Suomessa on seurattu viime kuukaudet tiivisti tapahtumia Ukrainassa. Se, että hieman kauempana Syyriassa yhä jatkuva avoin sota on vaatinut jo yli parisataatuhatta uhria, ei samalla tavalla ole pysynyt otsikoissa, vaikka hirvittävälle konfliktille ei näy loppua. Mikä siis valikoi sen, mikä meitä kulloinkin kiinnostaa ja mistä asioista uutistoimittajat näkevät tarpeelliseksi meille kertoa? Mitä kaikkea siis jää pimentoon, kun mediatilan täyttää yksi tietty aihe?
Ennen nykyistä kriisiä Ukrainan vaikeuksista ei juuri mediassamme puhuttu. Viimevuodet katseemme oli myös niin vahvasti eurokriisissä, että naapurimaamme kehitys kohti autoritäärisempää yhteiskuntaa sivutettiin idäntuntijana esiintyneessä maassamme tarpeettoman vähällä huomiolla. Nykyisenä pitkälti Internet-pohjaisen tiedonvälityksen aikana Suomessa tuntuu olevan kerralla pinnalla vain yksi tai korkeintaan kaksi pääaihetta, joiden jokaista käännettä seurataan realiljassa kunnes siirrytään pian kokonaan uuteen teemaan ja unohdetaan muutaman päivän takainen pääpuheenaihe. Kokonaiskuvan muodostaminen siitä mitä maassamme ja maailmassa tapahtuu, tuntuu olevan tietomäärän monikertaistumisesta huolimatta nyt melkeinpä vaikeampaa kuin menneinä vuosikymmeninä.
Siitä mitä tapahtuu oman elinympäristön lähellä, ollaan luonnollisesti aina ja kaikkina aikoina oltu paremmin tietoisia kuin tapahtumista toisella puolin maailmaa. Muutamassa kymmenessä vuodessa tiedonvälitys on Internetin myötä muuttunut enemmän kuin sitten 1800-luvun lopulla sähköisen lennättimen keksimisen, joka mahdollisti ensimmäistä kertaa sähköisen tiedonvälityksen jopa mannerten välillä.
Tiedämme tai mahdollisesti luulemme tietävämme, että mitä vaikka Ukrainan kriisipesäkkeissä juuri parhaillaan tapahtuu. Se, että informaation ja tietoisen dis-informaation jakaminen näyttää olevan jälleen tärkeä osa tätäkin konfliktia, tekee kokonaiskuvan muodostamisen erittäin vaikeaksi.
Sosiaalisen median ja älypuhelimien uutisvahtien aikana uutiskiinnostuksemme on aiempaa helpompaa kanavoida vain itseä kiinnostaviin aiheisiin. Tässä on tultu pitkälle siitä ajasta, kun Suomen television molemmat kanavat lähettivät puoli yhdeksän uutiset samaan aikaan, jotta uutislähetyksen sijaan ei voinut hairahtua katsomaan viihdeohjelmaa kakkoskanavalta. Tällaiseen yhtenäisyyskulttuuriin ei ole paluuta , vaan monipuolisesta ja laadukkaasta uutistarjonnasta olisi syytä pyrkiä pitämään jatkuvasti kiinni.
Kouluissa ja oppilaitoksissa olisi ehkä syytä kiinnittämään enemmän huomiota siihen, että tulevaisuuden nuoret oppivat itsenäisiä ja kriittisiä medianlukutaitoja, jotta he pystyvät muodostaan riittävän laajan kokonaiskuvan siitä mitä maailmassa kulloinkin tapahtuu.
