissa säädöksissä on juridisesti konstruoitu. Nyt näissäkin kommenteissa uuvuttavuuteen asti jankattu ”keskustelu” puuroutuu siksi, että ei osata tehdä eroa sen välillä, miten asiat oikeudellisesti ovat ja miten niiden haluttaisiin olevan. Ja teologista tai sellaiseksi tarkoitettua argumentointia sekoitetaan (sotketaankin) juridiseen tai sellaiseksi luuloteltuun argumentointiin.
Itse en enää viitsi enempää osallistua keskusteluun. Paljon tärkeämpää kuin vääntäminen siitä, miten asiat eivät ole, olisi kertoa selkeästi, millä kaikilla erilaisilla tavoilla kirkko on ja haluaa olla mukana kaikkien erilaisten Suomen ev.-lut. kirkon jäsenten elämän erilaisissa taitekohdissa, erottelematta jäseniään erilaisiin oikeutettujen ja oikeutusta vailla oleviin. Tai sitten olisi hyvä selkeästi sanoa, että kirkko on vain niitä varten, joita kirkko haluaa tai osaa kohdata ja muut älkööt kirkkoa vaivatko.
Piti olla: ”erottelematta jäseniään erilaisiin oikeutettuihin ja oikeutusta vailla oleviin.”
Voisiko kuitenkin toivoa, että osallistuisit tähän keskusteluun vastakin, tilanne kun elää ja tulee uusia käänteitä, lausuntoja jne. , joita arvioimaan tarvittaisiin kipeästi sellaisia henkilöitä kuin sinä..
Mutta, kiitos tästä hyvästä kommentista!
Hirvosen kirjoitus selkeästi argumentoitu? Teologiseen puoleen en ota kantaa mutta juridiset perustelut ovat silkkaa mutua. Yritetään vielä lyhyesti. Perustuslain mukaan meillä on uskonnonvapaus. Avioliittolain mukasn kirkolla on oikeus mutta ei velvollisuutta vihkiä. Tästä ei voi seurata että kirkkojärjestys velvoittaa vihkimään.
Tämänkin asian logiikka on edenjyt niin että ensin on pohdittu että voiko vihkiä, sitten on pohdittu saako vihkiä ja nyt jo väitetään että pitäö vihkiä.
Kätevä tapa ilmoittaa että jättää areenan. Silloin jää vaikutelma että on niin paljon oikeassa ja etten sanoisi muiden yläpuolella että omia mielipititä ei tarvitse perustella.
A
On syytä huomata että Suomen evlut kirkon juridisen konstruktion ydin on tässä:
”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.
Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.”
Kaikkia jäljempänä olevia kirkkolain kohtia ja kirkkojärjestystä on tulkittava kirkon laissa määritellyn tunnustuksen ja tarkoituksen mukaisesti. Jos siis yksittäisellä säädöstekstillä voisi olla useita vaihtoehtoisia tulkintoja, on sellainen tulkinta oikea, joka on lain määrittelemän tunnustuksen ja tarkoituksen mukainen.
Kirkkojärjestyksen säädös :”Kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.”, tutkee tätä kokonaisuutta.
Nyt esillä oleva kysymys ei ole seksuaalieettinen vaan kyse on luomisen teologian tulkinnasta. Kirkko on vahvistetuissa asiakirjoissaan tulkinnut luomisen teologiaa siten, että luoja on asettanut miehen ja naisen väliselle parisuhteelle erityismerkityksen jota erityismerkitystä vielä voimassa oleva avioliittoinstituutio tukee.
Kirkkojärjestyksen mukaan:”Kirkon jäsenen tulee osallistua jumalanpalvelukseen, käyttää muutenkin armonvälineitä ja edistää seurakunnan tehtävän toteuttamista.
Kirkon jäsenen tulee noudattaa kristillistä elämäntapaa, solmia avioliittonsa säädetyllä tavalla, antaa kastaa lapsensa ja huolehtia heidän kristillisestä kasvatuksestaan.”
Vaatimusta solmia avioliitto säädetyllä tavalla tulee tarkastella kirkon tunnustuksen ja sen mukaista avioliittokäsityksen mukaisesti. Jos kyse olisi pelkästään juridisen avioliiton solmimisesta, säädös olisi triviaali. Eihän säädösten mukaista liittoa voi solmia kuin säädetyllä tavalla. Kirkon tunnustuksen ja tarkoituksen valossa tarkasteltuna säädöskohdan merkitys kehottaa ”avioliittoon” ryhtyviä jäseniä solmimaan avioliiton myös juridisessa merkityksessä. Pohjana on siis luterilainen avioliiton teologia joka ilmenee mm. katekismuksesta.
Raamatusta, Katekismuksesta, kirkon traditiosta jne. ilmeni yksiselitteisesti 1940-luvulla myös se, että kirkko ei voi vihkiä eronneita uusiin avioliittoihin. Silloista uutta avioliittolakia vastustettiin kirkolliskokouksessa yksimielisesti. Presidentti Paasikivi kävi kuitenkin neuvotteluja kirkon johdon kanssa..ja jätti esittelemättä eduskunnalle kirkolliskokouksen kirkkolakia koskevan muutosesityksen. Kirkkolaki ei muuttunut. Ja pikkuhiljaa vuosien varrella ja jälkikäteen on löytynyt myös teologisisia perusteluita sille, että eronneita voidaan vihkiä kirkossa, nykyiseen malliin, ilman mitään (uutta avioliittoa edeltäviä) aviorikostutkintoja jne. Papit, varteenotettavat piispaehdokkaat, konservatiivisten ja Raamatun ehdottomaan auktoriteettiin vetoavat herätysliikkeiden jäsenet jne. eroavat ja menevät uusiin naimisiin (toisiin, kolmansiin jne.) suurinpiirtein samalla intensiteetillä kuin muukin kansa.
Mitä sitten, Sari, voisi kysyä? Ei Jumalan sana ole kirkon käytäntöjen myötä mihinkään muuttunut. Jos kirkko ei noudata sanaa, sen pahempi kirkolle.
Metsään ajetaan jo ensimmäisessä kappaleessa. Luoja asetti avioliiton jo ennen kuin yksikään yhteiskunta oli syntynyt. Hän asetti sen miehen ja naisen väliseksi liitoksi.
Miksi Jumala siis loi ja luo henkilöitä, joilla on sekä naisen että miehen sukupuolielimet?
”Luoja asetti avioliiton jo ennen kuin yksikään yhteiskunta oli syntynyt. Hän asetti sen miehen ja naisen väliseksi liitoksi.” Tätä et kyllä voi Raamatulla todistaa.
Seija Rantanen
Onko sinulla vastausta siihen, miksi jatkuvasti syntyy sokeita ja kuuroja ihmisiä?
Sama vastaus lienee sopiva kysymääsi asiaan.
Ja mies sanoi:
— Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu.*
24 Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.
Siinä Seijalle todistus Raamatusta.
Seija, syntyyhän ihmisiä muullakin tavalla sairaina. Joku wyntyy esim sokeqna tainilman raajoja.
Tarkistahan Juhani sanamuotoiluasi. Sukupuoli tai seksuaalisuus ei ole sairaus, saati sokeus tai raajojen puute.
Ville Hassinen, olisi varsin kohtuulista että tarkistaisit asiayhteyden ennen kommentointiasi. Kyse oli ihmisistä joilla esim. geenivirheen vuoksi on kahdet eri sukupuolielimet.
Minusta mainituissa tapauksissa geneettinen virhe ja siitä aiheutava vamma ei ole sairaus.
En itse ole ole mikään empatia-kyvyn maailmanmestari, mutta jokainen voi mielessään kuvitella, miltä tuntuu olla homoseksuaali sellaisessa keskustelussa, jossa mainittu ominaisuus nimetään sairaudeksi.
Sekä synnynnäisen sokeuden, että intersukupuolisuuden taustalta löytyy jokin häiriötila, jolle on olemassa terveydenhoidollisen ns. tautiluokitus.
Kari-Matti miltä luulet kehitysvammaisena syntyneestä lapsesta tai hänen lähisukulaisistaan tuntuvan kun asioista keskustellaan asenteella ”kaikki lapset syntyvät aina terveinä ja täydellisinä”- Jumala kyllä rakastaa kehitysvammaista lasta täydellisesti, mutta ei se hänen kehitysvammaisuuttaan muuksi muuta, ellei Jumala sitä muuta.
Jukka,
Olisin itse taipuvainen pitämään esimerkiksi intersukupuolisuutta sukupuolen kehityksen (tai fysiologian/anatomian) luonnollisena vaihteluna ihmisillä. En pidä intersukupuolisuutta ”häiriötilana.”
Kari-Matti
Tutustu esimerkiksi tähän artikkeliin:
http://whm13.louhi.net/~transtuk/wp-content/uploads/2013/08/Artikkeli_is_Venhola2001.pdf