Kaikilla ihmisillä on hintansa, kaikki voidaan ostaa. En epäile hetkeäkään, etteikö väite olisi totta. Jos lapsiani tai muita rakkaitani uhattaisiin, kaikki kuvitelmat omasta lahjomattomuudestani voitaisiin haudata. En epäröisi hetkeäkään epämoraalisten aseiden käyttöä silloin. Tämän sanon huokaisten.
Omien ja rakkaiden turvallisuuden takaaminen on jokaisen ihmisen tärkeysasteikolla ykkösenä. Tämän kiistäminen on mielestäni tekopyhyyden korkein aste. En siis ihmettele ollenkaan, miksi Israelin valtion toimien kaikkein perimmäisimpänä perusteena käytetään turvallisuuden takaamista. Maan historia antaa tälle hyvän taustan. Kun juutalaisia parin vuosituhannen ajan pompoteltiin halveksien paikasta toiseen päätyen maailmanhistorian kammottavimpaan systemaattiseen rikokseen, natsien suorittamaan joukkotuhoon, voi hyvin kuvitella jokaisen isän ja äidin mielessä elävän kauhun kyvyttömyydestä suojella omia lapsiaan niin, että he päätyvät kuolemaan kaasukammioissa. Mikä mieletön, kautta historian kulkeva häpeä, joka tietenkin on tukahdutettava! On täysin ymmärrettävää, että uusi juutalainen, vastakohtana menneisyyden kyyristelevälle mukautujalle; uusi juutalainen, sabra, tuo Palestiinan polttavan auringon paahtama, lujan ruumiillisen työn karaisema, kibbutzin yhtenäisen veljeyden ja sisaruuden valtuuttama sanoo: ei koskaan enää.
Paljon voidaan jossitella,miten Israelin käymät sodat olisi voitu välttää mutta tosiasia on se, että Israelia ympäröivät valtiot eivät juutalaisvaltioon suhtautuneet lämmöllä ja ymmärryksellä. Israel on kolme kertaa valtiona taistellut olemassaolostaan (sionistien brittejä vastaan käymä terrorisota tapahtui ennen Israelin valtion perustamista). Tämä on luonut sotilaskunniaihanteen, joka on mahdollistanut sotilaiden tehokkaan osallistumisen maan siviilihallintoon aktiivisen sotilasuran jälkeen. Sotilaan näkemystä ja hänen asiantuntemustaan kansallisen turvallisuuden takaamisessa on vaikea vastustaa Israelissa. Kansallisen turvallisuuden suhteen Israel on perinjuurin militarisoitunut. maa.
Sotilas uskoo voimaan, oveluuteen ja tiedustelun tuomaan tietoon eli kovien faktojen valtaan. Sotilasviisauden varaan rakennetun turvallisuusjärjestelmän luulisi siis perustuvan faktoille. Tähän uskoon on Israelin kansa opetettu vaan totuus on toisenlainen. Faktoina ihmisille lapsesta alkaen esitetyt perusteet voivat olla tarkoitushakuista valhetta.
2000-luvun alussa pettymys rauhanneuvottelujen kariutumisesta purkautui väkivaltana sotilaita ja siviilejä kohtaan. Virallinen selitys on, että väkivallan aallon lopetti kuuluisan muurin rakentaminen Israelin ja Palestiinalaisalueiden välille. Tilastojen välittämä tieto näyttää päällisin puolin tukevan tätä väitettä. Itsemurhaiskut vähenivät rajusti sen jälkeen, kun muurin ensimmäinen osa valmistui. Vuosina 2000-2003(alku) 293 israelilaista kuoli iskuissa, muurin valmistuttua 2003-2006 vain 64.
Valhe-emävalhe-tilasto- sanonta on tietysti puolitotuus sekin mutta terrorismin väheneminen ja turvallisuuden lisääntyminen Israelissa ei johdu muurista. Israelin keskustiedustelupalvelu Shin Betin entinen johtaja Ami Ayolon sanoi ”Gatekeepers”-dokumenttihaastattelussa, että itsemurhaiskujen loppuminen johtui yhteistyön paranemisesta Israelin ja Palestiinalaishallinnon välillä. Tämän taas mahdollisti se, että Palestiinalaishallinto palkkasi militantteja eli väkivaltaisen ratkaisun kannattajia omiin turvallisuusjoukkoihinsa sen jälkeen, kun Länsirannalla kilpailevat ryhmittymät olivat tehneet tulitauon keskenään (Haaretz 02.01.2006). Itsemurhaiskut päättyivät palestiinalaisten omaan kontrolliin ja taktiikan muutokseen.
YK:n heinäkuussa 2013 antaman tiedon mukaan ”turvamuuri” vuotaa kuin seula. Tammikuun ja maaliskuun 2013 välillä 14000 (kyllä: kolme nollaa) palestiinalaista on kulkenut muurin yli ja ohi luvattomaan työhön Israelin puolelle. Luulisi näistä 14000:sta löytyvän edes jokusen itsemurhapommittajan, jos lapset opetetaan väitteen mukaan palavaan vihaan juutalaisia kohtaan. Mutta ei löydy: viimeinen yhden kuolonuhrin vaatinut isku tapahtui yli viisi vuotta sitten. Tilastollisesti Tel Avivissa viime viikolla tapahtunut kammottava tapaus, missä isä surmasi kaksi lastaan ja sitten itsensä, kertoisi, että omia lapsiaan surmaavat israelilaiset ovat suurempi turvallisuusriski kuin palestiinalaisterroristit. Mikään ei ole kauempana totuudesta kuin tällainen tulkinta. Tilastoilla ei siis turvallisuusriskejä voi perustella.
Olin 12.09.2013 todistamassa ”turvamuurin” vuotamista Ad-Dhahiriyan ulkopuolella. Palestiinan puolelta (ottamani kuvan ottosuunnasta siis) avoimelta kukkulalta lähti autolastillinen väkeä kovaa vauhtia kohtilaakson keskellä olevaa raja-aitaa (”Turvamuuri ” on oikea muuri vain 10% osalta pituudestaan. 28% koko ”muurista” on vasta suunnittelun alla heinäkuussa 2013 YK:n mukaan), Israelin puolelta lähti toinen auto ja kun autot kohtasivat, ne vaihtoivat lastinsa eli laittomat työntekijät. Ja sitten valtavalla vauhdilla takaisin. Ei armeijaa,ei poliisia näkynyt missään ja kello oli 14.30. Heitä eivät tällaiset turvauhat kiinnosta.
Sen sijaan armeijaa kiinnostaa turvariskinä päivittäistä koulumatkaansa kulkevat pienet koululaiset. Heidän laukkunsa tarkastetaan ja jopa kynäkotelot avataan, koska ne ovat kuulemma turvallisuusriski. Kun kysyimme kysyimme,miksi he tekevät näin, he vastaavat :”He ovat terroristeja”. Tämä on sotilaille opetettu totuus palestiinalaislapsista ja he tottelevat annettuja käskyjä. Näin tapahtuu jatkuvasti omien havaintojemme mukaan ainakin Hebronissa ja Beit Yatirin tarkastuspisteellä Yattan ulkopuolella. Beit Yatirin tarkastuspisteen tarkkailu kuuluu UNICEF:n ”Access to Education”- ohjelmaan.
Kansalliseen turvallisuuteen vetoaminen on Israelin kansallisuskonto. Pintaa raaputettaessa vastaan tulee vallan muuta kuin turvallisuuden tavoittelu. Turvamuurin hepreankielinen nimi on häpeilemättä ”Eristysaita” (Geder Ha Hafrada). Pinnan alta löytyy käsitys siitä, miten yksi kansanosa edustaa turvallisuusriskiä. Siksi tarvitaan 110 erilaista lupaa, joilla estetään vapaa liikkuvuus. Siksi tarvitaan miltei täydellinen kielto rakentaa laillisesti mitään yli 60%:lle Palestiinalaisalueista. Siksi kaksi eri lainsäädäntöä kahdelle eri kansanosalle samalla alueella: palestiinalaisille sotilaslaki, mikä mahdollistaa täysin mielivaltaisen lainvalvonnan , israelilaisille Israelin siviililaki, jota ei valvota siirtokuntalaisten osalta. Mikään ei muodosta Israelille suurempaa uhkaa kuin kautta yhteiskunnan kulkeva opetus palestiinalaisista ”toisina” ja ”niinä”, muurin takana lymyilevinä potentiaalisina terroristeina.
Juutalainen Michal Levin kertoi haastattelussani käsityksenään olevan, että ”Israel elää kansakuntana kauan sitten sammuneen tähden valossa, laina-ajalla, kulkemassa kohti itse aiheuttamaansa tuhoa” Tämä näky on vältettävissä, jos valhe väistyy ja totuus ihmisten pohjimmaisesta samankaltaisuudesta ja yhteisistä unelmista saa voittaa sen sijaan, että uskotaan uhkakuviin.
Kovin kaukana tuntuu olevan se aika, jolloin Israel kansakuntana noudattaa omia pyhiä kirjoituksiaan palestiinalaisia kohtaan:
”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi…Hävität sorron ikeen keskuudestasi ja lopetat sormella osoittelun ja pahat puheet” (Jesaja 58 6-7,9)
Tai sitten ei: joskus muurit murtuvat yhdessä päivässä, kun aika on kypsä. Siihen asti on työn ja rukouksen aika.
Yksi peruste EAPPI-ohjelman puolesta on myös se, että se ilmoitetaan paikallisten kirkkojen kutsumaksi toiminnaksi. Tästä saattaa syntyä sellainen vaikutelma, että ohjelma olisi erityisen vanhurskas sen vuoksi, että se on kristittyjen työtä. Samaa tarkoitusta palvelevat ne painotukset, joissa nähdään kuinka kristityt ja muslimit ovat yhdessä rauhanpyrkimyksissään. Ei liene yllätys kenellekään, että kirkkojen Kairos-asiapaperi näyttää aika lailla Israelin vastaiselta asiapaperilta, vaikka teologista ohjelmaluonnosta muistuttaakin. Kenties kaikkien osapuolten kannattaisi myöntää, että kyse ei ole sen hurskaammasta toiminnasta kuin mielikuvakamppailusta ja siihen kätkeytävästä mielipidevallasta. NGO-järjestöjen Israelin vastaiset kampanjat, erityisesti Boycott, Divestment, Sanctions ovat maailmanlaajasti suosittuja erityisesti akatemioissa ja kansainvälisessä ammattiyhdistysten solidaarisuusliikkeessä. Tämä on poliitikkaa, ja Israelin valtio sopii siihen erinomaiseksi kohteeksi. Tämä on erityisen salakavalaa sillon, kun kritiikki puetaan kristinuskon kielikaapuun. Risto Auvisen arvio EAPPi-ohjelman moraalisesta skolioosista on erinmainen lausunto.
Risto Auviselle: kiitos, kun osallistut keskusteluun. Ymmärrän hyvin toiveesi PA:n rikkomusten kommentoinnista. Voin vakuuttaa ainakin omasta puolestani: en jättäisi niitä kommentoimatta, jos sellaisiin arkitodellisuudessa törmäisin. Vanki, joka kuolee kidutettuna, on raportoinnin arvoinen, mutta valitettavasti en henkilökohtaisesti ole törmännyt perheeseen, jossa näin olisi käynyt. Varmasti niitä on, en kiistä ollenkaan. Sen sijaan tarinoita palestiinalaisista israelilaisissa vankiloissa ilman syytettä ja sotaoikeuden mielivaltaisesti käsittelemänä on pilvin pimein. Kun sanot, että pienen ja heikon asema sinällään ei oikeuta moraaliseen ylemmyyteen, olet täysin oikeassa. Totuus on vain se,että suuremman valta aiheuttaa myös vankimääriin suuren epätasapainon ja se on paljon helpommin havaittavissa kuin palestiinalaisten sisäisiin kahinoihin perustuvat. Niitähän on mutta ne eivät näy ihmisten arkipäivässä mitenkään samalla tavalla kuin israelilainen miehitysvalta. Väite, että PA:n rikkomuksista ei ”saa puhua” on tyystin väärä. Otan vastaan erittäin mielelläni selvityksiä ja ulkomaisten lehtien artikkeleita PA:n ihmisoikeusrikkomuksista ja voin ihan hyvin kommentoida niitä täälläkin. Mitään tabua asiassa ei ole, tutkivan journalismin kykyjä ja mahdollisuuksia puuttuu sen sijaan.
Kertaan vielä EAPPI-tarkkailijoiden aseman. Me tarkkailemme näkemäämme ja kuulemaamme. Palestiinalaishallinnon sisäisistä riidoista emme saa tietoa, Israelin miehityspolitiikka näkyy kaikkialla ihmisten arjessa, sen oikeusjärjestelmän skolioosit palestiinalaisalueilla ovat helposti todennetut kenen tahansa sillä alalla toimivan lakimiehen tai järjestön toimesta ja laittomien siirtokuntaoutpostien väkivalta ja rikollisuus on päivittäistä.
”Risto Auvisen arvio EAPPi-ohjelman moraalisesta skolioosista on erinmainen lausunto.” Vääristymiä ja asenteellisuutta on varmasti kaikissa tämän ongelman osapuolissa sekä niiden toimia tarkkailevissa ja arvioivissa tahoissa. Pata kattilaa soimaa. Epäoikeudenmukaisuus ei muutu vähäisemmäksi, kun kerrotaan toisaallakin toteutuneesta vääryydestä. On liikaa vaadittu, että omien havaintojen oheen olisi tasapuolisuuden nimissä liitettävä vastaava tapaus vaikkapa lehtiuutisen perusteella.
Minusta on vastenmielistä, että kirkkomme KUA:n kautta osallistuu ja antaa tukea näin epämääräiseen, puolueelliseen ja vinoutuneeseen propagandanjakeluun.
Hyrsky välillä yrittää valkopestä KUA:n ja kirkon osuutta sillä, ”ettei hänen kantansa edusta KUA:n kantaa”. Miksi ihmeessä sitten KUA ja kirkkomme antaa kuitenkin oman maineensa ja rahansa tällaisen villin ja vapaan huomioitsijan sanojen vakuudeksi?
Itse voin riviseurakuntalaisena vain lopettaa kaiken tukeni KUA:lle, koska en hyväksy tällaista puolueellista ja kärjistettyä propagandaa. Politikointia kirkon piikkiin, kirkon rahalla.
On myös huvittavaa puhua epäsymmetrisyydestä PA – Israel.
Ottakaa kartta ja väestötilastot käteen ja katsokaa Israel – Arabimaat. Epäsymmetriaa on, mutta päinvastaista, mitä yritätte esittää.
Ari Lahtinen: Israelin sankari Moshe Dayan sanoi :”It’s an honour to be hated”. Sellainen olo tuli lukiessani näkemystäsi KUA:sta ja EAPPI-ohjelmasta. Olen hyvin iloinen herättämästäni mielenkiinnosta.