Kirkon tuore nelivuotiskertomus nostaa selkeästi esiin sen todellisuuden, jossa seurakunnat tällä hetkellä toimivat. Muun muassa rippikoulu on menettämässä asemaansa osana suomalaista nuorisokulttuuria.
Jo viiden vuoden kuluttua seurakunnat ovat tilanteessa, jossa rippikouluikäluokkien kastettujen nuorten osuus alkaa tippua vuosittain kiihtyvällä vauhdilla. Nyt, jos koskaan, on kyseessä niin sanotut viimeiset hetket toimia nuorten osallisuuden vahvistamiseksi, jotta he kokisivat kirkon jäsenyyden merkityksellisenä ja pysyisivät kirkon jäseninä myös tulevaisuudessa.
Kirkko on jo tehnyt ratkaisun nuorten vaikuttajaryhmien perustamiseksi kaikkiin seurakuntiin. Meidän aikuisten tekemistä hallinnollisista virheistä johtuen asiaa ohjaavat viralliset säädökset eivät ole kuitenkaan vielä voimassa. Tarve vaikuttajaryhmille ei ole kuitenkaan kadonnut hallinnon rattaisiin. Seurakunnat voisivat varsin hyvin tehdä asiassa jo nyt itsenäisiä ratkaisuja, kuten monet ovat tehneetkin.
Nyt kaikkien seurakuntien olisi tärkeää ottaa mallia näistä edelläkävijöistä ja ryhtyä nopeasti toimiin ryhmien perustamiseksi yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Yhteistyöllä ja yhdessä tehden on mahdollista luoda aivan uudenlaisia paikallisia, kunkin seurakunnan omiin tarpeisiin sopivia toimintamalleja lasten ja nuorten näkemysten kuulemiseksi.
Nuoret itse kokevat vaikuttamisen mielekkääksi ja tärkeäksi tavaksi osallistua seurakunnan toimintaan. On selvää, että kyseessä on vain yksi osatekijä, jolla pyritään ratkaisemaan isoa ja haastavaa ongelmaa. Ei ole kuitenkaan mitään viitteitä siitä, etteikö nuorten osallisuuden kokemusta kyettäisi lisäämään juuri nuorten vaikuttajaryhmän kaltaisilla toimenpiteillä. Siksi seurakuntien tulisi kirkkoherrojensa johdolla lähteä nyt voimallisesti edistämään nuorten vaikuttajaryhmien perustamista.
Sami Ojala
toiminnanjohtaja, Lasten ja nuorten keskus ry
Kirjoitus on julkaistu 13.11. ilmestyneen Kotimaa-lehden mielipidesivuilla.
Ryhmän pitäisi saada jotain aikaankin. Ei pelkän ryhmän olemassaolo muuta tilannetta miksikään. Todelliset vaikutusmahdollisuudet on oltava. Muuten ryhmästä tulee vain yksi byrokratian ratas lisää, joka pyörittää vain byrokratiaa, mutta ei muuta seurakunnan toimintaa.
Kyllä lastenhoito ja nuorisotyö tulisi hoitaa muualla kuin seurakunnan vanhemmiston kokouksissa.
Eli nyt lapset ja nuoret joilla ei ole mitään hajua siitä mitä alkavat opiskelemaan. Lähetetään vanhinten kokoukseen valitsemaan seurakunnalle työntekijöitä. Hullummaksi vain menee.
Proffeetta Jesaja luku 3 puhuu tämmöisestä järjettömästä ajasta. ”Minun kansani käskijät ovat lapsia. Ja naiset sitä hallitsevat.
Nuorten vaikuttajaryhmien perustaminen ei ole seurakuntien tehtävä. Eikä siihen pidä käyttää seurakunnan varoja.
Jos ei nuoret perusta ryhmiä itse omasta voimastaan. Niin kuin muutkin ryhmät. Ne ovat turhia.
Kirkossa ei ole vanhenmistoja, vaan kirkko neuvostoja ja – valtuustoja, joihin valitaan usein pelkän puoluetaustan perusteella. Yhtä ulkona monet heistä ovat seurakunnan hengellisestä toiminnasta.
Moni nuori voi olla paljon paremminkin selvillä seurakunnan toiminnasta, kuin jotkut valtuutetut.
Monissa seurakunnissa vanhemmistoa satutaan kutsumaan seurakuntaneuvostoksi. Seurakuntaneuvostoihin valitaan saatujen äänten ei ”pelkän puolue taustan perusteella.” Monet valituista ovat tosi taitavia.
Sen sijaan nämä nuorten vaikuttajaryhmät vaan ilmoittautuvat mukaan ilman yhtään seurakuntavaali ääntä.
Rippikoulu on hyvä paikka tuoda julki vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Huomatakseni mahdollisuutta ei käytetä. Ihminen, josta nyt enemmän en kerro, piti asiaansa liittyen mukana aina infoa jolloin halutessaan nuoret saisivat yhteen katsoessaan hyvin jäseniä päättämään yhteisistä. Tätä huonoon tulokseen katsomatta voisi pitää alotuksena. Kaikki eivät toki huomaamiseeni yhdy.
Sama asiahan on kunnallisvaaleissa, mutta tässä reilusti voi sanoa ettei nuoria halutakaan katsomaan järkevien ihmisten puhumisia intohimoissaan.
Tämä on kimurantti seikka. Monissa seurakunnissa valitaan perinteisesti nuorison edustajia nuorisotyön johtokuntaan. Yleensä ovst mukana pari kertaa 2 -4 v aikana. Nuorille ei ole tosiaankaan luontevaa osallistua aikuisten kankeaan johtokuntaan. Tai sitten muutetaan toiselle paikkakunnalle kesken kauden. Nämä nuoret on sitä paitsi valittu ”poimimalla” ja valinta on tehty ties millä perusteella. Tai sitten nuoret suunnittelevat kyllä omaa toimintaa ihsn kiitettävästikin. Mutta se on teologisesti ja musiikillisesti toisesta maailmasta kuin messussa sekä yleensä tietyn hengellisen näkemyksen omaavan vaikuttajan hyppysissä (taas kerran konservatiiviset herätysliikkeet ja LHPK eroavat edukseen). Niten homma toimii isommassa kaupunkiseurakunnassa en tiedä. Iso haaste on muuten sekin, että aktiivisilla nuorilla on usein monta rautaa tulessa yhtä aikaa: lukio/amk, seurustelu, seurakunta, musiikki- tai urheiluharrastus… Tietysti joku näistä voidaan aina julistaa uskovaiselle sopimattomaksi, ja aktivoida sitten seurakunnassa mielekkäällä tavalla…
Ja jos perustetaan vielä erillinen ”vsikuttajaryhmä” niin saadaan helposti aikaan vain hallinnollista lisätyötä iltoihin…
Epävirallinen nuorten ryhmä, jota oikeasti kuunneltaisiin ja jonka ehdotuksia myös toteutettaisiin toimisi varmaankin paremmin.
Seurakunnan pitäisi järjestää puitteet, että nuoret pääsevät naimisiin.
Nuoret voisivat olla kiitollisia, että heidän ei tarvitse osallistua näihin kokouksiin. Sen sijaan voivat luottaa vanhojen tuomaan viisauteen ja turvaan.
Isoskoulutuksessa olevat nuoret muodostavat ihan luontevan ja valmiin vaikuttajaryhmän. Tarvitaan vain joku, joka osaa heitä kuunnella ja viedä ehdotuksia eteenpäin. Nuoret kun ovat nuorisotyön ainoat oikeat asiantuntijat. He osaavat kertoa siitä mikä ei toimi ja sen mikä toimii.