Hiljaisessa kesässäni olen miettinyt sanan valtaa yli ja läpin hiljaisuudenkin. Voiko ”hiljaisuuden ystävä” elää hiljaa? Olen tullut tulokseen, ettei voi. Ei tarvitsekaan. Elämme sanasta. Elämme Sanasta.
Tätä täytyy tarkentaa. Olen katsellut uusintana professori Simon Schamanin Juutalaisten tarinaa (TV1). Ensimmäisessä suhteellisen neutraalissa osassa Shaman etsii juutalaisuden identiteettiä ja löytää sen ennen muuta Mooseksen käskyistä: sanasta! Toisessa jaksossa sana valta etenee Thoraan jne. Lakeja lakien päälle.
Muistin, kuinka vuosikymmeniä sitten pyysin Jehovan tosistajilta, ovelle kaupustelijoilta, heidän Raamattuaan. Jouduin tilaamaan kappaleen. Tartuin ensi töikseni Johanneksen evankeliumiin. ”Alussa oli Sana” oli kirjoitettu pienellä: sana. Muutenkin kömpelö käännös. Sen jälkeen olen miettinyt paljonkin Sanan suhdetta sanaan.
Kuinka kaukana olemme itsekin sanasta kirjaimellisesti! En tarkoita nyt juutalaista sanankäyttöä. Kuinka kaukana olemme alkuperäisestä UT:n kielestä ja sanomasta, lähinnä kreikasta. Sen käännökset ovat tulleet meille Lutherin ja Agricolan kautta, viimeistään. Kuinka me tiedämme, miten ”sana” on alkuaan kirjoitettu: isolla vai pienellä kirjaimella. Olen alkanut pelätä Raamatun siteeraamista sen kaikkien eksegeettisten kompien vuoksi. Olemme niin ”uskovaisia”, ettemme tajua siteeraustemme monimerkityksisyyttä, avoimuutta.
Sana isolla kirjaimella on onneksi Hyvä Sana. Jeesus Kristus. Ja laki on rakkaus yksin armosta ja uskosta. Se on toimintaa toisin kuin Schaman esittää. Rakkauden käsky edellyttä rakastamaan vieläkin keskitetymmin kuin juutalaisuuden tuhannet kiellot ja käskyt kymmenen käskyn selityksiksi.
Kuuntelen hiljaisuudessa sanaa ja Sanaa. Molemmat ovat läsnä rukouksessa, ihan hiljaakin. Mutta tekemistä sana kaipaa…
Kiitos Päivi sanastasi
Avoimin mielin avoimen sanan ääressä on kuin avoimin silmin katsella aaltoja aavalta mereltä. Näköalat avartuvat, mieli virkistyy ja hiljaiseen rauhaan sointuvat vain maininkien hiljainen kuiskaus rantakivien läheisyydessä.